Tommi Rautio, tappamisen ihastelu ja sananvapaus

Sananvapaus on yksi tärkeimpiä länsimaisen demokratian ja sivistyksen kulmakiviä. Demokraattinen ja kaikille reilu yhteiskunta ei voi toimia ilman vapautta ilmaista itseään, ilman pelkoa vastatoimista tai hyökkäyksistä itseään kohtaan niiden takia.

Esimerkiksi lait vihapuhetta vastaan ovat tämän takia lakeja joissa on määriteltävä hyvin tarkkaan mikä lasketaan vihapuheeksi. Vihapuhetta ei saa olla puhtaasti rasististen mielipiteidenkään ilmaisu, sillä vaikka kuinka naurettavaa rotuopin kanssa säätäminen onkin, se on silti jotain minkä ottaminen mielipiteekseen on sallittua. Rasismi saattaa olla tyhmää, mutta se ei tarkoita suoraan laitonta. Älyvapaidenkin mielipiteiden omaaminen on täysin laillista ja luvallista.

Erimielisyys ihmisille tärkeistä aiheista ei myöskään ole laitonta tai luvatonta. Kun Halla-Aho totesi Kreikalle hyväksi suunnaksi sotilasjuntan, hän laukoi mielipiteen jonka kanssa samaa mieltä on todella hankala olla. Hän ei kuitenkaan tehnyt siinä mitään laitonta. Pohdinta muiden valtioiden hallintomuodoista ei ole jotain mitä voimme tuomita laittomaksi, tai miten muuten voimme pohtia esimerkiksi Pohjois-Korean diktatuurin hirvittävyyttä? Pohjois-Korean lakien mukaan kyseessä on laillinen hallinto ja sen kaatumisella leikittely on heille varmasti vakava asia.

Toisena esimerkkinä joudumme kysymään miten voimme kritisoida brutaaleja uskonnollisia periaatteita jos mielipiteen tärkeyttä pidetään mittatikkuna puheen luvallisuudelle? Esimerkiksi pakkoavioliittojen ja uskohoitojen kritiikki on aiheellista ja tarpeellista, mutta molemmat niistä ovat varmasti tärkeitä aiheita kannattajilleen. Tärkeys ei nosta mitään mielipidettä kritiikin yläpuolelle. Sananvapaus antaa luvan sanoa "se mitä teet vahingoittaa muita" ilman, että ketään tuomitaan siitä jumalanpilkasta leivättömän pöydän ääreen. Jumalanpilkkalakimme ovat toinen aihepiiri ja palaan niihin myöhemmin.

Sitten kuitenkin on joitain kohtia missä tietyt mielipiteet muuttuvat vaarallisiksi ja sananvapauden suojeleva viitta niiden ilmaisussa katoaa. Yksi tällainen tilanne tapahtui äskettäin kun perussuomalainen valtuutettu Tommi Rautio päätti äskettäin ylistää Oulussa pitserian työntekijän surmannutta miestä. Sanavapaus suojelee puhetta ja mielipiteitä, mutta väkivaltaan yllyttäminen ei ole tämän suojelluksen piirissä. On täysin eri asia esimerkiksi kritisoida maahanmuuton käytäntöjä, kun on kertoa miten hieno mies maahanmuuttajan tappaja on. Ensimmäinen on debatti jossa kohoaa esiin mielipiteitä (ja saatetaan jopa keksiä jotain uutta), jälkimmäinen on tappajan glorifointia ja uuden väkivallan pohjustamista.

Ja tuon jälkimmäisen kaltainen itseilmaisu on tuomittavaa ja jopa rangaistavaa.


Yhdysvalloissa kristillisen ääriliikkeet ylläpitävät listoja aborttilääkäreiden kotiosoitteista verkkosivuillaan. Sivut ovat täynnä tekstiä jossa aborttilääkäreitä kuvataan murhaajiksi ja kuinka toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä. Tämä abortteja vastustava liike on luonut ilmapiirin jossa abortin tekijöitä vihataan ja tietyissä osavaltioissa aborttilääkärit ovat joutuneet erityisen väkivallan kohteeksi. Käytännössä aborttivastaiset ääriorganisaatiot Yhdysvalloissa syyllistyvät usein suoraan väkivaltaan yllyttämiseen, eikä heidän viestinsä pitäisi enää olla sananvapauden suojelemaa.

Tommi Rautio teki jotain hyvin samankaltaista: hän ei suorasanaisesti yllyttänyt väkivaltaan, mutta hänen kirjoituksiaan ei voi tulkita muuten kuin väkivallan tekoa ihailevana. Viimeistään puheet sodassa kunniamerkkien jakamisesta löivät pisteen i:n päälle ja syöksivät Tommin sananvapauden ulkopuolelle, suoraan väkivaltaan yllyttämiseen. Päätelmähän on, että jos teet väkivaltaa sopivaa kohdetta (ulkomaalainen) kohtaan, ansaitset Tommi Raution mukaan mitalin. Yksittäinen ihminen yllyttää tappamaan toisen. Se ei ole sananvapauden suojaamaa puhetta.

Näissä asioissa on raja-aitoja. On monia kohtia joissa ne aidat ovat epäselviä ja hankalia määrittää. Tässä ei ole mitään epäselvyyttä, vaan Tommi on astunut sen rajan yli ja ottanut askeleen tai pari eteenpäin.

Kommentit

  1. "Steen Christensen, voiko sitä syyttää?
    Sehän vain pani kylmäks pari kyttää.
    Steen Christensen on itäpuolen sankari,
    sille pitäis antaa kytäntappomitali"

    riimitteli Voiman kolumnisti

    Vihreän langan kolumnisti taas paperoi Helsingin
    "Ampukaa Esko Aho" -julisteilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ylilyöntejä jotka eivät ole sen hyväksyttävämpiä. Tappamaan yllyttäminen ei oo ookoo.

      Poista
  2. Kannattaa muistaa myös Atlas Saarikoski (ent. Akuliina Saarikoski), joka totesi:
    "1968 ampui miesvihaaja, kyltymätön feministi Valerie Jean Solanas Andy Warholia. Hän ei osunut tarpeeksi hyvin. ”Teko oli moraalinen” Solanas sanoi myöhemmin. ”Oli moraalitonta etten osunut.”"
    ja jatkaa kirjoitusta koko sivun verran. Uusi-Suomen ja YLE Puheen hyväksynnällä ja yhteistyösopimuksella eli saa vielä palkankin tappoyrittäjän glorifikaatiosta
    ...vain koska uhri oli mies eikä esim. nainen, turkkilainen, neekeri, vammainen, kissanpentu tai lapsi.

