Asus PadFone: Tabletti ja puhelin pussauskoppiin

Sain käsiini varsin mielenkiintoisen laitteen: Asuksen PadFone-tablet/puhelin-hybiridin. Laite osoittautui varsin mieluisaksi tulokkaaksi perheeseen.

Olen jo pitkään käyttänyt sekaisin kaikkia tietokoneita. Pöytätietokone on työntekoon ja elokuvien katsomiseen, läppärit työntekoon liikenteessä ollessa ja iPad netin selailuun sohvalta. iPadissa on kuitenkin massiivisen ärsyttäviä rajoituksia ja PadFone vaikutti mielenkiintoiselta laitteelta jolla näitä ongelmia voisi vähän selättää.

Konsepti

Ensinnäkin, PadFone on siis samanaikaisesti puhelin ja tabletti. Se ei ole vähän molempia kuten Samsungin valtavat Note-laitteet, vaan itse puhelin on pieni ja käteen sopiva, tavallisen puhelimen oloinen. Kun tablettia tarvitaan, itse puhelin sujautetaan erilliseen tavallisen tabletin näköiseen telakkaan joka sisältää kymmenen tuuman näytön ja lisäakun.


Näin puhelin voi olla mukana taskussa mukavana peruspuhelimena ja tarvittaessa sama laite muuttuu myös tabletiksi ja samat ohjelmat, asetukset ja tiedostot on näin saatavilla tabletilla ja puhelimella. Lisävarusteena saatavilla on myös näppäimistötelakka jota en itse tosin hankkinut.

Käyttöjärjestelmä ja laitteisto

PadFonen käyttöjärjestelmä on Android 4.0 (Ice Cream Sandwitch). Asus on viisaasti ollut lisäämättä liikaa omia mukautuksiaan laitteeseen ja tarjoaakin varsin puhtaan Android-kokemuksen - laitevalmistajien omat härpäkkeet olivat tarpeellisia joskus Android 2.0:n aikaan, mutta tällä hetkellä Googlen näkemys on ollut paljon toimivampi kuin valmistajien omat härpäkkeet. PadFonessa on lisänä mukana lähinnä hieman paranteluja ilmoitusalueelle, muutama uusi widget ja hieman lisätoimintoja liittyen puhelimen siirtymiseen puhelin- ja tablet-tilan välillä.

Alla hieman mukautetut kuvankaappaukset PadFonen puhelin- ja tablet-tiloista.


Tekniikasta kiinnostuneille, laitteessa hyrrää 1.5 Ghz tuplaytimellinen Snapdragon suoritin, joten tehoa on saman verran kun muissakin tämän hetken huippulaitteissa. Yllätyksenä puhelin nielee perinteisen sim-kortin pikkuversioiden sijaan, mukana tosin tulee adapteri jolla micro-sim-kortin saa käyttöön.

Tuntuma

Puhelin on miellyttävä kädessä ja sen kuvioidusta takakuoresta saa hyvän otteen. Laite ei ole yhtä massiivinen kuin esimerkiksi Samsung Galaxy S3. PadFone sisältää vain vähän fyysisiä näppäimiä: virtapainike ja äänenvoimakkuus ovat ainoita painikkeita laitteessa. Tablet-tilassa laite on tietysti isompi, mutta ei mitenkään älyttömän raskas. Laitteen takaosa on epätasainen, mikä tosin tekee pyödällä makaavan laitteen käytöstä hankalaa - tätä korjaamaan laitteen kantokotelo voi tosin muuttaa telineeksi.

Näyttö ja kaiuttimet

Puhelimen näyttö on kovin tavallinen. Kyseessä on 960 x 540-tarkkuudella toimiva 4.3" kokoinen Gorilla Glass-päällystetty (naarmukestoinen siis suomeksi) näyttö joka käyttää heikkoa PenTile Super Amoled-tekniikkaa. Kuva ei siis ole yhtä hyvä kun tämän hetken huippumalleilla, kuten Galaxy S3, Lumia 920 tai iPhone 5. Puhelimen näyttöä voi kuvata riittäväksi ja ulkotiloissakin näkyvyys on kohtuullinen (ja sitä voi parantaa akkua syövällä ulkotilalla). Tablet näyttö on 10,1" kokoinen IPS-paneeli 1280 x 800 tarkkuudella. Näyttö ei hakkaa iPad 3:n vastaavaa, mutta ajaa hyvin asiansa. Bonuksena puhelimesta löytyy HDMI-liitäntä.

