Nämä maailmanlopun ennustukset menivät pieleen

Lyhyt vastaus: kaikki.


Savolaisen sanoin, maailmanloppu on vituiksmän. Loppua on ennustettu ja odotettu eri kulttuureissa ties kuinka usein ja esimerkiksi kristillisiä maailmanloppuja on vuosisatojen varrella ollut tulossa monia. Itseasiassa viime vuosikymmenet käytännössä joka ikinen vuosi on ollut vähintään yksi maailmanloppu tapahtumassa. Aina on löytynyt jonkin saarnaaja, ennustaja, näkijä, guru tai pastori jonka mukaan loppu on heti huomenna.

Ja ei ole tullut, maailmanloppu on ollut paljon melua tyhjästä. Maailmanlopuissa ja maailmanlopun hysteriassa pitää aina muistaa ettei kyseessä ole mitään uutta. Olemme eläneet "lopun aikoja" lähes koko tunnetun historian ja muutkin kulttuurit kuin omamme ovat loppua ennustaneet. Kristityt ovat tässä olleet poikkeuksellisen ahkeria, kiitos Raamatun vahvan lopunaikojen hengen, ja kristikunta onkin käytännössä koko olemassaolonsa ajan elänyt maailmanlopun varjossa.

Ja maailma ei tule loppumaan nytkään. Tämänkertaisen maailmanlopun jälkeinen päivä 22.12 tulee olemaan huojennuksen päivä monille. Itselleni se tulee olemaan erään uuden aikakauden ensimmäinen päivä, mutta en usko Maya-kulttuurin maailmanlopun viitanneen oman elämäni tapahtumiin. Toisaalta, oudompaakin on väitetty, esimerkiksi että laimennettu vesi ja sokeripillerit parantaisivat tauteja. Ei maailmanloppu ole siis uskomattomin väite mitä vastaan skeptikko joutuu kamppailemaan.

On myös muistettava että tietysti se maailma joskus loppuu. Vladimir Putinkin kertoi sen  lehdistötilaisuudessa 20.12.2012. Venäläisellä tyylikkyydellä toimitettu vastaus oli parhaita repliikkejä mitä valtionpäämies on koskaan sanonut:

"Se loppuu noin 4,5 miljardin vuoden päästä. Minun muistikuvieni mukaan se liittyy aurinkomme toimintaan. Kaikki loppuu ja reaktori sammuu – se on maailmanloppu."
Venäläinen melankolisuus ja kohtalon hyväksyminen on omalla tavallaan kaunista.

Näiden sanojen kanssa Tämä Päivä-blogi menee tauolle ja palailee tammikuun loppupuolella. Pitäkää itsenne skeptisinä, haastakaa maailma ja itsenne yhtä lailla, tulkaa paremmiksi ihmisiksi ja rakastakaa toisianne. Erittäin mainiota joulua ja kaunista uuttavuotta kaikille.

Kommentit