En halua korjata miesten kohtaamia ongelmia, enkä halua keskittyä niihin. En myöskään halua korjata naisten, vähemmistöjen tai syrjittyjen ryhmien ongelmia. Tällä en kuitenkaan tarkoita ettenkö haluaisi korjata ongelmia, vain että haluan muuttaa nykyistä tapaamme hahmottaa näitä ongelmia.
Haluan korjata kaikkien ongelmat. En minkään yksittäisen ryhmän, kaikkien.
Pidämme kiinni eräänlaisesta etupiiriajattelusta monien ongelmien kanssa ja se tekee tyhjäksi todelliset mahdollisuudet ratkaista näitä ongelmia. Kun ongelma on tietyn ryhmän, se ei yhtäkkiä olekaan enää yhteinen, vaan siitä tulee eräänlainen heimojen välisen nokittelun väline. Oman heimon ulkopuolisten kannanotot ongelmasta voidaan sivuuttaa ja haukkua ja ratkaisuissa on keskityttävä vain ratkaisemaan ongelma oman ryhmän sisältä, muista viis.
Tässä ajattelussa on ongelma: se tekee lopulta universaaleista ongelmista rajoitettuja ongelmia. Se muuttaa asioita joiden ratkaisu on oikeasti kaikkien intressi, vain tiettyjen ryhmien intressiksi ja luo jopa ongelmien ratkaisulle vastustusta.
Ja kun siihen pisteeseen päästään, ongelman ratkaisu on vaikeutunut merkittävästi: kaikki eivät enää halua ratkaista ongelmaa ylipäätään. Ihmiset ovat jossain määrin itsekkäitä ja reagoivat kaikkein voimakkaimmin ongelmiin jotka koskettavat heitä suoraan. Kehystämällä ongelman jonkin toisen ryhmän ongelmaksi, tehdään siitä heti vähemmän koskettava ja kiinnostava.
Tätä seuraa vääjäämättä tilanne jossa päädymme sivuraiteille ongelman korjaamisen sijaan. Ensin alamme nahistella siitä ketä nyt oikein ahdistellaan eniten ja lopulta ongelman korjaamisesta ei tule mitään. Miksipä tulisi, olemme luoneet ympäristön jossa osalla ihmisistä ei ole motivaatiota auttaa ongelman korjaamisessa. Parhaimmassakin tapauksessa saamme ongelman korjattua vain osalle ihmisistä.
Samalla tavalla voidaan nostaa esiin mikä tahansa ongelma. Esimerkiksi ovatko pidemmät vankilatuomiot todella vain miesten ongelma? Joskus nainenkin voi saada kohtuuttoman tuomion, joten emme todellisuudessa voi ratkaista tuomioiden ongelmaa korjaamalla sitä "vain miehiltä". Nyt asiaa ajavat vain miesten oikeuksista kiinnostuneet, siinä missä sitä voisivat ajaa ihmisoikeuksista kiinnostuneet.
Ongelmista on liian helppoa tehdä myös tiettyjä ryhmiä koskevia. En siksi halua lähteä korjaamaan sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai uskontoon kohdistuvaa syrjintää, koska niiden nimenomainen korjaaminen tekee syrjinnästä tiettyjen rajattujen ryhmien ongelman. Haluan korjata syrjinnän ylipäätään, en vain jotain sen yksittäistä ilmenemismuotoa.
Tässä onkin yksi asia jota haluaisin tuoda mahdollisimman paljon esiin keskusteluissa ja dialogissamme: ongelmat ovat kaikkien ongelmia ja yksittäisen ryhmän nostaminen esiin ei voi olla enempää kun esimerkki ongelmasta, ei sen koko kuva. Kun ymmärrämme ongelman kaikkia koskettavana, voimme tehdä yhteistyötä sen korjaamiseksi turhan nahistelun sijaan.
