Liian paha Perussuomalaisiin

Perussuomalaisia pidetään joissain piireissä natsipuolueesta seuraavana. Tämä on toki liioittelua ja natsivertaukset eivät ole täysin osuneita, varsinkin kun on melkoinen määrä varsinaisesti natsilta vaikuttavaa väkeä jotka on nimenomaisesti erotettu tai eronneet perussuomalaisista.

Facebookista löytyi mielenkiintoinen avoin ryhmä: PerusSuomalaisista erotetut. Kyseessä on ryhmä jossa Perussuomalaisiin liian erikoiset ainekset pääsevät valittamaan asiasta. Jäseniksi on kutsuttu nähdäkseni melkoinen määrä ihmisiä jotka eivät ryhmään halua kuulua, mutta varsin paljon aktiivisia keskustelijoita ryhmässä silti on. Ryhmällä näyttäisi olevan oma tilauksensa. Keskustelu ryhmässä vaihtelee puolueen epäonnistumisista aina erottamisesta tai eroamisesta valittamiseen ja paljon syvemmälle ikävään suuntaan paljastaen tämän porukan luonnetta.

Eronneet tai erotetut eivät ole saaneet kenkää liiasta vihervasemmistolaisuudesta, vaan päinvastoin. Ryhmän keskustelujen perusteella ryhmän jäsenet ovat niitä jotka pitävät Perussuomalaisia nykyisellään liian vihervasemmistolaisena. Persut kun eivät vastusta tarpeeksi homosaatiota, maahanmuuttajia, Bilderberg-ryhmää, väärän värisiä maahanmuuttajia ja sensellaista.

Kyseisen ryhmän seinällä olevat keskustelut ja jaetut linkit kertovat ryhmästä paljon. Jaan seuraavana muutamia löytämiäni esimerkkejä nimet ja kuvat sensuroituna. Ryhmä on avoin joten mikään sen sisältö ei sinällään ole salaista.

Sivuilta löytyy tosiaan kaikkea jännittävää, esimerkiksi Yhdysvaltojen orjuuden puolesta sotineiden etelävaltioiden ylistystä:


Ryhmässä rinnastetaan maahanmuuton kritisointi maan puolustamiseen:


Haukutaan Yhdysvaltojen keskustaoikeistolaista tummaihoista presidenttiä. Tätä pidän outona sillä poliittisesti kyseinen presidentti ei ehkä ole mahdottoman kaukana keskustaoikeistolaisesta perussuomalaisuudesta, ehkä mies on liian liberaali - tai liian musta:


Ryhmässä muistetaan myös raivota kaikkea maanpetturuudeksi havaittavaa vastaan. Hyviä kohteita ovat salonkipersujen lisäksi mm. vihervasemmisto, Tarja Halonen ja Martti Ahtisaari:



Toki ryhmässä kammotaan Islamisaatiota ja ollaan huolissaan kun perussuomalaiset eivät uskalla sitä vastustaa:



Ehkä parhaana otoksena, ryhmässä mennään mukavan syvälle salaliittoteorioiden päähän poliittista uima-allasta. Eräät ovat jakaneet ryhmään jännittävää salaliittokamaa:


Eräät kommentaattorit menevät pidemmällekin, paljon pidemmälle:

Ja joillekin kommentoijille on selvää etteivät Perussuomalaiset mene tarpeeksi pitkälle isänmaan puolustamisessa. Puuhaavatpa eräät persuille isänmaallisempaa jatkajaakin:


Mielenkiintoista porukkaa todella. Perussuomalaisia dissataan salonkisuomalaisina ja eronneita ja erotettuja (tai uhan alla olevia) ylistetään sananvapauden ja isänmaan puolustajina, uskaltavathan he sanoa ääneen sen mitä nämä halveksutut salonkisuomalaiset eivät. Kuten mitä vihervasemmistolle pitäisi tehdä, mitä ukkoja maahanmuuttajat ovat ja miten "Islam-ongelma" pitäisi ratkaista. Niin ja irti EU:sta, homosaatio aisoihin ja niin edespäin.

Aika velikultia.


