Miksi miesten ongelmia ei ymmärretä

Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi kun miesten ongelmista puhutaan, keskitytään joukkoon vallan triviaaleja ongelmia, eikä niihin suurimpiin ongelmiin. Ja luulen keksineeni ratkaisun: kyse on havaintovääristymästä, joka saa meidät sokeiksi niille miehille, joilla näitä ongelmia on.

Perspektiiviongelma

Kun miesten tai naisten asemasta puhutaan, ykkösaiheita ovat naisiin kohdistuvat ongelmat, kuten naisten palkkakuoppa, parisuhdeväkivalta ja naisiin kohdistuva väkivalta ylipäätään - erityisesti seksuaalinen, ahdistelu tai vaikkapa miesvaltaiset tilat joihin naiset eivät ole tervetulleita.

Nämä eivät ole turhia aiheita käsitellä ja ovat todella oikeita ongelmia. En kuitenkaan en ole koskaan ymmärtänyt miksi näitä käsitellään nimenomaan suurimpina tasa-arvon ongelmina, koska pystyn helposti luetella joukon jopa yhtäläisiä tai jopa vakavampia ongelmia, jotka koskettavat enemmän tai pääasiallisesti miehiä.

Esimerkiksi mitä jokin ero ansioissa merkitsee verrattuna siihen että toisen elinaika odote on jopa vuosikymmenen pidempi? Miksi on suuri ongelma jos naisten terveysvaivoja ei oteta vakavasti, mutta samalla aikaa kuitenkin naisten terveys on keskimäärin miehiä parempi? Miksi naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on vakava asia kun jos huomioimme kaiken väkivallan, miehiin kohdistuu kokonaisuutena paljon enemmän väkivaltaa? Miksi huolestuisin siitä että on paikkoja joihin naiset eivät pääse, kun valtaosa kodittomista on miehiä?

En tarkoita tällä näiden naisten kohtaamat ongelmien olisivat turhia tai mitättömiä. Kaikki nämä ovat ongelmia joita täytyy käsitellä ja joihin täytyy löytää korjauksia. Mutta samalla emme voi ummistaa silmiämme näiltä toisilta kategorisesti suuremmilta ongelmilta. 

Tämä ongelma on raivostuttanut aivoharmaatani jo pitkään. Takana on oltava jotain muuta kun miesviha, joka ei mielestäni ei tunnu oikealta selitykseltä. Se kalskahtaa yhtä huonolta perustelulta kun että terroristit tekevät terroritekoja koska vihaavat vapautta.

Sokea piste

Ratkaisu tähän ongelmaan ilmestyi keskustelun kautta. Juttelin tuttavani kanssa miesten ja naisten deittailupreferensseistä ja esiin kohosi havaintovääristyvä nettideittailusivuilla. OKCupidin tilastojen mukaan nimittäin valtaosa naisista arvioi valtaosan miehistä keskivertoa rumemmiksi. Naisten käsitys siitä mikä on keskiverron näköinen mies on itseasiassa huomattavasti keskivertoa komeampi. Miehet luokittelivat naiset suht tasaisesti, mutta naisten mukaan 80% miehistä oli keskiverron alapuolella.

Miksi näin kävi? Ovatko naiset muuttuneet vaativimmiksi? Onko vuosikymmenet Hollywood-hunkseja saaneet heidän perspektiivinsä ulkonäköön vääristyneeksi? Mutta jos näin, miksi miehille ei ole käynyt samaa? Kaikki Richard Geret, Brad Pittit ja Robert Downeyt ovat toki komeuttaneet elokuvakankaita, mutta samalla olemme saaneet ihastella myös Milla Jovovicia, Pamela Anderssonia ja Sarah Michelle Gellaria. Toki osa tästä on varmasti myös vain miesten kyvyttömyys ottaa itsestään edustavaa kuvaa.