Ketään ei saa jättää ulkopuolelle. Ei enemmistöjä, eikä vähemmistöjä. Ei ole sellaista tasa-arvokeskustelua jossa naisten tai miesten perspektiivi on tarpeeton. Kyllä, voit olla rasistinen valtaväestöä kohtaan, koska rasismi on meidän kaikkien ongelma, ei vain vähemmistökansojen. Kyllä, voit olla seksistinen miehiä kohtaan, sillä seksismi on meidän kaikkien ongelma, ei vain vähemmistöjen.
Jos olet eri mieltä tässä, lue eteenpäin.
En kiellä etteivätkö jotkin ongelmat koskettaisi jotain ryhmää enemmän kun muita. Esimerkiksi naiset kärsivät miehiä enemmän seksuaalisesta väkivallasta ja vastaavasti miehet enemmän yleisestä väkivallasta. Emme kuitenkaan voi lähteä ratkaisemaan vain naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa sen enempää kun yrittää ratkaista vain miehiin kohdistuvaa yleistä väkivaltaa. Muuten päädymme siihen absurdiin tilanteeseen jossa olemme parisuhdeväkivallan kanssa: miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa lähes yhtä paljon kun naiset, mutta silti miehille ei ole käytännössä mitään apua tarjolla.
Ongelmien korjaaminen yhdelle ryhmälle on huonoa ongelman korjaamista. Se vääjäämättä johtaa tilanteeseen jossa joku kärsivä ei saa apua sukupuolensa, suuntautumisensa, uskontonsa tai jonkin muun lopulta merkityksettömän asian kanssa. Jos joku on hakattu, nöyryytetty ja piesty, miten hänen viiteryhmänsä voi yhä sanella hänen avunsaantinsa?
Mutta tämä on vääjäämätön seuraus siitä ettei ongelmia nähdä ihmisoikeuksien ongelmina, vaan jonkin tietyn ryhmän ongelmina.
Ongelmien universaali ratkaiseminen on myös yleensä tehokkain tapa lähestyä ongelmaa, silloinkin kun meillä on ongelmia jotka koskettavat tiettyjä ryhmiä enemmän kun muita. Tietyissä poikkeustapauksissa toki kokonaan tiettyyn ryhmään keskittyminen voi olla perusteltua. Esimerkiksi kivessyöpää lienee turha lähteä seulomaan muilta kun niiltä joilla on kiveksiä. Mutta näitä hyvin spesifisiä tapauksia lukuunottamatta, ratkaisujen pitäisi aina olla yleistettäviä.
Jos nimittäin jokin ongelma annetaan tietyn ryhmän yksinoikeudeksi, miten sitten käy uhreille jotka ovat tämän ryhmän ulkopuolella? Mistä he saavat apua ja sympatiaa? Uskooko kukaan edes heidän kärsimykseensä?
Meidän tavoitteemme ei saa olla tiettyjen yksittäisten ryhmien aseman parantaminen. Se tuottaa aina huonon lopputuloksen, luoden kateutta ja huonoja ratkaisuja. Meidän on aina pyrittävä parantamaan maailmaa kaikkien kohdalta.
Entäpä sitten tasa-arvo, jos haluamme kasvattaa sitä, tokihan meidän pitäisi keskittyä auttamaan niitä joilla on vähiten ja jättää muut vähemmälle? Ehkä, mutta on muistettava etteivät yksilöt saa apua ryhmänsä tilanteesta. Vaikka yksi ryhmä olisi upporikas, ei se tarkoita yhden ryhmän jäsenen olevan. Ryhmän keskimääräinen etuoikeus ei sanele yksilön etuoikeuksia.
Jos tavoitteemme olisi vain tasa-arvo, sen voisi ratkaista tekemällä maailmasta paljon huonompi paikka monille ja tasa-arvo olisi saavutettu.
