En ole vaihtanut joukkuetta, en vaan pidä huonoista argumenteista ja mielestäni tämä paradoksi on helppo ratkaista. Olen siis edelleen ateisti, en ole muuttanut siis mieltäni asiassa, en vaan pidä huonoista argumenteista tai näennäisistä paradokseista. Lisäksi minua hykerryttää ajatus ateistista ratkaisemassa tyydyttävällä tavalla teologisen ongelman, jota teologit eivät kykene itse ratkaisemaan.
Kysymysmuodolla ei ole oikeastaan merkitystä, pointti pysyy samana. Joko jumala ei voi luoda itselleen liian suurta kiveä ja näin jumalan kaikkivoipuus kaatuu kyvyttömyyteen luoda tällaista kiveä. Jos taas osaa, se kertoo miten on olemassa jokin kiven koko jota jumala ei enää voisi nostaa, joka taas paljastaa jumalan osaamisen rajan.
Mihinkään tähän ei ole kuitenkaan tarvetta, sillä kaikkivoipuuden paradoksi on itseasiassa helposti ratkaistavissa. Tämä tehdään purkamalla paradoksi sen fundamentaalisimpaan ja yksinkertaisimpaan muotoon ja se menee näin: voisiko jumala tehdä itsestään ei-kaikkivoivan? Jos asiaa ajattelee, tämä on lopulta se mikä on kaikkivoipuuden paradoksin takana.
Paradoksi ei siis oikeastaan osoita kaikkivoipuutta mahdottomaksi, jos kysymme oikean kysymyksen: eli voisiko kaikkeen pystyvä jumala luomaan olosuhteet joissa tämä ei enää ole kaikkivoipa. Eli onko yksi kaikkivoipuuden voima kyky muuttua joksikin mikä ei ole kaikkivoipa, voisiko kaikkivoipa olento luopua voimistaan?
Ja hypoteettisesti vastaus näyttäisi olevan kyllä. Kaikkeen pystyvän olennon kykyihin on määritelmällisesti kuuluttava myös kyky luopua tästä kyvystä ja tehdä itsestään vähäisempi. Tämä ei välttämättä olisi paras idea tältä jumaluudelta, mutta voimme pitää sitä jonain mikä on kaikkeen kykenevälle olennolle mahdollista. Kyseinen sopisi teemallisesti monen uskonnon ajatukseen uhrauksia tekevistä jumalista, miksei uhrata itsensäkin. Jäljelle jäävä olento ei olisi enää kaikkivoipa, eikä ehkei edes jumalaksi määritettävä.
Kaikkivoipuuden paradoksi on siis näin ratkaistu. Tämä osoittaa miten jälleen paradoksia ei oikeastaan ollut olemassa muualla kun kielessä. Tämä kuten monet muut filosofiset ongelmat, eivät ole todellisia ongelmia, vaan kielenkäytön ongelmia. Toinen klassinen esimerkki on parturin ongelma: jos parturi ajaa kylän kaikkien miesten parrat, paitsi niiden jotka ajavat omansa, ajaako parturi omaa partaansa? Kyseessä ei ole todella paradoksi, vaan eräänlainen kielellinen ansa. Kun tapahtuma puretaan sen perusyksiköihin, paradoksi katoaa.
Tuo on paradoksi lähinnä ensimmäisen kertaluvun logiikalle. Ilmaisuvoimaisemmissa logiikoissa tuo paradoksi voidaan välttää. Tuossa sinun ratkaisussa logiikkaan täytyy lisätä haarautumista osoittava kvanttori, jolloin se ei ole enää puhtaasti ensimmäisen kertaluvun logiikkaa, vaan jotain ensimmäisen ja toisen kertaluvun logiikkojen väliltä.
VastaaPoistaTämä kommentti ansaitsee enemmän huomiota kun mikään mitä olen koskaan kirjoittanut.
PoistaEhkäpä ei, mutta on hyvä tietää logiikan perusasioita jos aikoo väitellä. Ristiriidattomassa ensimmäisen kertaluvun logiikassa kaikki väittämät ovat universaaleja, jolloin Jumala ei voi olla yhdessä lauseessa kaikkivoipa ja toisessa ei. Sen sijaan haarautumakvanttori lisää paikallisia totuuksia, jolloin Jumala voi olla toisinaan kaikkivoipa ja toisinaan ei. Esimerkiksi suosikki selitykseni osaan pyhän kolminaisuuden ongelmasta on, että Jumala ilmestyi maailmaan ei kaikkivoipaisessa hahmossa Jeesuksena.
PoistaTavallaan jumala - millä nimellä sitä haluaakaan kutsua - on tehnyt tämän luomalla "oman kuvan". Ja yksi näkemys on, että kokeakseen luomuksens, tämä jumala tahallisesti unohti oman jumaluutensa ja kaikkivoipaisuutensa. "Henkinen kehitys" ymmärretään monissa - ellei jopa useimmissa - mystisissä traditioissa kehityksenä kohti jumaluutta, paluuta alkuperäiseen tilaan. Hindulaisuudessa (joissain lahkoissa) tämä tarkoittaa esimerkiksi sulautumista Brahmaniin, tai sen ymmärtämistä/muistamista, että on Shiva (näin ainakin joissain shaivalaisissa lahkoissa).
PoistaEi tämä mainitsemasi paradoksi ole koskaan ollut ongelma muille kuin typeryksille :P Ja yksinkertaisin vastaus siihen on "kyllä, ja sitten jumala nostaa sen kiven" ;)
Tuossa ehdottamassasi skenaariossa paradoksi jää voimaan, se ei ratkaise ongelmaa oikeastaan lainkaan. Se on vain eräänlainen ympäripyöreys jolla ongelma sivuutetaan. Siinä jumaluus ei ole enää kaikkivoipa, koska ei juuri kyennyt luomaan itselleen mahdotonta haastetta, eli luopua osasta kaikkivoipuuttaan.
Poista