Miksi luovun Nordeasta

Nordea teki palveluistaan maksullisia ja yllättävän kalliita. Tämä ei sinällään olisi mahdottomuus, mutta Nordea on samalla tehnyt verkkopankista pakollisen osan pankin asiakkaana olemista. Ja tehnyt hyvin vaikeaksi pankista eroon pääsemisen.

Tässä ensin muutama periaatteellinen valitus Nordean hinnoittelusta ja sen ongelmista ja sitten kokemukseni siitä kun yritin päästä pankista eroon.


Pitkäaikainen asiakas pettyy

Nordeasta on tullut huono vitsi. Olen ollut sen asiakas lapsesta asti, syntymästä. Oikeastaan olin aiemmin Kansallisosakepankin, sittemmin Meritan asiakas, mutta käytännössä kyse on samasta pankista. Takanani on siis melkein neljä vuosikymmentä asiakkuutta.

Päivittäisen käytön lopetin joitain vuosia sitten ja siirryin POP Pankin asiakkaaksi, he tekivät asuntolainasta paljon omaa Nordea-pankkiani paremman tarjouksen. En kuitenkaan kokonaan sulkenut asiakkuuttani Nordeassa, halusin varmuuden vuoksi säilyttää tilini jos myöhemmin näkisin tarpeelliseksi palata asiakkaaksi.

Nordean hinta

Sitten tapahtui Nordean hinnannosto, jotain mitä he kutsuivat nimellä "uudistuminen". Tämä on tietysti koodisana palveluiden heikentämiselle ja hintojen nostamiselle. Nordea muutti kertaheitolla käytännössä kaikki asiakkuuden muodot kanssaan maksullisiksi. Hinnat eivät itselleni joka on työelämässä kiinni mahdottomia, mutta esimerkiksi 7,5 euron kuukausimaksu on kaikkea muuta kun mahdollinen vähävaraisemmalle.

Peruspakettien hinnoittelu näyttää siis jatkossa tältä:

Tarkempi palvelukohtainen hinnoittelu taas tältä:

Kuten näkyy, kaikki on maksullista. Pitkälti kaikki maksuton on lopetettu.

Samalla Nordea "selkeytti" hinnoitteluaan, eli lopetti alennukset esimerkiksi nuorille opiskelijoille. 7,5 euroa kuukaudessa olisi omien opintojen aikana tarkoittanut automaattisesti pankin vaihtoa, olisihan tuossa ollut parin päivän ruoka.

Hinnoittelulla Nordea selkeästi yrittää kokeilla vesiä ja varmasti toivoo muun pankkialan seuraavan. Jos asiointi muissakin pankeissa on maksullista, maksullisuus Nordeassa ei olisi niin ihmeellistä. Toisekseen Nordealla varmastikin oletetaan etteivät monet asiakkaat jaksa jättää pankkia, kiitos sen työn mitä tähän tarvitaan.

Maksullisuus yksinään ei olisi itseasiassa mahdoton juttu, mutta tässä on kyse enemmästä kun vain siitä että palvelu maksaa. Verkkopankeista on tullut tapa miten asioimme pankkiemme kanssa ja pankit ovat ottaneet tämän vastaan suurella ilolla. Asiakaspalvelu on siirtynyt tehokkaasti verkkoon ja pois konttorista.

Nyt verkkopankkipalvelut muutetaan kuitenkin maksullisiksi, tarkoittaen että Nordea laskuttaa asiakkaita oikeudesta saada itsepalvelua verkossa. Tämä yhdistelmä tuntuu jotenkin käsittämättömän häijyltä. Rajapinta jolla pystyn toimimaan pankkini kanssa on maksullinen. 

Miten lopetat asiakkuuden jos sinulle ei vastata?

Kiitos yllättävän hinnoittelun nousun, aloin epäillä että on aika jättää tämä laiva lopullisesti. Panaman paperien jälkeen Nordea ei ollut jättänyt hyvää makua suuhun ja tämä oli viimeinen niitti. Nordean kuukausimaksut eivät perustele asiakkuuteni jatkamista missään muodossa. Valitettavasti en oikein saa lopetettua tiliäni.

Minulla ei nimittäin ole verkkopankkitunnuksia, ne olisivat olleet maksulliset joten luovuin niistä kun luovuin päivittäisestä asioinnistani Nordean kanssa. En siis voi vain tunnistautua verkkopankissa ja hoitaa asioita sitä kautta.