Tässä kamala hypoteettinen esimerkki: naiset elävät keskimäärin kahdeksan vuotta miehiä pidempään. Jos haluamme ratkaista tämän, voimme joko yrittää pidentää miesten elinikää kahdeksalla vuodella tai lyhentää naisten elinikää vastaavalla tavalla. Tämä voitaisiin tehdä edellyttämällä tiettyjä epäterveitä elintapoja tai voimme yksinkertaisesti määrittää naisille ikärajan jonka jälkeen heille suoritetaan eutanasia. Jos tavoittelemme vain tasa-arvoa, jälkimmäinen olisi paljon helpompi tapa ratkaista tämä tasa-arvon ongelma, mutta tuskin kukaan meistä haluaa tasa-arvoa ihan tuolla pieteetillä. Tavoittelemme tasa-arvoa tehdäksemme maailmasta paremman, emme huonomman. Kaikki tasa-arvoon tähtäävät toimet jotka heikentävät muiden asemaa onkin oltava todella hyvin perusteltuja, että niitä voidaan edes harkita.
Toisekseen järkevämpi tavoite olisi tuoda maailmaan maksimaalinen määrä hyvää, eikä laskea penneillä hyvän määrää. Kohottamalla kaikkien tilannetta paremmaksi, autamme tietysti eniten niitä jotka ovat huonoimmassa asemassa, mutta unohtamatta muita. Apu myös muille kun yhdelle ryhmälle ole pois toisilta. Jos autamme kaikkia, ongelmasta eniten kärsivät tulevat saamaan suurimman osan tästä avusta.
Jos esimerkiksi haluamme ratkaista naisia koskettavan rintasyövän ongelman, saavat miehetkin jotain irti tästä ratkaisusta, sillä vaikka harvinaista onkin, on rintasyöpä myös miesten tauti. Valtaosa kärsijöistä on kuitenkin naisia joten rintasyövän korjaaminen hyödyttää heitä eniten, mutta vastaavasti miesten rintasyövän parantuminen ei ole heiltä pois.
Ongelmia on yleensä paras lähteä ratkaisemaan universaalilla tasolla etupiiriajattelun sijaan.
Tällä ei myöskään tarkoiteta että tiettyä ryhmää koskeva ongelma sivuutettaisiin. Ongelmaa ei vaan korvamerkitä tietylle ryhmälle. Jos esimerkiksi kiellämme jotain, se kielletään kaikilta. Jos annamme uusia vapauksia, annamme ne kaikille.
Kumpi seuraavista lakiteksteistä vaikuttaa paremmalta:
Tämä on lähestymistapa jonka toivoisin otettavan käyttöön kaikkialla. Esimerkiksi perheväkivallasta kärsiville tulisi olla tarjolla apupalveluita jotka eivät tarkista sukupuolta. Häirintään pitää puuttua kaikkien kohdalla, eikä vain naisten tai vähemmistöjen. Emme opeta poikia olemaan raiskaamatta, opetamme kaikki olemaan raiskaamatta.
Näin emme luo antagonismia tai tarpeettomia jännitetteitä, emmekä leimaa ketään perusteettomasti syylliseksi viiteryhmänsä muiden jäsenten tekoihin. Väittäisin myös että näin ratkaisemme monta tasa-arvon ongelmaa paremmin ja tehokkaammin.
Tällä hetkellä näemme päinvastaista pelottavan paljon. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta meuhkataan paljon, vaikka todellisuudessa miehet kärsivät väkivallasta enemmän. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen on tärkeää, muttei enemmän tärkeää kun kaikkiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen. Samaten tasa-arvon hakeminen tuntuu olevan vain synonyymi suuremmalle määrälle naisia miesten perinteisesti hallitsemissa ympäristöissä, mutta vastaavasti emme näe juurikaan toimintaa naisten hallitsemien ympäristöjen tekemisestä miehille ystävällisempiä. Nämä ovat monelle miehille selkeitä signaaleja siitä millaista työtä "tasa-arvotyö" on ja ei ole ihme etteivät he lämpene.
