Miksi lopulta pelkäämme susia, vaikka ne eivät todellisuudessa ole vaarallisia meille. Vastaus on yksinkertainen: suden pelosta muodostuu hyvä tarina ja me rakastamme hyviä tarinoita.
Otetaan esimerkki siitä miten susien pelko on puhdasta tarinankerrontaa.
Iltalehti uutisoi totuuden siitä miten vaarallisia sudet ovat. Kävi nimittäin niin kauheasti että mies oli ratsastamassa ja kohtasi susia. Hevonen säikähti ja neljästä sudesta koostuva lauma häipyi paikalta.
Tämä kauhunäytelmä jätti jälkensä. Mies kuvasi vaikutuksia näin:
- Täällä ei uskalla kulkea enää yhtään metsätiellä koiran kanssa. Hevonen on iso eläin ja osaa suojella itseään, mutta koira katoaa täällä aivan varmasti, mies päivittelee.
Hetkinen, ajatellaampa loogisesti (sigh) mitä tapahtui.
Kuvittele tämä päässäsi kauhuelokuvana. Kauhuelokuva jossa olet pimeässä metsässä ja susi hyökkää ja tappaa sinut. Melko pelottavaa! Pystyn mielessäni visualisoiman sen ja rakentamaan siitä hyvinkin pelottavan tarinan. Lisäpelon aikaansaamiseksi vaihdan tilalle lapseni ja kylläpä pelottaa! Vastaava tarina kylpyammeeseen liukastumisesta ei onnistu kaappaamaan mielikuvitusta samalla tavalla.
Pelot kilpailevat mielessämme kuin elokuvat. Ja susikauhu on suhteelisen suosittu genre.
Susien kanssa se pelottavampi narratiivi voitti. Nyky-yhteistkuntamme korostaa eräänlaisen ilmaisunvapauden vääristymänä kaikkien näkökantojen merkitystä ja siitä on tullut pieni lieveilmiö jossa minun "fiilikseni" on yhtä tärkeä kuin tutkittu faktatieto. Tämä sama ilmiö elää tässäkin, tunteeni ovat jotenkin validi argumentti keskustelussa. Jos annamme tunteiden ja tarinoiden hallita yhteiskuntaamme, tällaiset pelkoilmiöt ovat erittäin voimakkaita. Nykyisessä asenneilmapiirissä tunteet tuntuvat olevan pätevä peruste, myös silloin kun todisteet ovat eri mieltä.
Ja siksi pelkäämme susia jotka eivät tapa ketään, mutta emme pelkää ilmastonmuutosta joka voi tappaa koko lajimme. We're stupid that way.
Otetaan esimerkki siitä miten susien pelko on puhdasta tarinankerrontaa.
Iltalehti uutisoi totuuden siitä miten vaarallisia sudet ovat. Kävi nimittäin niin kauheasti että mies oli ratsastamassa ja kohtasi susia. Hevonen säikähti ja neljästä sudesta koostuva lauma häipyi paikalta.Tämä kauhunäytelmä jätti jälkensä. Mies kuvasi vaikutuksia näin:
- Täällä ei uskalla kulkea enää yhtään metsätiellä koiran kanssa. Hevonen on iso eläin ja osaa suojella itseään, mutta koira katoaa täällä aivan varmasti, mies päivittelee.
Hetkinen, ajatellaampa loogisesti (sigh) mitä tapahtui.
- Mies kohtasi metsätiellä neljä sutta.
- Sudet eivät käyttäytyneet erityisen uhkaavasti mutta hevonen säikähti niitä
- Sudet käppäilivät itse tiehensä
- MITÄÄN EI TAPAHTUNUT!
Korostaisin kohtaa neljä vielä. Artikkelin sisällä susien käyttäytymisessä ei ole mitään uhkaavaa, ne lähinnä olivat paikalla. Hevonen vähän säikkyi ja mies sen päällä päätti ettei enää voi kyseisellä suunnalla asua turvallisesti. Mitään ei oikeasti tapahtunut kenellekään.
Olemme jotenkin päässeet susien demonisoinnissa tilanteeseen jossa pelkkä suden näkeminen on kauhun merkki. Tokihan sudet ovat petoeläimiä ja ei niitä pidä taputtelemaankaan mennä, mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, sudet eivät ole tehneet mitään merkittävää pahaa ihmisille tässä maassa yli vuosisataan.
Tämä artikkeli osoittaa kylläkin hyvin mistä susikammo tulee. Mitään pelättävää ei oikeasti ole, mutta tietyt asiat muuttuvat mielikuvituksessamme helpommin pelottaviksi tarinoiksi kun toiset.. Susien kanssa mitään merkittävää ja vaarallista ei ole vuosisataan tapahtunut ja tuskin tuleekaan heti tapahtumaan. Todennäköisyys sille että susi käy kimppuusi on jopa ns. susialueilla häviävän pieni, mutta peloissa ei ole kyse todennäköisyydestä, pelossa on kyse tarinoista.
