Afrikan Tähti-kohussa kaikki mokasivat

Afrikan tähti, tuo lautapelien klassikko, on ollut keltaisessa mediassa ja somessa kuumin puheenaihe. Ja se kertoo miten kieroon mediaympäristömme menevät nimenomaan sosiaalisen median vaikutuksen kanssa. Joka tapauksessa, tämä on niitä tilanteita, jossa kaikki ovat mokanneet, aivan kaikki.

Niin, paitsi ne opiskelijat, joista tämä kohu lähti, he eivät nimittäin oikeasti tehneet mitään väärää. Mutta kaikki muut, voi kaikki muut mokasivat.

Jos tämä täysin turha kohu on mennyt ohi, niin onneksi olkoon. Yhtä typerää ja tarpeetonta meuhkaamisen aihetta en ole tänä vuonna nähnyt. 

Tämä kuva Iltalehdestä summaa mistä kaikki lähti liikkeelle:
 
Sitten kaikki menikin pahasti pieleen ja kaikki mokasivat. Kyllä, ihan kaikki. Tässä tarinassa ei ole hyviä tai pahoja, vain idiootteja ja lisää idiootteja, niin ne rasistiset öyhöttäjät, yliopisto, media ja niin tämän aloittanut vaihto-oppilaskin. Jos olet tässä asiassa jollain "puolella" kannattaa jättää tämä lukematta, koska puolesi mokasi myös.
 
Aloitetaan ilmiselvimmästä mokasta, joka on itseasiassa tämän tarinan pienin ja työskennellään siitä eteenpäin suuruusjärjestyksessä. 
 
Tämä Päivä esittää: miten kaikki mokasivat Afrikan Tähti-kohussa.

Vaihto-oppilas mokasi

Vaihto-oppilas joka kohun aloitti mokasi. Hän väitti lautapelin olevan rasistinen, kolonialistinen ja ilmeisesti myös sotki orjuuden siihen mukaan, mitä ainakaan mistään tuntemastani Afrikan Tähden painoksesta et kyllä löydä.

Ja jos asiaa oikein väännetään, niin kolonialismin tavallaan ymmärrän. Se, että eurooppalaiset ryöstävät Afrikan mannerta ei välttämättä ole se positiivisen viesti. Mutta... Afrikan Tähdessä pelataan seikkailijoita, jotka kaivavat timantteja. Siinä ei alisteta paikallisia, orjuuteta ketään tai edes satuteta. Peli on seikkailu, aarteen etsintä käytännössä.

Taaskin jos asiaa lähdetään vääntämään oikein vääntämällä, voidaan argumentoida, että nekin timantit kuuluvat paikallisille, mutta nykypäivänäkin voivat eri maiden yritykset kerätä luonnonvaroja eri maista, myös Suomesta. Mikään pelissä ei oikeastaan viittaa ryöstämiseen. Helkkari, pelissä jopa pitää maksaa joka kaivuusta, joten voisi olettaa siinä palkattavan paikallisia työhön.
 
Ja vaikka allekirjoittaisimmekin väitteet, entä sitten? Onko nyt oikeasti uskottava, että Afrikan Tähti vahvistaa kolonialistisia stereotypioita? Että jokin valkoinen mies saa siitä inspiraation Afrikan resurssien lisäryöväämiselle? 
 
Aina kun näitä keskusteluja käydään, joku tulee aina huomauttamaan, miten media vaikuttaa todellisuuteen ja mielipiteisiimme ja muovaa niitä. Ja se on totta, nauttimamme media ja sen kuvaava maailma muovaa käsitystämme maailmasta, tämä on totta yleisellä tasolla. 

Mutta nyt emme puhu yleisellä tasolla, puhumme yhdestä konkreettisesta esimerkistä. En halua puhua median vaikutuksesta yleisellä tasolla, vaan haluan puhua Afrikan Tähdestä. Ja jos keskitymme siihen ja kysymme rehellisesti: ylläpitääkö Afrikan Tähti rasistisia tai kolonialistisia rakenteita ja millä konkreettisella tavalla, vastaus on...
 
Ei.

Lopulta kuitenkin vaihto-oppilaan tulkinta pelistä on syvästi väärin. Hän näki kuvakieltä, jota ei ymmärtänyt ja tulkitsi sen kysymättä tai selvittämättä mistä on kyse. Hän maalasi havaintojaan omilla värittyneillä mielipiteillään.
 
Tämän väärän tulkinnan varjolla hän lähti sosiaaliseen mediaan ja julkaisi väittämiä rasismista. Hän meni alustoille, jotka ovat super-herkkiä räjähtämään näiden kysymysten ympärillä, teki sinne paikkansapitämättömiä väittämiä ja loi someraivon ja teki sen selvästi tarkoituksella.
 