Ja jottei kuulostaisi että valitsen puolia tässä, miesasialiikkeen sisällä tämän saman ongelman näkee vahvasti myös. Miesten itsemurhista puhutaan, vaikka pitäisi puhua vain itsemurhista. Myös miesasialiike on ottanut tehtäväkseen ryhmien välisen etupiiriajattelun.
Lopulta kaikki muu kun kaikkien ongelmien ratkaisu on riitaista, eriarvoistavaa ja kääntyy lopulta itseään vastaan. Paras ja todennäköisesti ainoa ratkaisu tasa-arvon saavuttamiseen onkin juuri tässä: tasa-arvo saavutetaan kun olemme valmiit jättämään etupiiriajattelun ja pienet kuplamme ja todella keskittymään ongelmiimme koko ihmiskunnan ongelmina, yhdessä.
Haluan korjata kaikkien ongelmat. En minkään yksittäisen ryhmän, kaikkien.
Vastakkainasettelun myrkyllinen vaikutus
Meillä on paha tapa muodostaa blokkeja, heimoja ja sitten alkaa hahmottaa maailmaa tämän heimon perspektiivistä. Haluamme miettiä miesten ongelmia, naisten ongelmia, LGBT-ongelmia ja niin edespäin.Pidämme kiinni eräänlaisesta etupiiriajattelusta monien ongelmien kanssa ja se tekee tyhjäksi todelliset mahdollisuudet ratkaista näitä ongelmia. Kun ongelma on tietyn ryhmän, se ei yhtäkkiä olekaan enää yhteinen, vaan siitä tulee eräänlainen heimojen välisen nokittelun väline. Oman heimon ulkopuolisten kannanotot ongelmasta voidaan sivuuttaa ja haukkua ja ratkaisuissa on keskityttävä vain ratkaisemaan ongelma oman ryhmän sisältä, muista viis.
Tässä ajattelussa on ongelma: se tekee lopulta universaaleista ongelmista rajoitettuja ongelmia. Se muuttaa asioita joiden ratkaisu on oikeasti kaikkien intressi, vain tiettyjen ryhmien intressiksi ja luo jopa ongelmien ratkaisulle vastustusta.
Ja kun siihen pisteeseen päästään, ongelman ratkaisu on vaikeutunut merkittävästi: kaikki eivät enää halua ratkaista ongelmaa ylipäätään. Ihmiset ovat jossain määrin itsekkäitä ja reagoivat kaikkein voimakkaimmin ongelmiin jotka koskettavat heitä suoraan. Kehystämällä ongelman jonkin toisen ryhmän ongelmaksi, tehdään siitä heti vähemmän koskettava ja kiinnostava.
Esimerkkejä ongelmista jotka käsitellään väärin
Otetaan esimerkiksi väittämä nettiahdistelusta erityisesti naisiin kohdistuvana ongelmana. Mitä seurauksia tällä käsityksellä on? Toki naisten asemasta ja oikeuksista kiinnostuneet organisaatiot ja tahot kiinnostuvat näin nettiahdistelun vähentämisestä. Samalla kuitenkin olemme kehystäneet ongelman tietystä perspektiivistä.Tätä seuraa vääjäämättä tilanne jossa päädymme sivuraiteille ongelman korjaamisen sijaan. Ensin alamme nahistella siitä ketä nyt oikein ahdistellaan eniten ja lopulta ongelman korjaamisesta ei tule mitään. Miksipä tulisi, olemme luoneet ympäristön jossa osalla ihmisistä ei ole motivaatiota auttaa ongelman korjaamisessa. Parhaimmassakin tapauksessa saamme ongelman korjattua vain osalle ihmisistä.
Samalla tavalla voidaan nostaa esiin mikä tahansa ongelma. Esimerkiksi ovatko pidemmät vankilatuomiot todella vain miesten ongelma? Joskus nainenkin voi saada kohtuuttoman tuomion, joten emme todellisuudessa voi ratkaista tuomioiden ongelmaa korjaamalla sitä "vain miehiltä". Nyt asiaa ajavat vain miesten oikeuksista kiinnostuneet, siinä missä sitä voisivat ajaa ihmisoikeuksista kiinnostuneet.