Tarina siitä miten kaadumme suihkussa tai kuolemme kausiflunssaan ovat molemmat paljon todennäköisempiä kuin suden tappamaksi joutuminen, ne eivät kuitenkaan aikaansaa hyvää tarinaa ja näin muodosta meille todellista pelkoa. Pelot perustuvat tarinoihin ja narratiiveihin joita rakennamme omassa mielessämme. Päässämme narratiivi suden tappamaksi joutumisesta on hyvin raaka ja pelottava. Hampaita ja kynsiä, puremista ja repimistä. Mielikuva on kauhea ja se on helppo kuvitella joten susien pelkääminen on meille luontevampaa kuin oikeasti vaarallisten asioiden pelkääminen.
Pelkäämme niitä asioita joista kerrottu tarina on pelottava. Kirjailija Karen Thompson Walkerin puhe aiheesta kertoo hyvin mistä on kyse: nääntyvät merimiehet pelkäävät saarella mahdollisesti asuvia kannibaaleja niin paljon, että melkein nääntyvät hengiltä ja joutuvat itse turvautumaan kannibalismiin.
Pelkäämme niitä asioita joista kerrottu tarina on pelottava. Kirjailija Karen Thompson Walkerin puhe aiheesta kertoo hyvin mistä on kyse: nääntyvät merimiehet pelkäävät saarella mahdollisesti asuvia kannibaaleja niin paljon, että melkein nääntyvät hengiltä ja joutuvat itse turvautumaan kannibalismiin.
Kuvittele tämä päässäsi kauhuelokuvana. Kauhuelokuva jossa olet pimeässä metsässä ja susi hyökkää ja tappaa sinut. Melko pelottavaa! Pystyn mielessäni visualisoiman sen ja rakentamaan siitä hyvinkin pelottavan tarinan. Lisäpelon aikaansaamiseksi vaihdan tilalle lapseni ja kylläpä pelottaa! Vastaava tarina kylpyammeeseen liukastumisesta ei onnistu kaappaamaan mielikuvitusta samalla tavalla.
Pelot kilpailevat mielessämme kuin elokuvat. Ja susikauhu on suhteelisen suosittu genre.
Susien kanssa se pelottavampi narratiivi voitti. Nyky-yhteistkuntamme korostaa eräänlaisen ilmaisunvapauden vääristymänä kaikkien näkökantojen merkitystä ja siitä on tullut pieni lieveilmiö jossa minun "fiilikseni" on yhtä tärkeä kuin tutkittu faktatieto. Tämä sama ilmiö elää tässäkin, tunteeni ovat jotenkin validi argumentti keskustelussa. Jos annamme tunteiden ja tarinoiden hallita yhteiskuntaamme, tällaiset pelkoilmiöt ovat erittäin voimakkaita. Nykyisessä asenneilmapiirissä tunteet tuntuvat olevan pätevä peruste, myös silloin kun todisteet ovat eri mieltä.
Ja siksi pelkäämme susia jotka eivät tapa ketään, mutta emme pelkää ilmastonmuutosta joka voi tappaa koko lajimme. We're stupid that way.
Tänään junassa oli itsekseen supiseva mies, joka hivelsi sormia. Joku mielenterveysjuttu varmaan. Kyllä se ahdisti. Vartijat joutuu jatkuvasti tälläisiä harmittomia muka tomertamaan, tai ainakin ihmiset vaatii sitä.
VastaaPoistaVähän sama susien kanssa.
Surullista mutta totta.
PoistaOlen tässä asiassa hyvinkin samaa mieltä kanssasi -- susista argumentoidaan kovin tunnepohjaisesti. Tulee mieleen eräs argumentti, jonka olen lähes identtisenä lukenut parikin kertaa: että susikannan elinkelpoisuus ei paljon lohduta syrjäseudun asujaa, jonka lapsi itkee riekaleiksi revittyä Rekkua. Ymmärrän, että lapsi voi surra aivan pohjattoman sydäntäsärkevästi perheen koiraa. Mutta tuntuu silti jotenkin käsittämättömältä, että tämä lapsen kokema tunneahdistus on jokin validi argumentti sille, että susia saa lahdata vaikka kokonaan pois Suomesta. Miksi auton yliajama koira ei herätä samaa vimmattua lapsen tunteiden suojelemisen tahtoa? Koska auto on aikuisille hyödyllinen, mutta susi ei? Eikö siis lapsen tunteilla olekaan niin paljon painoarvoa? Miksi sitten vedotaan niihin?