Nordean asiakaspalvelu tekee parhaansa välttääkseen minua. Puhelinpalvelu lupailee 40 minuutin odotusta ja jonotin 53 minuuttia. Nettisivujen chat taas odottaa vartin minuuttia "etsien vapaata neuvojaa" ja sitten ilmoittaa olevansa sulkeutunut. Tämä on tähän mennessä tapahtunut neljä kertaa.

Kun lopulta pääsin puhelinpalveluun osoittautui ettei sen kautta löytyvä puhelinpalvelija voi selvittää tilieni asioita tai lopettaa niitä. Tämän osasin arvata. Se mitä en osannut arvata on ettei tämä palvelija edes voinut varata minulle aikaa. Ainoa tapa varata aika on chatin kautta. Ja chatti ei toimi.

Chatissa muuten oli somessa saamani viestin mukaan vartin odotusaika keskimäärin. Nordea näemmä säilyttää tämän keskiajan potkaisemalla vartin odottaneet ulos, mikä näppärästi ehkäisee keskimääräistä jonotusaikaa nousemasta yli varttiin. Tämäkin tapa pitää keskiajat hallinnassa.

Kirjoittaessani tätä minulla on vain yksi vaihtoehto: kävellä sisään yhteen Nordean konttoreista joihin yhä otetaan ihmisiä sisään ja hoitaa asiani.

Palvelu on niin 90-lukuista

Aikaisemmin olisin suoraan kävellyt sisään yhteen Nordean konttoreista ja hoitanut asiani. Tapasin aiemmin asioida aina Stockmannin yläkerrassa olevassa Nordean konttorissa, joka oli auki muita hieman myöhempään. Kävelin sisään, jonotin hetken ja asiat hoituivat. Olin oikeasti aika tyytyväinen asiakas.

Tämä ei enää kuitenkaan onnistu, sillä valtaosa konttoreista ottaa asiakkaita vastaan vain ajanvarauksella. Se mikä konttori ottaa asiakkaita ei ole nettisivuilla selkeästi mainittu. Puhelinpalvelusta kiinnisaamani asiakaspalvelijakin joutui selvittelemään asiaa yllättävän pitkään. Vinkki: Makkaratalon Nordea Helsingin keskustassa (Kaivokatu 8) näyttäisi olevan sellainen, tosin jonot voivat olla ulos asti konttorista, joten ajoissa meneminen kannattaa.

Tässä on meillä Nordea 2018. Puhelimeen jonotetaan tunti, chatistä heitetään ulos ja ajanvarauksiakaan ei saa tehtyä. Asiakaspalvelussa ei varmaankaan voi enää tehdä asioita hankalammaksi. Nordean toiminnassa tuntuukin hengähdyksiä siitä asiakaspalvelun tasosta josta Yhdysvaltojen suuryritysten asiakkaat kärsivät. Siellä asiakaspalvelut ovat kiirastulia, joista vain vannoutunut pääsee läpi palvelunsa äärelle.

Nordean asiakaspalvelun läpi pääseminen tuntuukin jonkinlaiselta kestävyyskokeelta, jolla yritetään saada vähemmän itsepäinen luopumaan aikeista häiritä pankkia.

Yksinäiselle vanhukselle tämä show ei olisi mahdollinen ja epäilen jotenkin sen olevan Nordean tulokulma tähän koko hinnannostoon. Jos pankista ei pääse eroon riittävän helposti, palveluhinnoittelun nostaminen niellään sellaisenaan.

Mutta nyt on oikeasti aika. Suomessa on monia pankkeja joissa asiointi onnistuu vielä niilläkin jotka eivät asioi yksinomaan verkkopankissa, kuten oma POP Pankkini. Jopa S-Ryhmän oman S-pankin kanssa asiointi on ollut Nordeaa miellyttävämpää ja helpompaa. Vaihtoehtoja on. Monet pankit jopa tekevät palveluiden siirron puolestasi kunhan vain annat heille siitä valtakirjan.

Sanon itse hyvästi Nordealle. Tämä vaivannäkö saa luvan osaltani päättyä. Jos kaipaat lisää motivaatiota luopua, tässä vielä yksi: Nordea luopuu tunnuslukukorteista sisäänkirjautumisen välineenä, mikä jättää asiakkaille pari kamalaa vaihtoehtoa: erillisen koodilaitteen tai tunnistautumisen Nordean sovelluksen avulla. Ensimmäinen on helkkarin hankala minitaskulaskin jota on kaikin puolin hidas ja ikävä käyttää. Jälkimmäinen taas edellyttää että luotan Nordeaan tarpeeksi asentaakseni heidän sovelluksiaan puhelimeeni.

