Feministit loukkaantuivat feministisestä komediaillasta

Miten feministi vaihtaa palaneen lampun? Kyseenalaistaisin ensin koko lampun vaihtamisen. Pitääkö lamppu vaihtaa vain siksi ettei se enää kykene tuottamaan valoa? Vaatimus valon tuottamisesta on kapitalistisen partiarkian sosiaalinen rakennelma, jossa lampun arvo mitataan vain sen tuottamalla valohyödyllä.

Ja sitten se yleisempi tapa kertoa tämä vitsi:

Miten feministi vaihtaa palaneen lampun? Hei, toi on loukkaavaa.

Jotakuinkin juuri näin kävi Feminist Comedy Night with Jamie MacDonald #2-tapahtumassa. Tämä feministinen komediailta tuotti joukon mielensä pahoittajia, joiden mielestä tapahtuma oli seksistinen ja rasistinen ja transmisogyyni.


Tuntoja purettiin tapahtuman Facebook-sivuilla ja kommentit olivat kerrassaan herkullisia. Melkoinen määrä sisältöä poistettiin ja keskustelu pistettiin kiinni, mutta helmiä jäi. Koska tapahtuman seinä on julkinen, näiden julkaiseminen ei loukkaa mitään lakeja, mutta päätin silti piilottaa nimet syyttömien (vai syyllisten) varjelemiseksi.

Aloitetaan kevyestä:

Tämä voisi vielä olla asiallinen kommentti. Jos koko ilta on pelkkää muslimien haukkumista. Tässä vaiheessa ollaan vielä ihan melkein asiallisten puolella. Tosin pidän vähän kummallisena miten naisia avoimesti sortavaa uskontoa halutaan erikseen puolustaa, mutta se on toinen keskustelu kokonaan.

Seuraavassa postauksessa asiat alkavat mennä sekaviksi:


Kommentti on siitä hauska että sen jättäjä ei ole nähnyt koko showta kuten paljastaa heti seuraavassa kommentissaan:


Kyllä, hän ei edes ollut tapahtumassa, mutta silti päätti valittaa tapahtumasta Facebookissa kuultuaan joltain miten ehkä jotain syrjivää oli ehkä tapahtunut jossain ehkä. Hän varmuuden vuoksi halusi loukkaantua kuulopuheiden perusteella.

Sitten helmi:


Kyllä oli kauhea ilta kun binäärin ulkopuoliset ihmiset jätettiin huomioimatta. Vessat tietysti ovat täysin koomikoiden vastuulla, joten sen unohtaminen on anteeksiantamatonta, mutta katsotaanpa mitä kommentoija tarkoitti:


Kyllä, tämä henkilö suuttui koska häntä ei mainittu erikseen esityksessä! Afrikan nääntyvät lapsetkin ovat pahoillaan tämän raukan kokemasta syrjinnästä kun koomikot käyttivät kauheita ilmaisuja kuten "Ladies & Gentlemen". Muut perustelut olivat yhtä riemukkaita.

Mutta ei se tähän lopu.


Voi ei, rakkausvitsit ovat sortavia. Moni meni varmasti illan jälkeen kotiin ja vähätteli naapurin skitsofrenian oireita kertomalla miten itsekin on ollut rakastunut.

Ja sitten yksi kommentti joka ehdittiin poistaa ennen kun sain sen talteen, mutta onneksi muut olivat nopeampia:

Kommentaattori haukkuu Jamie MacDonaldia transmisogynistiseksi setämieheksi. Mitä ilmeisimmin tämä ei tiedä Jamien olleen aiemmin Johanna. Jos joku saa kertoa trans-aiheisia vitsejä, tässä on koomikko jolla on kyllä paperit siihen. Olen itseasiassa tavannut kyseisen koomikon useaan otteeseen, enkä pysty hänestä kuvittelemaan seksistiä tai transmisogynistiä millään ilveellä.

Mutta palataan vielä kommentteihin, viimeinen purkaa hyvin tilaa jossa itse olin vielä pari vuotta sitten:
Kommentaattori ei ilmiselvästi ole tutustunut Internetissä syntyneeseen loukkaantumisfeminismin muotoon.

