Katalonia, Espanja ja me olemme liemessä

Katalonian itsenäisyysäänestys oli kaikilla mittareilla massiivinen katastrofi ja hoidettiin pahimmalla mahdollisella tavalla. Lopputulokset tulevat kirpaisemaan meitä kaikkia.


Ylilyönnit äänestyksen tukahduttamisessa olivat ehkä selkein moka. Poliisitoiminta jolla äänestystä yritettiin estää ja sitä seurannut poliisiväkivalta olivat täysin tuomittavia ja erittäin turhia tapahtumia. Äänestys ei olisi ollut millään tapaa lainvoimainen, joten äänestämisen ehkäisy oli turhaa. Katalonian itsenäisyyteen se ei vaikuttaisi millään tavalla. Käytännössä nyt se vain teki Katalonian eroa haluavista entistä vihamielisempiä Espanjaa kohtaan.

On aika hiljaista että tätä luottamusta saataisiin takaisin.

Toiseen suuntaan tietysti luottamus on myös murtunut. Muu Espanja tuskin tuntee lämpimiä tunteita Kataloniaa kohtaan. He kuitenkin tahtovat erota ja vielä niinkin kovasti että ei vain halua lähteä, vaan on jopa valmis järjestämään laittoman äänestyksen asiasta ja uhmata esivaltaa sen saadakseen.

Espanja ei luota Kataloniaan ja Katalonia ei todellakaan luota Espanjaan. Tämän suhteen hajoamisesta seuraavia ongelmia tuskin tarvitsee luetella, niin ilmiselviä ne ovat.

Meille tästä on ongelmia myös. Espanjan potentiaalinen epävakaus tai jopa hajoamisen uhka ovat omiaan pistämään taloudelle jarruja. Jos Espanja ajautuu kriisiin tai jopa menettää yhden varakkaammista osistaan, on sillä seurauksia maailman taloustilanteeseen. Espanja on tietysti Euroopan Unionin jäsenenä lähellä meitä ja sen kohtalo vaikuttaa meihin suoraan. Muutenkin kun tekemällä suomalaisten eläkeläisten elämästä hankalaa.

Ottamatta kantaa Katalonian itsenäisyyteen, tällaisena sunnuntain vaalit, niitä edeltänyt kalabaliikki ja lukuisat ylilyönnit ovat pahuksen huono juttu. Kannatti Katalonian itsenäisyyttä tai ei, vaalien tulokseen ei tässä mielessä voi olla tyytyväinen: ne olivat lähtölaukaus hyvin hankalalle vaiheelle Espanjan historiassa.

Kommentit

  1. Juuri näin, Espanjan viranomaiset tekivät vakavan virheen. Minkähänlainen äänestystulos olisi ollut ilman poliisien häirintää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti hyvin samanlainen. Ymmärtääkseni itsenäisyyttä vastustavat kataloonit pitivät äänestystä muutenkin laittomana ja boikotoivat sitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.