    __

    Tommi Raution möyhötys on tyypillistä persuöyhönmöyhöä, mutta en minä siitä häntä rankaisisi. En ainakaan ennen kuin vakavasti otettavat, palkkaa saavat vihakirjoittelijat, mukaanlukien Yleisradion ja Uuden Suomen toimitusvastaavat istuvat kaltereiden takana. Ei tule tapahtumaan? En usko minäkään, koska sukupuoleen perustuvaa gendercidea saa aina ehdottaa. Rotuun perustuvaa ei.

    Koska ihmiset ovat kasvaneet yliherkäksi rasistiselle vihalle, ja sokeaksi feministiselle miesvihalle, tässä juutalaisfilteröity versio Solanas-glorifikaatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tapettavaksi yllytetään väkeä josta et itse pidä, huomaat herkästi antavasi yllytyksen anteeksi. Tähän ansaan ei mielestäni pitäisi sortua ja en pidä kenenkään tappamista hienona ideana, oli tapettu/tapettavaksi käsketty mies, nainen, tumma, vaalea, uskova tai uskomaton. Tietyt tapaukset saavat paljon huomiota ja paljon tuomitsevaa puhetta ja tietyt menevät tutkan alitse. Tämä ei tee tutkan alittavista tappouhkailuista sen hyväksyttävämpiä.

      Minusta on makaaberia miten hienona asiana monet pitivät esimerkiksi Osama bin Ladenin tai Saddam Husseinin kuolemia. Diktaattoreita ja varmasti pahoja ihmisiä olivat kumpikin, mutta toisen ihmisen kuolemasta iloitseminen ja sillä retostelu on omissa kirjoissani aina merkki retostelijan arvoissa olevasta aukosta.

      Poista
    2. Hippipelleilyä. Totta kai yksittäisen ihmisen tappaminen on hyvinkin kannattavaa erityisesti, jos sillä ennaltaehkäistään suurempi kärsimys (esim. kansanmurha). Vastustan kuolemantuomiota lähinnä pragmaattisista syistä, mm. tuomioistuimien erehtyvyyden takia. Toki vastustukseni on maltillista, sillä yhtälailla ei-kuolemantuomio voi tuhota perusteetta tuomitun (tai pelkästään perusteetta syytetyn) elämän lopullisesti. Ero on lähinnä siinä, että aiheetta teloitettu nostaa kansallisen vastarintaliikkeen, mutta aiheetta tappamatta tuhottu elämä taas ei. Vaikka vastustamme kuolemantuomiota ja kannatamme elinkautista, koska elinkautinen voidaan kumota päinvastaisten todisteiden ilmaantuessa, ongelma on se, että kukaan ei halua etsiä päinvastaisia todisteita.

      Useimmat (erityisesti vakaumuksellisimmat) kuolemantuomion vastustajat ovat vain omahyväisiä paskoja, jotka saavat absoluuttisesta idealismistaan orkkuja ja paremmuudentunnetta. Ihmeellistä sekin, että näitä paskiaisia huolettaa enemmän se, että Osama bin Laden kuoli, kuin se, että siellä kuoli mm. bin Ladenin vaimoja. En kyllä lähde tuomitsemaan iskua, koska se tehtiin Pakistanin maaperällä ja bin Laden todellakin asui Pakistanin hallinnon omistamassa rakennuksessa. Pidätysoperaatio on aina hankalampi kuin tappaminen... erityisesti vihamielisellä maaperällä, talossa jossa ase suunnilleen jokaista kiinteistön neliötä kohden. Harvan huumeloorditkaan ovat niin hampaisiin asti aseissa kylpeviä kuin Osama oli lymyilypaikassaan.

      Lue se kertomus operaatio Geronimosta ja kerro miten sinä olisit pidättänyt Osama bin Ladenin ilman, että hän tai kukaan hänen aseistetuista henkivartijoista, vaimoista tai sukulaisistaan olisi kuollut. Amerikassa poliiseillakin on erilainen asekuri kuin Suomessa. Ei tarvi olla Navy Seal, pelkissä huumeratsioissakin tulee ruumiita, jos ratsian kohde on aseistettu.

      ...ja silloin, kun ei ole aseistettu (esim. väärä ilmianto) on tapana mm. rutiininomaisesti teloittaa perheen koirat vaarantavana tekijänä.

      Saddamia ja bin Ladenia metsästettäess on myös pommitettu kaupunginosia, tuhottu silmittömästi mm. kouluja, koska näiden herrojen ajateltiin asuvan siviiliväestön seassa käyttääkseen siviilejä ihmiskilpinä. Näiden miesten jahtaamisessa on tapettu satamäärin (vai tuhatmäärinkin?) täysin sivullisia ihmisiä. Ja jos lasketaan mukaan myös sodat Irakissa ja Afganistanissa, vaikka eivät suoranaisesti olleet assassinaatioyrityksiä vaikka toki tähtäsivätkin tahojen assassinaation helpottamiseen, puhutaan jo tähtitieteellisestä määrästä kärsimystä ja kuolemaa.

      Ja sinä itket Osama bin Ladenin henkilökohtaista henkeä kaikista aiheetta kuolleista ihmisistä?

      Itse lähinnä pidän harmillisena sitä, että bin Ladenin saaminen elävänä olisi estänyt sen, että hänestä tuli nyt marttyyri muslimeille.

      Poista
    3. Tämä kommentti on niin täynnä vääristeleväksi äityvää materiaalia etten oikein tiedä mistä aloittaa. Mainittakoon ensin muuten etten sanonut etten pitäisi esimerkiksi Osaman kuolemaa hyväksyttävänä (en tosin pidä) vaan kommenntoin vain sitä miten mautonta on juhlia toisen ihmisen kuolemalla.

      En näe että kukaan meistä voi todella todeta omaavansa oikeutta surmata toista ihmistä, riippumatta siitä onko tapettava Osama bin Laden, tai raskaana oleva teiniäiti. Se etten pidä Osaman tappamista oikeutettuna, ei mielestäni mitenkään vihjaa että pitäisin näitä muita mainittuja kuolemia vähemmän tärkeinä tai traagisina.

      Silti, kuolemalla retostelu on makaaberia ja mautonta vaikka kuollut olisi ollut Osama bin Hitler.

      Poista
    4. Minusta elämän absoluuttisella pyhyydellä retostelu on yhtä makaaberia, teki sitä vihervasemmistohippi, Soini tai Rick Santorum. Samaa (liukasteensekaista) paskaa yhtä kaikki.

      Poista
    5. Nähtävästi. Jos sitten ammun sinut ja suuri yleisö on sitä mieltä, että tein oikein, olet samalla kannalla? Millä mittarilla mielestäsi tappaminen muuttuu kelvolliseksi toiminnaksi jos elämä ei ole jotain mitä pitäisi pyrkiä suojelemaan?