Kun komedia menee farssiksi, on se aina hauskaa. Tässä tapauksessa ihmisten loukkaantumisten seuraaminen on ollut erittäin huvittavaa seurattavaa ja osoittaa hienosti pari asiaa nykyään pinnalla olevasta loukkaantumisfeminismistä,. Nämä asiat ovat:

  1. Keskittyminen oikeiden asioiden sijaan pinnallisiin yksityiskohtiin
  2. Loukkaantumisfeminismi on erittäin itsetuhoista.

Feels not reals

Tämä feminismin suuntaus keskittyy liikaa asioiden ulkoasuun substanssin sijaan. Suomeksi sanottuna keskitytään yksittäisiin sanoihin tai vitseihin ja ei huomioida niiden varsinaista sisältöä lainkaan. Esimerkiksi jos koomikko tekee vitsin raiskauksesta, transnaisista, pakolaisista, vähemmistöistä tai naisista, ei se välttämättä ole yhtä kun alistavaa tai syrjivää.

Oleellista ei ole mistä vitsaillaan, vaan miten. Otetaan yksinkertainen esimerkki:

Vitsi 1: Kaikki pakolaisnaiset ovat kevytkenkäisiä horoja, hahaa!

Vitsi 2: Pakolaisnaiset tekee joskus juttuja jotka on outoja, hahaa!

Ensimmäisessä tehdään ehkä jopa ilkeämielinen yleistys ja vitsin voi perustella olevan huonolla maulla tehty ja ikävä. Se voi olla hauska sopivassa yhteydessä, mutta täysjärkinen ihminen voi oikeutetusti loukkaantua siitä. Jälkimmäisessä vitsaillaan samasta aiheesta, mutta täysin eri aiheella, kohdetta ei nimittäin pilkata. Se että vitsin kohteena on pakolaisnaiset ei tee vitsistä automaattisesti syrjivää. Samalla tavalla mistä tahansa aiheesta voi tehdä huumoria. 

Loukkaantumisfeminismissä tällä ei ole merkitystä. Se ei keskity substanssiin, vaan ulkokuoreen. Jos käytät jotain heidän avainsanoistaan, teet automaattisesti jotain mikä on loukkaavaa, oli se oikeasti loukkaus tai ei. Sanoit jotain hauskaa suojatusta ryhmästä, joten sanomasi on automaattisesti seksististä/rasistista/transmisogynististä tai mikä päivän loukkaantumisavainsana onkaan.

Tämä ulkokuoreen keskittyminen näkyy erityisesti hyvin trigger-sanoissa ja trigger-varoituksissa. Loukkaantujafeministien mukaan jotkut aiheet ovat niin ikäviä että niiden käsittelystä pitää varoittaa etukäteen. Tämän melkein vielä ymmärtäisi, mutta asia viedään vielä äärimmilleen: jotkut sanat ovat konktekstista riippumatta niin ikäviä, että niiden käytöstä pitää varoittaa etukäteen. 

Jos käytät vääriä sanoja varoittamatta niistä tai (herravarjelkoon) vääriä persoonapronomineja, tuomitaan sinut sen perusteella. Tarkoituksella ja substanssilla ei ole merkitystä, vain tuntumalla. Kontekstillakaan ei ole, paitsi yhdellä: jos kuulut "etuoikeutettuun ryhmään" et oikeastaan saa tehdä mitään.

#KillAllMen

Ulkokuoreen keskittyminen näkyy myös hyvin siinä miten miehiin suhtaudutaan. Jopa tappouhkaukset miehiä kohtaan sallitaan pelkkänä paineiden purkamisena, vähäisemmästä seksismistä ja syrjinnästä puhumattakaan. Miehiä (ja erityisesti valkoisia sellaisia) kohtaan saa käyttäytyä miten myrkyllisesti tai syrjivästi tahansa. Toiminnalla ei ole väliä, sillä kaikkia vuorovaikutustilanteita tarkastellaan vain pinnallisimpien havaittujen piirteiden kautta. 

