80-luvun musiikki kuulosti kaikki samalta

Tiesittekö että 80-luku oli todella musiikin synkkä vuosikymmen? Ja tämä ei mielipidekysymys, vaan tieteellinen fakta. Tai ainakin melkein tai ainakin hieman sinnepäin.

Eri vuosikymmenien vallitsevia musiikkityylejä on kommentoitu vuosia. Jokaisella on yleensä oma mielipiteensä eri aikausien musiikista, oli se hyvää, huonoa tai mitäänsanomatonta. Usein kuulee myös väitteitä siitä miten musiikista on tullut yksipuolisempaa tai huonompaa.

Huonous on tietysti kuuntelijan subjektiivinen määre, mutta yksipuolisuus ei. Brittitutkimusryhmä antoikin tehtävän tietokonealgoritmin ratkaistavaksi. Ohjelmistolle syötettiin viimeisen 50 vuoden Yhdysvaltojen listojen Top100-kappaleet ja ohjelmisto analysoi musiikin ja paljasti siitä trendejä ja tietoa. Esimerkiksi musiikin tyylin muuttuminen 60-luvulla Jazz-soundin heiketessä näkyi analyysissä selkeästi.

Kaikkien vuosikymmenten musiikki oli kuitenkin hyvin vaihtelevaa ja monipuolista - paitsi yhden. 80-luku on ainoa vuosikymmen jonka musiikki oli selvästi muita enemmän yksipuolista. Vaihtelua kuunnelluimmassa musiikissa oli erittäin vähän. 80-luvun soundia hallitsivat voimakkaat äänet, kuten energinen kitara ja aggressiivinen rummunpauke ja perkussio. Tämä dominanssi tuli ajan suosituista musiikkityyleistä, kuten disco-, new wave- ja hardrock-musiikin suosiosta. Reiluuden nimissä on mainittava 80-luvunkin musiikin olleen harmonisesti yhtä monipuolista kun aiempinakin vuosikymmeninä, täysin yksipuolisesta musiikista ei voida puhua.

Mielenkiintoisesti 90-luvun musiikin monipuolistuminen on pitkälti rap-musiikin ansiota, sen tulo kasvatti listamusiikin diversiteettiä ja palautti taas jotain henkeä yksipuolisuuteen. 90-luvun ja sitä seuranneiden vuosikymmenien musiikissa ei nähty enää samaa yksipuolisuutta. Jopa nykymusiikki on vaihtelultaan täysin samaa luokkaa kun menneinä vuosikymmeninä, toisin kun eräät harrastajat ovat kovasti väittäneet.

Musiikki on siis aivan yhtä monipuolista kun ennenkin. Menneisyyttä kaipaavat naavaparrat eivät vaan ehkä huomaa sitä nostalgiakumpansa sisältä.

Tämän kunniaksi: naiset ja herrat, Genesis ja Land of Confusion!