Panaman papereita luettuani en todellakaan luota.

On aika sanoa #HyvästiNordea.

Kommentit

  1. Minä luovuin Nordeasta jo silloin, kun he uhkasivat laittaa käteisnostot automaateista maksullisíksi. Olikohan se 2016?

    Minun arvaukseni silloin oli se, että Nordea haluaa eroon yksityisasiakkaista. Voihan se olla tuo esittämäsikin syy, mene tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin että Nordea pikemminkin näkee pystyvänsä puristamaan yksityisasiakkaista enemmän. He tietävät menettävänsä osan, mutta pitävänsä muut. Asiakkaiden menetyksen pitäisi olla niin tuntuvaa, että nämä kuluttajille vihamieliset toiminnot tuntuvat taseessa.

      Poista
    2. Tänään perjantaina Nordea laittoi piuhan irti lopullisesti minusta, sillä myös verkkopankki, käyttötili ja asiakkuus on nyt lopullisesti suljettu. Ei jää kaipaamaan! S-Pankki on parempi.

      Poista
    3. Onnea valitsemallesi tielle!

      Poista
    4. Kiitos! Hyvin on mennyt ilman Nordeaa. Bonuksia en ole kamalasti hyödyntänyt, sillä Lidl on halvempi täällä kuin S-market ja Prisma on liian kaukana.

      Kuitenkin jo pelkästään ilmaisen pankin takia liittyminen on todella järkevää. Viime kuussa oli kyllä bonuksia ja maksutapaa kahden euron edestä.

      Johtui siitä kun ystävän kanssa käytiin aika paljon ässässä myös Helsingissä :)

      Poista
  2. OP tarjoaa samat palvelut kuin Nordeakin, paljon kohtuullisemmilla hinnoilla, ainakin toistaiseksi. Suosittelen.

    Minulle vaihto oli helppoa koska kaikki lainani onnistuin maksamaan pois jo aiemmin. Jos on lainoja jäljellä, vaihto on varmaankin hankalampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä ei taida olla montakaan pankkia joiden kautta ei saisi vastaavia palveluita kun Nordealta, mutta halvemmalla.

      Poista
    2. Vaihdoin S-pankkiin. Nolla euroa kk, ei tunnuslukusovellusta pakollisena, voi käyttää paperista niin paljon kuin haluaa ja uusi tulee aina ilmaiseksi. Kortissa 135 riviä, kun Nordeassa oli 80. Kestää siis vähän pidempään käytössä.

      Ei jää kaipaamaan Nordeaa!

      Poista
  3. Itse olen Nordean asiakas nuoresta, loin tilin varmaankin 17-vuotiaana, ja asiakkuutta takana 11 vuotta. Minä olen Check-in-asiakas eli 29-vuotiaaksi asti palvelut nolla euroa sisältäen kaiken. Tätä etuutta vielä vuosi jäljellä.

    Kauhistuin tätä kirjettä itsekin, koska olen miettinyt pankin vaihtoa aiemminkin asiakkuuden loppumiseen (Check-in) ja tuon jälkeen hinta olisi ollut säästöjen takia sentään neljä euroa. Nyt säästöt eivät vaikuta.

    Nordea on tehnyt pankin vaihdosta vihdoin helppoa, 11. huhtikuuta kävelin S-pankkiin ja liityin asiakasomistajaksi. Hei, se on vain n. vuoden Nordean maksuja 90 euroa ja 100 euron kohdalla olet voitolla. Sitä paitsi raha on sijoitus ja sen saa takaisin erotessaan.

    Nordea pankkina on ollut pitkään huono. Ensin asiakkaat siirrettiin verkkopankkiin, sitten kun tämä oli tehty, paikkakunnan konttori on auki enää kolme päivää viikossa. Toukokuun lopussa pankki sulkeutuu kokonaan. En voi hyväksyä sitä, että jatkossa täytyisi käyttää mobiilipankkia säästäkseen laskuissa pankille.

    Ainakaan tuota 7,50 euron hintaa en aio maksaa, sen tähden, että saisin asioida verkkopankissa. Olen tehnyt niin koko Nordean asiakkuuden - miksi toimivaa pitäisi muuttaa? En myöskään tykkää tunnuslukulaitteesta/sovelluksesta. Aika joka menee puhelimen aukaisemiseen, sitten sovelluksen aukaisemiseen ja sitten koodiin, on hoidettu paljon aiemmin paperin avulla. S-pankissa tämä taulukko säilyy ja mobiilitunnistus on vapaaehtoista.

