Turvateatteri lentokentällä

Lentojen turvallisuuden on tarkoitus tehdä lennoista turvallisempia. Lentokoneen räjäyttäminen ei silti ole mahdotonta, vaan lopulta suhteellisen yksinkertaista. Lentoturvallisuuden tavoite ei kuitenkaan ole tehdä lentämisestä turvallisempaa, vaan turvallisemman tuntuista. Aiheenamme tänään turhahko turvateatteri.

Oletko lentänyt viime vuosina lentokoneella? Olet varmaankin tai ainakin olet tietoinen uusista turvatoimista, mitä on kiristetty lentoliikenteessä 2001 tapahtumien jälkeen. Lentoa ennen käydään läpi "tarkka" turvatarkastus ja juomista on tehty kiellettyä tavaraa. 

Koneeseen ei nimittäin saa viedä kaikenlaista tavaraa turvallisuussyistä, mutta räjähteitä ei näillä suojauksilla saada pidettyä poissa lentokoneesta. Tästä annetaan konkreettinen osoitus Terminal Cornucopia-kanavan Youtube-videossa, jossa rakennetaan pommi tavaroista jotka voit ostaa turvatarkastuksen jälkeen lähes miltä tahansa suuremmalta kentältä.



Nettidekkarit ehtivät jo kritisoida pommia, mutta periaate sen takana on kuitenkin varsin validi ja vastaavan räjähteen voi rakentaa lennon aikana vaikkapa wc:ssä käymällä. Kyseinen konsepti myös osoittaa miten turvatoimenpiteet eivät oikeasti pidä lentokoneita turvallisina, ja asiastaan vakuuttunut terroristi voi edelleen pudottaa koneen jos on vaan valmis menemään alas sen mukana. Lentokoneeseen saa edelleen viedä mukanaan paljon tarpeita joilla räjähdyksen aikaansaanti onnistuu.

Tietokoneiden akut ja muu elektroniikka, tulitikut (joita edelleen kantaa mukana vaikkei koneessa saakaan polttaa - huhujen mukaan taustalla on tupakkayhtiöiden painostus), metalliset säiliöt, kyniin varastoidut räjähdeaineet ja monet muut ongelmat ovat yhä helppoja koneeseen vietäviä. Eikä niitä oikein voida kieltääkään, se olisi aivan liian epäkäytännöllistä.


Turvallisuuskäytännöissä on siis suurta vuotoa. On kuitenkin hankala uskoa ettei näistä ongelmista tiedettäisi myös lentoturvallisuuden käytännöistä vastaavissa elimissä. Eivätkä ongelmat ole tuntemattomia näille tahoille, päinvastoin. Lentoilualalla ollaan täysin tietoisia esimerkiksi akkujen räjäyttämisen mahdollisuudesta, mutta asialle ei tehdä mitään, koska turvallisuustoimenpiteiden päätavoitteena ei ole turvallisuus.

Ai mitä häh?

Lentokenttien turvallisuuskäytännöissä on niin monta ilmiselvää aukkoa, etten voi uskoa niiden kaikkien syntyneen vahingossa. Palapelin kuva muuttuu heti selväksi jos miellämme turvatoimien tavoitteeksi turvallisuudentunteen varsinaisen turvallisuuden sijaan.

Shokkipaljastus: Lentoliikenteen turvallisuuskäytännöt ovat turvallisuusteatteria.

Lentokenttien turvamekanismien takana on tahto luoda käsitys lentämisestä turvallisena. Hankala ja vaivalloinen mielletään turvalliseksi ja näin näkyvät ja epäkäytännölliset turvallisuuskäytännöt saavat koko kokemuksen tuntumaan turvalliselta, silloinkin kun ne lisäävät turvallisuutta vain marginaalisesti. Tätä turvallisuuden tunteen parantamisen kontekstissa hitaat, vaivalloiset ja epäkäytännölliset tarkastukset ovatkin poikaa, vaikka tosiasiassa niiden ohittaminen ei ole mitenkään mahdotonta.

Kasvaa se turvallisuuskin, mutta se on itseasiassa sivuseikka. Jos turvallisuudesta oltaisiin todella huolestuneita, elektroniikka ja tulentekovälineet olisivat suoraan kiellettyjen listalla, molemmat kun ovat tapoja sabotoida lentokone. Näiden kieltäminen olisi vaan liian epäkäytännöllistä, esimerkiksi läppärien kielto raivostuttaisi bisnesmatkailijat sillä tasolla että sen taloudelliset vaikutukset eivät olisi ihan mitättömiä.

