Suvivirrestä suukopua

On taas se aika vuodesta kun kohoaa valitus toisaalta Suvivirren veisuusta ja toisaalta sen veisaamattomuudesta. Yksi puoli on vihainen siitä että ilmiselvästi uskonnollista kappaletta lauletaan koulujen kevätjuhlissa, vaikka koulujen oppilaat eivät Suomessakaan ole enää yksinomaan kristittyjä, saati sitten uskonnollisia. Toinen puoli vetoaa perinteeseen ja siihen miten vuosikymmenet kyseistä kappaletta on veisattu erilaisissa kevätjuhlissa ja aina siitä on pidetty.

Suvivirren erimielisyyttä aiheuttavaa luonnetta ei voi kiistää edes sen puolustajat. Jos meillä on osa ohjelmaa jossa yhden ryhmän uskonto tuodaan esiin, aiheuttaa se jo närää kaikissa muissa. Mutta luonnollisesti Suvivirsi aiheuttaa itkupotkuraivareita myös puolustajissaan. Suomen lapsellisin piispa Jari Jolkkonen todisti tämän oikeaksi näyttämällä miten kirkonmies kiukuttelee ja jättäytymällä äänekkäänä protestina pois kevätjuhlista joissa Suvivirttä ei lauleta. Jolkkosen reaktio kuvaa hyvin, miten etuoikeutettu kakara loukkaantuu, kun peliä ei pelatakaan hänen säännöillään: jos minun uskontoani ei erikseen huomioida ja muita pakoteta kiusaantuneeseen hiljaisuuteen hetkeksi, en osallistu kevätjuhlaan ollenkaan!

Asiaa ei voi mitenkään kierrellä: Suvivirsi (ja muut sen kaltaiset selvästi uskonnolliset seremoniat) pitäisi kieltää kouluista. Oppilaat eivät edusta yhtä uskoa, eivät yhtä kristinuskon alalajia, eivätkä osa yhtäkään uskontoa, eikä tällaiselle ryhmälle tehtävää yksipuolista uskonnon tuputusta kiertoreittejä voida pitää hyvän maun mukaisena.

Vastaväitteitä nousee muutamia ja käsitellään ne. Kaikki näistä vastaväitteistä on vailla pohjaa jos niille antaa lyhyenkin ajan huomiota.

1. Se on perinne/osa Suomalaista kulttuuria
2. Jos siitä ei pidä, ei tarvitse osallistua
3. Ulkomaalaisten ei pitäisi sanella suomalaisten tapoja.
4. Ei se ole uskonnollinen kappale
5. Ei se minuakaan haittaa

"Se on perinne"

Moni asia maailmassa on perinne. Vaimon myyminen velkojen kuittaamiseksi oli perinne. Oli myös perinteistä, että vanhemmat sopivat sukujen kesken kenen kanssa menemme naimisiin. Eräissä heimoissa oli perinteenä syödä kuolleiden ihmisten aivot heidän voimiensa saamiseksi. Perinteet ovat kyllä hienoja.

Jonkin asian hyvyyttä ja toimivuutta ei voida perustella perinteellä. Se että jotain on tehty pitkään ei tarkoita, etteikö se voisi lopulta olla negatiivinen ilmiö ja tässä tapauksessa sitä se juuri on, negatiivinen ilmiö. Perinteen arvo perustuu perinteen aikaansaamaan yhteenkuuluvuuden tunteeseen ja arvoon yhteisölle. Mitä arvoa on perinteelle joka saa aikaan eripuraa ja skismaa yhteisön sisällä?

Riippumatta millä puolella keskustelua oletkaan, tämän pitäisi olla ilmiselvää: Suvivirsi aiheuttaa eripuraa. Eripuraa aiheuttava perinne ei täytä perinteen tehtäviä, vaan pirstaloi yhteisöä entistä enemmän.

Perinteisyys ei myöskään saa olla mikään itseisarvo. Jos perinteen todetaan olevan yhteisölle haitallinen, on perinteestä kyettävä luopumaan.

"Ei tarvitse osallistua"

Uskonnottomien ja eri uskoja edustavien ei ole pakko osallistua. He voivat vaikka istua hiljaa suvivirren aikana.

Hieno ajatus! Ja voisihan mukaan ottaa myös muslimilaulua, Arabiaksi. Sen aikana kristityt voisivat istua hiljaa. Ja lopuksi Lennon Imagine voitaisiin laulaa, ja kun päästään kohtaa "No religion too" voivat kaikki uskovat ylipäätään istua hiljaa. Lopuksi hinduosanottajat uhraavat vuohen Brahma-jumalalle. Kaikki huomioitaisiin, eikö kuulostakin kaikille kivalta?!

