10 syytä miksi sosiaalinen media ei ole enää kivaa

Tuntuuko siltä ettei sosiaalisessa mediassa ole enää hauskaa? Et ole yksin. Facebook, Twitter ja muu sosiaalinen media on alkanut maistua pahalta.

Käsitelläänkin miten näin on käynyt.

Tässä kymmenen syytä miksi sosiaalinen media ei enää ole hauskaa.

1. Politiikkaa joka paikassa

Kun somesta tuli koko kansan juttu, muuttui sen luonne. Facebook ei enää ole pääasiallisesti paikka jossa jaetaan oman elämän kuulumisia, se on henkilökohtainen soapbox jossa pidetään poliittisia palopuheita. Politiikalle on hyviä paikkoja, kuten ryhmät joissa siitä keskustellaan, mutta nyt tuntuisi ettei somesta paljon muuta enää löydykään.

Poliittinen ulottuvuus osataan myös tunkea joka päivitykseen, silloinkin kun sitä ei siellä oikeasti ole mukana. Ideologiastaan kaikkein innostuneimmat taas eivät jaa juuri mitään muuta itsestään kun poliittisia kommentteja toisensa jälkeen ja kommentoivat muiden julkaisuja samalla linssillä. Instagram on nykyisin suosikkini some-kanavista joiden kautta jaan henkilökohtaista sisältöä. Tämä rakkaus tulee alustan epäpoliittisesta luonteesta. Toki Instagramissa voi jakaa poliittisia kuvia, mutta ne ovat häviävä vähemmistö.
Lisäksi kaiken politiikan pitää olla tappelua. Kukaan ei hae mitään yhteisymmärrystä, enemmän maalataan vastakkainasetelua ja tappelua. Toki päivä politiikan korruptio on osoitettava, mutta se on osattava erottaa eri ideologioiden kannattajista. Jokainen kokoomuksen kannattaja ei ole ahne kapitalisti, jokainen persu ei ole rasisti, jokainen vassari ei ole kommunisti.

2. Algoritmi pilaa kaiken

Facebook muutti etusivunsa aikajärjestyksessä olevasta, algoritmin rakentamaksi. Saman muutoksen ovat tehneet käytännössä kaikki some-palvelut. Algoritmi valikoi mitä näet ja priorisoi mitä Facebook tai Twitter nyt tahtovatkaan priorisoida. Jos Facebook tahtoo puffata videoiden katselua, se lisää niiden näkyvyyttä.
Lopputuloksena näet julkaisuja joita palvelun älykkyys pitää sinua kiinnostavina. Valitettavasti tämä päättely rakennetaan sen perusteella kenen kanssa keskustelet ja kenen päivityksiin reagoit. Jos siis tappelet jatkuvasti jonkun kanssa Facebookissa, saat tämän riitaannuttavia julkaisuja etusivullesi jatkuvasti. Samalla harvemmin kommentoidut ystävät katoavat syötteestä vaikka kuinka mielenkiintoisia olisivatkin.

3. Ilman algoritmia kaikki on kamalaa

Jos taas päätät katsoa kaikki julkaisut aikajärjestyksessä, se vasta kamala kokemus onkin. Ihmisillä on aivan liikaa "ystäviä" ja seurattavia sivuja ja tahoja somessa ja tästä seuraa harmittava ilmiö: heidän some-syötteensä ovat 90% pelkkää täytettä. Näet julkaisuja hyvänpäiväntutuilta ja yrityssivuilta joista olet joskus sattunut tykkäämään. Näiden joukkoon oikeasti kiintoisien ihmisten julkaisut hukkuvat. Et löydä somesta enää mitään mielenkiintoista.

4. Some-alustat tietävät sinusta liikaa

Facebookin tiedonkeruusta on puhuttu, mutta harva tietää miten pitkälle se menee. Esimerkiksi Facebook-sovellus puhelimessa raportoi tarkan sijaintisi Facebookille, mistä kotiosoitteesi, työpaikkasi ja muut elämäsi menot on helppo päätellä ja myydä mainostajille. Facebook seuraa myös mitä netissä teet, sillä joka kerta kun avaat sivun jolla on Facebookin koodia, vaikkapa jaa-nappi, on se nappi raportoinut Facebookille missä olet vieraillut. 



Facebook siis tietää mitä teet hyvin tarkisti keräämällä käyttäytymisestäsi tietoja. He myös käyttävät tiedonkeruuyrityksiä ja ostavat heiltä tietoa ihmisistä jonka he sitten yhdistävät Facebook-käyttäjiin, esimerkiksi siitä kuinka paljon kukakin tienaa.