Turvallisuuden tunteen primääriys näkyy myös toisessa aspektissa: kielletyissä sanoissa. Lentokentillä ei saa sanoa vääriä sanoja, tai huomaat olevasi yhtäkkiä erityisten turvatoimien kohteena. Sano lentohenkilökunnan kuullen sanat "pommi" "lento-onnettomuus" tai "hi jack!" ja huomaat miten vakavasti pelkkään turvattomuuden ajatukseen suhtaudutaan. Parhaimmillaan seurauksena on erityisen tarkka tarkastus, pahimmillaan lennolta pois jääminen tai jopa lentokieltolistalle päätyminen.

Turvallisuus koneessa ei parane piiruakaan sillä miten "pommi" sana on kielletty. Yksikään kone historiassa ei ole pudonnut pelkällä puheella, ei vaikka koko matkustamo hokisi "pommia" rytmikkäästi yhdessä. Voidaan tietysti sanoa ettei koneen putoamisella leikittely ole hauskaa huumoria ja saattaa ahdistaa muita lentomatkustajia, mutta samalla hengenvedolla, ei lennoilla ole kiellettyä työntää käärmekammoista ihmistä paniikkikohtaukseen kertomalla lemmikkikobrastaan.

Kyseessä on parhaimmanlainen turvallisuusteatteri: jos pommista puhuminenkin on kiellettyä, miten moisen saisi lentokoneeseen kuljetettua.

Turvallisuus on siis täynnä näennäiskeinoja, joista osa kasvattaa lentoturvallisuutta vähän, osa vähän enemmän, osa ei lainkaan. Käytännössä kaikki keinot ovat ylimitoitettuja torjumaan sitä hyvin epätodennäköistä terrorismin uhkaa. Yhtäkaikki, turvateatteri tekee lentämisestä hankalampaa ja näin pyrkii tekemään olostamme turvallisemmankin, parantamatta turvallisuuttamme lainkaan.

Loppuun pieni spekulaatio turvateatterin alkuperästä: nämä turvasäännökset ovat osa suhteellisen systemaattista terrorismin uhan paisuttelua. Terroristeista on haluttu luoda länsimaille näkymätön vihollinen jonka avulla tietyt länsimaat voivat pitää täysin ylimitoitetut puolustusbudjettinsa ja tietysti hyökätä haluamiinsa maihin vedoten terrorismiin. Osana tätä kampanjaa täytyy terrorin pelko tuoda tavallisten ihmisten elämään ja koska 9/11-tapahtumissa käytettiin lentokoneita, ratsastetaan sen jälkimainingeilla. Ajatus lentokoneista terroristien iskukohteina on yllättävän helppo myydä sen jälkeen kun miljoonat näkivät kaksoistornien sortumisen.

Näennäistoimiin ryhdytään koska turvallisuuden parantaminen ei ole oikeasti tärkeää. Merkittävää on muistuttaa ihmisiä terrorismista ja samalla näyttää miten tarkkoihin toimiin ryhdytään kansalaisten lentoturvallisuuden edistämiseksi. Kaksi ongelmaa jää kuitenkin pöydälle:
1. Terroristien kiinnisaamisessa nämä lisäturvatoimet eivät ole oikeastaan auttaneet.
2. Toimet joilla lennoista tehtäisiin oikeasti turvallisia tekisivät niistä myös liian hankalia ja mikä tärkeintä, hankalia bisnesmatkustajille.

Muistakaa pelätä.


Kommentit

  1. Suurin syy erityisesti Jenkkilän lentoturvallisuusterroriin tuntuu olevan se, miten suuri tekijä TSA, eli Transport Security Administration:ista on siellä kehittynyt. Kyseinen lafka työllistää käsittämättömän määrän ihmisiä ja on omannut lähes rajattoman budjetin. Nyt kun uhka ei tunnu enää yhtä välittömältä kuin aiemmin, on TSA:n pakko kehitellä jotain näkyvää turvateatteria ja luoda ihmisille kuvaa uhasta, jotta resurssien haaliminen voidaan jatkossakin perustella. Päättävät elimet kongressia myöten tietävät kyllä, ettei TSA ole saanut juurikaan mitään hyödyllistä aikaan viimeaikoina, jos koskaan, mutta TSA omaa niin paljon poliittista voimaa omasta takaa sekä siitä suoraan hyötyvien yritysten ja henkilöiden kautta, ettei kenelläkään siihen sekaantumattomalla ole resursseja muuttaa tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdysvalloissa ei oikein enää ole ollut ongelmia potkaista pihalle miten suurta ihmismäärää tahansa, ei edes valtion työpaikoissa. Työpaikoista siellä puhutaan paljon, mutta ei niitä kukaan suojele. TSA:n asema perustuu pikemminkin haluun ylläpitää pelon ilmapiiriä jotta kansalaiset eivät alkaisi epäilemään "terrorismin" torjuntaan käytettäviä rahoja turhuudeksi.

      Plus tietysti totuttaa Yhdysvaltojen kansalaisia ajatukseen kansalaisoikeuksien kapenemisesta turvallisuuden nimissä. Siitähän lopulta lentoturvallisuudessa on kyse.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.