Lisää työttömyyttä: eläkeiän nosto ja opiskelujen nopeutus

Suomen työttömyysongelma on selätetty kokonaan. Koska maassa ei ole enää jäljellä lainkaan työttömyyttä, on maamme rankan työvoimapulan kourissa. Tämä voidaan näppärästi korjata pidentämällä työuria! Opiskelijat nopeammin töihin ja eläkeikä alaspäin.

Matti Vanhanen ehdotti vuonna 2009 eläkeiän nostoa nykyisestä. Hänen suuri huolensa oli silloin jotain lautakasoihin liittyvää, kukapa sitä neljän vuoden takaisia enää muistaa. Silloin massiivinen älähdys nousi melkeimpä kaikilta ja ehdotus lytättiin. Nyt vuosikaudet samaa mantraa on hoettu joka tuutista: jokainen työnantaja- ja yritysjärjestö ja mukava määrä oikealle kallellaan olevia poliitikkoja hokee samaa: eläkeiän on noustava tai muuten alkaa paukkua!

Matti Vanhasen vanhat puheet nousivat uudelleen esiin, mutta hän ei ollut yksin. Valtiovarainministeriö ehdotti myös samaa yhtenä monista hyvinvointivaltion alasajon ohjelmansa osista: Eläkkeet ylös ja opiskelijat töihin nopeammin. Näistä on muotia puhua nyt ns. rakenneongelmina, mikä on puhtaasti tarkoituksenmukaista kapulakieltä: jos rakenne on rikki, on sen korjaamiseksi tehtävä niitä kivuliaita päätöksiä.

Kyseessä on perus shokkidoktriinin käyttö. Kansa saadaan nielemään itselleen tuhoisia muutoksia varoittelemalla kauheuksilla. Meille on keksitty ongelma joka pitää korjata - ihan rakenteissa jopa - ja jos asialle ei tehdä mitään niin koko yhteiskuntamme mätänee. Yksinkertaista pelottelua.

Eläkeiän nosto ja opiskelijoiden hoputtaminen ovat muutenkin erityisen myrkyllisiä keinoja "korjata yhteiskuntaa". Jos kumpaakaan ajattelee hetkeäkään, huomaa helposti mitä ne aiheuttaisivat: työttömyyttä. Mitä pidempään ihmiset ovat mukana työelämässä, sitä hitaammin heidän työpaikkansa vapautuvat seuraavien sukupolvien tekijöille. Mitä nopeammin ihmiset valmistuvat, sitä nopeammin heille tarvitaan työpaikkoja. Molemmat näistä toimenpiteistä, eläkeiän nostaminen ja valmistumisen nopeuttaminen, korjaavat vain yhtä ongelmaa: työvoimapulaa.


Näissä toimissa on kyse puhtaasti työttömyysongelman tarkoituksenmukaisessa pahentamisessa. Suomeen halutaan enemmän epävarmuutta työpaikoista, enemmän pelkoa. Näistä ei kuitenkaan puhuta, puhutaan vain "kilpailukyvystä".

Näistä toimista ei ole apua Suomen talouden kanssa, koska taloudellamme ei ole ongelmia työvoiman saatavuuden kanssa. Työvoimapulan on pitänyt alkaa muutaman vuoden sisällä viimeiset kolme vuosikymmentä. Nyt kun suuret ikäluokat ovat kovaa vauhtia siirtymässä ja (suurissa osin siirtyneetkin) eläkkeelle, työvoimapulaa ei vieläkään näy eikä kuulu. Työpaikkojen määrä on laskenut sellaista tahtia ettei vähempi tekijöiden määrä ole ehtinyt edes kompensoida tätä: työttömyyslukemat ovat massiivisia.

Joten miksi ihmeessä joku tahtoisi korjata työvoimapulaa jos sellaista ei ole? Työn hinnan polkemiseksi. Kyseessä ei ole mikään vasemmistolainen salaliittoteoria, vaan yksinkertaisesti ainoa selitys. Aiempaa toistaakseni, työssäolovuosien pidentämisellä on vain yksi seuraus: työurien pidentyminen ja sitä kautta työpaikkojen hitaampi vaihtuminen ja sitä kautta työttömyyden kasvu. Yksinkertaisen logiikankin avulla tämä lopputulos on helppo löytää.

Kun työttömien määrää kasvatetaan keinotekoisesti, tiputetaan sillä näppärästi työn hintaa. Ihmiset eivät vaadi palkankorotuksia tai vaihda firmoja ja suostutaampa helpommin kaikenlaiseen palkattomaan ylityöhön tai lomalla työskentelyyn ja muuhun mukavaan. Jos sallitaan, sukellan hieman salaliittovesiin: Kun työvoima pelkää, heitä on helpompi hallita. Asuntolainat on maksettava, lasten harrastukset saatava kustannettua ja niin edespäin. Yhteiskunnan parantamiseen tai minkäänlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan ei oikein jää köyhälle ja veloissa olevalle perheen päälle aikaa.

Oli salaliittouskoinen tai ei, on tässä myönnettävä mikä on näiden toimenpiteiden tarkoitus ja välttämätön seuraus. Kansan asemaa huononnetaan ja kansainvälisten yritysten toimintaa helpotetaan, mikä on selvästi nähtävillä kun muistelemme mitä hallituksessa valmistellaan: yritysveroja leikattiin isolla kädellä ja siitä seuraa ammottava aukko budjetissa. Tämä aukko aiotaan täyttää jättileikkauksilla niistä asioista mihin kansa ei tahtoisi koskea.

Ja vika on kuulema rakenteissa. No, niin ehkä onkin, mutta ei kylläkään niissä rakenteissa mistä herra pääministeri puhui. Valtaapitävien rakenteista tämä ongelma löytyy.

Kommentit