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa. Tässäkin kyse on peloista ja tarinoista. Tarina jossa koira jää auton alle on surullinen, mutta suden syömäksi, se on surullinen ja pelottava. Ja ei tarvitse puhua edes koirasta, vaan lapsesta itsestään puhuttaessa sama asia tapahtuu: lapsi paljon todennäköisemmin kuolee auton alle jäätyään kuin tulee suden tappamaksi.
PoistaLapsen suojeleminen tapahtuu paljolti tunnetason argumenttien kautta. Pelkomme perustuvat tunteisiin ja lapsia haluamme suojella eniten niiltä asioilta jotka herättävät meissä tunteita, eli käytännössä niiltä peloilta joista tulee hyviä tarinoita.
Niin kuin tässä jo nuo kotieläimet mainittiinkin, niin ei ne pelot sentään ihan puhtaasti saduista kumpua pelkästään.
VastaaPoistaSudet ovat vaarallisia kotieläimille (niin kuin esim. ilveksetkin). Joillekin tämä itsessäänkin on vakava asia ja aiheuttaa vihaa ja pelkoa varsinkin jos elanto on kiinni eläimistä.
Jotkut toki mielessään virheellisesti extrapoloivat tämän vaaran koskemaan myös ihmisiä, vaikka näin ei olekaan.
Tietysti ovat. Mutta taaskin, vaarallisuus on suhteellista. Lemmikkienkin kuolemia kun katsotaan, eivät sudet liiku kovin korkealla aiheuttajien listalla. Ne ovat vaarallisia eläimiä, mutta eivät niin vaarallisia kuin miksi niitä kuvataan.
PoistaElanto on myös vähän huono perustelu kun otamme huomioon miten vähän tuhoja sudet lopulta aiheuttavat. Ne voivat iskeä ja tehdä paljonkin vahinkoja, mutta tämän mahdollisuus on aika pieni. Emme voi yhteiskuntana lähteä liikkeelle siitä että lopulta hyvin epätodennäköinen riski tietylle elinkeinolle on sukupuuton arvoinen.
Kokonaisuudessaan petojen aiheuttamat vahingot ovat tosiaan pienet, mutta vahingon osuessa kohdalle tuhot voivat olla suuret yksittäiselle ihmiselle. Pedot kun saattavat tappaa paljon enemmän kuin jaksavat syödä, jos helppoon saaliiseen törmäävät. Tällainen aiheuttaa pelkoa.
PoistaTähän on toki helppo ratkaisu ainakin taloudellisesti: vakuutus. Jos vakuutusyhtiöt eivät tarjoa vakuutusta petovahinkojen varalle, niin varmaan valtion pitäisi tarjota, koska esimerkiksi lammastilalliselle tällainen pieniriski/suuri kertavahinko -tilanne voi muodostaa pelin jota ei ole varaa pelata.
Itse uskon, että maaseudulla suurinta katkeruutta aiheuttaa seuraava.
VastaaPoistaJos kaupungin liepeillä nähdään suurpeto, niin paikalla on useampi poliisipartio häätämässä sitä ja media varottaa kaikkia pysymään sisällä.
Jos maaseudulla nähdään pihassa suurpeto, niin ketään ei kiinnosta ja mitään ei saa tehdä.
Hyvin paljon mahdollista. Nykyajan suurempia paradokseja on se miten meillä on erittäin vähän asioita joita pelätä, mutta pelkäämme silti enemmän kuin koskaan. Vaarat ovat vähentyneet, yhteiskunta on muuttunut erittäin turvalliseksi, mutta jäljellä olevista vaaroista tehdään suuri numero mikä kasvattaa niiden pelottavuutta.
Poista>>>>>> kaupungin liepeillä nähdään suurpeto, niin paikalla on useampi poliisipartio häätämässä sitä ja media varottaa kaikkia pysymään sisällä.
VastaaPoistaJos maaseudulla nähdään pihassa suurpeto, niin ketään ei kiinnosta ja mitään ei saa tehdä.>>>>>>
Ei pidä paikkaansa.
Petoyhdysmiehet tulevat paikalle, jos petoja nähdään taajamissa talojen pihoilla. Poliisikin tulee paikalle heti kun ehtii. Näin kävi tänä kevättalvena Turun lentokentän lähimaastossa sekä Raahessa. Molemmissa tapauksiisa sutta ei tavoitettu, viisaana ja kyvykkäänä eläimenä se jatkoi matkaansa.
Asiassa on paljon tätä mielikuva-asiaa jolla ratsastetaan. Käsitys ettei maaseudusta välitetä on avainasemassa, oli se totta tai ei.
PoistaAiempaa omaa kommenttiani kommentoiden: kun vastasin "Hyvin paljon mahdollista" edelliselle kommentaattorille, tarkoitin juuri tätä mielikuvaa, en ettei maalla kukaan tulisi petohavaintoa käsittelemään.
Poista