      (Ja tuo ei ole aborttivastainen kannanotto, yritetään olla sortumatta siihen rönsyyn)

      Poista
    6. "Jos sitten ammun sinut ja suuri yleisö on sitä mieltä, että tein oikein, olet samalla kannalla?"

      Jos minä telkeän sinut kellariin elinkautiseen vankeuteen, ja suuri yleisö on sitä mieltä, että tein oikein, olisiko se jotekin parempi?

      Argumentti, jolla kävit tappamista vastaan, käy myös vankeustuomiota vastaan. Jos on mielivaltaista tappaa Saddam, eikö ole mielivaltaista pistää Saddam vankilaan? Viime kädessä lait ovat yhteiskunnan enemmistön määräämää mielivaltaa. Demokratia itsessään on enemmistön laillistettua väkivaltaa.

      Poista
    7. Vankilatuomion oikeellisuus on hankala kysymys, mutta olen kirjoittanut siitä aiemmin enemmän ja toista tekstiäni tässä.

      http://tamapaiva.blogspot.com/2011/09/rikokset-ja-pienet-rangaistukset.html

      Lyhyesti kuitenkin, rangaistuksen tarkoitus pitäisi aina olla sopeuttaa yksilö yhteiskuntaan tai vähintään estää ettei vaarallinen yksilö vahingoita muita. Varsinainen rankaiseminen on sinällään sivuseikka.

      Demokratian on enemmistön laillistettua valtaa ja väkivalta on jossain määrin siinä mukana. Yhteiskunta määrittää miten ja missä se sallii millaisen voimankäytön.

      Poista
    8. "Vankilatuomion oikeellisuus on hankala kysymys - - Lyhyesti kuitenkin, rangaistuksen tarkoitus pitäisi aina olla sopeuttaa yksilö yhteiskuntaan tai vähintään estää ettei vaarallinen yksilö vahingoita muita. Varsinainen rankaiseminen on sinällään sivuseikka."

      No, jos vankilatuomio Saddamille on väärä myös, ottaen huomioon, että hänen vangitsemisensa olisi vain rankaisemista, sillä ilman armeijaa hän on vaaraton, pitäisikö hänen saada asua hotelli Hiltonissa margaritoja tyhjennellen, rahoilla jotka on saatu myymällä juutalaisten kultahampaita?

      Sitäpaitsi, jos tuo Oulun pizzeriatappaja olisi kuolemaantuomittu ja teloitettu, tai edes pidetty elinkautisessa ilman lomaoikeutta (hänethän oli entuudestaan tuomittu kirvesmurhasta), se algerialainen pizzeriatyöntekijä olisi elossa. Välillä rikollisen tuomitseminen ikuiseksi ajaksi, tai tappaminen, vaan yksinkertaisesti estää häntä uusimasta rikostaan. SE on hassua, että ihmiset, jotka korostavat sitä, että rangaistuksen tulee ehkäistä tulevia rikoksia, kannattavat juurikin avohoitoa rikoksista tuomituille, kun tykilllä päähän, pää poikki, hevosen perässä myrkkymuratin läpi ruumista kiskoen, järveen betonikuutiossa upottaen, ei taatusti ole kenestäkään rikosta uusimaan, eli yhtyiskunnan suojelutarkoitus täyttyy täydellisesti.

      Siksi pidän naurettavana tuomita bin Ladenin tappamista missään muussa merkityksessä kuin potentiaalisesti poliittisesti huonona ratkaisuna (verrattuna siihen, että mies oltaisiin saatu tuomioistuimen eteen rikoksista ihmisyyttä vastaan, jolloin hänet oltaisiin häväisty marttyyriksi tekemisen sijasta).

      Poista
    9. Ohitat toisen kohdan pizzatappajan teloittamista hehkuttaessasi: ajatus on sopeuttaa tai suojella muita. Oikeusjärjestelmän pitäisi perustua puhtaasti näihin ja tilanteessa jossa henkilön katsotaan edelleen olevan erittäin vaarallinen, ei häntä ole tarkoituksen mukaista vielä vapauttaa. Kyseinen yksilö pitäisi saada yhteiskuntakelpoiseksi ja se ei onnistu jenkkityylisillä raiskaushelvettivankiloilla tai rankoiksi rangaistuksi määritellyillä tuomioilla.

      Bin Ladenin oikeudenkäynti olisi ollut länsimailta osoitus siitä miten yhteiskuntamme ovat lakien ja järjestyksen maita. Nyt sen sijaan saimme osoituksen siitä miten tapamme ne jotka ovat meille "potentiaalisesti poliittisesti ongelmallisia". Sama Saddamin kanssa.

      Molemmissa oikea syy oli lähinnä Yhdysvaltojen tieto, että moisissa oikeudenkäynneissä heidän likapyykkinsä tulisi näkyville ja tappaminen katsottiin paremmaksi ratkaisuksi.

      Poista
    10. Kuula otsaan sille hullulle olisi taatusti suojellut algerialaista pizzerian työntekijää paremmin kuin juuri se paapomiseen perustuva oikeusjärjestelmä jonka toimivuuteen sinä tunnut vannovan.

      En toki ole mikään kovaan ääneen kuolemantuomion perään hinkuva ihminen, johtuen mm. tuomioistuimien vääristä positiivisesta syyllisyystuomioista, sekä siitä, että kuolemantuomiolla uhkaaminen tekee poliisia pakoilevista ihmisistä entistä vaarallisempia mm. poliisien omaa henkeä kohtaan ("ei mitään menetettävissä" tilanne, koska kuolemantuomiota ei voi saada moninkertaisena). Toki elinkautisessa itsessään on sama ongelma, koska elinkautinen ja kaksi elinkautista ovat molemmat saman pituisia.

      Pointtini on, että sinä ohitat kuolemantuomion ennaltaehkäisevän vaikutuksen tyystin, koska miellät teon pelkäksi kostoksi. Kuolemantuomio on kuitenkin mitä täydellisin rikoksenuusinnan ehkäisijä. Yhdyskuntakelpoiseksi se ei toki tee, mutta erityisesti taparikollisien yhteiskuntakelpoistamisen suhteen en ole muutenkaan kovin optimistinen.

      Järjestelmä, joka silittää saddameita ja kirvesmurhaajia, joukkoraiskaajia ja vastaavia toivottomia tapauksia, perusteella "rankaiseminen ei auta tuomaan ketään takaisin" ruokkii vahvaa epäoikeuden tunnetta yhteiskunnassa, kun sama oikeudenkäyttöideologia puoltaa rangaistuksien koventamista pikkurikoksista, joiden suorittajat ovat lainkuuliaisia, koska heihin rangaistuksen koventaminen vielä puree.