Parivalinnassa kumppanin asema on naisille yllättävän tärkeä tekijä. Naisten deittailussa mieheltä hakemat ominaisuudet esimerkiksi sisältävät huomattavasti miehiä useammin vaatimuksia hyvästä työpaikasta tai jopa palkasta ja muistakin asemaan viittaavista tekijöistä. Naiset harvoin ottavat puolisoa alemmasta tuloluokasta tai yhteiskunnallisesta asemasta. Tätäkin tapahtuu, mutta se ei ole yhtä yleistä, kun naimisiin meno ylemmän tai vastaavan yhteiskunnallisen aseman omaavan miehen kanssa. 

Miehet taas painottavat nuoruutta ja kauneutta preferensseissään. Naiset tulot ja asema eivät ole miehille negatiivinen piirre, mutta ei myöskään mistä miehet välittäisivät kumpaankaan suuntaan. Vastoin yleistä harhaluuloa, miehet eivät pelkää hyvätuloisia naisia, pikemminkin miehet eivät välitä kumppaninsa tuloista tai asemasta. Naiset sensijaan ovat hyvin herkkiä tälle.

Miehet ovat siis valmiita hankkimaan kumppanin joka on yhteiskunnan hierarkiassa häntä ylempänä tai alempana, mutta naiset eivät. Naiset keskimäärin etsivät itseään korkeamman statuksen miehiä.

Väärä vertailukohde

Jos siis naiset luokittelevat 80% miehistä keskivertoa rumemmiksi, tämä paljastaa jotain hyvin mielenkiintoista: heille 20% huipulla näkyvät puolena miehistä. Yksinkertaistaen, he hahmottavat, että miesten "kerma" edustaisi puolta kaikista mihistä.

Tämän perusteella on luonnollista olettaa, miesten olevan valtavan etuoikeutettuja. Tästä perspektiivistä puolet miehistä kuitenkin on tätä etuoikeutettua miesluokkaa, joilla on valta, raha ja etuoikeudet.

Tämän perusteella viihdytämme hetken hypoteesia, jossa voisi sanoa, että yhteyskunnallisesti naiset katsovat ylöspäin, kohti hierarkian huippua. Kiitos tämän, he näkevät enimmäkseen niitä miehiä joilla asiat ovat loistavasti. Yritysjohtajat, miljonäärit, juontajat, näyttelijät, tiedemiehet, ammattilaiset. Nämä muodostavat heidän käsityksensä miehistä.

Jos keskivertonaisen elämää vertaa siihen kuvaan mitä valtahierarkian huipulla olevista menestyneistä miehistä saamme, feminismin negatiivinen mieskuva selittyy täydellisesti. Miljonääreihin ja heidän elämäänsä verrattuna keskiverroilla naisilla on kieltämättä huomattavasti huonompi asema.

Korostettakoon vielä, että tämä havaintovääristymän ongelma ei ole yksin naisten. Myös miehillä on sama taipumus, kukapa meistä ei ole ohittanut kerjäläistä tai pummia kaupungilla ja tehnyt parhaansa käyttäytyä niin kun tuota hierarkian pohjan eläjää ei olisi olemassa.

Etuoikeustyhjiö ja altistumisen puute

Kun sitten sukupuoleen liittyviä ongelmia käsitellään yhteiskunnallisessa keskustelussa, keskitytään hyvin voimakkaasti juuri naisia koskettaviin ongelmiin. Tämä selitys havaintovirheestä selittää tätä ilmiötä yllättävän hyvin. Miehillä menee tosi hyvin, koska emme välitä muista miehistä kun niistä jotka ovat hierarkian huipulla.

Kuitenkin huipulla on häviävän pieni vähemmistö miehistä. Se että johtajista suurempi osa on miehiä kun naisia, ei tee miehistä etuoikeutettua luokkaa, koska valtaosa miehistä ei ole johtajia. Yhden miehen etuoikeutettu tilanne ei mitenkään tee toisesta miehestä etuoikeutetumpaa.

Voimme myös muistaa miten kun miehiä katsotaan kokonaisuutena, näemme miehissä yhtä aikaa ne joilla on eniten valtaa, mutta myös ne joilla on vähiten. Miehet voivat olla niitä ihailtuja johtajia, prinssejä, ja kuninkaita, mutta miehet ovat myös vankiloiden asukkaita, viemäriemme puhdistajia, kodittomia ja itsemurhien tekijöitä.