Osallistuminen ei ehkä ole pakollista, mutta mitä järkeä on lisätä ohjelmaan numero johon osa ei voi osallistua ja minkä tiedetään saavan osan yleisöstä olon hyvin epämukavaksi? Onko yhden yleisön osan ylemmyydentunteen tyydyttäminen todella näin tärkeää?

Seremonian tarkoitus ei ole sisällyttää kaikkien uskontojen symboleita tasaisesti, koska se ei ole oikein mahdollista millään käytännöllisellä tavalla. Suvivirren jättäminen ohjelmasta tavoittelee tilannetta jossa koulun kevätjuhla olisi kaikille sopiva ja tämä toteutuu vain jättämällä uskonnollinen ohjelma pois. Se ei tee tilanteesta ateistista varsinaisesti, yhtään enempää kuin muutkaan työ- ja opiskeluelämän alueet jossa jumalaa ei mainita joka kulman kohdalla.

"Ulkomaalaiset!"

Suvivirrestä eivät halua eroon vain ulkomaalaiset. Suomessa on vuosisatoja ollut muitakin kuin kristittyjä, mutta vasta viime vuosikymmeninä on ollut turvallista sanoa se ääneen. Juutalaiset, pakanat ja ateistit ovat olleet osa katukuvaa aina. Nyttemmin mukaan on tullut myös muslimeita, hinduja ja muita alueellemme vieraampia uskontoja.

Tähän asti nämä "marginaaliryhmät" ovat olleet hiljaa ja hyväksyneet tilanteen jossa hiljaa on oltava, tai saa niskoilleen yhteisön tuomion. Nyt tilanne on toinen. Yhteiskunta on avautunut ja muutkin kuin luterilaiset ovat saaneet aseman yhteisössä. Nämä muut eivät ole mitenkään vähemmän suomalaisia ja murentavat myös käsitystä siitä miten vähän monokulttuurinen maa Suomi tosiasiassa on.

"Ei suvivirsi ole uskontoa"

No eihän toki! Siunaushan voi olla mitä tahansa. Ja toki armon herraan ja suurella j:llä kirjoitettu Jumala voi viitata mihin tahansa jumalaan! Ja tietysti siinä mainittu Jeesus voi olla kuka tahansa Jeesus, ei välttämättä se joka raaamatussa mainitaan. Suvivirsi ei ehkä avaudu kaikille uskontona, mutta sitä se on. Sanat ovat voideltu uskonnollisin ja nimenomaan kristillisin kääntein ja konseptein. Millä sekulaarilla tavalla voidaankaan avata jotka viittaavat Jeesukseen, armoon ja sieluihin?

Jos tilalla veisattaisiin vaikkapa Suvilaulu, ei tilanne olisi lainkaan yhtä paha, mutta jostain syystä se vaihtoehto loukkaa tapakristittyjämme enemmän kuin kappaleen pois jättäminen ja herkästi moni laulaa tilalla kuitenkin Suvivirren sanat.

"Ei se minuakaan haittaa"

Olen kuullut ihmisistä joita ei haittaa tulla puetuksi nahkanaamareihin ja sitte nöyryytettävän. Jos se ei haittaa heitä, miksi sinua haittaisi jos sinulle tehtäisiin niin myös?

Kristillinen etuoikeutus

Kristillinen etuoikeutus on hyvin vahva perinne ja se näkyy tässäkin. He kokevat kyseessä olevan heidän perinteensä ja että heiltä otetaan jotain pois jos perinne lopetetaan. He eivät tule ajatelleeksi mitä se perinne muissa aikaansaa ja miten kyseinen perinne on vuosikausia loukannut kaikkia jotka eivät tähän ydinryhmään kuulu.

Jo se että tätä keskustelua käydään, kertoo etuoikeutuksesta. Kristillinen enemmistö on tottunut saamaan laulaa omia virsiään ja tottunut siihen että muut ovat hiljaa tai piestään miesjoukolla saunan takana. Kun miesjoukolla piekseminen on jäänyt legalistisen yhteiskunnan historiaan, kyseinen joukko on joutunut vaihtamaan linjaansa.

Perinne on ollut nimenomaan tämän joukon perinne - etuoikeus. Ryhmällä on merkittäviä etuja joita muut eivät nauti ja kun tilannetta tasoitetaan, alkaa ryhmä valittamaan oikeuksiensa polkemista tai keksimään tekosyitä.

Sarjakuva summannee tämän kauniisti:

Suvivirsi: etuoikeus josta on aika luopua.