      Joku ajaa 2 promille humalassa lapsen yli: yhteiskunnassa alkaa keskustelu siitä pitääkö promilleraja pudottaa 0,5:stä 0,2:een. Pitäisikö jokainen autoilija velvoittaa ostamaan alkolukko.

      Joku kaahaa 200 km/h nopeudella ulos tieltä: samalle tieosuudelle 100 km/h nopeusrajoitus lasketaan 80:een. Aloitetaan keskustelu valtakunnallisesta ylinopeuksien nollatoleranssista, automatisoidusta ylinopeusvalvonnasta ja haltijavastuullisesta sakon määräytymisperusteesta ja siitä voitaisiinko tuomioistuinkäsittelyt jättää tyystin väliin.

      Joku murhaa laittomalla aseella: lailliset aseet eli aseluvat halutaan peruuttaa, koululaisia vastaan nostetaan rikossyytteitä kuvalaudoilla heitellyistä "koulu-uhkaus"-meemeistä (kouluhieronnat).

      ...ja niin edespäin. Koko yhteiskunta vedetään aina viemäristä, kun järkytymme siitä, että joku ei ole elänyt (edes lähimainkaan) yhteiskunnan lakien mukaisesti, ja vaadimme kaikkia ihmisiä kyykkyyn sen tähden. Tämä on anarkotyranniaa ja tältä tieltä on todella hankala päästä pois.

      Nykyään obsessoidutaan vain ja yksinomaan "kuntouttamiseen". Kostoperusteen lisäksi on tyystin unohdettu se suojeluperustekin.

      Koko oikeusjärjestelmä perustuu juurikin ajatukselle, että lainkuuliainen kansalainen tottelee, joten häntä on helpompi kyykyttää kuin puuttua todellisiin ongelmatapauksiin, joiden kohdalla yhteiskunta nostaa kädet ylös ja sanoo: ei me tuolle mitään voida eikä meillä (mukamas) ole varaa sulkea miestä vankilaan ihan vain sen takia, että myy yhteiskunta ei joutuisi olemaan jatkossa hänen kanssaan tekemisissä.

      Seurauksena on se, että riippumatta lataatko Chisun biisin netistä vai raiskaatko toisen henkilön, rangaistus on suunnilleen yhtä kova. No, rangaistus voi olla raiskauksesta kovempi, mutta vahingonkorvauksia joutuu maksamaan enemmän laittomasta verkkolataamisesta eli tekijänoikeudellisen monopolilainsäädännön rikkomisesta. Hae nyt siitäkin oikeutta, mutta se perustuu juurikin ajatukselle, että lailla ei rankaista vaan ohjataan ihmisiä. Siksi on "OK" tuomita verkkolataaja ankaremmin kuin raiskaaja, koska terve ihminenhän ei raiskaa vaikka siitä ei rangaistusta saisikaan. Se on absoluuttisen epähumaania toimintaa.

      Poista
    11. "Bin Ladenin oikeudenkäynti olisi ollut länsimailta osoitus siitä miten yhteiskuntamme ovat lakien ja järjestyksen maita."

      Se olisi ollut lähinnä mentaalista masturbaatiota ja omaa halukkuuttamme runkata "paremmuuttamme" heihin nähden. Se oikeudenkäynti (jos sellainen edes olisi ollut mahdollinen, sillä bin Laden oli aseistettu ja ketään on aika hankala saada elävänä kiinni, jos he ovat valmiit kuolemaan taistellakseen vapaudesta) olisi väistämättä ollut joko:
      A) poliittista teatteria, joka ei tee kunniaa oikeusjärjestelmällemme, tai
      B) samanlainen kuin moni muukin ihmisoikeustuomioistuin, jossa syytetty pääsee kuin veräjästä absoluuttisten todisteiden puuttuessa.

      Tapaus A ei ole yhtään parempi kuin ampua epäiltyä kuulustelematta. Poliittiset tuomioistuimet ovat helvetillisen noloa. Jos kuitenkin tuomioistuin saataisiin puolueettomaksi, sillä ei siltikään oltaisi saavutettu mitään erityistä, koska:
      - jos bin Laden olisi katsottu syylliseksi, arabimaailma olisi silti kyseenalaistanut tuomioistuimen puolueettomuuden perustuen tuomion sisältöön, eikä tuomioistuimen toimintaan itseensä.
      - jos bin Laden olisi taas vapautettu, koko usko järjestelmän toimivuuteen kaatuisi sen mukana. Ei ole kuin menetettävää, eikä tässä ole kyse vain luurangoista USA:n kaapissa vaan kansainvälisestä ihmisoikeustuomioistuinjärjestelmästäkin.

      Paras tapaus olisi ollut, jos bin Laden olisi saatu jossakin arabimaassa tuomiolle, ei-länsimaiseen tuomioistuimeen. Tällöin tuomio voitaisiin antaa vaikka yksinomaan toisia arabeja vastaan tehdyistä terroriteoista, jolloin hän olisi korkeintaan marttyyri taistelussa toisia muslimeja vastaan. Bin Ladenin surmaajan olisi parempi ollut olla toinen arabi, siis. Oikeusprosessin itsensä toimivuudella ei silloin olisi väliä - ei vaikka bin Laden olisi teloitettu ilman kuulemista. Tärkeämpää on kuka tuomitsee kuin millä perusteella. Se on kylmä fakta arabien kanssa toimiessa.

      "Puolueeton oikeudenkäynti" on juurikin siksi ihan turhaa masturbaatiota, koska se ei todellakaan ole paras ratkaisu, kun arabi halutaan vastuuseen ihmisoikeusrikoksista.

      ___


      Oma numeronsa on mikä seuraus puolueettomalla, ja absoluuttisia todisteita edellyttävällä oikeuskäsittelyllä olisi ollut, jos absoluuttiset todisteet olisi jäänyt esittämättä, tai jos oikeudenkäynti kestäisi vuosikausia. Arabimaailma ja Afrikka nimittäin pitää länsimaista oikeusjärjestelmää heikkouden merkkinä jo itsessään.

      Poista
    12. Koko länsimaisen sivistyksen taustalla on lakien ja oikeuden periaatteiden noudattaminen. Näistä ei jousteta siksi, että se olisi hankalaa vallanpitäjille. Väitteet henkisestä masturbaatiosta ovat täysin absurdeja. Miksi ylipäätään ketään vaivaudutaan viemään oikeuteen, kun valtion joukot ja salaiset poliisit pystyisivät näppärästi etsimään kaikki rikolliset ja teloittamaan ne metsän siimeksessä häiritsemättä kunnon kansalaisia lainkaan. Tämähän olisi paljon tehokkaampaa!