Nuo mahtavat miehet näkyvät enemmän, mutta heitä on oikeasti paljon vähemmän kun näitä hierarkian pohjalla olevia miehiä. Hierarkia on lähes aina pyramidi, jonka pohja on leveä.

Monille tämä on kuitenkin jotain mikä ei tunnu avautuvan. Olemme fiksautuneet tuijottamaan pyramidin huippua ja tuon huipun etuoikeuksia, ettemme näe sitä järjetöntä epäoikeudenmukaisuutta pyramidin pohjalla.

Jos piirtäisimme kuvan ihmisen psyykkeestä, siinä nämä muutamat mahtimiehet olisivat jättiläisiä ja irtolaiset kärpäsiä. Mahtavien miesten varjo on niin suuri että se peittää mielessä alleen kaikki muut miehet. Näin nämä mahtavat miehet ovat kokoaan suurempia ja heistä muodostetaan käsitys siitä millainen on miesten yhteiskunnallinen luokka.

Tämä selittyy myös varmasti usein sillä, että niin miehillä kun naisilla on enemmän ystäviä oman sukupuolensa sisällä. Naiset kohtaavat vähemmän miehiä kun miehet. Näin heidän kuvansa miehistä tulee niistä miehistä, jotka he näkevät esimerkiksi mediassa. Mediassa luonnollisesti näytetään enimmäkseen kermaa ja eliittiä. Koska naisilla on enemmän naistuttavia, heillä ei ole yhtä suurta riskiä saada mediasta samalla tavalla värittynyttä naiskuvaa, mutta mieskuvan värittymiselle tämä riski on olemassa. 

Miehille tämä menee samalla tavalla, miesten naiskuva värittyy helposti siihen mitä media tarjoaa ja käsitys naisista vääristyy.

Vähättelyn ytimessä

Kun miesten ongelmat nostaa esiin, saa aina ja poikkeuksetta hyvin vähätteleviä vastauksia. Ongelmaa ei oteta vakavasti tai sen suuruutta vähätellään tai ongelma sivuutetaan suoraan.

Monien perspektiivi miesten ongelmiin on tässä: miesten ongelmia ei kyetä sisäistämään, koska miesten ongelmat kasautuvat niille miehille joita kohtaan tunnetaan kaikkein vähiten empatiaa.

Ne köyhät, työttömät, syrjäytyneet miehet (joiden määrä vain kasvaa) nähdään pienenä asiana, poikkeamana siitä massiivisesta miehisestä vallan ja etuoikeuksien maailmasta jossa miesten nähdään elävän. Pohjalla olevat miehet eivät käytännössä ole näkymättömiä, mutta näillä miehillä ei ole merkitystä.

Jos et usko, mieti tätä: mitä ongelmia länsimaisilla naisilla on jotka todella ovat pahempia kun ne mitkä työväenluokan miehiä koettelevat? Raskas työ josta ei saa kunnioitusta ja joka rikkoo kehosi ja sairastuttaa sinut. Todellinen kuoleman riski työpaikalla ja kaduilla. Korkeammat tuomiot samoista rikoksista. Lyhyempi elinikä. Enemmän sairauksia. Enemmän oireita sairauksista. Kodittomuus.

Mitä näiden ongelmien edessä on se että joku ei saa ihan niin paljon rahaa?

Ja jos kysyt miesten ongelmista, luetellaanko näitä mitä mainitsin yläpuolella? Oman kokemukseni sanoo että hyvin harvoin. Keskusteluissa esiin nousevat miesten ongelmat keskittyvät siihen että miesten on pakko olla miehiä. Niin kun miesten suurin ongelma oikeasti olisi se ettei tunteita saa näyttää tai että on aina pakko olla kova, tai se ettei mies saa itkeä. Toki nuokin voivat olla ongelmia, mutta ne ovat kärpäsen ilmavaiva hurrikaanissa miesten oikeisiin ongelmiin verrattuna.

Mutta nuo ongelmat ihmiset näkevät miesten ongelmina, miksi? Sen pohtiminen oli yksi syy joka johti minut tähän hypoteesiin.