Ongelmista on liian helppoa tehdä myös tiettyjä ryhmiä koskevia. En siksi halua lähteä korjaamaan sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai uskontoon kohdistuvaa syrjintää, koska niiden nimenomainen korjaaminen tekee syrjinnästä tiettyjen rajattujen ryhmien ongelman. Haluan korjata syrjinnän ylipäätään, en vain jotain sen yksittäistä ilmenemismuotoa.
Tässä onkin yksi asia jota haluaisin tuoda mahdollisimman paljon esiin keskusteluissa ja dialogissamme: ongelmat ovat kaikkien ongelmia ja yksittäisen ryhmän nostaminen esiin ei voi olla enempää kun esimerkki ongelmasta, ei sen koko kuva. Kun ymmärrämme ongelman kaikkia koskettavana, voimme tehdä yhteistyötä sen korjaamiseksi turhan nahistelun sijaan.
Ketään ei saa jättää ulkopuolelle. Ei enemmistöjä, eikä vähemmistöjä. Ei ole sellaista tasa-arvokeskustelua jossa naisten tai miesten perspektiivi on tarpeeton. Kyllä, voit olla rasistinen valtaväestöä kohtaan, koska rasismi on meidän kaikkien ongelma, ei vain vähemmistökansojen. Kyllä, voit olla seksistinen miehiä kohtaan, sillä seksismi on meidän kaikkien ongelma, ei vain vähemmistöjen.
Jos olet eri mieltä tässä, lue eteenpäin.
Entäpä (syötä ongelma tähän)
Välitön vastalause argumenteilleni on helposti arvattavissa: miksi auttaisimme myös niitä ryhmiä joita (syötä ongelma tähän) ei merkittävästi kosketa? Eikö olisi parempi auttaa niitä jotka painivat eniten tämän ongelman kanssa?En kiellä etteivätkö jotkin ongelmat koskettaisi jotain ryhmää enemmän kun muita. Esimerkiksi naiset kärsivät miehiä enemmän seksuaalisesta väkivallasta ja vastaavasti miehet enemmän yleisestä väkivallasta. Emme kuitenkaan voi lähteä ratkaisemaan vain naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa sen enempää kun yrittää ratkaista vain miehiin kohdistuvaa yleistä väkivaltaa. Muuten päädymme siihen absurdiin tilanteeseen jossa olemme parisuhdeväkivallan kanssa: miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa lähes yhtä paljon kun naiset, mutta silti miehille ei ole käytännössä mitään apua tarjolla.
Ongelmien korjaaminen yhdelle ryhmälle on huonoa ongelman korjaamista. Se vääjäämättä johtaa tilanteeseen jossa joku kärsivä ei saa apua sukupuolensa, suuntautumisensa, uskontonsa tai jonkin muun lopulta merkityksettömän asian kanssa. Jos joku on hakattu, nöyryytetty ja piesty, miten hänen viiteryhmänsä voi yhä sanella hänen avunsaantinsa?
Mutta tämä on vääjäämätön seuraus siitä ettei ongelmia nähdä ihmisoikeuksien ongelmina, vaan jonkin tietyn ryhmän ongelmina.
Ongelmien universaali ratkaiseminen on myös yleensä tehokkain tapa lähestyä ongelmaa, silloinkin kun meillä on ongelmia jotka koskettavat tiettyjä ryhmiä enemmän kun muita. Tietyissä poikkeustapauksissa toki kokonaan tiettyyn ryhmään keskittyminen voi olla perusteltua. Esimerkiksi kivessyöpää lienee turha lähteä seulomaan muilta kun niiltä joilla on kiveksiä. Mutta näitä hyvin spesifisiä tapauksia lukuunottamatta, ratkaisujen pitäisi aina olla yleistettäviä.