Hän ei myöskään selvästi ymmärtänyt mistä Afrikan Tähdessä on kyse. Hän yleisti jotain näkemäänsä, minkä kulttuurisia juuria tai merkitystä hän ei ymmärtänyt, vaan tulkitsi sen pahimman mahdollisen linssin kautta. Hänen videonsa aiheesta kertoo hyvin selvästi miten hän ei ymmärtänyt koko tilannetta ja maalasi päälle kontekstia, jota tapahtumassa ei mukana ollut
 
Ja lopulta, kyse on lautapelistä ja opiskelijoiden pelleilystä. Vakavuus millä sellainen asia pitäisi ottaa on hyvin pieni.

Hän mokasi. Mutta muut mokasivat pahemmin.

Öyhöttäjät mokasivat 

Seuraavat mokaajat olivat someöyhöttäjät. Kun tämä kohu lähti liikkeelle, hirveä määrä idiootteja alkoi lähetellä kaikkea sopimattomuuksista tappouhkauksiin yliopiston "suvakeille" kun olivat niin loukkaantuneet Afrikan Tähden puolesta.

He olivat raivona myös vaihto-oppilaalle, joka toki oli mokannut, mutta hänen mokansa ei ollut lähelläkään sitä luokkaa, että siitä olisi sopivaa alkaa uhkailla. Tai yrittää saada jäljitettyä kyseistä henkilöä, kyseinen vaihto-oppilas tuskin tuntee oloaan kovin turvalliseksi, sillä olen aika varma hänen nimensä olevan jo laajasti erinäisissä piireissä levitetty.

Öyhöttäjät kuitenkin mokasivat myös siinä, että he tekivät tästä tilanteesta rasistisen. Afrikan Tähti ei ollut rasistinen, mutta rasistiset nettikirjoittelijat ja somekommentoija (kollektiivisesti öyhöttäjät) kyllä toivat rasismin mukaan keskusteluun. Rasistiset haukkumiset ja uhkailut tekivät tilanteesta rasistisen.

Joten nyt tämä on rasistinen keskustelu, kiitos rasistien, jotka tekivät siitä sellaisen. He mokasivat. Mutta ollaanpa rehellisiä, öyhöttäjät mokaavat aina, joten tämä ei ollut odottamatonta. Ja nyt sitä parjattua kriisiapua tarvitaan.

Suvaitsevaiset mokasivat

En keksinyt tälle ryhmälle tämän parempaa nimeä, joten puhuttakoon suvaitsevaisista. He mokasivat lähtemällä tähän mukaan ja pitämällä alkuperäisiä väitteitä rasismista valideina. He tekivät tästä kohusta todellisen lähtemällä tukemaan sitä sen sijaan, että tämä ilmiselvästi mitätön ja merkityksetön somepostausraivo olisi ymmärretty sellaisena mitä se on.

Mutta ei, esimerkiksi Fatim Diarra (tunnettu mm. kansanedustajan aseman käytöstä ilmaisen pyörän hankkimisessa) lähti harmittelemaan, miten on surullista, ettei pelin valmistaja halua "ymmärtää pelin taustaa", kun samalla itse ei selvästi tunnu ymmärtävän pelin taustaa.

Mutta suvaitsevaiset mokasivat entistä pahemmin, sillä lähtemällä tähän mukaan, he tekivät itsestään pellejä ja antoivat uskottavuuspisteitä rasistisille öyhöttäjille.

Koska kun vaaliaika tulee ja turuilla ja toreilla keskustellaan äänestäjien kanssa, kuinka helppoa on kertoa kaiken maailman vihervassarien olevan todellisuudesta vieraantuneita, kun pandemian aikana he tahtovat keskustella siitä onko lasten lautapeli rasistinen? Tämä on juuri sellainen konkreettinen asia, jota kansan syvät rivit ymmärtävät ja joilla heidät saadaan puolelleen.

Jos emme halua Perussuomalaisista suurinta puoluetta, meidän täytyy lakata antamasta heille tällaisia helppoja täkyjä mihin tarttua. Tykkäsit pelistä tai et, Afrikan Tähti on osa suomalaista kulttuuria, yksi symboleista, jonka kaikki tuntevat. Ja haukkumalla sellaista teet helposti itsestäsi vihollisen ja pellen. 

Ja pahinta tässä on se, ettet voi voittaa tässä mitään. Menemällä huutamaan rasismia Afrikan Tähden kohdalta, parhaimmassakaan tapauksessa et saa ketään uutta puolellesi. Ei yhtään ketään. Tämä ei ole sellainen aihepiiri jolla voitetaan sydämiä ja mieliä. Mutta persuleirissä ja öyhöttäjien parissa tässä on konkreettinen esimerkki millä he kyllä voivat leimata sinut, vasemmiston ja vihreän aatteen kyllä kansan vihollisiksi.

Joten hiton hyvin meni, mokasitte.

