Testissä OnePlus X

OnePlus loi maineensa tekemällä huippumalleja, puhelimia jossa kaikki olisi viimeisen päälle. Onnistuiko se on toinen kysymys, mutta linja oli kuitenkin tämä. Nyt valmistaja on kuitenkin julkaissut jotain erilaista: OnePlus X:n, puhelimen joka ei ole lippulaiva, vaan pikemminkin edullinen malli hyvillä ominaisuuksilla.

Ja pahuksen hyvän näköinen. Tänään testissä on OnePlus X.



Kyseessä on siis hieman edeltäjiään pienempi laite, jossa ei toteudu lainkaan OnePlussan iskulause "Never Settle". Tässä kun kyseessä on laite josta on tehty nätti ja edullinen ja tehty se tekemällä tiettyjä kompromisseja. Laite ei ole täydellinen, mutta silti erittäin vetovoimainen, varsinkin kun hinta varsin kilpailukykyinen: Suomessa on 269 euroa. Ja tällä hinnalla saa yhden tämän hetken näteimmistä laitteista.



Laite fyysisesti

X on heittäen vetovoimaisin puhelin mitä OnePlussan mallistoon kuuluu. Laitteen muotokieli on kiiltävämpi ja iPhonemaisempi kun One- tai 2-mallien. Kiiltävä, metallinen kuori on komea ja miellyttävä kädessä. Valokuvat eivät tee laitteelle oikeutta.


Suurempaa laitetta käyttäneelle X:n koko voi tuntua pieneltä, mutta käteen sopivuutta ei voi kiistää, X on miellyttävämpi pidellä kun jättimäisemmät isoveljensä OnePlus One tai 2. Ja samaa voi sanoa monista kilpalijoistakin.

X:n paras suunnitteluvalinta on ehdottomasti amoled-näyttö. X:ssä komeilee nykymittapuulla varsin pieni 5" näyttö, joka näyttää full HD-tarkkuuden kuvaa, eli 1920*1080 pikseliä. Hauskasti OnePlus X:ssä on oletuksena käytössä tumma väripaletti laitteen käyttöliittymässä ja se näyttää erittäin hyvältä amoledin syvien mustien kanssa.



Laitteesta ei mustan taustakuvan kanssa meinaa nähdä missä näyttö alkaa ja etupaneeli loppuu. Käyttöliittymän värit voi vaihtaa Androidin tavallisempaan vaaleavoittoiseen haluttaessa, mutta amoledin kanssa se tuskin on hyvä ajatus, mustat pikselit kun eivät syö virtaa amoled-näytön kanssa, siinä missä värikkäät syövät.

Näytön alapuolella X:ssä on kapasitiiviset tutut kolme hallintanappia: paluu, koti ja sovelluksenvaihtaja. Ne voi halutessaan korvata ruutunäppäimillä, mitä itseasiassa kysytään kun laitteen ottaa käyttöön. Tein näin hyvillä mielin, en ole fyysisten etunäppäimien fani.

Laitteen sivussa on sitten ne muut tutut. Oikealla laidalla ovat vakiona kaikista laitteista löytyvä äänenvoimakkuus ja virta.


Vasemmalla puolella on OnePlus 2:sta tuttu äänislideri, jolla voit kerralla pistää kaikki äänet pois tai sallia vain prioriteettiäänet tai palauttaa kaikki äänet käyttöön. Tämä oli loistava toiminto jo OnePlus 2:ssa ja on sitä edelleen.



X:n pohjasta löytyy Micro-USB-portti, mielenkiintoinen veto huomioiden miten OnePlus 2 käytti jo USB-C-porttia.



Viimeisenä, laitteessa on kaksi nanosim-korttia mahdottuva korttipaikka. Kahta eri simkorttia voi siis käyttää samanaikaisesti laitetta avaamatta. Jos toista sim-paikkaa ei tarvitse, toisen kortin voi korvata sd-muistikortilla! Tämä voikin olla tarpeen, sillä X:n sisäinen muisti on vain 16 Gt.

Musiikkiin tätä vähäistä tilaa ei tarvitse uhrata, X:ssä on nimittäin sisäänrakennettuna perinteinen FM-radio! Sen käyttö edellyttää kuulokkeiden kiinnittämistä, sillä ne toimivat myös antenneina radion kuuntelulle. Radio on yllättävän kiva ominaisuus jos satut usein olemaan alueilla jossa nettiyhteys ei ole luotettava.

Kauniimman sukupuolen mielipide

Koska itse olen mieltynyt suurempiin laitteisiin, annoin tämän sopivammalle henkilölle testattavaksi, nimittäin vaimolleni. Stereotyyppeihinkin sortumisen uhalla, X tuntuu laitteelta joka on suunniteltu naisille: sen pienempi koko istuu hyvin hieman sirompiin käsiin ja komea ja kiiltävä ulkonäkö on kuin kotonaan käsilaukussa.

