Voiko jumalan olemattomuuden osoittaa vai onko kyseessä mieletön kysymys? Pitäisikö meidän ensin tietää mitä yritämme todistaa olemaksi tai olemattomaksi?
Uskontoväittelyissä on yksi puolustus jonka näkee jossain vaiheessa lähes minkä tahansa uskonnon puolustajan tekevän: et voi todistaa ettei jumalaa ole olemassa. Tämä väittämä on usein esitetty eräänlaisena "onhan se edes etäisesti mahdollista"-argumenttina, jossa toinen halutaan saada sanomaan jumalan olemassaoloa mahdolliseksi. "Voisiko jonkinlainen jumala olla olemassa?" tai "Oletko täysin varma ettei jumalaa voisi olla olemassa jossain muodossa?" ja niin edespäin.
Yhtäkkiä todistuksen taakka käännetäänkin ympäri ja vielä hyvin hankalalla tavalla: osoittaakseni ettei sinun jumalasi ole mielestäni olemassa, on minun osoitettava kaikkien kuviteltavissa olevien jumalten mahdottomuus. Älyllinen rehellisyys tekee tästä vaikea kohdan. Yleensä väittelyssäkin myönnämme, ettemme voi sulkea pois jonkinlaisen jumalan olemassaolon mahdollisuutta.
Tämä myönnytys ei kuitenkaan ole ihan se "jäit kiinni"-hetki mitä vastaväittelijämme toivoo. Ongelma on jumaluuden määrittelyssä ja erityisesti sen epämääräisyydessä: on mahdoton todistaa jotain olemattomaksi jos emme edes tiedä mistä on kyse.
Epämääräisyys on jumalten viimeinen turvapaikka. Kun apologistisen kristityn tai muun uskovan kanssa väitellään, jumalan määritelmä on noudettu juuri täältä. Minkään konkreettisten määritteiden sijaan saammekin määritteitä "suurin mahdollinen olento" tai "ajan ulkopuolinen" tai "maksimaalisen hyvä". Ja mikään näistä ei tarkoita yhtään mitään; emme voi tutkia niitä, emme voi hahmottaa niitä, emme oikeastaan tiedä edes mitä mikäkin niistä tarkoittaa!
Kun jumaluus määritellään näin ympäripyöreillä tavoilla, on sitä helppo puolustaa vaatimalla vastapuolta todistamaan mahdottomaksi kaikki mahdolliset kyseisiä attribuutteja omaavat olennot. Toisaalta on yhtälailla hankalaa (ellei mahdotonta) osoittaa kyseisiä olentoja mahdollisiksi ja ennen kaikkea osoittaa että jos kyseisenlainen olento on mahdollinen, se olisi juuri sinun jumalasi.
Kun esimerkiksi itse myönnän kykenemättömyyteni osoittaa, ettei mitään jumalaa ole olemassa, en myönnä esimerkiksi kristinuskon tai Islamin jumalan olevan mahdollinen. Annetut epämääräiset kuvaukset eivät riitä muodostamaan pohjaa millekään todisteille, puolesta tai vastaan. Vain filosofinen hiustenhalkominen on mahdollisista näistä epämääräisyyksien jumalista. Kun uskontojen pyhiä kirjoituksia lukee, näemme miten niissä kuvatut jumala eivät ole epämääräisiä tai etäisiä, vaan erittäin konkreettisia. Esimerkiksi Raamatun kuvaama jumala ei ole etäinen, vaan tekee selvästi ja aktiivisesti asioita ja sen väittäminen joksikin etäiseksi on selvästi juuri uudelleenmäärittely.
Kun aiheesta väitellään, takerrun tiukasti jumalan määritelmään ennen kun asiaa päästetään olemisen tai olemattomuuden todistamiseen asti. Jos määritelmää ei voida antaa tyydyttävällä tavalla, ei vastapuolikaan tiedä minkä puolesta väittelee ja keskustelun jatkaminen on turhaa hiusten halkomista: emmehän edes tiedä minkä aiheen kanssa painimme.
Absurdi esimerkki: osoita ettei pormotteja ole olemassa. Ne ovat maksimaalisen joviaaleja, maksimaalisen mukavia ja olemassa painovoiman ulkopuolella. Et voi osoittaa ettei jonkinlaisia porgamotteja ole olemassa, joten myönnät niiden olevan mahdollisia. Jos jumala ei tarvitse tämän konkreettisempaa määritelmää, miksi porgamotitkaan tarvitsisivat - ovathan ne maksimaalisen joviaaleja?
Jos jotain konkreettisentapaistakaan määritelmää ei saada, ei olemassaolemattomuutta tarvitse lähteä todistelemaan. Harmittavan harva tuntuu huomaavan tätä. Nykyuskojen jumalat ovat kauan sitten lakanneet olemasta konkreettisia olentoja ja siirtyneet eteerisiksi abstraktioiksi, joiden tiet ovat tuntemattomat ja selittämättömät, kauas pois aistiemme ja mittauslaitteittemme jumalia murhaavalta ulottuvuudelta. Ne on tarkoituksella muutettu tällaisiksi, sillä missä tahansa muualla ne vaan eivät voi olla olemassa.
