Häirintärikos ei vanhene koskaan


Olipa kerran tohtori Christian Ott. Hän teki jotain poikkeuksellisen tyhmää ja ahdisteli kahta naista ollessaan työssä maineikkaassa Kalifornian teknillisessä instituutissa Caltechissa. Instituutti toimi ja Ott lensi pihalle, mikä oli tilanteen valossa täysin asiallinen seuraus sopimattomasta käytöksestä.

Sitten tapahtuikin jotain jännää: Turun yliopisto palkkasi Ottin kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Tästä seurasi tietysti vastalauseiden myrsky ja lopulta kävi mitä näissä tapauksissa yleensäkin: Yliopisto päätti joustaa paineen edessä ja purki työsuhteen Ottin kanssa.

Oliko tämä oikea veto vai ei? Tutustutaan Christian Ottin ja Turun Yliopiston tapaukseen. Voidaan myös kysyä:


Teon pitkät seuraukset

Christian Ott tuli siis pieneen Suomeen töihin. Hän vaihtoi maineikkaan Caltechin tuntemattomaan Turun Yliopistoon, tullen sinnekin vain määräaikaisena työntekijänä. Ongelma: hän joutui lähtemään Caltechistä ahdistelusyytteiden takia. Syytteet vaikuttaisivat täysin asiallisilta, joten Ott ei ole tässä mikään viaton uhri. Tapaus näyttäisi suhteellisen selvältä.

Suomen tunnetuin jatkuvien sähköiskujen kohde ja (ilmeisesti myös tieteentekijä) Syksy Räsänen totesi Ottista ettei seksuaaliseen häirintään syyllistynyt "ei voi vain vaihtaa instituuttia ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut". Tämä on totta ja lausunto jonka voin allekirjoittaa. Ja se on kaikkea muuta kun mitä Ottille on käynyt. Ott ei ollut siirtymässä toiseen instituuttiin puhtaalla pöydällä, kaikkea muuta.

Ja vaikka Ottin työsuhdettaan ei olisi nyt purettu, ei sekään olisi ollut "jatkamista niin kun mitään ei olisi tapahtunut". Ott on merkitty mies ja pysyy sellaisena koko ikänsä. En yllättyisi jos kuulisin hänen olevan päivittäisen häirinnän kohde.

Ott on joutunut ottamaan paljon huonomman pestin, pikkumaan suht tuntemattomasta opinahjosta. Ja nyt näyttäisi ettei sekään käy. Ott menetti työnsä, joutui julkisen häpäisyn kohteeksi, hänen maineensa ei koskaan palaa ennalleen.

En puolustele pätkääkään Ottin tekoja mutta jos pitkäaikaisia vaikutuksia katsotaan, hän näyttää tekojensa pahimmalta uhrilta. Ei ole kohtuutonta väittää että Ottille itselleen on seurannut pahemmat seuraukset kun hänen ahdistelunsa uhreille. Ott ei ehkä koskaan voi työskennellä alallaan, ainakaan missään länsimaissa.

Hänen uransa ei vain ole kärsinyt osumaa, se on ohi.Yksikään nimekäs taho ei voi enää palkata häntä.

Onko hänestä vaaraa?

En toki vastusta sitä että vaarallinen yksilö ei saisi työskennellä niiden parissa, joille hän vaaran aiheuttaa. Emme ota pedofiilejä töihin lastentarhoihin ja niin edespäin.

Sen mukaan mitä löysin (ja voitte korjata jos olen väärässä) Ott ei käynyt kehenkään käsiksi tai pakottanut ketään mihinkään, eikä raiskannut tai yrittänyt raiskata ketään. Hän lähetti asiattomia viestejä. En yritä vähätellä hänen tekojensa ikävyyttä, mutta hänen vertaamisensa esimerkiksi raiskaajaan tai Hollywoodin ahdistelukohuihin on absurdia.

Ott ei kuitenkaan näyttäsi kovin vaaralliselta. Hänen toimintansa on ollut lähinnä asiatonta viestintää ja valta-asemansa kyseenalaista käyttöä.

Jos Ott jatkaisi tätä touhua, hänet olisi sangen helppo erottaa toimiensa takia. Nyt hänet erotettiin ennaltaehkäisevästi ettei hän vaan lähettäisi kenellekään lisää sopimattomia viestejä.

Tämä ei vieläkään ole puolustuspuhe Ottin teolle. Häirintä on väärin ja siihen pitää puuttua. Oleellista on huomata että niinhän nimenomaan tehtiin. Ott lensi pihalle kun leppäkeihäs, häirintään puututtiin. Ja jos sitä tapahtuisi lisää, siihen todennäköisesti puututtaisiin taas, varsinkin jos tekijä olisi jo "poliisin vanha tuttu" kuten tässä on.

Lisäksi voidaan miettiä missä vaiheessa rangaistus ei enää ole suhteessa rikokseen. Se ettet voi harjoittaa ammattiasi enää on täysin kohtuuton rangaistus. Varsinkin kun meillä ei ole varsinaisesti mitään erityisen hyvää syytä olettaa että hän jatkaisi ahdistavien viestien lähettelyä kenellekään. 

Anteeksianto on niin 90-lukuista

Turun Yliopiston rehotori Kalervo Väänänen totesi palkkaamisesta aiemmin että Ott on rangaistuksensa kärsinyt ja ei pitäisi joutua tuomiolle siitä uudestaan. Elämme kuitenkin moraalipaniikin keskellä ja silloin tällaisella rikoksen kärsimisellä ei ole juuri vaikutusta. Olet tuomittu koko ikäsi, eikä kukaan voi asialle mitään tämän jälkeen.