5. Some manipuloi

Voitko luottaa Facebookin, Twitterin tai vaikkapa LinkedInissä näkemiisi julkaisuihin? Entä jos alusta päättää alkaa puskea agendaa ja vähä vähältä manipuloida ihmisiä haluamaansa suuntaan? Salaliittoteoriaksi mennään, mutta todellisuudesta ei olla kaukana. 


6. Erimielisyys tarkoitttaa pahaa ihmistä

Somessa et voi ilmaista epäsuosittua mielipidettä, et ainakaan ilman että sinut maalataan pahaksi ihmiseksi. Et voi olla EU-myönteinen olematta myymässä maatasi Brysseliin. Maahanmuuttoa kohtaan ei voi olla kriittinen olematta rasisti. Feministin miesvihaa ei voi torua vihaamatta naisia. Natseja nähdään joka paikassa, vaikka todellisuudessa käytännössä kukaan ei ole natsi.

7. Noitavainot ovat palanneet

Et voi olla eri mieltä yllä mainittujen kaltaisista asioista ilman että joku yrittää tuhota elämäsi. Väärällä mielipiteellä ei enää menetä välttämättä vain kavereita, vaan myös työpaikkansa. Mielipiteen ei tarvitse olla edes kovin äärimmäinen, kuten julki-imetyksestä avautunut (nyt edesmennyt) Teri Niitti sai huomata.

8. Yksityinen ei pysy sellaisena

Sosiaalisen median päätoimintoihin kuuluu mahdollisuus jakaa sisältöä. Nyt mikä tahansa yksityisesti tehty heitto, läppä tai kommentti voidaan helposti irrottaa asiayhteydestään ja esittää yleisenä mielipiteenäsi. Tähän voidaan yhdistää nähtävästi yleistyvä kyvyttömyys ymmärtää mikä on vitsi ja mikä ei, esimerkiksi natsiaiheiset vitsit käsitetään jostain syystä natsien tukemisena. Kenelle tahansa järjissään olevalle ihmiselle kommentit kuten "Hitler did nothing wrong" tai "Gas the kikes, racewar now!" ovat ilmiselvää huulenheittoa.

Toiset eivät näe asiaa näin. Heille kyseiset kommentit eivät ole vain edgyä läpänheittoa, vaan heidän mielissään olet juuri julistanut itsesi avoimeksi natsiksi. Ihmiset eivät kuitenkaan ole menettäneet huumorintajuaan, vaan tekevät tarkoituksella kärpäsestä härkäsen näyttääkseen paremmalta, kts. kohta 9.

9. Narsismi ja oman hyveellisyyden hehkutus

Somessa jokainen tahtoo pääasiallisesti näyttää miten pahuksen hyviä ja fiksuja ihmisiä he ovat. Tämän voi hienosti näyttää olemalla syrjintää rasismia ja muita ismejä vastaan. Tätä ei tehdä halusta parantaa maailmaa, vaan halusta parantaa omaa imagoaan, omaa brändiään. Termi on englanniksi virtue signaling, tai suomeksi kilvenkiillotus. Ihmiset kirjaimellisesti yrittävät näyttäytyä hyveellisinä.

Tässä ei itseasiassa olisi mitään vikaa jos siinä taisteltaisiin oikeasti syrjintää tai muita ikäviä juttuja vastaan. Oikean syrjinnän vastustaminen on kuitenkin oikeasti aika vaikeaa ja helpompaa onkin keksiä syrjintä rivien välistä ja hyökätä ns. pehmeitä kohteita vastaan. 

Onkin paljon helpompaa keksiä syrjintää esimerkiksi videopelien maailmasta ja tuomita sosiaalisesti rajoittuneet nörtit - ihmisryhmä jota on syrjitty lapsesta asti - kun tuomita vaikka se erittäin selkeä ja avoin syrjintä jota löydämme urheilun parista. On helppoa kertoa miten valkoiset miehet ovat rasisteja, mutta samalla sivuuttaa miten massivista rasismi on Aasiassa ja Afrikassa. On helppoa tuomita kotoinen luterilainen kirkkomme homovastaiseksi heidän haluttomuudestaan vihkiä samaa sukupuolta olevia, kun on tuomita Islamilainen maailma jossa homoseksuaalit lynkataan.

Omaa hyveellisyyttä rummutettaessa ei kuitenkaan yritetä parantaa maailmaa, vaan näyttää miten edistyksellinen olet. Se on paljon helpompaa tuomitsemalla kohteita jotka ovat valmiit pahoittelemaan ja tekemään tilaa mielipiteellesi.

