Lääkäri valistaa naisia olemaan pihtaamatta

Sosiaalisessa mediassa on kohistu erikoislääkärin lausunnosta parisuhteiden seksiin liittyen. Tohtori kun kehtasi mainita miten seksistä kieltäytymisellä voi olla parisuhteessa seurauksia. Eräät loukkaantuivat, mutta olisiko lausunnon voinut tulkita muutenkin kuin loukkaavasti? Tutkitaampa.

Asiasta tietämättömille Iltasanomissa oli aavistuksen verran provosoiva artikkeli: Erikoislääkäri lataa: "Jos nainen kieltäytyy seksistä, hänen pitää olla valmis hyväksymään seuraukset." Luonnollisesti sosiaalisessa mediassa kommentointi lähti tehokkaasti liikkeelle ja raivo naisten seksiin painostamisesta ja syyllistämisestä heräsi.

Kohauttava osa artikkeliahan menee näin:

"Jos nainen katsoo oikeudekseen kieltäytyä seksistä vastoin puolison toiveita, hänen pitää olla valmis hyväksymään seuraukset."

Seksismiä?

Artikkelin keskeinen pointti ei kuitenkaan ole niin seksistinen kun luulisi ja purkakaamme hetki tätä.

Ensinnäkin seksisminä voidaan pitää tässä näkökulmaa jossa huolehditaan nimenomaan naisten haluttomuudesta. Yleisenä yhteiskunnallisena kannanottona näin voisi olla, mutta meidän on huomioitava hieman kontekstia. Kohun aiheuttanut haastateltava naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Merja Metsä-Heikkilä nimittäin on tekemisissä lähinnä naisten haluttomuuden kanssa.

Artikkelissa hän puhuu juurikin naisten haluttomuudesta, koska se on hänen alaansa ja kertoo havainnoistaan siihen liittyen. Jos haastateltavana olisi miesten lääkäri, voisi hänen kommenttinsa olla vastaavasti miesten haluttomuudesta. En usko Metsä-Heikkilän tarkoittaneen tässä syyllistää nimenomaan naisia, hänen viestinsä voitaisiin aivan yhtä hyvin kääntää sukupuoliltaan ympäri. Artikkelissa haastateltiin kuitenkin naisten terveyteen erikoistunutta asiantuntijaa ja aiheenakin näytti olleen naisten seksihalujen vaipuminen.

Jos sama ajatus esitettäisiin ilman tätä kontekstia, esimerkiksi kehyksessä jossa käsitellään koko yhteiskunnan ongelmaa, voitaisiin tilanne nähdä toisin. Jos esimerkiksi väitettäisiin vain naisten pihtaavan ja sen olevan yhteiskunnallinen ongelma josta naiset vielä saavat kärsiä.

Syyllistävää?

Kun seksismi on hoidettu, käännytään artikkelin keskeiseen väittämään: onko seksi eräänlainen velvollisuus parisuhteessa?

Metsä-Heikkilän kohulausonto on tavallaan varsin järkevä: jos parisuhteesta katoaa seksi toisen osapuolen haluttomuuden takia, on kyseinen osapuoli omalla tavallaan vastuussa tätä seuraavasta muutoksesta parisuhteen toimintakyvyssä. Jos parisuhdetta ajatellaan kahden ihmisen välisenä eräänlaisena parisuhdejärjestelynä, on seksi yleensä osa tätä järjestelyä ja usein jopa tärkeimpiä syitä miksi ihmiset parisuhteita solmivat. Seksi on tietysti vain yksi parisuhteista haettu elementti, samoin kuin perhe, rakkaus, läheisyys tai turvallisuus. Kuten mikä tahansa torni, jos yksi sen perustuksista poistetaan, sortumisvaara kasvaa.

Tässä mielessä seksin "lopettamisella" on seurauksia. Seuraukset eivät välttämättä ole puoliso joka pettää tai jättää tai molempia, vaan ne voivat olla paljon salakavalampia, kuten puolison onnellisuuden vähentyminen. Tämä on sinällään luonnollista: jos elämästäsi poistuu jotain mistä nautit, vähentää se onnellisuuttasi, erityisesti jos siihen ei ole hyvää syytä. Tästä taas voidaan nähdä seuraavan koko parisuhteen toimivuuden ja onnellisuuden vähentymistä, sillä parisuhteeseen epätyytyväinen kumppani ei ole varmastikaan se paras elinkumppani.

Kun parisuhdetta mietitään nimenomaan sopimuksena, on tässä kyseessä yksipuolinen sopimuksen muuttaminen. Parisuhdetta ei toki pidä redusoida miksikään seksiautomaatiksi, jossa saat tietyn määrän seksiä tietyllä panostamisella romantiikkaan. Emme kuitenkaan voi hyväksyä myöskään järjestelyä jossa ihminen sosiaalisen paineen alla pakotetaan jatkamaan hänelle epätyydyttävää järjestelyä. Seksin puutteesta kärsivälle osapuolelle jää lopulta enimmäkseen huonoja vaihtoehtoja, kuten jääminen seksittömään parisuhteeseen tai jonkin tuhoisan ratkaisun tekeminen, kuten ero tai pettäminen.