Yliopisto mokasi

Yliopisto se vasta mokasikin. Sen sijaan että kohu otettaisiin järkevästi vastaan huokaisemalla ja sivuuttamalla niin kun se olisi pitänyt, Yliopisto päätti syöttää opiskelijat susille ja anella anteeksipyyntöä. Opiskelijajärjestö pyysi anteeksi, varadekaani pyysi anteeksi ja vielä lisäksi alkoi pahoitella sitä, miten suomalaisessa yliopistossa ei ole tarpeeksi tummaihoisia pesteissä.

Opiskelijat kuitenkin leimattiin pahoiksi ja tässä on yliopiston suurin virhe. He eivät puolustaneet opiskelijoitaan, vaan myönsivät heti kaikki syytteet ja perustelivat sitä valkoisella tietämättömyydellä, johon opiskelijat syyllistyivät. 

Tilannetta on puolusteltu sanomalla, etteihän tässä ketään nimenomaisesti syytetä rasisteiksi, mutta kyllä valitettavasti syytettiin, kierrellen ja kaarrellen mutta syytettiin. Esimerkiksi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta kerkesi pahoitella, miten rasismia oli tapahtunut ja miten rasismia esiintyy kaikkialla. Sitten yrittää pakoilla, etteihän tässä oppilaita rasisteiksi kutsuta.

Mutta helkkari: jos juuri tuomitsit oppilaiden teon rasistiseksi, niin kyllä sinä juuri syytit niitä oppilaita rasisteiksi.

Oppilaiden perään onkin hönkimässä melkoinen nettiraivo. Toisaalta öyhöttäjät, mutta sitten myös hyvää tarkoittavat idiootit, jotka ovat nyt vainoamassa näitä oppilaita heidän "rasisminsa" takia.

Yliopistolla on järjestetty oppilaille kriisiapua, mikä on oikeasti tarpeen tässä kohtaa. Some shitstormin keskellä tarvitsee sitä, se ei ole mikään mukava seilaus.

Mutta tässä kohussa Yliopisto ja oppilasjärjestö mokasivat.
 

Media mokasi

Isoin moka oli medialta. Se että suuret lehdet lähtevät kirjoittelemaan tällaisesta latautuneesta aiheesta oli hirvittävä virhe. Nyt yhtäkkiä pikkukohusta tuli iso ja ihmiset, jotka eivät muuten siihen olisi koskeneet ovat nyt kaikki työntäneet lusikkansa soppaan.
 
Media teki tästä ison jutun. Somemyrskyn keskellä olevat oppilaat olisivat päässeet paljon vähemmällä, jos tästä ei-uutisesta ei olisi tehty uutista ja jotain helvetin "valtakunnallista keskustelua". Koska ollaan nyt rehellisiä, tämä ei ole mikään keskustelu, tämä ei ole edes uutinen.
 
Tässä on se oikea otsikko:
Opiskelijat pukeutuivat lautapeliasuihin, joku loukkaantui ja alkoi huudella ja rasistit alkoivat huudella takaisin. Loppu.
Toki tässä on helppo huomata millaiset mediat tästä eniten kirjoittavat, nimenomaan oikealle kallellaan olevat lehdet, keltainen lehdistö ja netin äärioikeistolaiset roska-aviisit. Niiden kohdalla ei voi puhua mokasta, sillä niille tämä on kultakaivos: paljon klikkauksia ja hyvää nettiraivoa öyhöttäjiltä, jotka ovat nyt intopiukeina Afrikan Tähden sorsimisesta ja valmiina äänestämään ehdokasta, joka lupaa lähettää vihervassarit ja ulkomaalaiset takaisin sinne mistä tulivatkin.
 

Loppukaneetti

Tässä ei voi sanoa paljon muuta loppuun kun, että kaikki ovat oikeastaan aika perseestä. Keksitty kohu, jota levitetään klikkausten toivossa, joka saa rasistit vaahtoamaan ja suvaitsevaiset tekemään itsestään pellejä.
 
Toivottavasti edes Afrikan Tähden myynti kasvaa tästä.  

Ai niin ja minä mokasin kun puhun tästä myrskystä lusikassa. Hyvä minä.

