Koreat sodassa ja rauhassa

Pohjois- ja Etelä-Korean tilanne on taas kärjistynyt jälleen. Mielenkiintoisesti Koreoiden välillä ei ole oikeastaan vallinnut rauhaa vuosikymmeniin vaan maat ovat tehneet tulitaukosopimuksen josta on vaihtelevalla menestyksellä pidetty kiinni. Mitä nyt aina välillä jokin vene oudosti uppoaa tai jotain saarta pommitetaan.

Nyt Pohjoinen on irtisanonut tämän tulitaukosopimuksen ja joukkoja on tiettävästi mobilisoitu. Koreoiden välinen kuuma linja on katkaistu. Lisäksi Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat aloittaneet alueella suuren sotaharjoituksen, joka ei ainakaan hälvennä kenenkään pelkoja sodan uhasta.Tämä ei välttämättä ole sodanjulistus tai edes enteile sotaa, sillä Koreoiden välisissä suhteissa on uhiteltu aina. Nytkin katkaistu Koreoiden välinen kuuma linja on jo katkaistu useita kertoja aiemminkin.

Muutamia tapahtumia vaikuttaa kuitenkin, joiden ansiosta tämä konfliktin siemen on hieman erilainen. Yksi niistä on Pohjoisen äskettäin tekemä menestyksekäs ydinkoe paljastaa meille Pohjois-Korean olevan nyt valtio jolla on ydinaseita. Heillä ei ehkä ole kykyä mannertenväliseen ydinsotaan, mutta jonkinlainen kapasiteetti on nyt olemassa. Tämän ydinsuojan varjolla Pohjois-Korea uskaltautuu kalistelemaan sapeleitaan kovin äänekkäästi.

Toinen tekijä on Etelä-Korean uusi naispresidentti Park Geun Hye. Pohjois-Korea haluaa koetella tämän päättävyyttä ja nähdä mitä se voi tehdä ja mitä ei. Park Geun Hyen yksi kampanjapointti oli tiukka suhtautuminen pohjoiseen naapuriin, joten hellää kohtelua ei häneltä odoteta.

Ydinaseista huolimatta, sodan uhka on suhteellisen epätodennäköinen. Pohjois-Korealla ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa, sillä sen ainoa liittolainen Kiina ei tule tukemaan mahdollista hyökkäyssotaa. Ainoa syy miksi Pohjoinen ei kaatunut jo aiemmin on juuri Kiinan tuki ja hyökätessään Pohjois-Korea saattaa tehdä tästä kilvestä selvää.

Ydinaseet eivät myöskään pelasta Pohjoista. Jos ydinisku todella tehdään, reagoivat tähän kaikki. Pohjois-Korean ydinpelote ei ole riittävän voimakas tekemään todellista vahinkoa sen vihollisille, mutta yhdenkin ydiniskun tekeminen poistaa Pohjois-Korean vihollisia nyt rajoittavan julkisen mielipiteen suojan. Jos Pohjois-Korea käyttää ydinaseita, muut käyttävät niitä sitä vastaan. Etelä-Korean lähin liittolainen Yhdysvallat kuitenkin omaa melkoisen ydiniskukapasiteetin.

Toisaalta on yksi näkökanta joka aiheuttaa tiettyä huolta: Pohjois-Korean päätöksiä ei välttämättä tehdä "täydellä pakalla". Maata hallitsevien jumal-Kimien sukua on palvotaan ja maata hallitseekin käytännössä kaksi edesmennyttä jumalaa ja heidän poikansa ja heidän ideologinen ja filosofinen perintönsä nähdään ylivoimaisena muuhun maailman nähden. Virallinen Pohjois-Korean propaganda sanoo Pohjoisen olevan se kaikkein voimakkain ja mahtavin valtio, heidän armeijansa on voimakkain ja johtajansa nerokkain. Nykyinen Pohjois-Korealaisten sukupolvi on syntynyt ja kasvanut kokonaan tämän propagandan sisällä, heistä moni ei varmasti koskaan ole kuullutkaan eriäviä mielipiteitä. Ja tämän takia he voivat oikeasti uskoa voitonmahdollisuuksiinsa.

Mahdollisuuksia heillä ei ole.

Parhaimmillaankin Pohjoinen pystyy tuhoamaan itsensä. Itsetuho tulee kuitenkin satuttamaan monia viattomia, joten voimme vain toivoa ettei siihen tulla.

Se on pelottava ajatus.

Kommentit

  1. Tuo itsetuho -valitettavaa kyllä- johtaisi varmaan vähempään kärsimykseen kuin nykytilanteen jatkuminen. Ainakaan seuraava sukupolvi ei enää joutuisi kärsimään tuosta dystopiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos P-Korea tekisi itsetuhonsa seppuku-tyylisenä ratkaisuna, niin sitten kyllä. Valitettavasti tässä tapahtunee enemmänkin ruutitynnyri-räjähtää-tyyppinen tuho joka roiskii palavia kappaleita monen viattoman päälle.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.