Lue myös:
Kalam-argumentin kaataminen: Kalam-argumentin osien purkaminen ja Luominen tyhjästä vs. uudelleenjärjestely.
Uskontoväittelyissä on yksi puolustus jonka näkee jossain vaiheessa lähes minkä tahansa uskonnon puolustajan tekevän: et voi todistaa ettei jumalaa ole olemassa. Tämä väittämä on usein esitetty eräänlaisena "onhan se edes etäisesti mahdollista"-argumenttina, jossa toinen halutaan saada sanomaan jumalan olemassaoloa mahdolliseksi. "Voisiko jonkinlainen jumala olla olemassa?" tai "Oletko täysin varma ettei jumalaa voisi olla olemassa jossain muodossa?" ja niin edespäin.
Yhtäkkiä todistuksen taakka käännetäänkin ympäri ja vielä hyvin hankalalla tavalla: osoittaakseni ettei sinun jumalasi ole mielestäni olemassa, on minun osoitettava kaikkien kuviteltavissa olevien jumalten mahdottomuus. Älyllinen rehellisyys tekee tästä vaikea kohdan. Yleensä väittelyssäkin myönnämme, ettemme voi sulkea pois jonkinlaisen jumalan olemassaolon mahdollisuutta.
Tämä myönnytys ei kuitenkaan ole ihan se "jäit kiinni"-hetki mitä vastaväittelijämme toivoo. Ongelma on jumaluuden määrittelyssä ja erityisesti sen epämääräisyydessä: on mahdoton todistaa jotain olemattomaksi jos emme edes tiedä mistä on kyse.
Epämääräisyys on jumalten viimeinen turvapaikka. Kun apologistisen kristityn tai muun uskovan kanssa väitellään, jumalan määritelmä on noudettu juuri täältä. Minkään konkreettisten määritteiden sijaan saammekin määritteitä "suurin mahdollinen olento" tai "ajan ulkopuolinen" tai "maksimaalisen hyvä". Ja mikään näistä ei tarkoita yhtään mitään; emme voi tutkia niitä, emme voi hahmottaa niitä, emme oikeastaan tiedä edes mitä mikäkin niistä tarkoittaa!
Kun jumaluus määritellään näin ympäripyöreillä tavoilla, on sitä helppo puolustaa vaatimalla vastapuolta todistamaan mahdottomaksi kaikki mahdolliset kyseisiä attribuutteja omaavat olennot. Toisaalta on yhtälailla hankalaa (ellei mahdotonta) osoittaa kyseisiä olentoja mahdollisiksi ja ennen kaikkea osoittaa että jos kyseisenlainen olento on mahdollinen, se olisi juuri sinun jumalasi.
Kun esimerkiksi itse myönnän kykenemättömyyteni osoittaa, ettei mitään jumalaa ole olemassa, en myönnä esimerkiksi kristinuskon tai Islamin jumalan olevan mahdollinen. Annetut epämääräiset kuvaukset eivät riitä muodostamaan pohjaa millekään todisteille, puolesta tai vastaan. Vain filosofinen hiustenhalkominen on mahdollisista näistä epämääräisyyksien jumalista. Kun uskontojen pyhiä kirjoituksia lukee, näemme miten niissä kuvatut jumala eivät ole epämääräisiä tai etäisiä, vaan erittäin konkreettisia. Esimerkiksi Raamatun kuvaama jumala ei ole etäinen, vaan tekee selvästi ja aktiivisesti asioita ja sen väittäminen joksikin etäiseksi on selvästi juuri uudelleenmäärittely.
Kun aiheesta väitellään, takerrun tiukasti jumalan määritelmään ennen kun asiaa päästetään olemisen tai olemattomuuden todistamiseen asti. Jos määritelmää ei voida antaa tyydyttävällä tavalla, ei vastapuolikaan tiedä minkä puolesta väittelee ja keskustelun jatkaminen on turhaa hiusten halkomista: emmehän edes tiedä minkä aiheen kanssa painimme.
Absurdi esimerkki: osoita ettei pormotteja ole olemassa. Ne ovat maksimaalisen joviaaleja, maksimaalisen mukavia ja olemassa painovoiman ulkopuolella. Et voi osoittaa ettei jonkinlaisia porgamotteja ole olemassa, joten myönnät niiden olevan mahdollisia. Jos jumala ei tarvitse tämän konkreettisempaa määritelmää, miksi porgamotitkaan tarvitsisivat - ovathan ne maksimaalisen joviaaleja?
Jos jotain konkreettisentapaistakaan määritelmää ei saada, ei olemassaolemattomuutta tarvitse lähteä todistelemaan. Harmittavan harva tuntuu huomaavan tätä. Nykyuskojen jumalat ovat kauan sitten lakanneet olemasta konkreettisia olentoja ja siirtyneet eteerisiksi abstraktioiksi, joiden tiet ovat tuntemattomat ja selittämättömät, kauas pois aistiemme ja mittauslaitteittemme jumalia murhaavalta ulottuvuudelta. Ne on tarkoituksella muutettu tällaisiksi, sillä missä tahansa muualla ne vaan eivät voi olla olemassa.