    Suljin tänään loputkin Nordean kakusta. Viime viikoilla lähti säästötilit kaksi kappaletta, käyttötili tyhjäksi. Kortin suljin viime viikolla ja nyt suljin käyttötilin, verkkopankin ja asiakkuuden. Säästötilejä eivät antaneet siirtää, vaan siitä piti soittaa onneksi ilmaiseen numeroon, siirron varmistamiseksi aiheelliseksi. Jonotin palvelua 50 MINUUTTIA, itse puhelu kesti 10 minuuttia.

    Missä muualla täytyy jonottaa palvelua puhelimessa lähes tunnin ajan? Chatissa suljin tosiaan perään tilit, kortit ym. Aina jonottanut kuvailemallasi tavalla varttejakin - välissä pankki jopa kysyi haluatko kirjautua ulos eli oletko edelleen täällä! Olisipa asiakaspalvelijakin!

    S-pankissa matka alkoi hyvin, kaikki toimii niin kuin pitää, eikä tarvitse maksaa palvelumaksuja siitä että tekee kaiken itse. Eivät nämä pankit muuta teekään kuin rahaa toisen säästöillä. Panet tuhat euroa säästöön, kohta siitä on tilillä 100 euroa ja 900 lainassa (syy miksi näet rahan oikein). Joku saa asuntolainoja sinun rahoillasi. Pankki tekee laillista bisnestä toisten rahoilla.

    En ollenkaan tykkää siitä, että 7,50 euroa täytyisi maksaa itsepalvelusta! Miten olisi 10,50 euron itse laitettu kuppi kahvia kioskilla euron sijasta? Ei ryöstöllä rajaa, kun Nordean kortti taskussa liikennevaloista ajaa.

    Toivottavasti lähtöaikeissa! Näkemiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S-pankki ei ole pääasiallinen pankkini, mutta käytän sitä puolisoni kanssa osaan raha-asioistamme. Täytyy kyllä sanoa että olen ollut heidän asiakaspalveluunsa hyvin tyytyväinen. Konttorille kävelet aikaa varaamatta ja pienellä odottelulla pääset sisään. Konttoreita on isompien S-kauppojen yhteydessä.

      Poista
    2. Seitsemän kuukautta näillä hetkillä S-pankin asiakkaana - olen tyytyväinen! Ei jää Nordeaa ikävä. Nordea on kuin kirosana, kun joku mainitseekin tästä pankista.

      S-Pankki ei ole täydellinen. Mobiilisoftat ovat SURKEITA. Onneksi käytän verkkopankkia ja se on mahdollista vieläkin tunnuslukutaulukolla, ensimmäinen kesti 6 kk. S-Pankissa verkkopankissa hoituu kaikki perusasiat ilman mitään turhaa lisää. Asiakaspalvelu viesteissä on nopeaa ja olen saanut vastauksia kysymyksiin jopa alle viidessä päivässä.

      Ruokakaupassa saan bonuksia, tässä kuussa tuli 76 senttiä ja olen toki Lidlissäkin asioinut. Hieno juttu tuo asiakasomistajuus kun samalla voi jatkaa ilmaista pankkipalvelua ja jättää Nordean taakseen.

      Pidän huolen, etten ole enää koskaan Nordean asiakas, ja senkin ettei kukaan tutuista, kavereista tai suvusta. Sillä onhan Nordea on surkea pankki!!!

      Kauan eläköön ilmainen kauppapankki!

      Poista
  4. Nordea ei ole enää köyhien pankki!!!

    Älkää kävelkä Nordean konttoriin, tuotte vain hiekkaa, Kangasalan konttori suljetaan toukokuussa! Ei kassapalvelua, eikä talletuslokeroita.

    Vaihdan pankkia S-PANKKIIN! En maksa 7,50 euroa!

    Tuon näköjään hiekkaa Nordean konttoriin. Nallella ei ole rahaa ottaa minun kenkien tuomat hiekat pois niin konttori viedään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei köyhien ole joo. Kuukausimaksua saa alennettua käyttämällä mobiilivarmennusta, se onnistuu köyhemmältäkin jos on älypuhelin. Sitten lisää alennuksia saa jos on rahakkaita lainoja ja niitä köyhillä harvemmin on. Pankki joka antaa alennusta niille joilla olisi varaa maksaa, ei niille joilla ei ole varaa, siinäpä logiikkaa.

      Poista
    2. S-Pankki ei ilmeisesti kannata Pirkanmaan Osuuskaupassa ja ensi vuoden alussa suljetaan S-Pankin Kangasalan, Nokian, Lempäälän konttorit. Vastaavasti muissa konttoreissa henkilöstöä lisätään.

