Applella on rohkeutta kiertää veroja

Kun Applen veronkiertoa (tai kiltimmin verojärjestelyjä) tutkittiin, Applen toimitusjohtaja Tim Cook otti tiukan linjan ja totesi ettei Apple kätke verorahojaan jollekin Caribian saarille.

Tämä on totta, tähän asti Apple on kätkenyt ne jonnekin aivan muualle, mutta maksettu niitä ei ole. 


Apple on yksi maailman arvostetuimmista yrityksistä ja tunnetaan erityisesti innovaatioistaan. Vähemmän tunnettua Applessa on kuitenkin sen kyky innovoida verotuksensa kanssa ja siinä heidän innovaatiokykynsä pääsee sfääreihin joihin harva kilpailijakaan pääsee.

Applen verokikkailu ei ole ainutlaatuista, mutta se on poikkeuksellisen härskiä ja jopa tehokkaampaa kun valtaosalla yrityksistä. Apple kuten monet muut ylikansalliset yritykset, käyttää hyväkseen matalamman verotuksen maita, kuten Irlantia ja ohjaa voittonsa näihin. Käytännössä Apple ei kuitenkaan maksa veroja edes Irlannin normaalin 12,5%:n yritysveroa, vaan heidän todellinen veroasteensa on liikkunut 2-5%:n luokassa.

Itseasiassa Euroopan komission selvityksen mukaan yksi Applen Irlantilaisia yrityksistä onnistui menemään tämänkin alle ja maksoi veroja vain 0,005%.

Nyt Applen verokikkailu on tullut entistä enemmän esiin kiitos Paradise Papers-vuotojen, joista Applen nykyinen verokikkailurakenne ja kätketyn omaisuuden määrä on tullut esille. Apple käyttää tällä hetkellä Jerseyn saarta välttääkseen maksamasta verojaan.

Applen ja muiden suuryritysten veronkierto on mennyt niin käsittämättömän haisevaksi, että se alkaa hiljalleen olla kestämätöntä. Se rahamäärä joka julkisesta taloudesta katoaa tähän mustaan aukkoon on pääsyy julkisten talouksien kiristyneeseen tilanteeseen. Yksinkertaisesti jatkuvasti kasvava määrä pääomaa karkaa valtioiden ja kuntien ulottumattomiin, jättäen ne heikkenevään tilanteeseen. 

Verojen maksu on nyt kansalaisten velvollisuus, ei yritysten. Yrityksen tehtävä on tehdä voittoja omistajilleen, ja sivuuttaa näiden nimissä kaikki moraaliset ja eettiset näkökannat, kunhan lakia teknisesti noudatetaan, se riittää.

Apple on mätä omena. Ensin he näyttivät miten heillä on rohkeutta tehdä laitteistaan kuluttajille huonompia yrittämällä tappaa kuulokeliitäntä ja nyt on paljastunut missä Applen todellinen rohkeus on: heillä on rohkeutta tehdä mitä tahansa ettei veroja tarvitsisi maksaa. Sillä eiväthän yhteiskunnat tarvitse teitä, sairaaloita, poliisia tai opettajia. Yhteiskunnat tarvitsevat ylihintaisia älypuhelimia joihin ei voi kytkeä yleisiin standardeihin perustuvia laitteita.

Näin somen hallitseman aikakautemme henkeen sopien, mielessäni onkin mielessä pari sopivaa hashtagia Applelle:
#rohkeus
#veronkierto
#verokikkailu
#harmaatalous
#mustatulevaisuus


Kommentit

  1. Tuhka miettii että siinä vaiheessa kun valtioilla alkaa oikeasti olla pulaa rahasta. Varsinkin valtaa omaavilla valtioilla, silloin voi käydä niin että veronkiertoa aletaan kiristää.
    Tai voihan siinä käydä niin että päästään cyperpunkin maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veronkiertoa aletaan kiristämään jos voidaan. Olemme jo tilanteessa jossa suurimmat suuryritykset ovat monia maita voimakkaampia, joten valtioilla ei välttämättä ole loputtomasti neuvotteluvaltaa tässä tilanteessa.

      Muutenkin, jos tietyt valtiot (köh, Yhdysvallat, köh, Kiina) voivat hyötyä voimakkaista yrityksistään, käyttäen niitä vallankäytön välineenä. Millä lihaksilla pienemmät maat vastustavat näitä jättiläisiä?

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.