Lue myös:
Kalam-argumentin kaataminen: Kalam-argumentin osien purkaminen ja Luominen tyhjästä vs. uudelleenjärjestely.
Niin meillä on ympäriinsä ,niin plajon todisteita Jumalan rakkaudesta ja olemuksasta ilon kanssa aj voiman koskettamana niin ettei mikään jää pieneen tulkinnan varaan ja itse ole kokenut niin valtavaa taivaan läheisyyttä jo pitkän aikaa ja tästä olen kiitollinen Herralle ja pyyntöni on ,että monet saisivat kokea tätä armon hengen vuodatusta enemmän meidän ihmisten keskuuteen jeesuksen veren vuoksi ,kiitos ja siunausta,keijo södertälje
VastaaPoistaJumalan rakkautta edustaa parhaiten mielestäni kärpäslajit joiden elinkaareen kuuluu muninta ihmissilmään. Toukka sitten sokeuttaa uhrin tullessaan ulos. Kyllä siinä herran rakkaus tuntuu oikein käsin kosketeltavana.
PoistaPahoittelen jos tuo kuulosti pilkalliselta, mutta haluan kohottaa sillä esiin kysymyksen: mikä ympärillämme on mielestäsi tämä "paljon todisteita jumalan rakkaudesta ja olemuksesta"? Et voi vain väittää näin olevan esittämättä todisteita. Uskovat niin usein kertovat miten kauneus ja ihanuus on osoitus jumalasta, mutta sivuuttavat sen miten kammottavia asioita maailma on täynnä - ja ne eivät ole kaikki ihmisen tekosia. Meillä on silmiin munivia kärpäsiä, hirmumyrskyjä, maanjäristyksiä, tulipaloja, vauvana kuolleita lapsia ja onnettomuutta. Muista kiittää herraa niistäkin.
Kiitos kommentista ja hyvää jatkoa Keijo.
Ja tässä vielä huomauttaisin sellaista, että suomen kielessä jumala ja Jumala ovat eri käsitteitä. Jonkin geneerisen jumalan tai vaikka Zeuksen olemassaoloahan harva haluaa nykyisin todistella.
VastaaPoistaEn käytä pientä j-kirjainta tahattomasti. Pidän erotusta Jumalaan ja jumalaan tarpeettomana. Kristinuskolla on yksi jumala jonka nimi ei ole jumala, kyseessä on vain sen luokitus. Se ei minulle ole kuin yksi jumala muiden joukossa, joten en anna sille sen korkeampaa asemaa. Jos käytän muotoa Jahve tai Jehova, sitten käytän isoa kirjainta. Kuten tekisin puhuessani Zeuksesta, Odinista tai Ukosta.
PoistaOK. Mutta Jumala on nimen korvike. Koska muita jumalia ei ajatella olevan, kirjoitetaan sana isolla silloin kun tarkoitetaan kristinuskon jumalaa. Se on kuin Jumalan nimi. Erikoistapaus on tämä ilmaisu "kristinuskon jumala", jossa saa käyttää halutessaan pientäkin alkukirjainta.
PoistaKristinusko on kohottanut oman jumalansa erityisasemaan väittäessään ettei muita jumalia ole ja näin saanut aikaan kielellisen erityisaseman myöskin. En näe tarvetta noudattaa tätä sääntöä. Itse kirjoitan sen pienellä koska haluan korostaa miten jumala on vain yksi jumala muiden joukossa. Englantia lainatakseni "a god" eikä "the god".
PoistaMutta sana "Jumala" viittaa tiettyyn henkilöhahmoon, kun taas "jumala" ei. Ja kaikki ihmiset voivat käyttää sitä sanaa ainoasta Jumalasta, vaikka käsittäisivät hänet täysin eri tavalla.
PoistaKyse on äidinkielen oikein käyttämisestä eikä kristinuskon Jumalan kunnioittamisesta tai edes hänen olemassaolonsa tunnustamisesta, kun kirjoittaa hänen nimen korvikkeensa isolla alkukirjaimella. Tavallisesti kun sana kirjoitetaan pienellä, niin tarkoitetaan jotain jumalaa monijumalaisessa uskonnossa.
Poista...Lisätään vielä ennen nukkumaanmenoa pikaisesti tämä, vaikka joutuu taas näpyttelemään myös tekstivarmistuksia Bloggeriin.
Ainoasta jumalasta? Tuo on nimenomaisesti sitä mihin viittasin aiemmin; kielen käyttämistä tietyn jumalan nostamiseksi muiden yläpuolelle. Sana jumala ei ole kristinuskon jumalan nimi, eikä edes alias, se on luokitus. Tätä luokitusta halutaan pönkittää isolla kirjaimella: meidän jumala ei ole jumala, vaan JUMALA. Ja en aio osallistua siihen.
Poista