Kohteen sukupuoli on tässä oleellinen. Vitsi miehestä on aina ok, vitsi naisesta ei koskaan. Substanssi siinä miten syrjivä vitsi on ei ole merkitystä, hyväksyttävyys tulee muualta. Tämä perustellaan aina samalla tavalla: miehillä on valta-asema joten heitä ei voi syrjiä. Tämä perustelu pitää myös tilanteissa joissa miehellä ei ole mitään valta-asemaa, kuten vaikkapa miesalainen ja naisjohtaja-tilanteessa. Loukkaantumisfeministi katsoo vain tätä pinnallisinta osaa näiden henkilöiden interaktiosta ja näkee "mies - vallassa" ja "nainen - ei vallassa"-tilanteen ja sivuuttaa kokonaan todellisen valtadynamiikon joka tässä esimerkissä on päinvastainen siitä oletetusta.

Todellisella valtadynamiikalla ei ole väliä, loukkaantumisfeministiä ei kiinnosta. Hän tarkastelee vain pinnallisinta tasoa: mikä on sukupuolesi ja käytitkö vääriä sanoja. Tämähän olisi normaalisti puhdasta seksismiä, mutta ei hätää: Loukkaatumisfeminismi on jopa määritellyt sanoja uudelleen ettei sen oma seksismi/rasismi paljastuisi


Ulkomuotoa vain

Kaikessa on kyse vain ulkomuodosta, ei varsinaisista teoista tai toiminnoista. Tämä on juuri se myrkyllinen ajattelutapa jossa kaikesta tulee seksististä, rasistista, transfobista ja yleisesti ikävää. Ja oleellista on myös että kun jotain vähänkin ikävää havaitaan, siitä nostetaan heti äläkkä sosiaalisessa mediassa, eli asia englanniksi sanottuna "kutsutaan ulos" eli call out.

Ajatteluntavan omaksunut on mennyt sisään ns. call out-kulttuuriin, jossa edistyksellisyyttä mitataan sillä kuka osaa huomata pienimmätkin rikkomukset hyvin kyseenalaista mittapuuta kohtaan. Ihmiset suorastaan keräävät pisteitä siinä kuka onnistuu loukkaantumaan verisimmin vähäisimmistäkin teoista.

Ja call out-kulttuurissa sinun on pakko jatkuvasti löytää näitä ongelmia joka paikasta, sillä hyväksyttävän käytöksen mittari on niin tiukalla että sitä rikkoo vahingossa jatkuvasti. Ainoa tapa selvitä on huutaa mahdollisimman kovaa muiden rikkomuksista ettei kukaan huomaisi omiasi.

On jotenkin massiivisen ironista miten nykyfeminismi on niin pakkomielteen omaisesti kiinni asioiden ulkokuoressa substanssin sijaan. Vanha stereotyyppihän kertoo miten miehet ovat enemmän toiminnallisuuden kun ulkokuoren perään (function over form) ja naiset päinvastoin (form over function). Feministit ovat tässä mielessä hyvin vahvasti toteuttamassa naisellisen käytöksen stereotyyppejä mitä he kovasti väittävät yrittävänsä voittaa.

Huonolta näyttää sen voittamisen kanssa. Loukkaantumisfeminismi suorastaan tihkuu stereotyyppejä joita ei haluta vaan tunnustaa.


Syöt kättä joka sinua ruokkii

Loukkaantumisfeminismi ei tule elämään enää pitkään ja siihen on selkeä syy: se on erittäin itsetuhoista. Loukkaantumisfeminismi elää loukkaantumisilla: koko ajan etsitään aktiivisesti jotain joka voidaan paljastaa seksistisenä, misogynistisenä ja rasistisena ja koko ajan sensorin tarkkuutta säädetään tarkemmaksi ja keskitytään enemmän ja enemmän pintaan.

Tästä seuraa välttämätön itsetuhoutuminen, kun omat koirat alkavat purra. Loukkaantumisfeministit ovat erittäin usein hyökänneet liittolaistensa ja toistensa kimppuun. Monia nimekkäitä feministejä on julistettu pannaan tai pahoiksi, mukana esimerkiksi vaginamonologien kirjoittaja Eve Ensler tai ohjaaja Joss Whedon. Molemmat äänekkäitä naisten oikeuksien puolustajia ja feministejä, jotka molemmat ovat joutuneet loukkaantujafeministien hampaisiin.