      Jos Bin Laden olisi todettu syyttömäksi, hänet pitäisi luonnollisesti vapauttaa: tämä on koko oikeudenkäynnin ajatus. Ei ketään määritellä syylliseksi etukäteen, vaan se ratkaistaan oikeudessa. Bin Ladenilla, kuten kenellä tahansa rikoksesta syytetyllä on oikeus puolustaa itseään syytöksiltään. Kun hänet katsottiin parhaaksi tappaa, tämä mahdollisuus otettiin häneltä. Jos alamme ottamaan ihmisiltä näitä oikeuksia pois, miten voimme sanoa olevamme parempia kuin ne henkilöt jotka poliittisten tavoitteidensa vuoksi räjäyttävät viattomia? Jos ammuskelemme henkilöitä jotka ehkä ovat tehneet jotain, emme käytännössä tee mitään hyväksyttävämpää.

      Loppupeleissä on mahdollista, ettei miehellä ollut tunnollaan läheskään niin paljon kun hänelle on maalattu (yleinen konsensus jenkkipropagandan ulkopuolella maalaa Osamasta paljon heikomman kuvan kuin mitä tiedostusvälineistä moni on saanut).

      Jos oikeudenkäynti olisi tehty poliittisena teatterina, eli selvästi puolueellisesti, olisi se ollut edelleen väärin. Oikeudenkäynnin nimenomaan pitäisi olla puolueeton. Oikeuslaitoksen politisoituminen on merkittävä ongelma ja sellaista on tässä vältettävä loppuun asti. Geopoliittisesti todella paras ratkaisu olisi voinut hyvinkin olla esittämäsi oikeudenkäynti arabimaassa.

      Poista
    13. Väität että sivuutan kuolemantuomion "ehkäisevän" vaikutuksen. En sinällään sivuuta sitä, kiistän sen olemassaolon. Kuolemantuomion tehokkuudesta rikoksien ehkäisyssä ei ole erityisemmin näyttöä. Rangaistukset ylipäätään tapaavat pelottaa lähinnä niitä henkilöitä jotka eivät muutenkaan tekisi rikoksia. Rikoksiin taipuvaiset henkilöt eivät pelkää rangaistuksia tai ajattele niitä. Kovemmat rangaistukset eivät ennaltaehkäise rikoksia.

      Yhdysvaltojen jättimäinen vankimäärä kertoo myös mitä seurauksia jyrkemmillä rangaistuksilla on: ei vaikutusta rikosten määrään, mutta massiivinen vankipopulaatio. Lisäksi paikalliset tilastot kertovat, että kuolemaantuomio on varsin kallista tehdä, eikä siis välttämättä ole sen halvempi järjestelmä.

      Toki kuolemantuomio estää rikoksenuusimisen, mutta se tuskin yhteiskuntarauhaa kasvattaa. Tyypillisesti rangaistusten raaistuminen raaistaa myös rikollisia, sillä kiinni jääminen saattaa tarkoittaa kuolemaa ja sitä vastustetaan entistä suuremmalla voimalla.

      Poista
    14. "War on Terrorin" ylivoimaisesti ikävin puoli on USA:ssa suoritetut kansalaisoikeuksien vähentämiset ja tämän ilmiön leviäminen esimerkinomaisesti Eurooppaan. Tämä osa "War on Terroria" on sisäpoliittista eikä ole "sotaa" sanan merkityksessä.

      Osama bin Ladenien ja Saddam Husseinien kanssa (vaikka en pragmaattisista syistä pidäkään näitä Lähi-Idän ristiretkiä viisaina) ovat sitä osaa "War on Terrorista", joka on TODELLISTA sotaa.

      Voitko kuvitella soveltavasi sisäpoliittista oikeuskäsitettä sodan aikana, vieraan maan maaperällä? Minusta koko ajatus on jopa dystooppisempi kuin salamurhaaminen, koska jos hyväksymme USA:lle oikeuden kaapata ihmisiä ulkomailta kotimaahansa tuomittavaksi, kynnys on huomattavasti matalampi kuin mikä on kynnys sille, että USA:sta lähetetään murhapartio. Minusta Guantanamo on kertaluokkaa tuhat suurempi ongelma kuin bin Ladenin tappaminen: täysin huterin perustein kotimaistansa kaapattuja vankeja. Jos heitä ei olisi saanut kaapattua, olisiko heidät tapettu kotimaassansa? Ei olisi. Poliittiset implikaatiot olisivat olleet katastrofaaliset, jos mystisten katoamisten sijasta alkaisi löytyä ruumiita.

      "Jos Bin Laden olisi todettu syyttömäksi, hänet pitäisi luonnollisesti vapauttaa: tämä on koko oikeudenkäynnin ajatus. Ei ketään määritellä syylliseksi etukäteen, vaan se ratkaistaan oikeudessa."

      Jos minä menisin ostoskeskukseen ampumaan Kalashnikovilla shoppailevia kotiäitejä (kera kaasunaamarin, tusina varalipasta ja muuta kivaa) ja poliisin Karhuryhmä paikalle saavuttuaan ampuisi minut, tuomitsisitko poliisin tässä tapauksessa "murhaamisesta"? Vaatisitko, että minut olisi pitänyt vangita ja tuomita oikeudessa?

      _

      "Väität että sivuutan kuolemantuomion "ehkäisevän" vaikutuksen. En sinällään sivuuta sitä, kiistän sen olemassaolon."

      Minä puhuin rikoksenuusimisesta. Uskotko sinä zombeihin?

      _

      "Rangaistukset ylipäätään tapaavat pelottaa lähinnä niitä henkilöitä jotka eivät muutenkaan tekisi rikoksia."

      Aivan. Ja sen takia rangaistukset tulisi rikoksenuusijoille olle kovat. Ei kostona vaan eristä ja suojele muuta yhteiskuntaa. Jos annat 20 vuotta kakkua, 20 vuoteen hän ei ole ongelma. Jos tapat, ikinä hän ei ole ongelma. Ja jos tapat, ei ole vankipopulaatio-ongelmaakaan... jonka sinä liität ironisesti kuolemantuomion olemassaoloon, vaikka vankipopulaatio-ongelma Yhdysvalloissa on mm. huumeiden vastaisen "sodan" takia.

      Mutta enköhän minä jätä tämän blogin kommenttien seuraamisen tähän. Ei tämä vääntö tästä mihinkään kehity.

      Poista
    15. Asenteesi ihmisten tappamisen hienouteen on kyllä niin käsittämätön etten usko tämän aiheen etenevän mihinkään. Kun puhut ihmisten tappamisesta rangaistuksina näin pikku juttuna, voin sanoa olevani hieman häkeltynyt, ellen jopa järkyttynyt asenteestasi. Tappaminen ei ole mikään pikkujuttu johon voidaan ryhtyä noin vain. Se on teko jolla on seurauksia ja jos yhteiskunta aloittaa tappamisen, sillä on seurauksia koko yhteiskuntaan.