      Poista
    3. Lisäksi suljetaan Linnainmaan ja Koivistonkylän konttorit, tämä tarkoittaa taas sitä, että Tampereen seudulla saa jatkossa pankkipalveluita enää Lielahden, Sokoksen ja Kalevan konttoreista. Kalevassa on myös S-Pankkiirin palvelut.

      Poista
  5. SURKEA PANKKI

    Pakotetaan mobiilisovellukseen, koska muuten hinta on jatkossa 7,50?! Neljällä eurolla saa mobiilisovelluksen, HANURISTA. Täysin toimiva mobiilipankki oli, tuli joku uusi malli, kaikki ihan sekaisin???

    En voi kirjautua salasanalla, en sormenjäljellä, ainoastaan tunnuslukusovelluksella? Millainen pankki ajaa ihmiset mobiiliin ja tunnuslukulaitteeseen, jos eivät tue tunnuslukulaitetta mobiilipankissaan??

    Typerien ihmisten takia Nordeassa olen pakotettu lähtemään S-pankkiin. Siellä saa vielä paperisen kortin tunnistautumiseen. Nordea miksi??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa neljällä eurolla saa verkkopankinkin. Sen hinnan saa ymmärtääkseni jos kirjautumiseen käyttää Nordean mobiilisovellusta verkkopankin varmentamiseen.

      Poista
    2. Minulle sanottiin Nordeassa, että tunnuslukujen käyttö puhelimessa ei riitä 4 euron hintaan. Täytyy kirjautua mobiilipankkiin, ei selaimella, vaan Mobiilipankki-sovelluksella. Se uusi versio oli kyllä kauhea, ei kaduta yhtään kun vaihdoin maisemia.

      Poista
    3. Nimenomaan, mobiilipankkisovellusta käytetään myös tietokoneen verkkopankin autentikointiin. Toisin sanoen kun kirjaudut tietokoneella verkkopankkiin, kaivat puhelimen ja Nordean sovelluksen esiin. Sitten tunnuslukulistan sijaan hyväksyt kirjautumisen kännykän sovelluksesta.

      Eli tuossa ideana on että tunnuslukulaitteiden sijaan käyttäjällä olisi omassa puhelimessa tuo appi, mikä on Nordealle halvempaa. Tämän alennuksen ymmärrän hyvin. Mutta siltikin hinta on 4 euroa per kuukausi pelkästä ilosta että saat sanoa olevasi Nordean asiakas.

      Poista
  6. Konttori lähtee, maksut nousee, minä lähden.

    Nordea on kasa ongelmia ja stressiä.

    0 € pankkiin tervemenoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä linja, lompakolla äänestäminen on yksi vaihtoehto miten toimia.

      Poista
  7. Itse olen nyt kuukauden ajan yrittänyt päästä eroon Nordeasta ja siellä olevista sijoituksista.

    Hieman järjestelyjä on vaatinut joka päivä, mutta tähän mennessä olen saanut lainat ja sijoitukseni jo pois sieltä. Vielä pitäisi tilit saada lopetettua, mutta kuten täällä on jo moneen kertaan mainittu, niin hankala on saada yhteyttä sinne ja selvää vastausta, miten asiat tulisi hoitaa käytännössä.

    Asiakkaana ollut pienestä taaperosta asti eli reilut 40v, mutta nyt saa riittää. Jahka jostain saa tiedot kaivattua asiakkuuden lopettamisesta ja sitten vielä joku vaivautuu asiat hoitamaan Nordean päässä, niin tämäkin savotta on tehty loppuun.

    VastaaPoista
  8. Korjaillaan nyt vähäsen kun silmiin osui.

    "Samalla Nordea "selkeytti" hinnoitteluaan, eli lopetti alennukset esimerkiksi nuorille opiskelijoille. 7,5 euroa kuukaudessa olisi omien opintojen aikana tarkoittanut automaattisesti pankin vaihtoa, olisihan tuossa ollut parin päivän ruoka."

    Kyllä ne palvelut edelleen ovat täysin maksuttomia opiskelijoille. Lähde:
    https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/asiakasedut/check-in-asiakas.html

    VastaaPoista
  9. Joo, jännä juttu, kun paljon uutisoitiin, että Check-in ym. asiakkuudet lakkaa ja maksuja aletaan perimään mutta enpä ole huomannut, että tileiltä olisi mitään maksua veloitettu.