Tapauksia on muitakin ja ehkäpä nyt voimme lisätä listalle myös Jamie MacDonaldin.

Tällä hetkellä loukkaantumiskulttuuri on nousussa ainakin näkyvyyden kanssa. Loukkaantujat ovat erittäin äänekkäitä ja taitavia masinoimaan muita mukaan näennäisloukkauksista loukkaantumisiinsa. 

Oma asemasi on kiinni siitä miten pieneen sorrettuun vähemmistöön kuulut ja miten pienistä asioista kykenet loukkaantumaan. Mitä pienempi, sen parempi. Kaikessa tässä on lopulta kyse huomiosta itselle ja sitä kerätään sosiaalisessa mediassa. Nykyinen kaava on koko ajan sama: ammattiloukkaantujat yrittävät kilpaa keksiä kuka loukkaantuu semiuskottavasti pienimmästä rikkeestä ja sitten hyökätään. Ketään ei säästetä, ei niitäkään jotka ovat samalla puolella.

Nämä ihmiset eivät ole vakavasti otettavia aikuisia, joiden esittämät argumentit on tarkoitettu parantamaan asioita. He ovat kakaroita jotka huutavat saadakseen huomiota. Kuin pikkuvauvat, he ovat huomanneet että huutaminen sorrosta tuo sitä huomiota olisi sitä sortua oikeasti tapahtunut tai ei.

Kaikessa on kyse omasta asemasta, ei naisten asemasta, vaan omasta. Ihmiset ovat aiemmin näyttäneet miten paljastamalla epäoikeudenmukaisuuksia voi muuttaa maailmaa paremmaksi ja saada samalla kivasti näkyvyyttä itselleen. Nämä oikeat saavutukset ovat poikineet joukon imitaattoreita jotka nyt yrittävät kilpaa loukkaantua asioista toivoen että juuri sinun loukkaantumisesta poikisi seuraava kohu.

Ja niin tämä loukkaantumisfeminismi tulee tuhoamaan itsensä, sen luonne on itsetuhoutuva. Emme koskaan tule löytämään sellaista tilannetta jossa etsimällä etsivä ei voisi keksiä miten jokin asia on loukkaava ja ikävä, joten loukkaantumisia tullaan näkemään jatkossakin, aina. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa sitä loputtomiin. Jo nyt näkyy miten yhä useampi on tietoinen loukkaantumisfeminismin myrkyllisyydestä ja aktiivisesti vastustaakin sitä. Itseasiassa feminismistä on tullut varsin epäsuosittua juuri näistä syistä ja se on karkoittamassa kansan syvät rivit ja vetääkin puoleensa enää sitä radikaalimpaa äärilaitaa.

Parhaat loukkaantujat eivät yleensä ole niitä jotka vievät keskustelua eteenpäin. Heillä ei ole mitään omaa sanottavaa, joten he keskittyvät haukkumaan muiden sanomisia (kuten minä tällä blogilla. Zing, itsetietoista!) ja tekemisiä. Toki jokaisessa kansanliikkeessä tai ilmiössä on oltava kritiikkiä, mutta kritiikin pitää olla tarkoituksenmukaista ja viedä meitä nykytilanteesta parempaan uuteen tilanteeseen. Loukkaantumisfeminismin parissa näin ei ole. Kritiikkiä tehdään vain oman aseman parantamiseksi, välittämättä siitä miten kokonaisuus kärsii.

Ja kun se kokonaisuus kärsii tarpeeksi, hajoaa se lopulta omaan mahdottomuuteensa. Toivon oikeasti ettei nykyinen loukkaantumisfeminismi vie oikeaa feminismiä mukanaan, sille on vielä tarvetta. Jatkuvasti loukkaantuville pikkulapsille ei.

Feministit loukkaantuivat feministisestä komediaillasta, komedia jatkuu kommenteissa.
Julkaissut Tämä Päivä 1. joulukuuta 2015

Kommentit