Jos nimittäin jokin ongelma annetaan tietyn ryhmän yksinoikeudeksi, miten sitten käy uhreille jotka ovat tämän ryhmän ulkopuolella? Mistä he saavat apua ja sympatiaa? Uskooko kukaan edes heidän kärsimykseensä?
Meidän tavoitteemme ei saa olla tiettyjen yksittäisten ryhmien aseman parantaminen. Se tuottaa aina huonon lopputuloksen, luoden kateutta ja huonoja ratkaisuja. Meidän on aina pyrittävä parantamaan maailmaa kaikkien kohdalta.
Entäpä sitten tasa-arvo, jos haluamme kasvattaa sitä, tokihan meidän pitäisi keskittyä auttamaan niitä joilla on vähiten ja jättää muut vähemmälle? Ehkä, mutta on muistettava etteivät yksilöt saa apua ryhmänsä tilanteesta. Vaikka yksi ryhmä olisi upporikas, ei se tarkoita yhden ryhmän jäsenen olevan. Ryhmän keskimääräinen etuoikeus ei sanele yksilön etuoikeuksia.
Jos tavoitteemme olisi vain tasa-arvo, sen voisi ratkaista tekemällä maailmasta paljon huonompi paikka monille ja tasa-arvo olisi saavutettu.
Tässä kamala hypoteettinen esimerkki: naiset elävät keskimäärin kahdeksan vuotta miehiä pidempään. Jos haluamme ratkaista tämän, voimme joko yrittää pidentää miesten elinikää kahdeksalla vuodella tai lyhentää naisten elinikää vastaavalla tavalla. Tämä voitaisiin tehdä edellyttämällä tiettyjä epäterveitä elintapoja tai voimme yksinkertaisesti määrittää naisille ikärajan jonka jälkeen heille suoritetaan eutanasia. Jos tavoittelemme vain tasa-arvoa, jälkimmäinen olisi paljon helpompi tapa ratkaista tämä tasa-arvon ongelma, mutta tuskin kukaan meistä haluaa tasa-arvoa ihan tuolla pieteetillä. Tavoittelemme tasa-arvoa tehdäksemme maailmasta paremman, emme huonomman. Kaikki tasa-arvoon tähtäävät toimet jotka heikentävät muiden asemaa onkin oltava todella hyvin perusteltuja, että niitä voidaan edes harkita.
Toisekseen järkevämpi tavoite olisi tuoda maailmaan maksimaalinen määrä hyvää, eikä laskea penneillä hyvän määrää. Kohottamalla kaikkien tilannetta paremmaksi, autamme tietysti eniten niitä jotka ovat huonoimmassa asemassa, mutta unohtamatta muita. Apu myös muille kun yhdelle ryhmälle ole pois toisilta. Jos autamme kaikkia, ongelmasta eniten kärsivät tulevat saamaan suurimman osan tästä avusta.
Jos esimerkiksi haluamme ratkaista naisia koskettavan rintasyövän ongelman, saavat miehetkin jotain irti tästä ratkaisusta, sillä vaikka harvinaista onkin, on rintasyöpä myös miesten tauti. Valtaosa kärsijöistä on kuitenkin naisia joten rintasyövän korjaaminen hyödyttää heitä eniten, mutta vastaavasti miesten rintasyövän parantuminen ei ole heiltä pois.
Ongelmia on yleensä paras lähteä ratkaisemaan universaalilla tasolla etupiiriajattelun sijaan.
Tällä ei myöskään tarkoiteta että tiettyä ryhmää koskeva ongelma sivuutettaisiin. Ongelmaa ei vaan korvamerkitä tietylle ryhmälle. Jos esimerkiksi kiellämme jotain, se kielletään kaikilta. Jos annamme uusia vapauksia, annamme ne kaikille.