10. Kohut voivat muuttua vaarallisiksi

Väärän mielipiteen omaavia vainotaan oman käden oikeudella ja lynkkausjoukon älykkyydellä. Pelkän raivoamisen lisäksi väärä mielipide jaettuna väärään paikkaan voi tuottaa häirintää, ahdistelu tai jopa yrityksiä saada sinut erotetuksi - joskus myös onnistuneesti. Omaa kilpeään voi hienosti kiillottaa kertomalla miten on näyttänyt natsille, feministille, persulle, kokkarille tai suvakille (tai mitä nyt ryhmäsi vihaakaan) kaapin paikan.

Tämä voi johtaa ja on johtanut oikeaan väkivaltaan ja muihin kamaliin seurauksiin. Antifa- ja anarkistikeskusteluryhmissä suorastaan leveillään omilla "natsivastaisilla" väkivallanteoilla.
Some-kohut vuotavat oikeaan maailmaan, missä jopa lehdet jaksavat uutisoida niistä ja tehdä jonkun julkisesta häpäisystä koko kansan edessä tehtävän.

Mitä mieltä olet?

Onko somesta tullut kamala vai käytätkö sitä edelleen ilolla? Jaa mielipiteesi kommenteissa alla tai... Tämä Päivä-blogin sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Twitterissä tai Mindsissa.

Lue myös

Jos aihe kiinnostaa enemmän, kirjoitin myös pidemmän läpikäynnin somen nihkeyden miettimisestä.


Kommentit

  1. Edesmennyt Teri oli nimeltään Niitti. Nikki nimellä tunnetaan paremmin mielivaltaista sensuuria vastaava Matti. En käytä naamakirjaa tai vastaavia. Aluksi niissä oli kuvia kotieläimistä ja/tai selostuksia jännittävistä kauppareissuista. Nyt niissä on lisäksi tuota hyveliputusta ja tribalistista ryhmävahvistautumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjasin typon, kiitos korjauksesta. Some-palvelut eivät ole täysin tarpeettomia, ryhmien kanssa yhteydenpitoon ne ovat mahtavia. Esim. peliporukan sisäinen viestintä FB-ryhmän ja Messengerin avulla on erittäin toimivaa. Turhiksi niitä ei oikein voida sanoa. Niistä on vaan tullut muuten just tuota mitä sanoitkin.

      Poista
  2. Kuten kaikessa kun työvälineellä alkaa olla valtaa ja sillä tavoittaa ihmisiä sitä aletaan hyödyntää niin hyvässä kuin pahassakin. Ajattelee vaikka radion, television ja puhelimen tuloa. Meidän on hyväksyttävä netin hyvät, pahat ja rumat piirteet. Mutta voimme yritää rajoittaa pahimpia ylilyöntejä.
    Yhteiskuntien tila heijastuu nyt myös nettiin, nyt ja lähitulevaisuudessa yhteiskuntien murros pahenee, hommasta tulee vain karumpaa, se näkyy varmasti myös somessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole vain netin hyvistä ja huonoista puolista, vaan myös aikamme hengestä. Oman brändin hehkutus ja kilvenkiillotus, yhdistettynä noitavainohenkeen tekevät sosiaalisesta mediasta todella myrkyllisen paikan jos ympärilläsi on (epä)sopivia ihmisiä.

      Mutta olet varsin oikeassa, netti heijastelee maailmaa. Some on paha paikka jos maailmasta tulee paha paikka.

      Poista
  3. Sinällään taas on ymmärrettävää, että kommunikaation siirtyessä yhä enemmän nettiin ja myös julkiseksi, tarvitaan myös tietyissä rajoissa sääntöjä ja keinoa karsia "uutistulvaa". Kaiken lisäksi yhä enemmän kannanotot ovat julkisia tai suljetussa ryhmässä entuudestaan tuntemattomien kanssa jaettuja, jolloin juuri päästään tilanteeseen: mikä on hyvän maun mukaista.

    Mainitsit natsiläpän olevan huumoria ja kenen tahansa järjissään olevan pitäisi tajuta se. Tämä toteamus kuitenkin vähättelee juutalaisia, jotka kokevat sen loukkaavaksi ja viet sen vielä pidemmälle toteamalla, että näiden loukkaantuminen olisi kiinni järjestä. Ei tässä vielä saattaisi mitään sen kummempaa kehittyä, mutta moni ei pysty näkemään virheitä itsessään ja jonkun kritisoidessa omaa huumorintajua se otetaan loukkauksena omaa persoonaa kohtaan. Valitetaan siitä, miten muut eivät ymmärrä, vaikka todellisuudessa olisi ehkä itse pitänyt katsoa peiliin ennen julkisella foorumilla huutelua.

    Tästä on monia esimerkkejä ympäri facebookkia ja twitteriä. Tällaiset lapsukset eivät välttämättä tarkoita kirjoittajan olevan natsi, ainoastaan ymmärtämätön siitä, mitä kannattaa julkisessa keskustelussa sanoa ja mikä on hyvän maun mukaista. Eihän kukaan estä viljelemästä "edgyä" huumoria kaveripiirissään, mutta jälleen kerran: julkisella areenalla pitäisi kenen tahansa järjissään olevan ymmärtää se, että oma edgy huumori saattaa olla sopimatonta, eli huonon maun mukaista.

