Kirkosta eroaminen

Tämä kirjoitus koskee Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, siitä eroamista ja homofobiaa ja -avioliittoa. Asiasta tietämättömille huomautettakoon, että kirjoittaja on (tiettyjen mukaan lähes militantti) ateisti.

Ylen Homoillan jäljiltä suuri määrä ihmisiä päätti erota Suomen evankelis-luterilainen valtionkirkosta. Ja sen jälkeen aina kun Päivi Räsänen on avannut suunsa, vähintään puolet homoilllan jälkeisestä määrästä eroaa. Jossain määrin kirkon laskeva jäsenmäärä on mielestäni positiivista - laskeehan se kirkon rahavirtoja ja sitä kautta myös kirkon vaikutusvaltaa. En kuitenkaan ole varma tietävätkö ihmiset mitä tekevät erotessaan kirkosta homofobian takia. Pohjustan tilannetta hieman ennen kun palaan tähän kohtaan.

Suomen valtionkirkko on toki jäänyt kiinni kaikenlaisesta, viimeisimpiin kuului homofobisen Älä Lannistu-kampanjan rahoittaminen. Aiemmin kun homoseksuaalisuutta yritettiin poistaa rikoslaista, ja valtionkirkko vastusti sitä loppuun asti - ja kun homoseksuaalisuus kuitenkin poistettiin rikoslaista, saivat he painostettua lakiin kuintekin ns. kehotuskiellon, jossa julkinen homoseksuaalisuuteen oli kiellettyä. Vastusti kirkko myös homoseksuaalisuuden poistamista tautiluettelosta. Nämä ovat varsin hyviä syitä erota.

Näistä huolimatta valtionkirkko täällä on suorastaan häkellyttävän suvaitsevainen verrattuna moniin muihin maailman kirkoista. Toki Suomen evankelis-luterilainen kirkko sisältää merkittävän määrän homofobiaa, mutta moniko muu kirkko voi sanoa edes siunaavansa samaa sukupuolta olevia pareja? Tietysti oikeasti suvaitseva kirkko ei jättäytyisi siunaamaan, vaan nimenomaan vihkisi niin tahtovat parit sukupuolesta riippumatta, mutta kirkkojen mittapuulla siunaaminen on iso juttu.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vedetty väkisin nykyaikaan yhteiskunnan maallistuessa sen ympärillä. Kirkko on ollut osa Suomalaista politiikkaa ja maisemaa ja sen ei olla annettu eristäytyä omaksi suvaitsemattomuuden linnakkeekseen. Kirkon opit eivät enää kuitenkaan ole mitä varautuneet ja umpimieliset olennot kuten Päivi Räsänen ja Luther-säätiö sanoo niiden olevan. Valtionkirkko ei tahdo tuomita homoseksuaalista käytöstä ja on valmis varauksetta siunaamaan samaa sukupuolta olevat parit. Eikä unohdeta naispappeutta ja sen vastustajien heittämistä ulos kirkosta. Se viimeisin varsinkin vaati melkoista uskallusta.

Mutta sitten asiaani: kirkosta eroamiseen. Kuten sanoin, pidän uskonnon vaikutusvallan laskua positiivisena. Eniten toivon kuitenkin tilannetta jossa ihmiset ajattelevat itse ja toimivat todisteiden mukaisesti. Jos joku eroaa kirkosta, sen pitäisi tapahtua vastalauseena kirkon toiminnalle tai kannoille. Tai siksi ettei usko kirkon sanomaan ja ei tahdo tukea sitä. Eroaminen siksi että Päivi Räsänen ei ole rationaalista, sillä Päivi ei päätä kirkon kantaa. Eikä päätä myöskään Luther-säätiö. Kirkon parissa on paljon väkeä jotka kannattavat kansalaisoikeuksia ja heidän äänensä on tähän asti ollut se jolla kirkko puhuu. Myös esimerkiksi moni herättäjä-liikkeessä on antanut lausuntoja kaikenlaista vihapuhetta vastaan. Kirkko järjestää jopa parisuhdeneuvontaa samaa sukupuolta oleville pareille.

Selvittäkää mitä oikeasti sanotaan ja mihin uskotte. Jos se mitä kirkko sanoo on mielestänne väärin, erotkaa. Jos huomaatte uskon olevan onttoa ja keksittyä, erotkaa. Erotkaa jos kirkko tekee jotain mikä on mielestänne jotain mitä ette halua tukea. Älkää kuitenkaan erotko vastalauseena toiminnalle jota ei voida sanoa kirkon toiminnaksi. Maallistunut kirkko ei pysy maallistuneena jos kaikki sen maallisimmat jäsenet jättävät sen. Jälkeen jää vain fanaatikkoja ja lopulta ääni kellossa on oikeasti Päivi Räsäsen.

Kommentit

  1. Voi olla, mutta siinä vaiheessa se kello on tosi pieni.

    VastaaPoista
  2. heti, kun kirkkojen oikeus yhteisöveroon poistetaan, hurraan ja toivotan kirkoille menestystä hihhuleiden dilutoijana.