Esimerkki väärästä tavasta ratkaista ongelma
Läpikäydään hypoteettinen skenaario joka näyttää miten ongelman voi korjata kaikkia hyödyttävällä tavalla. Seuraavaa ei ole tarkoitettu välttämättä hyväksi korjaukseksi, vain esimerkiksi kohdasta missä järkevämpää on auttaa kaikkia kun vain yksittäistä ryhmää. Hypoteettisessa skenaariossamme haluamme korjata oikeusjärjestelmässämme olevan vian, jossa etniset vähemmistöt ja miehet saavat muita kovempia tuomioita. Korjaamme sen lain kautta.Kumpi seuraavista lakiteksteistä vaikuttaa paremmalta:
"Jos naisen tai valtaväestön edustajan saama tuomio katsotaan merkittävästi vastaavassa tapauksessa tuomioiden keskiarvoa matalammalta tai korkeammalta, hänen tuomionsa on nostettava tai laskettava vastaamaan tätä keskiarvoa."Vai pitäisikö lain kuulua:
"Jos tuomiossa voidaan katsoa olevan perustelematonta lievyyttä tai tiukkuutta tuomitun sukupuolen tai etnisen taustan takia, on tuomio nostettava tai laskettava lähemmäs vastaavien tapausten keskiarvoa."Käytännön vaikutuksissa mitattuna lopputulos olisi varmaankin keskimäärin hyvin lähellä samanlainen jos kumpi tahansa lakiesimerkki otettaisiin käyttöön. Ensimmäisessä korjaamme ongelman korjaamalla sen vain niiltä joiden viiteryhmät kärsivät ongelmasta merkittävästi. Tässä sivuuttaisimme kokonaan ne muut jotka voivat saada tarpeettoman lepsuja tai tiukkoja tuomioita. Tekemällä lain joka koskettaa kaikkia pääsimme parempaan lopputulokseen.
Tämä on lähestymistapa jonka toivoisin otettavan käyttöön kaikkialla. Esimerkiksi perheväkivallasta kärsiville tulisi olla tarjolla apupalveluita jotka eivät tarkista sukupuolta. Häirintään pitää puuttua kaikkien kohdalla, eikä vain naisten tai vähemmistöjen. Emme opeta poikia olemaan raiskaamatta, opetamme kaikki olemaan raiskaamatta.
Näin emme luo antagonismia tai tarpeettomia jännitetteitä, emmekä leimaa ketään perusteettomasti syylliseksi viiteryhmänsä muiden jäsenten tekoihin. Väittäisin myös että näin ratkaisemme monta tasa-arvon ongelmaa paremmin ja tehokkaammin.
Tällä hetkellä näemme päinvastaista pelottavan paljon. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta meuhkataan paljon, vaikka todellisuudessa miehet kärsivät väkivallasta enemmän. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen on tärkeää, muttei enemmän tärkeää kun kaikkiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen. Samaten tasa-arvon hakeminen tuntuu olevan vain synonyymi suuremmalle määrälle naisia miesten perinteisesti hallitsemissa ympäristöissä, mutta vastaavasti emme näe juurikaan toimintaa naisten hallitsemien ympäristöjen tekemisestä miehille ystävällisempiä. Nämä ovat monelle miehille selkeitä signaaleja siitä millaista työtä "tasa-arvotyö" on ja ei ole ihme etteivät he lämpene.
Ja jottei kuulostaisi että valitsen puolia tässä, miesasialiikkeen sisällä tämän saman ongelman näkee vahvasti myös. Miesten itsemurhista puhutaan, vaikka pitäisi puhua vain itsemurhista. Myös miesasialiike on ottanut tehtäväkseen ryhmien välisen etupiiriajattelun.
Lopulta kaikki muu kun kaikkien ongelmien ratkaisu on riitaista, eriarvoistavaa ja kääntyy lopulta itseään vastaan. Paras ja todennäköisesti ainoa ratkaisu tasa-arvon saavuttamiseen onkin juuri tässä: tasa-arvo saavutetaan kun olemme valmiit jättämään etupiiriajattelun ja pienet kuplamme ja todella keskittymään ongelmiimme koko ihmiskunnan ongelmina, yhdessä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.
Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.
Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.