Media ja narratiivi

Perussuomalaisten Matti Putkonen kirjoitti avoimen kirjeen medialle kommentoidakseen viimeaikaista erikoista uutisointia perussuomalaisten ympärillä.

Lainaan hieman kirjeen sisältöä tähän ihmeteltäväksi ennen kuin menen asiaan (kirje on tehty avoimeksi, joten Putkonen tuskin pahastuu). Lainaus tulee mtv3:n sivuilta jossa kirje on kokonaisuudessaan luettavissa:

"Muutama toimittaja on tahrannut koko ammattikunnan. He ovat pyrkineet tietoisesti luomaan mielikuvan, jonka mukaan perussuomalaiset ovat roistoja, osaamattomia ja vielä kaiken lisäksi rasisteja. Tästä tyypillinen esimerkki: Helena Eronen ei ole ollut koskaan Perussuomalaisten jäsen, eikä näin ollen edusta puolueen linjaa tai näkemyksiä. Hän on ammattitaitoinen eduskunnan kanslian palkkaama sitoutumaton virkamies, jonka esimies on James Hirvisaari. Tämä tehtiin puoluetoimiston kautta selväksi kaikille toimittajille, jotka soittivat meille. Myös Hesarille. Siitä huolimatta HS:n pääkirjoituksessa Erosen kolumniin vedoten kehotettiin perussuomalaisia pukemaan ylleen ruskeat natsipaidat. Oliko tämä vitsi- vai vihakirjoitus?"

Putkonen on saanut "jostain" käsityksen, että media jahtaa perussuomalaisia ja vieläpä ilman syytä. Tämä käsitys ei ole täysin vailla pohjaa, kuten esimerkiksi kirjeessä purettu osuus Helena Erosesta kertoo, mutta johtopäätös on tosiaan väärä. Kuten aiemmin kirjoitin, media ei niinkään jahtaa perussuomalaisia, vaan ei enää erityisemmin välitä totuudesta.

Putkonen on itse perussuomalaisten tiedostusvastaava ja hänen eteensä median uutisointi perussuomalaisista on tietysti se missä virheet hänelle ilmenevät. Putkonen seuraa mediaa ja tietää aika paljon perussuomalaisista. Kun hän näkee virheellistä uutisointia persuista, hän huomaa sen ja kun tarpeeksi esimerkkejä kasautuu, tekee hän johtopäätöksen, että kerran perussuomalaisista uutisoidaan koko ajan väärin, täytyy median varmasti jahdata perussuomalaisia.

Vitsi on tässä: jokainen asiantuntija joka seuraa mediaa, löytää jatkuvasti virheitä oman alansa uutisoinnissa. Putkonen on tässä yhteydessä ajateltuna persu-asiantuntija ja tunnistaa median virheet persuihin liittyen. Kun itse luen uutisointia aiheista joista ymmärrän (tekijänoikeudet, uskonto, it jne) löydän jatkuvasti näistä alueista virheellistä uutisointia. Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi Robinin levyn jakamisesta Piratebayssa äskettäin ja koko artikkeli oli alunperin niin täynnä selviä virheitä, että ne jopa huomattiin ja korjattiin - ja näin ei todellakaan aina tehdä, vaikka oikaisupyyntöjä lähetetäänkin.

Sitten päätelmän lopputulos: jos jokainen joka tietää jonkun aihepiirin kunnolla, löytää jatkuvasti virheitä oman aihepiirinsä uutisista, eikö se tarkoita että kaikki uutisointi on jatkuvasti päin prinkkalaa, mutta huomaamme vain ne virheet jotka osaamme tunnistaa? Jokainen uutinen ei tietenkään ole väärin, enkä väitä että mediamme valehtelee jatkuvasti, mutta on hankala sanoa mikä on virheiden ja fabrikaatioiden todellinen määrä.

Mediassa on tapahtunut paljon viimeisen sadan vuoden aikana. Nykyinen voittoa tavoitteleva media ei nimittäin ole erityisen kiinnostunut totuudesta. Se miten asiat oikeasti ovat on vähemmän relevanttia kuin mielenkiintoinen narratiivi ja tarinan saaminen painoon nopeasti. Jos asioiden oikea laita sattuu olemaan yhtäläinen tämän valitun ja yleisölle tutun narratiivin kanssa, päätyy painoon hyvin todellisuutta vastaava tarina. Ongelmiin törmätään kun tarina ei vastaa yleisölle kelpaavaa narratiivia (ainakaan sellaisella tavalla joka tekee siitä mielenkiintoisen). Kun totuus ei muodosta kiintoisaa narratiivia, narratiivi rakennetaan enemmän tai vähemmän keinotekoisesti.

Tämä ei ole mikään tietoinen tavoite ja harva journalisti varmaankaan istuu luolassaan suunnittelemassa miten asioita voidaan vääristellä. Pikemminkin kyseessä on tietty metodiikka joka tapahtuu hyvin luonnostaan. Journalisti tarinassa värittää tarinaa hieman tuodessaan siihen mukaan dramatiikkaa ja selkeää tarinamaisuutta pelkän tosiasioiden raportoinnin sijaan. Tämä tehdään jotta tarina olisi enemmän koskettava ja henkilökohtainen, sillä hyvä journalisti tietää miten ihmiset eivät ole kiinnostuneita vain jutuista jotka ovat faktaluetteloita.

Jos tästä prosessista irrotetaan vaatimus tarkistaa faktoja ja päälle ripotellaan paineet julkaista nopeasti ja saada mahdollisimman paljon lukijoita (jottei firma mene konkkaan), on kasassa mekanismi joka lähes väkisin vääristää uutisointia. Ja tuottaa selkeästi virheellistä informaatiota.

Kun narratiivia noudatetaan ja faktoja ei vaadita, sellaisetkin uutiset jotka pitäisi tarkistaa vuotavat läpi oikeaan mediaan. Hieno esimerkki tästä on äskettäinen Egyptistä kantautunut uutinen muslimimiesten halusta paritella viimeisen kerran kuolleiden vaimojensa kanssa. Uutisen mukaan Egyptissä tästä oltaisiin tekemässä laillista oikeutta. Valitettavasti koko uutinen ei pitänyt lainkaan paikkaansa ja pohjautui johonkin mitä voi vain kuvata faktoja tarkistamattoman median rikkinäiseen puhelimeen. Mutta mitäpä sitä juttuja tarkistelemaan, valitettavan usea mieltää "hiekkaneekerit" vaimoahakkaaviksi pedofiiliuskonnon seuraajiksi, joten tämähän istuu siihen kaavaan hienosti: nyt ne ovat myös nekrofiilejä. Sillä ettei tarina pidä lainkaan paikkaansa ei ole merkitystä.

Loppukaneettina, ennen kuin alamme pitämään persuja kivana poppoona jota media vain vainoaa, on muistettava ettei heidän narratiivinsa ole täysin tyhjästä temmattu. Halla-Ahon Kreikka-kommentit ja oikeastaan kaikki Teuvo Hakkaraisen kommentit ovat selkeitä esimerkkejä puoleessa kytevistä kyseenalaisista arvoista ja kertovat mistä nykyinen narratiivi on tullut.