Annelin hutera oikeus

Kuten jokainen media tietää kertoa, Anneli Auer todettiin tämänkertaisessa oikeusasteessa syylliseksi Suomen tämän hetken kuuluisimpaan murhaan. Oli totuus tapahtumista mikä tahansa, näyttäisi pahasti siltä ettei syyllisyyttä voitu osoittaa toteen ilman epäilyksen häivää. Epäilyksen häiviä nimittäin jäi melkoisesti.



Annelin tuomio tuli äänin 2-1. Tuomareista kaksi äänesti syyllistä ja yksi syytöntä. Jo se että yksi tuomareista on syyttömyyden kannalla kertoo meille tapauksessa olevan epäselvyyksiä. Iltasanomissa julkaistiin syyllisyyttä vastaan äänestäneen tuomarin perustelut:

Jukka Lahden tappaminen on aiheuttanut runsasta verenvuotoa ja veriroiskeita. Tappaminen ei ole ollut mahdollista ilman, että tappaja ja tappajan vaatteet eivät olisi runsaasti vereentyneitä. Ensipartion ottamat kuvat osoittavat, että Auerin vaatteet eikä Auer itse olleet verisiä. Rikospaikkatutkinnassa ei ole löytynyt verisiä vaatteita. Rikospaikalta on taltioitu kengänjälkiä, joiden alkuperä on yhä arvoitus. Rikosteknisen laboratorion lausunnoissa ei ole löydetty tekopaikalta Auerin dna:ta tai muita jälkiä, vaikka niitä siellä pitäisi olla, mikäli tapahtumainkulku olisi syytteen mukainen. Tekopaikalta taltioitujen ruskeankirjavien kuitujen alkuperä on arvoitus. Toista tekovälinettä ei ole löytynyt. Tekoaikaan 9-vuotias lapsi on kertonut havainneensa ulkopuolisen tekijän poistuvan paikalta. Auer ei olisi käytettävissä olevassa ajassa ehtinyt tappaa Lahtea, hävittää toista tekovälinettä, hävittää vaatteita, peseytyä, kuivat hiukset ja kuivata pesupaikkaa. Teolle ei ole motiivia. Anneli Auerin vamma ja muiden vammojen puute.


Nämä perustelut ovat valitettavasti todella valideja. Auer tuomittiin murhasta, vaikka tarinaan jäi riittävästi aukkoja ajaa valtamerialus niistä lävitse. Tapauksessa oli useita fyysisiä todisteita jotka vähintään jättivät syyllisyyden kyseenalaiseksi. Yksi oli Auerin vähäverisyys. Uhrin vammojen perusteella tekijän olisi pitänyt olla huomattavasti pahemmin sotkeentunut ja vaikka Auer näyttäisi pesseen kätensä jossain vaiheessa, aikaikkuna ei jättänyt riittävästi liikkumavaraa esim. pestä hiuksia ja sitten kuitava niitä.

Lisäksi mahdolliset veriset vaatteet ja toinen tekoväline puuttuivat. Auerille näiden kätkeminen tai hävittäminen olisi ollut tapahtumien aikataulussa vähintään hyvin hankalaa. Verisiä vaatteita ja asetta on etsitty hyvin perusteellisesti, mutta kumpaakaan ei ole kuulunut.

Syyttäjä ei koskaan kyennyt näyttämään teolle kunnollista motiivia. Tämä on yksi suurimpia ongelmia koko tapauksessa, sillä kenelläkään ei ollut oikein ideaa siitä miksi Anneli olisi miestään tuikannut keittiövälineen terävällä päällä. Oikeus jopa myönsi ettei riitaselitys vaikuttaisi riittävältä motivaatiolta. Tämä ei estänyt syylliseksi toteamista.

Koko syyllisyys näyttää perustuvan pohjalle "muutakaan uskottavaa selitystä ei oikein keksitä". Ulkopuolinen tappaja on ongelmallinen selitys, jonka osoittaminen on ollut haastavaa, mutta samalla Auerin oma syyllisyys on kyseenalaista. Syyllisyys ei voi kuitenkaan nojata näin voimakkaasti negatiiviselle todistukselle, vaan oikeasta syyllisyydestä olisi oltava parempia todisteita.

Tapauksen viimeisimpiä käänteitä ei voi pitää ihmeellisinä. Auerin aiempi oikeusistunto lapsien seksuaali- ja väkivaltarikoksista lapsiaan kohtaan oli yhtä absurdi, silloinhan Auerista yritettiin osoittaa saatanallisen kultin jäsentä. Syyttäjälle asiantuntijaksi kelpasi Keijo Ahorinta, joka jo aiemmin tuli tunnetuksi yrittäessään vakuuttaa suomalaisia saatanallisten kulttien olemassa olosta. Sitten olivat lapsien todistukset jotka muuttuivat matkalla niin moneen kertaan, ettei niitä enää oikein voitu pitää osoituksena puolesta tai vastaan.