      Poista
    16. Lisättäköön vielä, että meillä on suhteellisen paljon samanmielisyyttä tässä. Sota terroria vastaan on ollut kammottava isku ihmisoikeuksia vastaan. Lisäksi Jenkkien huumepolitiikan täyttämät vankilat eivät ole toimiva ajatus, mutta kovien rangaistusten teho on kyseenalainen ja kuolemantuomion samoin. Yksi rikollinen saatetaan kuolemantuomiolla eliminoida, mutta kuolemantuomion olemassaololla on raaistava vaikutus muihin rikollisiin: kiinni jääminen voi tarkoittaa kuolemaa, eikö silloin ole entistä tärkeämpää pitää huoli ettet jää kiinni? Ja jos kuolemantuomion on jo ehtinyt nykyisillä teoilla ansaitsemaan, antautumiselle ei ole syytä. Loppuun asti on mentävä sillä mahdollisuutta tilanteen korjaamiseen ei enää ole, vaikka kuinka tahtoisit muuttaa kantaasi.

      Poista
  3. Tarjoilija ottaa vastaan asiakkaansa, toivottaa heidät tervetulleeksi ravintolaan
    ja samalla haukkuu miespuolisen henkilön kravattivalintaa ja pukeutumista. Asiasta tehdään valitus ja tarjoilija vetoaa sananvapauteen.

    Sanan ja ilmaisunvapaus on tärkeitä asioita - mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa.
    Julkisessa asemassa olevan henkilön pitäisi tietää -kuten tarjoilijan missä menee rajat käytökselleen.
    Jos hän ei sitä tiedä - hän on väärässä työssä/paikassa. Opettaja ei voi haukkua oppilaitaan julkisesti ja vedota sananvapauteen.

    Tapa jolla asiat ilmaistaan, missä ja miten - on osoitus myös hyvin paljon älykkyydestä.
    Vastaavanlaiset lapselliset (ja oppimattomat) huomautukset eivät kuuluisi "sivistyneelle oppineelle" ihmiselle.

    Perussuomalaisten Köyliön kunnanvaltuutettu Tommi Raution kaltaisten ihmisten kommentit ja käytös nostaa vaaraa suomessa - että
    "itsemurhapommittajien" tavoin voi maailmaa muuttaa ja se olisi hyväksyttävää.

    Itsensäuhraaminen tai toisenuhraaminen jonkin asian tähden - ei ole keino muuttaa asioita vaan päinvastoin.
    Tämä synnyttää entistä enemmän eriarvoisuutta ja vihaa - ja asian tähden jota omasta mielestään lähdettiin
    puolustamaan onkin muuttunut hyökkäykseksi - ja siinä muututaan myös itse -
    "pahaksi jota lähdettiin maailmasta (omista kuvitelmistaan) poistamaan".

    Henkilö kuten Tommi Rautio, joka puhuu tälläisiä - ei arvosta Sananvapautta ja ei ymmärrä sitä - ei arvosta Ihmisarvoa.
    Tämä nostaa enemmän esille sitä että nämä ihmiset eivät hyväksyisi toisenlaisia ihmisiä tähän maailmaan ("rasismi") -
    vaan oikeastaan he eivät itse kykene toimimaan ja olemaan osana tätä maailmaa - he siis taistelevat itseään vastaan
    ja maailmaa jota he eivät pysty hyväksymään tai ymmärtämään.

    Sananvapauteen vapaassa maailmassa kuuluu ilmaista itseään sekä tuoda mahdollisesti asioita esille toisestakin näkökulmasta -
    mutta myös kuunnella muita joilla sanottavaa on.

    Vastaavanlaiset kommentit ja huudahdukset eivät aseta tilannetta ratkaisuille tai kehittävälle keskustelulle.
    Vaan ne ovat enemmän vakavia yleisiä hyökkäyksiä - ihmisarvon ja sananvapauden halveksumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän ei ole paljon lisättävää, erittäin hyvin sanottu.

      Poista
  4. Vakaviin laittomuuksiin yllyttäminen on toki tuomittavaa, mutta onko sitten yksittäinen tappajan kehuminen vielä yllyttämistä. Liian tulkinnan varainen asia, jotta tällaisen perusteella voisi tuomita.

    Mistä tahansa laittomuudesta, jopa tappamisesta, pitää kuitenkin voida puhua mihin sävyyn vaan, koska lakeja täytyy myös pystyä muuttamaan. Eihän demokratiassa ole mitään pyhiä asioita, joita ei voisi muuttaa ja joiden muuttamisesta ei saisi puhua. Murhaaminen voi olla laillista vaikka ensi viikolla, jos 5/6 eduskunnasta sitä haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murhaaminen voisi olla laillista jos se sellaiseksi tehtäisiin, mutta se ei tarkoita että murhaaminen olisi oikein tai edes hyväksyttävää. Ja samalla tavalla tappamiseen yllyttäminen ei muutu oikeaksi tai hyväksyttäväksi oli laki mikä tahansa.

      Tappamisesta ja sen oikeutuksista puhuminen on myös eri asia kun toisen tappamiseen yllyttäminen. Tappamisesta voidaan puhua monellakin tavalla ja jopa spekuloida onko tietyn ihmisen tappaminen oikein. Siinä on kuitenkin suhteellisen selvä raja milloin siirrytään yllyttämisen ja tappokäskyjen antamisen puolelle. Kun se raja ylitetään, ei sananvapaus ole enää perustelu jolla voisi puolustautua.

      Poista
    2. "Murhaaminen voisi olla laillista jos se sellaiseksi tehtäisiin, mutta se ei tarkoita että murhaaminen olisi oikein tai edes hyväksyttävää."

      Sähän otit tossa kirjoituksessa kantaa sananvapauden rajoihin eli siihen mikä on laillista tai laitonta. Toki vaikka murhaaminen ja tietenkin myös siihen yllyttäminen olisivat laillisia tekoja, niin ei niistä kumpikaan silti olisi oikein.

      Tämä mikään ei muuta miksikään sitä, että yksittäistä murhaajan kehumista ei oikeen millään voi pitää laittomana rikokseen yllyttämisenä tai edes kansanryhmää vastaan kiihottamisena, vaikka sen kohdalla lakia tulkitaankin aika paljon.

      Jos sanon, että "murhaaja teki oikein", niin eikö se juuri ole tappamisen oikeutuksesta puhumista, eikä rikokseen yllyttämistä?