Tässä vaimoni mielipide OnePlus X:stä. Hänellä oli edellisenä puhelimena Sonyn Xperia Z ja tähän verrattuna hän piti OnePlus X-mallia käteensopivampana kun suurempi Sony. Laite tuntui "kivemmalta" ja tuntuma myös kosketusnäyttöön oli parempi kuin edellisessä laitteessa.

X:n ulkonäöstä pidettiin. Laitteen kiiltävä takapuoli oli komea, mutta sai sormenjälkiä erittäin nopeasti. Kiiltävä laite oli myös hieman liukkaan oloinen. Näiden kahden syyn takia aputestaajani päätyi pitämään laitetta mukana tulleessa läpinäkyvässä suojakuoressa. Suojakuori söi vähän visuaalista viehätystä, mutta laite oli vielä "ihan jees" ulkonäöltään. Tosin lasi/keraaminen pinta ei varmasti kestä tippumista, joten kuori voi olla fiksu idea ottaa käyttöön.

Näppäintuntumasta pidettiin. Sivun näppäimet reagoivat hyvin, myös suojakuoren alta. Näyttö toimi sormikkaiden kanssa, mutta tuntuma heikkeni ja painallukset menivät läpi huonommin. Myös värinä olisi voinut olla parempi.

Akkukestosta pidettiin, pidettiin erityisen paljon, työpäivän jälkeen akkua tapasi olla jäljellä 60%-70% mikä oli huomattava parannus aiemman puhelimen tasoon. Paikannus toimi nopeasti ja sijainti löytyi nopeasti.

Speksit

X:n kuoren alla sykkii tuttu sydän, laite on nimittäin hyvin samanlainen OnePlus Onen kanssa, mitä nyt pienemmässä pakkauksessa. Laitteen prosessori on sama, muistimäärä on sama ja GPU on sama. Tosin kyseessä on Snapdragon 801, 3 gigaa ja Adreno 330 joten tehoa riittää varsin mukavasti. Harva sovellus kieltäytyy toimimasta tällä yhdistelmällä vaikka uusinta uutta ei sisällä olekaan.

Parin vuoden takaisen prosessorin teho on kuitenkin varsin mukava ja laite ei lämpene liikaa sen kanssa. 801 on tehokkaampi kun keskihintaluokassa useammin käytetyt 600-sarjan Snapdragonit tai halpisprosessorit.

Rauta on siis ikääntynyttä, mutta hyvää - täydellinen laite on ominaisuuksiltaan tosin ole. Harmittavasti X ei tue pikalataamista, eikä langatonta lataamista. X:ssä ei myöskään ole NFC:tä edeltäjänsä OnePlus 2:n tapaan.

Happea Androidille

OnePlus ja Cyanogen eivät ole enää kavereita. Tästä johtuen X:ssä on 2:n tapaan OnePlussan oma Android, OxygenOS. Softa on jo kypsynyt jonkin verran OnePlus 2.n julkistuksesta, eikä pahempia oikutteluja seurannut testijakson aikana (huomautettakoon että päivitin uusimman versiopäivityksen ennen testaamista, en halunnut kokeilla vanhentunutta ohjelmistoa). 

OxygenOS on tällä hetkellä Lollipop-pohjainen, mutta Marshmallow-päivitys on laitteelle luvassa.

Käyttöjärjestelmää ei voi haukkua. OxygenOS ei ole yhtä toimintorikas kun Onesta löytyvä Cyanogen OS, mutta se ajaa asiansa. Lisäksi mukana ei ole turhaa roskaa, kuten monien valmistajien laitteissa. OxygenOS sisältää vain Androidin tärkeimmät sovellukset ja Googlen sovellukset, ei muuta. Tämä sopii hyvin erityisesti kokeneelle käyttäjälle jolla on jo omat suosikkinsa asioiden tekemiseen.


Aloitteleva käyttäjä ei ole laitteen kanssa pulassa, sillä Googlen sovelluksilla pärjää jo pitkälle. Mm. sähköposti, puhelut, tekstaaminen, netin selaaminen, videoiden katsominen, musiikin kuuntelu, kuvien ottaminen ja pilveen tallentaminen onnistuvat laitteessa ilman yhtään lisäohjelmaa - ja luonnollisesti Play-kaupasta saa lisää.

Käyttöjärjestelmässä on joitain OnePlussan omia mukautuksia. Asetuksista voi mm. määrittää käytätkö kapasitiivisia näppäimiä vai näyttönäppäimiä. Voit myös ottaa käyttöön perinteisen värimallin ja valita käyttöjärjestelmän korostusvärit, kuin Lumiassa ikään.