    - opiskelija

    VastaaPoista
  10. Vuodesta toiseen Nordea niistää keinolla jos toisella niitä joilla ei ole suurta velkasuhdetta pankkiin. Ja siinä vaiheessa kun laina on maksettu alkaa välitön rahastaminen vaikka muuta kuvittelisit. Onneksi en ole enää kyseisen pankin asiakas. Helpottaa elämää monellakin tapaa.

    VastaaPoista
  11. Tämä blogiteksti pelasti päivän, kiitos siitä :-) Verenpaine nousi Nordeassa, tunnin jonotuksen jälkeen sain kuulla, että en pystykään hoitamaan asiaani vielä vaan pitää odotella tietoa heiltä. Suurin osa omista raha-asioista on jo S-pankissa ja pikku hiljaa siirtyy loputkin. Miltei vuoden kokemuksella S-pankin asiakkaana pelkkää hyvää palautetta heille, hyvät aukioloajat ja aina ystävällinen palvelu. Voihan Nordea sanon mä!!

    VastaaPoista
  12. Ai että. Meilläkin ihan parin viikon päästä siirtyy laina ja kaikki muukin OP:lle.

    Lainan ansiosta sekin on meille maksuton toistaiseksi (OP bonukset). Lisäksi siirretään pari vakuutusta sinne tapiolasta niin niistäkin säästää. Ei saakeli.

    Lainakin 0.2% vielä edullisempi (marginaali).

    Konttori on pienemmän kylän keskustassa ja 12:30 asti on kassapalvelut auki ja aikoja saa varattua puhelimella.

    Mobiilipankki toimii sekä tunnuslukusovelluksella että ihan paperisella tunnuslukukortilla jne.

    Muutamia ominaisuuksia ei löydy, mutta en ole kovin aktiivinen käyttäjä joten eipä paljon haittaa.

    Hauskinta oli se että Nordea perii minulta ja vaimolta palvelumaksua 4e vaikka olemme molemmat avainasiakkaita ja olemme käyttäneet mobiilipankkia. Ongelma on siinä ettei niiden järjestelmä tunnista vanhaa Windows Phone version mobiilipankkia (siihen voi kirjautua vielä tunnuslukukortilla).

    Hinnastossa ei mainita millä ohjelmistoversiolla palveluun pitäisi kirjautua, joten olen chatissa valittanut että palauttakaapas palvelumaksut :) Ovat sentään palauttaneet.

    Nyt ei viimesimmästä maksusta ole onnistunut valitus, koska chatit jumissa ja kaikki takkuaa.

    VastaaPoista
  13. Moi
    Kaiken pohjalla on EU:n/viranomaisten vaatima vahva tunnistautuminen, joka vaatii pankkien tiukentavan jostain tulevan puhelun perusteella tapahtuvaa asiointia ja ylimääräistä jauhantaa kapulassa, koska vahva tunnistus pitää tapahtua.
    Lopputuloksesta tapahtuu tämmöistä natinaa asiakkaista joka on tottunut hoitamaan asiat tietyllä tapaa.
    Loppujen lopuksi kuitenkin on kyse huijarien työn vaikeuttamisesta.
    Hinnoittelu on kuitenkin edullinen, koska palveluha niputettaessa ALENNUKSIA PALVELUISTA tulee. Itsellä hannaston mukaisesti loppusumna on yli 20€/kk. Paketin veloitus on kuitenkin 4,50€/kk. Nordea ei ilmoita kuin listahinnat sivuilla kuten MYÖS jokainen pankki. Ei se pelkkä tilin 2€/kk tai 0€/kk veloituskerro mitään loppullisesta hinnasta. Kuten nämä ovelta ovelle kulkevat putki-, viemäri- ja kattokauppiaat, takuulla saat muualta halvemmalla!!! Kysykää niitä hintoja SUORAAN tiskiltä ja mihin palveluihin SAA ALENNUSTA!!!
    EI SIELTÄ KOTOA MITÄÄN SAA TEHTYÄ NYKYÄÄN!!!

    VastaaPoista
  14. En saanut nordean konttorissa asioita hoidettua yli 40min jonotin lappu kourassa.Siirrän S-pankkiin kaiken asioinnin.