      Poista
    3. Tässä sanottiin, että murhaaja teki jotain mistä ansaitsisi palkinnon ja viitattiin lisäksi vielä miten käynnissä on sota. Se alkaa olemaan sillä nihkeällä puolella - vähintään erittäin loukkaavaa jos ei muuta. Jonkin murhan oikeellisuuden arvioiti ei yksinään välttämättä täytä tapon yllytyksen mittatikkua. Se riippuu kontekstista ja yllytyksen uskottavuudesta. Tässä tapauksessa annettiin ymmärtää että meneillään olisi sota johon liittyminen olisi tietysti kaikkien etujen mukaista ja tappaminen siinä kontekstissa on kehuttavaa.

      Poista
  5. En näkisi, että sananvapauden ja vihapuheen välissä olisi jokin aita. Monessa tapauksessa raja on hyvin häilyvä. Mielestäni vihapuhe kaipaisi jonkinlaisen systemaattisen määritelmän, jotta linjojen veto olisi johdonmukaisempaa. Nykymallissa on lähinnä mielipidekysymys, mikä on vihapuhetta ja mikä ei. Lain pitäisi olla tasapuolinen ja johdonmukainen, ei tulkitsijan henkilökohtaisiin fiiliksiin perustuva.

    Laittoman yllyksen määritelmä voisi olla vaikkapa näin: yllytyspuheeseen tarvitaan (jossain määrin) henkilökohtaisuutta, konkreatiaa ja organisointia. Henkilökohtaisuudella tarkoitan sitä, että vihan kohde tai kiihottamisen kohde on yksilö. Jos anonyymi kirjoittaa blogiinsa, että olisi kiva, jos joku vähän ojentaisi naapurin ukkoa, niin eipä tuo vaikuta muulta kuin turhautuneelta avautumiselta. Jos samainen henkilö toteaa puolisolleen saman asian, niin on aika selvää kenen pitäisi pahoinpidellä kenet. Jos samalla annetaan kirves kouraan, niin konkreatiakin toteutuu. Organisointikin täyttyy jos esitetään suunnitelma, milloin naapurin kimppuun olisi paras hyökätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin samaa mieltä. Jos vihapuhe on rangaistavaa, täytyy se määritellä tarkkaan ja niin ettei mitä tahansa negatiivista puhetta voida väittää vihapuheeksi. Olen hieman samoilla kannoilla myös siinä että puheen "laatu" vaikuttaa asiaan. On selvästi jotain puhetta (esim. puolitajuisen humalaisen "mä tapan sut" älähdys) joka ei ole validi tappouhkaus ja tuskin rangaistuksen arvoinen. Järki on näissäkin oltava mukana.

      Poista
    2. Aika hämärä tuo sinunkin määriltemäsi: "jossakin määrin".

      Laki on jo nyt melko monimutkainen, kun on erikseen montaa rikosnimikettä.

      "Yllytys" edellyttää aina, että yllytyksen mukainen rikos tapahtuu, eli jos yllyttää murhaan, murha mitää myös tapahtua. Edellyttää myös tahallisuutta, eli provosoiva, mustana huumorina kirjoitettu provokaatio ei riitä perusteeksi vaikka joku siitä motivoituneena suorittaisikin yllytetyn murhan.

      __

      "Julkinen kehottaminen rikokseen" taas ei ole erityisesti vihanlietsontaan kohdistettavaa. "Polta ganjaa, terveellisempää kuin tupakka" on rikollinen kehoitus, esim. tälläin julkisessa blogikommentissa esitettynä... vaikka kukaan ei todistettavasti yllytystä noudattaisikaan. Riittää, että:

      1) aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, tai

      2) muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta.

      Eli joko aiheuttaa vaaran, että yksikin sytyttää kannabissavukkeen, tai vaikka ei aiheuttaisi sitäkään vaaraa, pahoittaa jonkun kukkahatun mielen, eli häiritsee yleistä järjestystä. (Vittu, kun on hienoa asua Suomessa, kun on tämä sananvapauskin.)

      __

      "Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan" jos yllytys on esim. murhaan ja perustuu mm. rasismiin, seksuaalisuuteen tai vammaisuuteen. Kehoitus pistää kaikki sosiaalidemokraatit nuorileirille ei kelpaa. Tosin käytännössä tätä sovelletaan hyvin valikoivasti eli voiko vähemmistön edustaja olla rasistinen enemmistöä kohtaan
      maahanmuuttaja vastaan kantaväestön edustaja(t)
      homoseksuaali vastaan heteroseksuaali(t)

      Ja toki omaa linjankäyntiä voi käydä sanojen "taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella" merkityksestä tai ylipäätään sitä mitä "seksuaalinen suuntautuminen" tarkoittaa. SETAlla esimerkiksi on "suvaitsevaisuudessaan" käsitys, että aseksuaalit, pedofiilit, zoofiilit, panseksuaalit, yms. eivät ole seksuaalista suuntautumista vaan seksuaalinen suuntautuminen liittyy ainoastana sukupuoleen, ei ikään tai lajiin.

      Kansanryhmää vastaan kiihottamiseen on lisätty viime aikoina tiedon julkaiseminen. Koskakohan saataisiin kriminalisoitua muukin poliittisesti epäkorrektin tiedon julkaiseminen, esim. huumausainekeskustelusta, sillä nykyiselläänhän voi yllyttää yllyttämättä julkaisemalla faktoja laillisille päihteille vaihtoehtoisista huumeista.

      Kukkahattujen luvattu maa kunon, en ihmettelisi, jos tapahtuisi.

      Poista
    3. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen esimerkiksi on (ja pitääkin olla) rangaistava teko jos puhutaan vaikkapa teosta joka oikeasti aikaansaa vihamielisyyttä ja saa ihmiset hyökkäämään toisten kimppuun. Tosin määritelmä ei saa sulkea pois aiheellista kritiikkiäkään. Esimerkiksi Koivuniemeläisten työorjuuden kritiikkikin olisi äkkiä vihapuhetta. Toisena esimerkkinä tiettyjen muslimioppineiden hinku tehdä esiteini-ikäisistä tytöistä on myös asiaa jota vastaan puhuminen ei välttämättä ole vihapuhetta.

      Jos sensijaan alan julkisella foorumilla jakamaan palkintoja siitä että joku on ampunut jonkun Koivuniemeläisen, päädyn vihapuheen puolelle ja siirrymme rangaistavan toiminnan puolelle.

      Tässä on ero: ryhmän vääristä teoista kirjoittaminen ja kritiikki on yksi asia. On toinen asia vaatia kyseistä ryhmää hengiltä tai omankäden oikeutta jolla puuttua ryhmän toimintaan.

      On tietysti mahdollista, että aina kun kirjoitan jotain mikä on negatiivista, joku innostuu siitä ja ampuu jonkun. Sanotaan vaikka että joku lukee ylläolevan tekstini ja päättää kylmentää Tommi Raution. Olisiko kirjoitukseni silloin vihapuhetta? Tuskin. Näissä asioissa pitäisi katsoa tekstin sävyä ja tarkoitusperiä. Kirjoittamassani tekstissä en suosittele kenellekään väkivaltaan turvautumista tai ilmaise, että mielestäni olisi jotenkin hyvä jos oikeus otettaisiin omiin käsiin.