Käyttöliittymää voisi luonnehtia Androidiksi hieman Lumiamaisella otteella, tarkoittaen tällä vain hyvää.

Pakkaus ja varustelu

X:n varustelu on hieman parempi kun edeltäjillään. Puhelimen, sim-kortin avaustyökalun, usb-johdon ja virta-adapterin lisäksi mukana tulee nimittäin muovisuojus pudottamista ja kolhimista pelkääville. Laite ei ole pahan näköinen suojauksen sisälläkään, mutta näin kaunista laitetta on sääli piilottaa muovin alle. Toisin kun suuremmissa laitteissa, kuori ei tee X:sta liian suurta taskuun.

Akkukesto

X:n akku on nykymittapuulla varsin vaatimaton, vain 2525 mAh (ei vaihdettavissa). Akkukesto ei tosin ole huono, kiitos vähemmän virtaa syövän pienemmän näytön. Laitteessa riittikin virtaa yleensä iltaan asti ellei päivällä käyttänyt puhelintaan erityisen paljon. 

Kamera

Kamera ei tehnyt erityisen suurta vaikutusta, muttei ollut huonokaan. X:llä ottaa täysin kelvollisia kuvia hyvässä valossa ja hämärässäkin kuvat ovat vielä käyttökelpoisia, mutta eivät mitään paraatia ansaitsevaa. Suurta käsisäätövaraa kamerassa ei ole, mutta peruskuvien lisäksi laitteella saa otettua HDR-kuvia, automaattisesti kaunistettua ihoa ja löytyypä laitteesta myös videon kuvaaminen, myös hidastettuna.

X häviää kuvien laadussa selvästi lippulaivoille, mutta omassa hintaluokassaan se kilpailee varsin hyvillä ammuksilla.

Tässä muutamia esimerkkikuvia. Nämä kuvat on otettu sisällä tai heikossa valaistuksessa, lisään myöhemmin paremmassa valaistuksessa otettuja.









Mielipide

OnePlus myy laitteitaan edelleen ärsyttävällä kutsusysteemillä, jossa ostaminen ei onnistu ennen kun joku kutsuu sinut ostamaan. Kutsuja saa nykyään myös menemällä jonotuslistalle, mutta jonon hännillä ei kannata odottaa henkeään pidättäen. Kutsusysteemi oli mainio luomaan hypeä alkuperäiselle Onelle, mutta tässä vaiheessa se vaikuttaa vain tyhmältä rajoittamiselta.

Jos siitä showsta pääsee yli, voi X:ä suositella kohtuuhintaista ja hieman pienempää älypuhelinta hakevalle. Pieniä älylaitteita on toki muitakin, mutta ne tapaavat olla täynnä melkoisia kompromisseja ja sisältää heikot sisuskalut. X ei sisällä sitä uusinta uutta, mutta se on kaukana vanhentuneesta ja kilpailee hyvässä sarjassa.

OnePlus X on hintaluokassaan yksi pätevimpiä laitteita ja ainakin ulkonäkönsä puolesta ehdoton voittaja. Tähän hintaan et saa toista älypuhelinta joka näyttää näin premium-laitteelta. Toki kalliimmissa laitteissa laite kohtaa nopeasti voittajansa monissa asioissa, mutta suurimmassa asioissa joudut tuplaamaan hinnan löytääksesi voittajia.

Jos budjetti ei ole este, n. 500 euron hintaluokkaan saat Sony Xperia Z5 Compactin, joka on lähes kaikilla osa-alueilla hieman parempi, erityisesti kameran suhteen. Samaten hieman kookkaampi Nexus 5X on kova vaihtoehto ja kamera on parempi. Hinta näissä on tosin melkein kaksinkertainen X:n verrattuna.

Jos haluat älypuhelimista tehokkainta tai suuremman näytön, katso muualle. X on käteensopiva ja kaikin puolin toimivaksi rakennettu kokonaisuus, ei uusinta uutta tai suurinta suurta. Jos etsit jotain tehokkaampaa, katsasta OnePlus 2, Xperia Z5 Premium tai vaikkapa Nexus 6P. 

Jos etsit edullista Android-laitetta ja haluat jotain käteensopivaa ja hyvännäköistä, X on erittäin hyvä valinta. Se ei sisällä uusinta uutta tekniikkaa, vaan toimivan pakkauksen kohtuullisella hinnalla. Äksää onkin helppo suositella jos vain saat sellaisen ostettua. 

OnePlus teki viimein jotain yhtä hienoa kuin OnePlus One! Testissä OnePlus X, erittäin nätti ja käteensopiva älypuhelin, josta ei tarvitse maksaakaan liikaa.
Julkaissut Tämä Päivä 2. joulukuuta 2015

Kommentit