Ja tässä on oikeastaan hyvin tiivistettynä miksi tämän tapaiset kauhistuskohut ovat oikeusvaltiolle sopimattomia. Ne muodostavat oman rinnakkaisen oikeusjärjestelmän, jonka rangaistukset ovat irrallaan muodollisesta oikeusjärjestelmästä ja jonka kanssa ei voi neuvotella.

Minun on mahdoton sanoa onko Ott saalistaja jota ei voi työllistää, vai onko hän rehabilitoitavissa (tai jo rehabilitoitu) yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Ehkä on, ehkä ei. Internetin tuomioistuin on kuitenkin päätöksensä tehnyt ja surukseni näen että Suomen tieteentekijät kiirehtivät osoittamaan edistyksellisyyttään lausunnolla jolla Ottin palkkaus tuomittiin ja joka varmasti oli merkittävä tekijä Ottin työsuhteen purkamisessa.

Mutta moniko allekirjoittaneista tiesi mitä Ott teki? Tai mitä hänen tekonsa hänelle maksoivat? En usko kovin monen selvittäneen asiaa kovinkaan pitkälle - tai miettineen mikä olisi tällaisen lausunnon viesti.

Se on tämä:
Me emme anna anteeksi. Emme koskaan.

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus! Ensimmäinen asiallinen analyysi tästä casesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itseäni ihmetyttää suuresti ettei tätä tapausta ole katsottu sen tarkemmin. Kaikki keskittyvät vain kertomaan miten tässä on kyseessä vaarallinen häiritsijä, mutta lopulta kyseessä onkin jotain suhteellisen mietoa.

      Ihan kun kaikki olisivat lähteneet mukaan ajankohtaiseen hysteriaan.

      Poista
    2. Samaa mieltä. Mielestäni todella nolo ratkaisu Turun yliopistolta taipua "trumpin kannattajakunta"-tasoisen asiaan perehtymättömän joukkohysterian alle.

      Kaverin teoissa ei ollut ymmärtääkseni mitään seksuaalista. Tyyppi ei kenties ole (lievästi sanottuna) vahvoilla johtamisessa tai sosiaalisissa suhteissa, mikä on tietenkin täysin epäammattimaista, ja inhottavaa opiskelijoiden kannata.

      Turha on kuitenkaan lietsoa mielikuvaa että näiden henkilöiden ura olisi jotenkin täysin pilalla. Vaikuttaisi lähinnä että "uhrit" ovat edelleen tieteen huipulla arvostetuissa tutkimusryhmissä ja lisäksi koko maailman sympatia on heidän puolella.

      Tekoon nähden rangaistus on kohtuuton. Kaverihan alennettiin huippuyliopiston proffasta jonkun b-luokan yliopiston rivitutkijaksi, ja sekään ei riitä? Mitähän hyötyä on kenenkään kannalta siitä että tyypin ura ja maine tuhotaan?

      Mitään rikostahan ei ole edes tapahtunut. Onko siis edes laillista irtisanoa jo tehty sopimus tällaisella perusteella?

      Joku saisi tehdä asiasta vasta-addressin. Itse harkitsisin ainakin allekirjoittamista. Toki toivoisin vielä vähän vakuuttavamman selvityksen saamista asiasta, ettei tule sitten hutkittua hutia eli vaadittua asiaa josta ei tiedä kunnolla mitään.

      Poista
    3. Näinhän tämä on. Naurettava ylireagointi, seurauksena #MeToo-kampanjan jälkeensä jättämästä hyvin latautuneesta ilmapiiristä.

      Poista
  2. "In addition to Kleiser and Gossan, seven other students have left Ott’s research group since 2012. All of them spoke with BuzzFeed News. Four said they were fired, abruptly. Many said that Ott’s erratic behavior created a hostile and demanding work environment where bullying was the norm."

    Ei varsinaisesti ihmistyyppiä, joita tarvitaan akateemiseen ympäristöön yhtään enempiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottista ei kannata tehdä ehkäpä esimiestä, mutta niin ei tässä tehtykään. Hän on ehkä paska ihminen, mutta tarkoittaako se että hänen ei koskaan pitäisi saada työskennellä alallaan? Tai millään alalla?

      Poista
  3. Ottia ei erotettu virastaan - hän on yliopiston "kuntoutusohjelmassa" ja "will be allowed back on campus July 1".

    Ihan kuin olisit itse hysteerinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa uutisoinnista näytti olevan sitä mieltä että hänet on erotettu, osa puhui suspencionista. Oleellista nyt kuitenkin on katsoa mitä nimenomaan Suomessa tapahtui, se on tässäkin artikkelissa huomion keskipisteenä.

      Poista
  4. Minulla on asianajaja etsinnässä, juurikin häirintään liittyen. Tuosta en ole kuullutkaan, etteivät nämä häirintärikokset vanhenisi. Kiitos jakamisesta. Vaikeita asioita, kun joutuu kauan näiden kanssa painia. Nyt kuitenkin päätin, että asiaan on tultava loppu. http://www.asianajotoimistojoensuu.fi/palvelut/rikosasiat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vanhenevat, tässä vanhentumattomuudella viitataan lähinnä rikoksen seurauksiin ja siihen, ettei niistä pääse välttämättä eroon ikinä - ei uhri, eikä häiritsijä.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.