Kommentit

  1. Ihan siinä pelissä Slv. Coast jossa pelaaja joutuu "jäämään orjaksi" eli odottamaan paikoillaan kolmen heittovuoron ajan. Joten aivan orjaton peli ei siis ole vaikka tässä tapauksessa pelaaja joutuu itse orjaksi jos hänelle käy huono tuuri Slv. Coastissa. Useimmat pelin pelaajat eivät tosin noudata näitä "jää odottamaan" -säöntöjä ja Slv. Coast pelataan normaalisti aivan kuten muutkin kaupungit vaikka sieltä nostaisikin sen tyhjän kiekon. Pelissä on myös selvä kolonialitinen kaikku jota ei voida kiistää sillä peli sijoittuu tuon ajan Afrikkaan ja siinä eristää Cullinan -timanttia joka oikeassa elämässä päätyi Englannin kruununjalokiveksi. Laudan kuvitus edustaa romantisoitua kuvausta eksotisoidusta Afrika sta jota ei ole kuitenkaan koskaanhan ollut olemassa. Mannerla on itse sanonutkin olleensa silloin naiivi teinipoika kun loi kyseisen pelin silloin 1950-luvun alussa lapsellisen tietämyksen varassa. Mannerlan tietämys Afrikasta kun perustui silloin Humphrey Bogartin elokuviin ja Tarzan-kirjoihin. Afrikassa Mannerla pääsi käymään vasta 1980-luvulla. Nämä eivät ole kuitenkaan syitä miksi peli pitäisi kieltää. Tärkeintä on se että muistaa pelin olevan oman aikansa tuote. Ja maailmaa saa katsoa aika negatiivisesti, jos haluaa nähdä siinä jotain rrasistista kuten tämä somalilainen Jama Jamakin sanoi Itla-Sanomien jutussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se oikeastaan on, Afrikan Tähti ei yritä olla mikään opetus, jossa kerrotaan Afrikan realiteetit. Se on nimenomaan seikkailu maailmassa, jota ei ole olemassa.

      Poista
  2. Yliopiston suhtautuminen lisäsi kyllä jälleen omaa negatiivista asennettani niitä kohtaan. Olen aika huolissani yliopiston nyky suunnasta mihin se on menossa. Tästä oli vähän aikaa sitten ainakin Suomen kuvalehdessä juttua yliopistojen polarisoitumisesta ja kuinka se on selkeästi meilläkin realistinen uhka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yliopistojen polarisoituminen on täysin kuvitteellinen uhka. Ainoa uhka on että tällaiset täydelliset ei-tapahtumat kuten Afrikan Tähti-kohu otetaan todesta ja niiden varjolla maahan äänestetään äärioikeisto valtaan.

      Poista
    2. Tästä olen kyllä vahvasti eri mieltä. En siitä huolimatta ole äänestämässä äärioikeistoa valtaan.

      Poista
    3. Se jää nähtäväksi. Tämä on juuri niitä puheenaiheita millä vasemmistoa maalataan todellisuudesta vieraantuneeksi, vaikka kohu onkin enimmäkseen olemassa vain keltaisen lehdistön sivuilla.

      Poista
  3. Kiinnostaisi muutenkin tietää minkä nyt tässä yhteydessä luet äärioikeistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärioikeiston. Se ei ole jotain mistä tarvitsee alkaa halkoa hiuksia, äärioikeisto on varsin selkeä porukka. Äärioikeistosta on kotoisin ajatus siitä, ettei nykyään olisi selvää mikä on äärioikeistoa.

      Poista
    2. Lähes kaikki Suomessa olivat yli 20 vuotta sitten nykykäsityksen mukaan äärioikeistolaisia, eli täyspäisiä. Nykyaika on tehnyt suuresta osasta sekopäitä, jotka eivät kuulu "äärioikeistoon". Niin se sairas kultturimarxilaisuus on myrkyttänyt aivot monelta.

      Poista
    3. Tuo on näitä äärioikeiston talking pointteja. Ennen kun aletaan kutsua kenestäkään ei täysipäisinä, pitää muistaa kummalla puolella tuetaan avoimesti Trumpia, avoimesti jatkuvasti valehtelevaa pelleä, joka yritti vallankaappausta kun ei saanut jatkaa presidenttinä. Tai mitenm se on nimenomaan oikealla ollaan vakuuttuneita, että rokotteet ovat vaarallisia, eivätkä suojaa hengenvaarallisilta taudeilta.

      Jollakin puolella aitaa on ne aivot myrkytetty, mutta vasemmalta en sitä lähtisi ensimmäisenä etsimään.

      Poista
  4. Lähinnä mietin, että mitkä tahot meillä Suomessa tätä äärioikeistoa edustaa, onko meillä esim. äärioikeistolaisia puolueita? Minä kun en rehellisesti oikein tiedä. Ja näin vasemmistoon kallellaan olevana koen kyllä, että joissakin asioissa vasemmisto on oikeasti hylännyt eri tavalla ajattelevat, eivätkä ota siltä puoleltakaan tulevaa kritiikkiä vastaan. Henkilökohtaisesti tämän kokeneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa selkein äärioikeiston edustaja on Perussuomalaiset, heillä on edustettuna kaikki, vihaa löytyy AY-liikkeelle, medialle ja ulkomaalaisille. Kokoomus on tosin viime vuodet selvästi kosiskellut samaa porukkaa varovaisesti, mutten vielä äärioikeistolaiseksi kutsuisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.