Lopulta en mene sanomaan tekikö Anneli Auer pahaa miehelleen tai lapsilleen. En pysty sanomaan onko Auer syyllinen vai syytön, mutta uutisoinnissa näkyvät todisteet eivät ole olleet riittäviä vakuuttamaan syyllisyydestä tavalla jolla murhatuomio olisi mitenkään perusteltavissa.

Kommentit

  1. Ei ole myöskään mitään fyysistä todistetta, joka osoittaisi Auerin murhaajaksi, kun murha-asekin on hukassa. Verrattuna aiempiin käsittelyihin syyttäjä oli muuttanut tarinaa niin, että puukotus olisi tapahtunut kahdessa erässä, jolloin todisteiden hävittämiselle jäisi enenmmän aikaa, mutta se väitetty parikymmentä minuuttia tuskin olisi riittänyt verijälkien hävittämiseen.

    Seksuaalirikosjutussa tuon saatananpalvonnan lisäksi absurdia on fyysisten todisteiden tulkinta. Blogissaan (http://www.mikkoniskasaari.fi/node/152) Niskasaari kertoo, että "Käräjäoikeuden 10 vuodeksi vankeuteen tuomitseman miehen väitettiin olleen sukupuoliyhteydessä kahden tyttölapsen kanssa; toisen kanssa erittäin usein. Lääkärintutkimuksessa heidän kuitenkin todettiin olevan niin sanotusti neitsyitä ... tutkinnanjohtajan valitsema lääkäri väitti, ettei ehjä immenkalvo todista yhtään mitään. Hänen mukaansa immenkalvo "paranee", ilmeisesti se siis hänen mielestään kasvaa uudelleen. Tämän väitteet tyrmäsivät kaikki haastattelemani oikeuslääkärit."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi immenkalvoväite nauratti kans. Kuulostaa jotenkin niiltä "sain kupan likaisesta vessanpöntöstä"-perusteluilta. Oikeuslaitoksemme objektiivisuus ja oikeudenmukaisuus osoitettiin taas hienosti.

      Poista
  2. Eiköhän hovioikeus kumoa tämänkin elinkautisen. Pitkälti samoilla perusteilla, joilla yksi tuomareista hylkäsi murhasyytteen. Näyttö ei vain yksinkertaisesti riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei riitä, ei. Eikä se ettei muuta selitystä keksitä ole mielestäni oikein validi perustelu murhatuomiolle.

      Poista
  3. KKO halusi varmistaa valituslupahakemukset hylkäämällä sen, ettei Auerille tarvitse maksaa jättikorvauksia, jos hovioikeus päätyy vapauttamaan hänet uudestaan.

    Seksuaalirikosjutun perustelut eivät kestä päivänvaloa. Vaikka kaikki Suomen oikeusasteet on nyt käyty läpi, niin asiaa ei saisi jättää tähän. Kannattaa valittaa esimerkiksi EU-tuomioistuimeen siitä, ettei oikeudenmukainen oikeudenkäynti toteutunut. Mikko Niskasaari, joka on nähnyt salaiseksi julistetun aineiston kommentoi KKO:n päätöstä blogissaan.

    http://www.mikkoniskasaari.fi/node/185

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttu on mokattu niin monella tasolla ettei mielestäni enää ole väliä sillä onko Auer syyllinen tai ei, sitä ei voida enää osoittaa mitenkään toteen millään riittävällä tavalla. Koko juttu on jättimäinen farssi.

      Poista
  4. Onneksi Auer vapautettiin syytteestä hovioikeudessa. Pelkäsin, että sieltäkin annetaan elinkautinen julkisen painostuksen vuoksi, mutta onneksi hovissa pidettiin pää kylmänä ja tarkasteltiin vain sitä olennaista, eli näyttöä. Outona pidän sitä, että yksi tuomareista olisi tuominnut elinkautisen. Joka tapauksessa hovioikeus teki oikean ratkaisun ja toivon tuomion jäävän lainvoimaiseksi.

    Auer aikoo tietääkseni nyt vapauttavan tuomion jälkeen vaatia myös hyvin kyseenalaisen 7,5 vuoden seksuaalirikostuomionsa purkamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se seksuaalirikostuomio näyttää aika huteralta myös. Mielestäni perusteet purkamiseen olisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.