Tablet-tilan kaiuttimet tuottavat pikkulaitteeksi varsin miellyttävää ääntä, mutta puhelimen kaiuttimia ei voi hirveästi kehua. Niiden metallinen sointi ei tee musiikin kuuntelusta suurta elämystä, mutta eipä toisaalta ole tarviskaan. Jos laitteen ottaa mukaan musiikin soittoa varten, voi yhtä hyvin käyttää tabletin suurempia kaiuttimia. PadFonen mukana tulee myös poikkeuksellisen hyvät hands-free kuulokkeet. Kyseessä on sisäkorvakuulokkeet joista lähti poikkeuksellisen hyvä sointi - hakkasivat kaikkien muiden laitteiden mukana tulleet kuulokkeet heittämällä (eivät tosin voittaneet Kossin nappejani tai ylihintaisia dj-kuulokkeitani).

Käyttö

PadFone on puhelimena pätevä keskiluokan yläpuolella oleva Android 4.0-laite. Tablettina PadFone on myös varsin miellyttävä käytettävä. Periaatteessa laitteessa on mahdollista käyttää ohjelmaa puhelintilassa ja jatkaa käyttöä tablet-tilassa, esimerkiksi aloittaa elokuvan katselu puhelimen pikkunäytöltä ja sitten kytkeä puhelin tablet-telakkaan ja jatkaa katselua siitä mihin jäätiin. Valitettavasti tätä ei tueta kuin joidenkin sovellusten kohdalla ja yleensä kun tablet-tilaan (tai siitä pois) siirrytään saa käyttäjä avata sovelluksen alusta.

Pelit ja ohjelmat reagoivat suurella tabletin näytöllä mukavan tarkasti ja laitteesta tuli äkkiä kodin suosikki-tabletti, syrjäyttäen vanhan iPadin. Laitteen selain osasi nimittäin automaattisesti hakea Flash-tuen ja sitten myös esimerkiksi Katsomo.fi tai Newgrounds-palveluiden ohjelmiston katsominen onnistui laitteella - mikä ei muuten edelleenkään onnistu iPadilla. Lisäksi pelien pelaaminen ja muu touhuaminen oli vaivatonta.



Ohjelmat toimivat hyvin niin tablet-kuin puhelintiloissakin, mutta siirtyminen tilasta toiseen oikuttelee silloin tällöin. Esimerkiksi avoimien ohjelmistojen lista tyhjeni aina kun puhelimen kytki telakkaan tai toisinpäin. Käytössä törmäsin myös muutaman kerran tilanteeseen jossa laite ei enää vastannut kunnolla käskyihin. Tämä korjaantui kuitenkin virtanappia painamalla - laitetta ei siis tarvinnut käynnistää uudelleen, riitti että näytön pimensi virtanapista ja avasi heti uudelleen. Pieniä lastentauteja esiintyi, mutta ne olivat niin harvinaisia ja pääasiallisesti laite ja käyttöjärjestelmä toimivat hyvin.

Peruskäytössä akku kesti varsin hyvin. Kevyellä käytöllä pari päivää meni helposti, raskaammalla käytöllä illalla alkoi akku olla vähissä. Telakka sisältää ylimääräisen 6600 mAh akun josta tarvittaessa puhelinta voi myös ladata ja kasvattaa puhelimen käyttöaikaa mukavasti.

Mielipide

PadFone on varsin onnistunut laite. Se ratkaisee itseäni vaivanneen ongelman kahden erillisen laitteen ylläpidossa, sillä sen avulla minun ei tarvitse enää erikseen ylläpitää tablettia ja puhelinta. Kun asennan jotain puhelimeeni, on se käytössä tabletillakin ja esimerkiksi voin jatkaa bussissa puhelimella lukemaani sarjakuvaa myöhemmin tabletilla kotona, eikä Angry Birdsin kenttiä tarvitse tahkota erikseen läpi eri laitteilla.

PadFone ei ole täydellinen laite, mutta siinä on yksi tärkeä asia tehty oikein: sitä on mukava käyttää. Oikuttelua tapahtuu, mutta ne ovat pieniä juttuja laitteessa jolla pystyy tekemään näinkin paljon. 

PadFone on ehdottomasti mielenkiintoinen konsepti, vaikka onkin melko hinnakas. Laite maksaa esimerkiksi Verkkokauppa.comin valikoimassa 699 €. Toisaalta sillä hinnalla saa tabletin ja puhelimen ja erillisistä laitteista pitäisi maksaa vielä enemmän. Epäilen ettei PadFone jää ainoaksi laatuaan ja tulevaisuudessa tulemme varmasti näkemään miten yhä useampi medialaitteemme muuttuu samalla tavalla monikäyttöisemmiksi: pieniä laitteita kannossa, mutta kytkettävissä suurempiin ja laajempiin järjestelmiin.

Kommentit

  1. Mitä kaikkia lisätarvikkeita laitteen mukana tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelin, padi, lataus- ja datapiuhat ja kuulokkeet. PadFone 2:n kohdalla en ole varma.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.