Päivitys 3.10: Poispotkittujen ryhmässä James Hirvisaaren erottaminen "natsitervehdyksiä eduskunnassa"-kohun jälkeen on saanut melkoisesti huomiota:


Kommentointi on ollut sitä taattua tavaraa:


Kommentit

  1. Mielenkiintoista porukkaa todella, mutta yksi järkeväkin asia tuossa listassa mielestäni on: "islamisaation" vastustaminen.

    Mä en tietty tiedä miten tuon ryhmän jäsenet käsittävät islamisaation. Sanakirjasta sitä ei kai löydy. Jos sille koittaaa jonkun järkevän sisällön antaa (niin kuin kohtelias keskustelija vastapuolen tarkentamattomia ilmauksia kohtelee), niin se varmaan tarkoittaisi islamin uskon arvojen leviämistä/levittämistä. Sellaista minäkin vastustan.

    Sinäkin tunnut vastustavan uskonnoista nousevia todisteisiin perustumattomia arvoja ainakin kristinuskon kohdalla, mutta islamin olet näyttänyt jättävän rauhaan, vaikka sen arvot ovat vielä kauempana humanistisista arvoista, joita lähellä tunnut olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En erityisesti ole huolestunut Islamista. En erityisemmin usko sen olevan muita uskontoja vaarallisempi, sillä kaikki sen pyhistä kirjoituksista löytyvät "maailmanvalloituspykälät" löytyvät pitkälti sellaisinaan kristinuskostakin. En sano ettei Islam olisi vaarallinen, en vain usko sen olevan vaarallisempi kuin muutkaan Abrahamin jumalan uskonnot.

      En myöskään usko Islamin olevan merkittävä uhka kasvuvauhtinsa takia. Islam saattaa kasvaa nyt, mutta en usko trendin olevan jatkuva. Se saavuttaa lakipisteen ja pysähtyy kun piste on saavutettu.

      Islamista olen kirjoittanut tai viitannut siihen kirjoituksissani. Esimerkiksi tämä kirjoitus kävi Islamin etupihalla.

      Poista
    2. Enpä muistanut tuota kirjoitusta, vaikka siitä näköjään kävimme keskusteluakin. Hyvä, että kirjoitit.

      Ei uskontoja pidä arvioida pelkästään niiden pyhien kirjoitusten perusteeella. Uskovillahan on hyvin erilaisia käsityksiä pyhien kirjoitustensa tulkinnasta ja suuri osa kirjoituksista on käytännössä hylätty, vaikka niitä silti pidetään pyhinä (mikä on sinällään aika omituista, mutta ei liity tähän). Islam on mielestäni kristinuskoa haitallisempi, koska keskimääräinen muslimi on huomattavasti vanhoillisempi kuin keskimääräinen kristitty.

      Kasvusta en osaa sanoa. Pitäisi osata ennustaa. Kasvua kuitenkin Suomessakin on. Kristittyjen määrä kai pienenee. Nykyinen määrä on ihan merkittävä, kun verrataan vanhoillisimpiin paljon kritisoituihin kristittyihin liikkeisiin. Muslimeita 50 - 60 tuhatta, helluntalaisia alle 50 tuhatta, jehovantodistajia alle 20, vanhoillislestaadiolaisia 80 - 150 tuhatta. Keskimääräinen Suomessa asuva muslimi taitaa olla vanhoillisempi kuin em. liikkeisiin kuuluva.

      Linkitetäämpä vielä sopivasti eilen julkaistuun Vasarahammerin kirjoitukseen: http://vasarahammer.blogspot.fr/2013/09/islamin-pahuus.html Sen terävin kärki näyttää olevan siinä, että monet haluavat erottaa terrorismin Islanmista ja määrittelemään uskonnon muslimien puolesta, vaikka ko. terroristit itse katsovat edustavansa Islamia.

      Islamia on monenlaista ja valitettavasti suurin osa siitä on vanhoillisempaa kuin vanhoillisimmat kristityt.

      Poista
    3. Islamin vanhoillisuus ja ääri-Islam ovat varsin nuoria ilmiötä. Muistetaan että perinteisesti kyseinen uskonto on ollut erittäin tiedepositiivinen ja muutos on tullut viimeisen vuosisadan aikana. Radikaali Islam syntyi pitkälti eräänlaisena vastavetona Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen pelleilyyn Lähi-Idässä, jatkeena paikalliselle nationalismille. Tätä ennen kyseessä oli varsin vapaamielinenkin uskonto.