      (Enkä todellakaan tahdo kenenkään tekevän mitään Tommi Rauniolle, oikeasti)

      Täsmennyksenä vielä: Kansanryhmän haukkuminen ja yleinen rasismi ei siis ole vielä mielestäni sellaista vihapuhetta josta häkin pitäisi alkaa heilua. Ei sellainen fiksua ole, mutta tollous ei ole rikos.

      En myöskään oikein näe järkevänä, että esimerkiksi ganjanpoltteluohjeiden levittäminen pitäisi olla rikollista. Poliittisesti epäkorrektikaan tieto ei ole rikollista. Tämä tosin on kokonaan toinen keskustelu ja en ota sitä nyt esille.

      Poista
    4. Arvaapas mikä on yleisin aiheuttaja etnisille ennakkoluuloille.

      Sitä vaan ei haluta tunnustaa. Asiasta syytetään vihapuheita, vaikka pelkästään uutisia lukemalla löytää perusteet suhtautua marginaalivähemmistöihin varsin epäilevästi.

      Marginaalivähemmistöjen ei luulisi näkyvän julkisuudessa. Ei ainakaan jatkuvina henki-, väkivalta-, seksuaali- ja omaisuusrikoksina. Kuulemmeko me gothic lolita -yhteisön suorittamista kunniamurhista oman yhteisönsä sisällä? Emme. Liikkuu kaduillamme WOW-nörttejä kirveet kädessä, rengashaarniska ja olkapanssarit päällään, joukkoraiskaamassa ali-ihmisrodun (ei-örkkejä) naaraita? Emme. Miksi emme?

      Joskus vaan vähemmistössä on jotakin helvetin pahasti vialla, jos he joutuvat näistä asioista mediaan toistuvasti, vieläpä siitä huolimatta, että media yrittää aktiivisesti poistaa uutisoinneista maininnat jotka viittaisivat tähän yhteen vähemmistöön kuulumiseen.

      Poista
    5. Aiempaa viestiä korjatakseni: "pelkästään uutisia lukemalla löytää perusteet suhtautua marginaalivähemmistöihin" lisättävä sana "tiettyihin". En ole kuullut lolitojen tai WOWittajien rumentavan maamme rikostilastoja.

      Fakta kun on, että 99,9% marginaalivähemmistöistä on niin sopeutuvia, että emme ole edes kuullutkaan heistä aiemmin. Näin sanotaan.

      Poista
    6. Taas, puhumme eri asiasta. En allekirjoita väitettä että kaikki rasismi olisi vain pelosta johtuvia ennakkoasenteita, muitakin tekijöitä on taustalla. Eivätkä kaikki ihmisryhmät ole enkeleitä tai paholaisia. Eikä rasististen mielipiteiden laukominen ole vihapuhetta josta pitäisi rangaista. Tämä on kokonaan eri keskustelu.

      Vihapuhe joka on rikollista, on yllyttäminen tekemään entisiä miehiä jonkin vähemmistön edustajista. Keskustelu rönsyää tässä jo pahasti kohti "maahanmuuttajista ei saa puhua pahaa"-aihetta joka tosin on myös mielenkiintoinen aihepiiri.

      Poista
    7. "Vihapuhe joka on rikollista, on yllyttäminen tekemään entisiä miehiä jonkin vähemmistön edustajista."

      Onko se niin välttämätöntä, että uhkailtu ihmisryhmä on vähemmistö? Miksi ihmeessä emme voi tunnustaa, että eräissä vähemmistöissä, erityisesti muslimeissa, on hyvin vahvoja, jopa dogmaattisia suvaitsemattomuuden piirteitä enemmistöjä (ei-islam sekä naissukupuoli) kohtaan? Miksi näissä asioissa lähdetään heti väärällä jalalla, osoittaen syyllinen (=enemmistö) ja uhri (=vähemmistö) jo ennen kuin edes otetaan puheeksi mitä on tapahtunut? Eikö suvaitsevaistolla ole asennevamma siinä missä persuillakin?

      Poista
    8. Se ei ole mitenkään välttämätöntä. Jos jokin kotimainen Islamilainen järjestö paasaa vääräuskoisten tappamista, pitäisi siitäkin rangaista samalla tavalla. Yllyttäminen tappamiseen on yllyttämistä tappamiseen riippumatta onko kyseessä vähemmistön enemmistöä vastaan vai toisinpäin yllyttämisestä.

      Tosin, pienenä muistutuksena on tietysti sanottava, että enemmistön ajaminen vähemmistön kimppuun on yleensä vaarallisempi näistä kahdesta. Suurempi joukko voi tahtoessaan tuhota täysin pienemmän joukon, siinä missä pienempi joukko harvoin pystyy tekemään suuremmalle joukolle suurta tuhoa ilman jotain muuta merkittävää etulyöntiasemaa.

      En siis tuolla tarkoita että vähemmistöllä olisi jotain oikeutta usuttaa enemmistön tappopuuhiin, pohdin vain miksi kohua nousee ehkä vähemmän vähemmistön vihapuheista: Niitä ei pidetä niin vaarallisina.

      Poista
    9. "Se ei ole mitenkään välttämätöntä."

      No, älä sitten käytä sanaa "vähemmistö", jos et tarkoita yksinomaan vähemmistöä. Käytä sanaa "ihmisryhmä", jotta se sisältää sekä vähemmistöihmisryhmät että enemmistöihmisryhmät.

      Huomauttaisin myös, että niitä ei pidetä vaarallisena vaikka ne ovat vaarallisempia.

      Mieti nyt: pieni vähemmistöpoppoo sekopäitä uskonnollisia fanaatikkoja vs. länsimaisen humanismin mukaan elävä enemmistö. Kumpi on helpompi yllyttää hirmutekoihin? Ei siinä ole porukoiden koolla mitään väliä, kun se vähemmistö on seinähulluja täynnä.

      Poista
    10. Käytin tuossa yhtenä esimerkkinä lausetta "Vihapuhe joka on rikollista, on yllyttäminen tekemään entisiä miehiä jonkin vähemmistön edustajista." En sillä tarkoittanut sulkea pois päinvastaista asettelua kansanryhmien kanssa, kyseessä oli vain yksi esimerkki siitä mikä on vihapuhetta. Ehkäpä en ollut tarpeeksi selväsanainen ilmaisunani, joten korjataan se uuteen muotoon:

      "Vihapuhe joka on rikollista, on yllyttäminen tekemään entisiä miehiä jonkin ihmisryhmän edustajista."

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.