    VastaaPoista
  3. Tyy, kirkon maallistumisen ehto on juuri se, että kirkko rahoitetaan verotuloilla. Jos se poistetaan tilanne muuttuu huonommaksi. Jos valtion kirkon etuihin kuuluu se, että valtaosa uskonnosta toimii julkisin varoin mutta myös yhteiskunnan ohjauksessa, se on merkittävä tasoittava vaikutus. Jos kirkkojen riippuvuus veroista katkeaa tilanne paljon pahemmaksi, sillä sellainen kirkko ei joudu vastaamaan puheistaan korkeammalle taholle (heh) ja saa vapaasti olla niin syrjivä kuin tahtookaan. Rahoittaja voi nyt jossain määrin vaikuttaa kirkon toimintaan ja kirkko tietää sen. Valtion osallistuminen kirkon toimintaan pehmentää kirkkoa huomattavasti.

    Olisi tietysti mukavaa jos yhteiskunnassa ei olisi lainkaan fundamentalismia ja uskonnollista konservatiivisuutta. Epäilen tosin ettemme pääse niistä eroon ihan lähiaikoina.

    VastaaPoista
  4. Saara, toivoisin myös että kello olisi siinä kohtaa tosi pieni, mutta valitettavasti se ei välttämättä ole tarpeeksi pieni.

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvästä, tasapainottavasta puheenvuorosta.

    Yhteen keskeiseen kohtaan on syytä kommentoida. Toteat: "Eikä unohdeta naispappeutta ja sen vastustajien heittämistä ulos kirkosta. Se viimeisin varsinkin vaati melkoista uskallusta."

    Luterilainen kirkko ei suinkaan ole "heittänyt ulos kirkosta" naispappeuden vastustajia.

    Kirkko on kylläkin määritellyt yhdenvertaisen virkakäsityksen, sen että kumpaakin sukupuolta olevat voivat toimia pappeina. Kirkko myös edellyttää, että papiksi vihittävät sitoutuvat noudattamaan yhdenvertaista virkakäsitystä. Naisten pappeuden absoluuttisesti torjuvia, naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyviä ei enää vihitä papiksi eikä valita seurakuntavirkoihin.

    Kirkko on myös erottanut piiristään naisppien kanssa yhteistyöstä kieltäytyvien pappien ja teologien ryhmittymän, joka on muodostanut oman kirkkonsa, Luther Säätiön.

    Mutta kirkon sisällä on edelleen todella iso syrjintäongelma.

    Kirkon sisällä toimiva ja sen suurin herätysliike lestadiolaisuus ei salli liikkeeseen kuulvien naiseteologien ottavan pappisvihkimystä ja toimivan papin virassa.

    Tästä on tosiasiatietoa ja evidenssiä, kun kaksi vanhoillislestadiolaista naista hiljattain vihittiin papiksi. Kumpikin joutui liikkeen sisällä ankarien sanktioiden kohteeksi.

    Ensimmäinen naispappi Mari Leppänen on julkisuuduessa kertonut että sekä hän että hänen miehensä käytännössä erotettiin liikkeestä. Aluksi heidät eristettiin tehtävistä yhteisössä ja sittemmin lakattiin tervehtimästä "uskovaisten omalla terrvehdyksellä", mikä merkitsee että asianomainen katsotaan "epäuskoiseksi" tai harhaoppiseksi; eli kadotukseen meneväksi.

    Syrjintämenettelyihin ovat osallistuneet myös kirkon tehtävissä toimivat vanhoillislestadiolaiset papit.

    Kirkon taholta ei ole puututtu heidän toimintaansa.

    Piispat eivät ole puuttuneet tämän herätyslikkeen syrjiviin ja hengellisen painostamisen kriteerit täyttäviin menettelyihin. Lestadiolaiset saavat siis rauhassa jatkaa naispappien syrjintää, avoimesti, ilman että kirkko piittaisi siitä.

    "Hengellinen mitätöinti on traumaattinen kokemus ja jättää syvät jäljet loppuelämäksi. " Näin totesi ensimmäinen lestadiolainen naispappi Mari Leppänen hiljattain haastattelussaan.

    Lisää aiheesta:

    http://freepathways.wordpress.com/2012/01/18/hurtig-ja-kallio/

    Kirkko ei ole rehellinen antaessaan julkisuudessa ymmärtää, että kirkossa ei enää syrjittäisi naispappeja. Tästä on syytä käydä kirkossa avointa keskustelua. Kun asia on vaiettu, herää kysymys, miksi kirkko puhuu yhtä ja tekee toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En väitä ettei kirkolla olisi yhä hirvittäviä ongelmia tasa-arvon kanssa - sillä on. Kirkon linjauksissa on selvästi haettu yhtä, mutta kirkon päättävissä asemissa on yhä merkittävä määrä "sosiaalisia konservatiiveja" jotka päättävät toista. Tässä kirkon linja on hieman skitsofreeninen, yhtä aikaa suuret linjat sallivat, mutta ihmiset syrjivät.

      Lestadiolaiset ovat vielä luku erikseen. Jännittävä porukka.

      Kiitos kommentista, lisätieto oli mielenkiintoista.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.