    VastaaPoista
  15. Olisin käynyt pankin toimipisteessä irtosanomassa pitkään "hyllyllä" olleet palveluni. Jonotusaika olisi ollut yli tunnin. Ei onnistunut, koska töissäkin pitää käydä ja konttori ei tietenkään ole auki niin että ehtisi sen tunnin jonotella töiden jälkeen. Konttorissa ei saanut varattua aikaa, kehottivat menemään chattiin. Onneksi chattiin sai kirjautua sisään toisen pankin verkkopankkitunnuksilla. Siihenpä se "onni" sitten loppui. Kolme kertaa peräkkäin heitti ulos ennen kuin edes aukesikaan. Toisena päivänä vartin odotuksen jälkeen sulkeutui kaksi kertaa. Kolmannella kerralla naputtelin parin minuutin välein pisteitä chattiin ja se kuin ihmeen kaupalla piti chatin hengissä sen kolme varttia mitä jouduin lopulta odottelemaan. Itse chatissa homma hoitui nopeasti ja nyt olen onnellinen ex-asiakas.

    VastaaPoista
  16. Nordean chatin läpi pääsee testaukseni perusteella jos sinne spämmää iloisesti yksinään odotellessa. Eli time out on 15 minuuttia, ja asiakaspalvelija ei tästä ollut ollenkaan pahoillaan, totesi vain että "Chatissa on aikakatkaisin, kun sitä ei käytä, niin se kirjaa henkilön ulos". Tämä on siis tarkoituksellista, vaikka(/koska) Nordea tietää jonojensa olevan paljon pidemmät. Aikakatkaisusta ei myöskään viitsitä kertoa jonossa odottaville asiakkaille. Tarkoitukseni oli vaihtaa verkkopankista mobiiliin tuossa chatissa palvelumaksujen törkeyden takia, mutta kaksi tuntia odoteltuani, tänne eksyttyäni ja asiakaspalvelijan välinpitämättömyyden vuoksi päädyinkin sulkemaan tilini. Halusin tehdä sen samantien samalla chattikerralla, ettei tarvitse käydä samaa bugirumbaa läpi uudelleen, mutta eipäs tiliä niin vaan suljetakaan. Ainakaan Nordeassa. Sulkemista ei viitsitä ajoittaa esim parin viikon päästä tästä päivämäärästä että ehtisi hankkia uuden tilin toisesta pankista, vaan se tehdään pyynnöstä seuraavana päivänä. Tämän pyynnön voi tehdä vain chatissa tai konttorissa, joten pyyntöön tarvitaan taas sitä rikkinäistä chattia, kuten myös ajanvaraukseen.

    VastaaPoista
  17. Ai niin, halusin vielä valittaa siitä, miten Nordea vetää tuon 7,50 euron palvelumaksun tililtä kuun viimeisinä päivinä, eli juuri silloin kun jengillä on kaikista vähiten varaa siihen. Logiikka. Siinä meni taas kahden päivän ruokarahat.

    VastaaPoista
  18. Nordea on TODELLA SYVÄLTÄ !!!
    EI MINKÄÄNLAISTA ASIAKASPALVELUA , yritin siskoni asioita hoitaa mutta ei onnistu EN SAA EDES asiakaspalvelijaa puhelimen päähän
    ONNEKSI minä en ole Nordean asiakas enkä tule koskaan olemaankaan !!

    VastaaPoista
  19. Jätin Nordea pankin koska eivät saaneet toimitettua tunnuslukulista kuukauteen kun ed.sammui 67 numeron kohdalla.palvelu ala arvoista!luulevat pääsevän pienellä korvauksella tälläkin kertaa mutta erehtyvät eikä pankinjohtajan kannata illalla kotiin soitella/ Rääkkyä !huom! Vaatimaa kuluttajariitalautakuntaan kautta korvaukset haitoista jne ja sisäinen tarkastaja tutkii !

    VastaaPoista
  20. Nordea ei antanut lainaa putkiremonttiin, vaikka olen töissä 1300€ kk. Hain lainaa S-pankista ja asiakkuus siirtyi samalla!!!

    Nordea hävetkää!!!

    VastaaPoista
  21. Minä luulen, että Nordealta on rahat lopussa. Ollaan menossa kohti sitä suurta romahdusta näes...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Nordealla pikemminkin on huomattu ettei riviasiakkaista saa rahaa joten, niiden palveluita karsitaan ja heikennetään. Tämä tietysti on erittäin hyvä peruste miksi miettiä toista pankkia, Nordea on käytännössä suoraan ilmaissut ettei välitä sinusta ja kaltaisistasi.

      Poista
  22. Toimin pienen yhdistyksen varainhoitajana. Maksuliikenne vuosittain max 1000 €. Yhdistyksellä käytössä yrityksen Classic verkkopankki sisältäen tunnukset. Ei maksukorttia.
    Saatuani pienellä viiveellä pankin ilmoituksen tunnuslukukortin käytön muuttumisesta maksulliseksi käynnistin toimenpiteet tunnuslukusovelluksen käyttöön otolle.