#EiVainNaistenOngelma

Näin lopuksi voisi korostaa etteivät miehet ole naisia parempia. Myös miehet jättävät huomioimatta nuo hierarkian pohjalla olevat miehet. Ja myös miehillä on naisista vääristynyt kuva.

Jos haluamme ottaa ilmiöstä nykyaikaisemman version, voimme tarkastella Redditin /r/redpill-yhteisöä. Nämä miehet ovat sisäistäneet kuvan naisista sangen negatiivisen kuvan, jonka muodostumisessa on varmasti auttanut se miten yhteisö koostuu kokonaan miehistä. Tälle porukalle naiset eivät ole kykeneviä rakastamaan, he vain käyttävät miehiä ja siirtyvät eteenpäin kun kermat on syöty. Naisten käyttäytymiselle on heillä sanakin: female nature. Heidän mukaansa naisten luonne on vain olla neuroottisia omaneduntavoittelijoita.

Joskus yksittäinen nainen eksyy näille foorumeille ihmettelemään ja reaktio on pitkälti samanlainen kun feminismin sisällä kun joku nostaa esiin miesten ongelmat.

Ongelma ei siis ole se etteivät naiset tajua miehiä, miehet eivät tajua naisia paljoa paremmin. Ongelma on siinä, että yleinen käsitys miesten ongelmista on rakennettu rikkaiden ja vallassa olevien miesten ongelmista, eikä niistä oikeista ongelmista joista miehet kärsivät.

Samalla tavalla kun Sigmund Freudin teorioissa oli monen naisen mentävä reikä, on ehkäpä myös tässä sukupuolten ongelmia käsittelevässä ajattelussa myös sama valuvika. Siinä on ajateltu asiaa vain yhdeltä kantilta, ja päädytty vääristyneeseen tilanteeseen.

 

Kommentit

  1. Harvinaisen selväjärkinen kirjoitus ja hyvää analysointia. Siitä huolimatta pahaa pelkään että ei todennäköisesti uppoa perille niille joille kaikkein eniten pitäisi. Mitä mieltä Tämä Päivä on feministisestä puolueesta, heidän tavoitteistaan ja ajatuksistaan? Oma mielipide, että siinä on paljon hyvää ja kannatettavaa sekä ilmeisen älykkäitä ihmisiä, mutta juuri nuo sokeat pisteet näkyvät. Joitain kuukausia sitten puheenjohtaja joutui kovaan paikkaan Perjantai-ohjelmassa, kun haastattelija ei ollutkaan mikään hymistelijä. Löytynee ehkä vielä Areenasta. Kiitos vielä kiihkottomasta kirjoituksesta, jossa esimerkillisesti tunteilu ja alatyylinen huutelu korvattiin asia-argumenteilla. Toivottavasti se saa myös sen mukaisia vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feministinen puolue näyttää pitkälti marginaalijärjestöltä, jolla en usko olevan mahdollisuuksia vaikuttamiseen käytännön politiikassa. Pelkään tosin että saattavat pakottaa muita puolueita puhtaustesteihin ja uskontunnustuksiin jotka sitten karkoittavat näiden äänestäjiä oikealle.

      Kiitos kommentista, mukava että kirjoitus herätti ajatuksia.

      Poista
  2. Todella hieno kirjoitus! Avasi uutta näkökulmaa aiheeseen.

    VastaaPoista
  3. Hei, aika vähättelevästi kirjoitat feministeistä. Me ihan oikeasti ajatellaan yhteiskunnan ja miehisyyden parasta, esim. toksista miehisyyttä hävittämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisen oloinen blogi, kurkistan tarkemmin.

      Mutta vakavasti sanottuna, en lainkaan epäile etteikö suuri enemmistö feministeistä oikeasti yritä tavoitella parasta myös miehille. Heidän perspektiivinsä on vain heiman vinoutunut, minkä takia käytännön lopputulokset eivät olekaan toimivia.

      Poista
  4. Hei,

    Lukisipa jokin iso uutismedia tämän...

    Hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä uutisiin nouse ja hyvä niin. Myrskyjä siitä vain seuraisi, mutta asiat tuskin muuttuisivat.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.