Edesmennyt Steve Jobs ja Apple

Yksi aikakausi on todella nyt päättynyt. Steve Jobs menehtyi vain 56:n vuoden ikäisenä, kärsittyään pitkään haimasyövästä, jonka takia hänet myös leikattiin aiemmin. Kun Jobs irtisanoutui elokuussa Applen johtajan paikalta, hän sanoi tulleensa pisteeseen jossa ei enää kykenisi johtamaan yritystä jonka luomisessa hän oli keskeinen. Hän ei valehdellut ja lähestyvä kuolema oli todennäköisesti hänellä jo tiedossa. Steve Jobs kuoli 5. lokakuuta.

Steve Jobsin historia on ollut melkoinen ja hänen jalanjälkensä tietokoneiden kehityksessä on kiistämätön, ei vain muotoilun, vaan teknologian ja ohjelmistonkin osalta.

Steve Jobs perusti Applen yhdessä Steve Wozniakin ja Ronald Waynen kanssa. Nimi saatiin omenatarhoista joissa Jobs oli työskennellyt pienenä - ja se oli aakkosjärjestyksessä ennen Ataria. Käytännössä yritys aloitti hyvin pienenä pajana ja kasvoi siitä yritykseksi joka valmisti ensimmäisen rahaa tuottaneen graafisellä käyttöjärjestelmällä varustetun tietokoneen. Valitettavasti sukset Jobsin ja Applen kanssa menivät ristiin ja Jobs jätti Applen sisäisen valtataistelun jälkeen vuonna 1985.

Jobs pysyi kuitenkin samalla alalla ja perusti NeXT Inc yrityksen ja yritti käytännössä toistaa sen mitä teki Applella: luoda yrityksen joka tekisi edistyneitä ja helppokäyttöisiä tietokoneita omalla käyttöjärjestelmällään. NeXT ei kyennyt kuitenkaan kohoamaan samaan asemaan kuin Apple. Korkea hinta ja eksoottisuus pitivät NeXT-laitteet poissa yleisön ulottuvilta. Samaan aikaan Jobs oli ehtinyt ostaa pienen yrityksen josta tulisi myöhemmin Pixar. 

Steve Jobs palasi Applen palvelukseen 1996 kun Apple osti NeXT:in kokonaisuudessaan ja palautti lopulta Jobsin Applen johtajan paikalle. Apple oli hitaasti luisunut kannattavuuden synkälle puolelle ja oli hitaasti muuttumassa kuolevaksi jättiläiseksi. Yhtiö oli hylännyt ostotarjouksen IBM:ltä, mutta tilanteen huonontuessa kävi pyytämässä uutta. IBM ei vastannut, mutta legenda kertoo että Sun oli hyvin lähellä Applen ostamista.

Jobsin paluuta pidetään laajasti Applen pelastuksena. Jobs lakkautti monia heikkoja projekteja ja suuntasi yhtiön voimavaroja uusiin suuntiin. Ensimmäisiin Jobsin ajan merkkittäviin menestyjiin kuului ajalleen mahdottoman suloinen iMac. Jobs toi mukanaan NeXT:ltä myös muuta kuin itsensä, ja NeXT:in tekniikan päälle rakennettiin paljon. Yksi tunnetuimpia tuotoksia oli Mac OS X joka esiteltiin vuonna 2000.

Steve Jobs on pitkälti Applen kasvot. Kukaan toinen, edes Steve Wozniak ei ole yhtä tunnettu ja palvottu Applen asiakkaiden (vai pitäisikö sanoa fanien) keskuudessa. Yhtenä suurimpana riskitekijänä Applen osakkeiden arvolle onkin pidetty hetkeä kun Steve Jobs astuu sivuun. Applen osake otti Steve Jobsin irtisanoutumisen kunniaksi heti viiden prosentin pudotuksen. Reaktiot kuolemaan ovat todennäköisesti samantapaiset.

Mutta pystyykö Apple toimimaan ilman visionääriksi väitettyä johtajaansa? Tämä jää nähtäväksi. Yhtiö on tällä hetkellä erittäin vahvoilla kantimilla, sillä yhtiön kassavarat ja rahavirrat ovat erittäin hyvässä tilassa. Jos jotain täytyy sanoa, ainakin Steve Jobs jättää jälkeensä Applen vahvempana kuin yritys on koskaan ollut. Riittääkö se? Se on toinen kysymys. On hankala arvioida kuinka paljon sädekehäänsä Jobs vie mukanaan.

Jotkut eivät pidä Steve Jobsin saavutuksista tai miehestä, eikä kenenkään ole pakko pitääkään. Muistakaa kuitenkin ettei Jobs vain vaikuttanut yrityksensä linjoihin, hän oli aktiivisesti niissä mukana. Hän oli mukana kehittämässä ensimmäistä Apple-tietokonetta, ei vain myymässä sitä ja vaikutti pitkään myös Applen laitteiden teknisiin ratkaisuihin. Tietysti joku mauton älypää on jo ilmoittanut miehen olevan kelvotonta ihmisroskaa ja esimerkiksi kaikkien suosikke Westboro Baptist Church on ilmoittanut osoittavansa mieltä Steve Jobsin hautajaisissa.
Huomatkaa millä laitteella hekin kuitenkin asian ilmoitivat. Jopa heidän loukkauksensa oli outo hatunnosto edesmenneelle Jobsille.

Kaikesta huolimatta, kiitän teitä Herra Jobs. Yhtiönne käyttöjärjestelmää ja laitteita on joka tapauksessa mukava käyttää. En ehkä innostu suljetuista ympäristöistä enkä pidä Applen salailun kulttuurista ja kontrolloinnin tarpeesta. En kuitenkaan myöskään kiellä saavutuksia joihin Apple on pystynyt. Ja ne ovat olleet todella suuria. Toivotan teille hyvää viimeistä matkaa herra Jobs. Ja kiitän teitä siitä mitä olette meille luoneet.

(Written on my Macbook.)

Kommentit