Miten Timo Soini pelasti Perussuomalaiset

Perussuomalaiset olivat hyvää vauhtia romahtamassa puolueena. Sitten Timo Soini pilasi kaiken ja palautti puolueen uskottavuuden. Miten Timo tämän teki? Eroamalla ja viemällä mukanaan kaiken sen mistä persujen kannattajat eivät pitäneet.

Tänään käsittelyssä oma teoriani siitä miten perussuomalaiset olisivat puolueena jo marginaalissa, ellei Soini olisi hajottanut puoluetta.

Perussuomalaisten hajoaminen

Perussuomalaisten hajoaminen 2017 oli monille ilon hetki: vihattu puolue teki selvästi kuolemaa! Heidän kannatuksensa oli laskenut pitkään kun lehmän häntä ja nyt kun puolue tappeli keskenään, näytti se pedon kuoleman tekemiseltä.

Perussuomalaisten kannatus oli ennen hajoamista edeltäneitä vaaleja kovaa vauhtia, mutta vaalien jälkeen hallituksessa persut tuntuivat syövän sanojaan nopeammin kun alan ammattilaiset Keskustapuolueessa. Lasku oli nopea romahdus kun kannattajakunta menetti uskonsa puolueeseen.
Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10509309
Puolueen hajoaminen sekoitti pakkaa entisestään ja näytti jo että tähän tarina loppui. Mutta ei loppunutkaan.

Perussuomalaisten ongelma oli tässä: heidät oli kaksissa vaaleissa äänestetty eduskuntaan yhtä aikaa vastalauseena hallituksen eliitille, EU:lle ja maahanmuuttopolitiikalle. Yhtäkkiä Perussuomalaiset olivat kaikkea näitä, heidän kannattajansa tunsivat itsensä petetyksi kun ei tullut EU-eroa, vaan direktiivejä toteutettiin tutulla vauhdilla, eikä maahanmuutto loppunut, vaan pakolaisia tuli entistä enemmän. Persut olivat lupailleet kannattajille monia Trumpmaisia populistisia asioita vaalipuheissaan ja ne kaikki sanat syötiin. Perussuomalaisten ydinkannattajat tunsivat itsensä varmasti hyvin petetyiksi.

Syöpä leikattiin pois

Sitten Soini halkaisi puolueen ja vei mukanaan oikeastaan kaiken mihin persujen kannattajien tyytymättömyys keskittyi. Jos Soini olisi jäänyt - vaikka lopulta eläköitynytkin - puolue olisi saanut karvistella tekopyhyyden ja sanojen syöjän leiman kanssa pitkään. Nyt pöytä oli puhdistettu.

Halla-ahon oli tässä tilanteessa helppo antaa persuista kuva eheytettynä puolueena. Se korruptio mitä Soini ja Terho edusti oli tiessään. Tämä kuva oli helppo antaa koska Soini teki niin selvän pesäeron puolueeseen ettei kannattajille jäänyt asiassa mitään epäselvää.

Persukuplan ulkopuolella tämä pesäeron tekemisen merkitys jäi monilta huomaamatta. Monet nimittäin jopa ylistivät Soinia etäisyyden ottamisesta rasistikseksi koettuun osaan persuja. Mutta persujen riveissä tämä nähtiin hyvin eri tavalla.

Soini kavereineen suorastaan alleviivasi, että nyt persuista lähtee se siipi joka on hallituksessa, eli se siipi jota kannattajat vihasivat. Se siipi joka oli tuonut Suomeen enemmän turvapaikanhakijoita kun koskaan aiemmin ja joka oli leikannut köyhimmiltä ja jopa toi laiksi samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Hallitus-Persut kovaan ääneen huusivat etteivät ole niitä persuja jotka puolueeseen jäi. Ja Perussuomalaisten kannattajien viesti oli lopulta tämä: hieno juttu, teitä ei kaivattukaan.

Perussuomalaisten kannatus oli silloin laskussa. Se lasku lopulta tyrehtyi ja on nyt muuttunut nousuksi. Halla-ahon johtamat perussuomalaiset eivät ole ihan Ison Jytkyn luvuissa, mutta vauhti on kohti sellaista.
Kiitos Soinin kasvojen pesun, Halla-aho voi nyt puhtaalla omatunnolla puhua sellaisia asioita vastaan, minkä puolesta olisi hallituksessa varmasti äänestänyt. Ja hän selvästi onkin tarttunut moniin näihin aiheisiin hyvin terävästi. Ilman Soinin temppua tämä olisi näyttänyt epärehelliseltä kuten Kokoomuksella, joiden puheita koulutuksen tai opetuksen parantamisesta on vaikea ottaa vakavasti, olivathan he pääarkkitehti koulutuksen massiivisissa leikkauksissa. Halla-aholla ei ole tätä painolastia, kiitos Soinin. 

Ja tästä kaikesta meidän on kiittäminen Timo Soinia. Ilman sinua Perussuomalaiset olisi ehkä päätynyt pysyvästi romukoppaan. Mutta menit pesemään heidän kasvonsa ja antamaan persuille uuden tilaisuuden ja sillä aallolla he ovat nyt ratsastamassa eduskuntaan kolmanneksi - tai ehkä jopa toiseksi suurimpana puolueena.

Kommentit

  1. Halla-aho analysoi Perussuomalaisten muutoksen merkityksen Eduskuntatutkimuksen keskuksessa Turussa. Ainakin itselleni esitys antoi ahaa-elämyksen:

    https://echo360.org.uk/lesson/G_a0a37687-16e6-447d-9e98-366aa1dd7001_a1a4e63d-3b1c-4d1c-9a90-e6bf165f94cd_2019-04-03T12:00:00.000_2019-04-03T13:10:00.000/classroom#sortDirection=desc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä linkki ei toimi ilman oppilaitoksen tunnuksia.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.