Star Trek Discovery ja miten ideologia sekoittaa pään

Olen seurannut mielenkiinnolla uutta Star Trek Discovery-sarjaa. Sarjan lisäksi olen seurannut sen ympärillä käyvää kalabaliikkia, tarkalleen sitä miten yllättävän moni on tuominnut sarjan SJW-syöväksi ja katselukelvottomaksi tai vähintään huonoksi.

Tämä on mielenkiintoista, koska sarja on mielestäni hyvä.

Ennakkoon pettyneet

Ennen kun Star Trek Discovery alkoi, ympäröi sitä melkoinen määrä ennakkohypeä ja eräänlaista antihypeä. Huhut kertoivat kaikenlaisesta anti-Trump-hengestä ja sarjaa kieltämättä rummutettiin tietyissä piireissä ensimmäisenä Trek-sarjana jossa on tummaihoinen naispäähahmo. Tämä ei Star Trekin kanssa ole kovin kummoinen saavutus, sarjalla kun on ollut jo aiemmin niin tummaihoinen kun nainenkin päähahmona. Niin ja teknisesti alkuperäisessä Star Trekissäkin oli ainakin yksi huomattavassa roolissa oleva tummaihoinen nainen.

Identiteetillä ratsastaminen oli tässä mielessä perustelematonta, Star Trekissä vähemmistöjä edustavat päähahmot olivat oikeasti vanha juttu. Discoveryn markkinoinnissa siis näkyi joitain huolestuttavia piirteitä. Markkinointi on kuitenkin vain markkinointia, enkä jaksanut ottaa siitä kipinää. Jotkut tubettajat ja bloggaajat kuitenkin ottivat ja sarjasta oltiin huolestuneita ja haukkuivat Discoveryn etukäteen SJW-syöväksi. Ja pysyivät tässä kannassaan senkin jälkeen kun sarja oli alkanut.

Katsoin Discoveryn kun kaksi jaksoa oli tullut ulos ja kokonaisuutena pidin siitä. Eniten hämmästyin siitä miten en löytänyt sarjasta mistään sitä pelättyä social justice warrior-henkistä identiteettipolitiikkaa, josta olin kuullut monta varoitusta.

Mitä, tämä onkin ihan hyvä?

Sarjan tarinaa sen kummemmin spoilaamatta, en löytänyt siitä mitään identiteettipolitikkaa. Henkilöhahmoissa oli miehiä, naisia ja jopa kaksi seksuaalivähemmistön jäsentä, mutta tätä ei rummutettu heidän hallitsevana piirteenä ja kukaan ei edes lähtenyt tekemään tarinaa ahdistelusta tai syrjinnästä. Tämä on itseäni häirinnyt aina seksuaalivähemmistöjen kohtelussa mediassa: heillä on muitankin tarinoita kerrottavana kun se väsynyt "yhteiskunta ei hyväksy minua"-klishee, jonka olemme nähneet kerta toisensa jälkeen.

Päähahmo on kieltämättä sopan heikompia lenkkejä, mutta Michael Burnham (joka nimestään huolimatta ei ole mies) ei ole täysin sietämätön. Hänen taustatarinansa jonkinlaisena Spockin sortakinda siskopuolena on typerä, mutta muuten Sonequa Martin-Greenin näyttelyä katsoo mielellään.

Sarja on kokonaisuutena muutenkin varsin katsottavaa. Visuaalisesti se tuntuu hybridiltä aiemmista Trek-sarjoista ja JJ Abramsin filmiversioista. Juoni on toistaiseksi onnistunut olemaan myös mielenkiintoinen, yhdistelmä Klingonien sotaa, itsensä häväissyttä sankaria, mystistä uutta teknologiaa vaaroineen ja eettisiä pulmia sodan keskellä. Juoni toimii ja pitää otteessaan.

En ole Trek-puristi, mutta pääosan Trek-sarjoista katsoneena en nähnyt sarjassa mitään pyhäinhäväistystä ja kaanonin tuhoamista, ainakaan ensimmäiset neljä jaksoa katsottuani. Discovery esittelee oman näkemyksensä Star Trekin maailmasta, nopeatempoisemman ja hieman synkeämmän, mutta onnistuu silti pysymään Star Trek-henkisenä.

Väärän väriset linssit

Miksi sitten jotkut ovat sen tuominneet niin voimakkaasti? Uskoisin tässä olevan eräänlaisen itseään toteuttavan ennusteen. Jos olet henkeen ja vereen jonkinlainen anti social justice warrior-aktivisti, voit alkaa helposti tulkita maailmaa tämän värittyneen linssin kautta. Samalla tavalla kun liian moni feministi katsoo maailmaa värittyneen linssin kautta, näemme samaa heidän vastapuolellaan.

He näkevät Discoveryn syöpänä, koska he ovat kouluttaneet itsensä näkemään sen syöpänä. He etsivät tiettyjä tunnusmerkkejä ja löytävät ne joka kerta kun asiat vaan tulkitsee oikealla tavalla. Samalla tavalla kun mikä tahansa media voidaan tulkita naisvastaiseksi jos vaan tarpeeksi vääntää, voidaan mikä tahansa media tulkita intersektionaaliseksi feministiseksi propagandaksi.

Ja tässä on käynyt juuri näin. Discoveryn rivien välejä tutkittiin niin tiukkaan, että sieltä löytynyt pöly saatiin tulkittua valkoisten heteromiesten vastaiseksi propagandaksi.

On vaarallista omistautua yhdelle tavalla katsoa maailmaa ja sitten yrittää tulkita kaikki sen saman perspektiivin kautta. Feministi näkee naisten sortoa kaikkialla, myös niissä paikoissa missä naiset ovat etuoikeutettuja, koska linssi jonka läpi hän maailmaa katsoo, värittää todellisuutta tähän suuntaan. Hänelle ei ole naisten etuoikeuksia, on vain naisten sortoa. Tällä en yritä sanoa etteikö olisi olemassa myös naisten sortoa, lähinnä korostaa miten naisilla on myös omat etuoikeutensa. Jos kuitenkin asiaa lähestyy aina naisten alistuksen oletuksesta, jokainen etuoikeuskin voidaan maalata sorroksi.

Samaten liian syvästi antifeminismissä uiva pukee päälleen vastakkaisen linssin, jossa jokainen television naishahmo on feminististä propagandaa ja jokainen seksuaalivähemmistöihin kuuluva hahmo on vastaavasti LGBT-propagandaa. Toki yksittäinen hahmo televisiossa voi olla vaikka mitä propagandaa, mutta sen olettaminen on lapsellista.

Tässä on myös syy vaikka miksi kirjoitankin välillä feminismille hyvin kriittisiä kirjoituksia, en ole antifeministi, enkä edes oikeastaan anti-SJW. En määritä itseäni sillä mitä vastustan, koska tällainen määrittely alkaa helposti muuttua osaksi identiteettiä. Pyrin (suorastaan Vulkanuslaiseen) objektiivisuuteen, joten vierastan moista. Kaikki väritetyt linssit ovat jotain mitä on vältettävä.

Meidän on kyettävä ottamaan nämä linssit pois, oli kyse sitten feministien ruusunpunaisista laseista, tai antifeministien tummanpuhuvista. Molemmat niistä ovat vääristäviä, eikä sillä kumman vääristää enemmän ole merkitystä. Olen mieluummin itse kokonaan oikeassa kun vähän väärässä.

2 kommenttia:

  1. neekerihuora ja vinosilmä "mii lav long" herättävät pahennusta komennossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku täällä pahennusta herättää.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.