    Latasin tunnuslukusovelluksen kännykkääni luettuani ensin ajatuksella ohjeet Nordean sivuilta. Sain ilmoituksen, että tunnuslukusovellus pitäisi aktivoida. Yritin tilata aktivointikoodin Chatin kautta. Ei toiminut useallakaan yrityksellä, vaan katkesi aina jonkun aikaa odoteltuani. Soitin asiakaspalveluun, ja jo kolmannella yrityksellä tärppäsi (kaksi ensimmäistä puhelua katkesi mystisesti odoteltuani ensin puolisen tuntia).

    Asialliselta kuullostava asiakaspalvelija lupasi toimittaa aktivointikoodin postitse. Koodi tulikin jo noin viikon odottelun jälkeen, mutta aktivointi ei onnistunut. Meni Nordean konttoriin, jossa minulle ilmoitettiin, että tietoverkossa on häiriö, ja että he eivät pysty auttamaan minua. Sen sijaan minut ohjattiin tyhjään tilaan, joka osoittautui entiseksi asiakaspalvelijoiden työskentelytilaan. Käteeni sain paperin, jossa oli ohje asiakaspalveluun soittamisesta.

    Soitin asiakaspalveluun ja sainkin yhteyden jo toisella kertaa jonotettuani yhteensä nelisenkymmentä minuuttia. Asiakaspalvelijan opastuksella teimme tunnuslukusovelluksen käyttöönottotemput ja tällä kertaa sain aktivointikoodin puhelimitse käytyäni välillä todistamassa henkilöllisyyteni konttorin asiakaspalvelupisteellä asiakaspalvelijoiden keskusteltua puhelimeni välityksellä muutaman minuutin (ja taas valiteltiin, että ei voi kun tietojärjestelmät eivät vieläkään toimi). Lopulta virallinen henkilökortti kelpasi identiteettini todisteeksi.

    Kun saimme aktivoinnin suoritettua loppuun oli tulos sama kuin edelliselläkin kerralla eli eipä lähtenyt toimimaan. Asiakaspalvelu kuitenkin tiesi, että kun käynnistän puhelimeni uudelleen, niin jopas alkaa pelittämään. Näin ei kuitenkaan käynyt. Yritin vielä hoitaa asiaa konttorin palvelupisteellä, mutta apua/asiantuntemusta en saanut.

    Palasin kotiin ja päätin tilata tunnuslukulaitteen. Yritin ensin Chatin kautta, mutta ei toiminut useasta yrityksestä huolimatta, aina katkesi. Soitin asiakaspalveluun ja 47 minuutin odottelun jälkeen sainkin yhteyden. Selitin ongelmani ja sain tiedon, että en ole ensimmäinen, jolle on käynyt näin. Sain tilaukseni tehtyä ja laitteen saavuttua postitse on sen käyttö onnistunut.

    Pienenä sivuvaikutuksena oli tavallista muhkeampi puhelinlasku (puhepakettini ei sisällä ns palvelunumeroita) sekä normaaliin verrattuna kolminkertaiset palvelumaksut yhdistyksen tililtä (jouduin kirjautumaan aika monta kertaa tunnuslukukortilla tunnistuttaessa itseäni verkkopankissa).

    Että tämmöinen purkaus tällä kertaa Nordean palveluista.

    P.S. Yhdistys valmistelee pankin vaihtoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On absurdia miten hankalaa Nordean kanssa asiointi on. Jos tarvitset vain vakiosetin, fine, kaikki toimii teknisesti. Heti kun missään tarvitsee tukea tai apua tai tehdä jotain erilailla, ketään ei saa kiinni, kukaan ei auta.

      Sinulla sentään asia saatiin hoidettua.

      Et ole ensimmäinen joka valittelee Nordean asiakaspalvelun heittävän ulos, chatin kanssa mulle kävi myös samaa. Pieni kyynikko minussa arvelee tämän olevan Nordean tapa pienentää tilastoissaan keskimääräisiä jonotusaikoja.

      Poista
  23. Tänään kilpailevaan pankkiin yhteydenotto pyyntö. Loppuu pelleily Nordean kanssa. Ei todellakaan toimi mikään. Ylimielinen muka palvelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nordean asiakaspalvelijat ovat ihan hyviä, pankki vaan tietoisesti rakentaa esteitä asiakkaiden ja palvelun väliin.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.