    Tässä syynä omasta mielestäni on nimenomaan se, että jokainen facebookissaan kokoaa omaa sosiaalista kuplaansa. Algoritmit tukevat tätä näyttämällä enemmän asioita joista olet aiemmin tykännyt. Ei ole ainoastaan punaviherkaupunkikuplaa, vaan on myös persukuplaa, uskovaisten kuplaa, opiskelijakuplaa, feministikuplaa sekä sitä valkoisten miesten audi -kuplaa, jne. Ongelmia syntyy silloin kun ylittää rajan kuplien välillä ja jatkaa samaa retoriikkaa kuin aiemmin. Vaikkei tarkoittaisikaan loukata ihmisiä, saattaa se totuttu retoriikka aiheuttaa polemiikkia toisella areenalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En väittänyt etteivätkö natsivitsit olisi loukkaavia. Päinvastoin, moni vitsi on todella loukkaava. Väitin että ne tulkitaan väärin osoituksena oikeasti natsismista ja sitä haen kun sanon etteivät eräät ihmiset osaa ymmärtää enää näiden olevan vitsejä. Eli gas the kikes-heiton jälkeen eräät sisälukutaitoa omaavattomat oikeasti väittävät tämän olevan osoitus natsismista ja juutalaisvihasta yhteiskunnassamme.

      Vitsi voi olla loukkaava ja siitä voi loukkaavuuden takia loukkaantua jos siltä tuntuu. Läppää on kuitenkin turha tulkita osoitukseksi natsismista tai seksismistä. Edgyä läppää heitetään juuri koska niistä saa reaktioita.

      Poista
  4. Some-maailma itselleni karulla tavalla paljasti kuinka olenkaan elänyt omassa kuplassani. En vieläkään tahdo ymmärtää, että maailmassamme on koko ajan pinnan alla kukoistanut voimakkaana narsistinen noitavaino-menttaliteetti. Ihmiset suoltavat murhaavia törkeyksiä pelkästään jonkun yhden neutraalin sanan takia, vaikka viestin sisältö olisi vallan muuta. Ei ole minkäänlaista haluakaan perehtyä asiaan tai yrittää ymmärtää muiden mielipidettä. Lynkkaus-törkeydet tuntuvat niin käsittämättömiltä, että ei edes ole osannut kommentoida niitä. Ne tuntuu yhtä käsittämättömiltä kuin mediassa kerrottaisiin, että on onnistuttu luomaan esihistoriallinen dinosaurus, senkin tajuamisessa ja sanattomassa ihmettelyssä menisi puoli vuotta.
    Itseltä on kyllä mennyt tulevaisuudenusko koko ihmiskunnan kehitykseen, siksi haluaisinkin kysyä blogin pitäjältä, näkeekö Hän mitään positiivista ja näkeekö tämän some-vaiheen olevan vain jokin välivaihe... että olemme olleet vain sinisilmäisiä sen suhteen, että emme ole vain tajunneet tuon noitavaino-menttaliteetin olemassa oloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän itseäni suhteellisen maltillisena asenteiltani, jolla tarkoitan että en mielelläni hyökkää ketään kohtaan henkilökohtaisesti (vaikka mielipiteitä tykkäänkin lytätä). Oletin muidenkin enimmäkseen olevan samanlaisia ja somen ansiosta olen nähnyt miten väärässä olinkaan.

      Todellisuudessa nykymentaliteettimme tuntuu olevan hyökkäys väärään ryhmään kuuluvaa kohtaan joka sanoo jotain väärää. Ihmiset ovat jakautuneet vahvasti riiteleviin ryhmiin ja vastakkaisena koetun ryhmän puheet ovat kaikki antikristus-tasoisia. Esimerkkinä tästä on Red Pill-elokuvan aiheuttama kalabaliikki. Elokuvassa kun ei ole lopulta mitään erityisen vihamielistä, mutta feministit protestoivat sitä silti suuremmalla intensiteetillä kun naisten sukuelimien silpomista koskaan.

      Lynkkausmieliala nousee ei siitä mitä konkreettisesti sanot, vaan kehen kritiikkisi kohdistat. Jos sopiva ryhmä näkee kommentin, seuraa siitä kalabaliikki ja noidan savustaminen esiin ja ulos.

      Poista
    2. Noitavainomentaliteetti on uskoakseni seuraus nykyisesti huomioekonomiasta. Huomiota saa paljon lietsomalla vihaa, joten kaikki tekevät sitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.