On tietysti hieman rumaa syyllistää halutonta ihmistä. Harvempi meistä kuitenkaan haluttomaksi ryhtyy huvikseen. Takana on yleensä paljon monimutkaisempia tekijöitä, yleensä stressin ja ajanpuutteen sekä ikääntymisen ja terveyden heikentymiseen liittyviä syitä. Myös henkisen puolen asiat kuten masennus voivat heikentää seksihaluja ja näistä ongelmista kärsivää tuskin auttaa jos häntä vielä syyllistetään hänen puolisonsa elämän pilaamisesta.

Monissa näissä vaivoissa seksistä olisi kuitenkin enemmän apua kun haittaa. Seksin tiedetään kuitenkin ehkäisevän masennusta ja parantavan myös terveyttä ja vähentävän stressiä.

Mikä neuvoksi?

Kenelläkään ei ole velvollisuutta harrastaa seksiä. Ketään ei pidä siihen pakottaa tai komentaa. Tämä on mielestäni ilmiselvää, seksin ei pitäisi olla velvoite, vaan jotain positiivista. Tämä näkökanta kuitenkin nousee aina esiin kun seksihalujen puutetta käsitellään. 

Joku esittää ennemmin tai myöhemmin argumentin siitä miten kenelläkään ei ole mitään etuoikeutta toisen vartaloon ja jos toinen ei halua niin sitten ei halua ja sillä sipuli. Tässä kuitenkin redusoidaan tilanteen monimutkaisuus karkeaksi yksinkertaistetuksi karikatyyriksi. Tässä seksiä tahtova osapuoli maalataan pahaksi painostajaksi ja hänelle tarjotaan usein keinoiksi lähinnä "suck it up" tai "puhu puolisosi kanssa". Ja kuten tiedämme, sisään patoaminen on hyvä tapa ehkäistä stressiä ja mikään ei ole yhtä seksihaluja herättävää kun seksihaluttomuudesta puhuminen.

Vakavasti sanottuna puhuminen, parisuhdeterapia tai parisuhdejärjestelyn uudelleenmiettiminen lienevät parhaita järkeviä tapoja lähteä purkamaan tätä solmua. Jos parisuhteen osapuolet lukkiutuvat omiin asemiinsa ("sä et halua enää!" - "älä painosta!") ei saada aikaan mitään kehittävää. Parisuhteeseen on tuotava jokin muutos, joko asenteissa, järjestelyissä tai muuten.

Ihmisten välisen vetovoiman vähentyminen pitkässä parisuhteessa on toki odotettavaa, mutta tätäkin voidaan vähentää. Erityisesti stressin vähentäminen ja oma aika ovat tärkeitä, tosin ne eivät yksin auta jos tilanne on jo myrkyttynyt. Yhdessäolo onkin enemmän ennaltaehkäisevää seksielämän vaivoihin. 

Vaivoista puhuminen on hyödyllistä vain tiettyyn rajaan asti. Osalla ihmisistä puhuminen voi olla se huonoin idea, varsinkin jos sen on tapana muuttua riitelyksi. Harva ihminen osaa käsitellä tällaista tilannetta kovin rationaalisesti, varsinkin kun itse on sen osapuolena ja tämä on hyvin tehokas este keskustelulla ratkaisun saavuttamiseksi. Kolmannen osapuolen läsnä keskusteleminen, esimerkiksi parisuhdeterapian muodossa voi tässä ollakin parempi idea, kolmas pyörä saattaa rauhoittaa tilannetta riittävästi.

Parisuhdejärjestelyn muuttaminen on myös yksi vaihtoehto. Avoin parisuhde tai polyamoria ovat nykyisin suorastaan muotia ja sen tapainen järjestely voi olla joillekin pariskunnille perinteistä parempi. Näissä vaihtoehdoissa on kuitenkin omat riskinsä ja jos pariskunta ei ole tällaiseen suhteeseen sopiva, pahentaa se tilannetta entisestään korjaamisen sijaan. Avoimuutta kannattavat ihmiset lähtevät turhankin herkästi ehdottamaan tätä järjestelyä seksiongelmien korjaamiseksi, mutta meidän on muistettava että vaikka avoin suhde toimisikin oikein mainiosti tietyllä pariskunnalla, se ei välttämättä toimi omalla kohdalla.

Parisuhdejärjestelyn muuttaminen on siis asia johon on hyvä suhtautua vakavasti ja lähteä vain tarkan harkinnan jälkeen. Ne eivät ole kaikkien makuun.