      Nykyisin Islamin kuva on lännessä hyvin erilainen. Tämä ei ole pelkkää imagoharhaa sillä Islamista on tullut myös varsin vaarallinen tietyillä tahoilla, mutta käytännön vaarallisuus on huomattavasti mielikuvaa matalampi kuten aiemmin kirjoitinkin.

      En pidä erityisen relevanttina miten terroristit itsensä näkevät, sillä tällä samalla periaatteella voimme maalata pitkälti minkä tahansa ryhmän sen pahimman ääriaineksen perusteella. Näin kristityistä tulee äkkiä aborttilääkärien tappajia, miesoikeusaktivisteista naisvihaajia ja sovinisteja ja niin edespäin. Näidenkin ryhmien ääripäät pitävät itseään ryhmien kunniallisina jäseninä - yleensä rivijäsentä parempina jopa kerran ovat erityisen äärimmäisiä. Aborttilääkärin ampuja katsoo edustavansa kristinuskoa ja puolustavansa kristillistä elämäntapaa.

      Poista
    4. Islam on tosiaan vaarallinen enimmäkseen islamilaisissa maissa, mutta myös sellaisissa maissa, joissa vanhoillinen islam koittaa saada jalansijaa. Afrikassa taitaa olla usempikin tällainen esimerkki. Länsimaissa ongelmat ovat pääasiassa olleet terrorismia lievempiä.

      Ongelma voi tulla siitä, että yleistetään liian laajasti. Uskonnoista on niin monta variaatiota kuin on uskoviakin. Liian laajaan yleistykseen syyllistytään molemmin puolin. Liian laaja yleisys on myös sanoa, että islam ei kannusta tai oikeuta terrorismia, koska selvästi jotkut sen muodot niin tekevät ja ne ovat ihan yhtä "oikeaa islamia" kuin rauhanomaisetkin muodot. Yleensä vieläpä niin, että ne ongelmia aiheuttavat uskovat noudattavat pyhiä kirjoituksiaan enemmän.

      Ongelmien syyksi pitää rehellisesti nimetä uskonto, jos se todisteiden valossa siltä näyttää. Jos se ei koske koko ryhmää, niin sitten pitää tutkia, että mitä osaa siitä. Kenties joku opinkappale ja siihen uskovat tai joku saarnaaja ja hänen seuraajat. Ratkaisu ei ole väittää, että ongelman syy on joku muu kuin se todellisuudessa on.

      Poista
  2. Islam on ongelma siksi että se se ei kunnioite maiden joissa ovat lakeja vaan esimerkiksi ympärileikkaus, eli lapselle elinkäisen ruumiin vammantuottaminen tapahtuu asuin maanlaista välittämättä, ja kulttuuri ylittää aina asuinmaan lain ja sopeutuminen ei kuulu kuvioon vaan maan johon islamisti muuttaa on sopeuduttava hänen kulttuuriinsa ja lakeihinsa vaikka ne ovat asuinmaan lakien vastaisia, ja asuinmaan lakia ei noudateta.siksi sitämieltä että lakia rikkovat tulisikin karkoittaa se olisi paras keino sopeuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko argumenttisi Islamista tässä ihan vedenpitävä. Suomessa annamme jo muillekin uskonnoille erityiskohtelua, kuten Jehovan todistajat joiden ei tarvitse käydä armeijaa. Tällä ajatuksenjuoksulla, Jehovantodistaja on samalla tavalla kulttuuriin sopeutumaton, vaan pakottaa muita sopeutumaan omaan kulttuuriinsa.

      Hyväksyn toki sen että jos nykymuotoinen Islam pääsee Suomessa päättävään asemaan, ei se tule paljoa suvaitsemaan muita uskontoja. Tällä hetkellä en kylläkään keksi yhtään asiaa omassa elämässäni missä joutuisin sopeutumaan Islaminuskoisten ihmisten elämään. Olen kerran antanut muslimivieraan grillata ensin ettei grillissä olisi jäämiä possusta, mutta en kokenut tätä erityisen suureksi hankaluudeksi.

      Olisiko sinulla esimerkkejä siitä millä kohtuuttomilla tavoilla joudumme sopeutumaan muslimeihin keskuudessamme?

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.