Taistelupeleillä tappajaksi ja muita virheellisiä käsityksiä videopeleistä

Helsingin Sanomien mielipide-osiossa julkaistiin tänään (30. toukokuuta 2012) kirjoitus jota olin hieman odottanut: Anna Voipio (luokanopettaja ja äiti) valisti meitä siitä miten "Taistelupeleillä koulutamme lapsistamme tappajia".



Hyvinkään surullisen ampumistapauksen jälkeen pidin väistämättömänä että tämä keskustelu alkaa, varsinkin sen jälkeen kun ampujan harrastuksista löytyi Battlefield-peli.

Keskustelu videopelien väkivallan vaikutuksesta lapsiin ja nuoriin on tällä kertaa jäänyt hieman aselaki-keskustelun varjoon, mutta varjossa oleminen ei tarkoita ettei keskustelua käytäisi. Valitettavasti keskustelua värittää hirvittävä määrä huonoja argumentteja ja järkeä sokaisevia tunteita - unohtamatta myöskään sitä valitettavaa tosiseikkaa, että moni keskustelussa ei tiedä mistä puhuu. Pelejä harrastamaton kommentoi pelejä mediana käsittämättä median toimintaa tai vaikutuksia, mutta mutuun perustuva argumentointi on enemmän sääntö kuin poikkeus suuria tunteita sisältävissä keskustelun aiheissa.

Otetaan heti ensin se tärkein huomio: videopeliväkivalta ei ole oikeaa väkivaltaa. Kun puhumme käyttäytymisen oppimisesta, meidän on huomioitava miten videopelien sisällä tehtävät toiminnot eroavat oikeassa elämässä tehdyistä. Vaikka pelin grafiikka olisi miten realistista, ohjataan peliä edelleen peliohjaimien (padi, hiiri, näppäimistö, joystick jne.) kautta. On hyvin eri asia painaa toistuvasti X-nappia lyödäkseen vastustajaansa brutaalisti - kun on oikeasti lyödä vastustajaa brutaalisti.

Refleksi jossa hyökkään toisen kimppuun ei todellakaan hioudu kun napsuttelen hiirtä tai painelen peliohjaimen nappia. Penn & Tellerin Bullshit-ohjelman videopeliväkivaltaa käsittelevä jakso näytti tästä konkreettisen osoituksen: kun ampumapelejä vuosia pelannut pikkupoika laitettiin ampumaan oikealla aseella, seurasi siitä mitä mille tahansa lapselle kävisi: hän alkoi hetken päästä itkeä. Siinä teille kylmän kova videopelitappajanne.


Pelien vaikutuksesta väkivaltaiseen käytökseen on tehty useitakin tutkimuksia.

Huonoja tutkimuksia aiheesta on valitettavasti paljon. On tutkimuksia joissa lasten leikkien väkivaltaisuutta pelaamisen jälkeen on arvioitu ja todettu lasten leikkivän peleissä tehtyjä asioita. Pitkäaikaista vaikutusta näissä ei olla kyetty osoittamaan. Yksi rikkinäinen tutkimus näytti pelaamisen jälkeen koeyksilöille sanoja ja totesi lopuksi että pelaajat valitsivat "väkivaltaisimpia" sanoja ja näin esitti yhteyttä videopelien ja väkivallan välille. Yksi tutkimus mittasi aivoissa tapahtuvia reaktioita ja kun väkivaltaisen pelin pelaaminen kiihdytti tiettyä aivotoimintaa, tulkittiin tämä väkivaltaisuuden kasvuksi - pelistä innostuminen siis on tulkittavissa väkivaltaisuudeksi. Sama tutkimus osoitti muuten täysin samat reaktiot seurauksena väkivaltaisten elokuvien katsomisesta.

Uskottavilla menetelmillä tehdyt tutkimukset paljastavat väkivaltaisen käytöksen ja videopelien välillä linkin, mutta linkki ei näyttäisi olevan kausaalinen pelikammoisten luulemalla tavalla. Väkivaltainen yksilö on taipuvainen pelaamaan väkivaltaisia pelejä, mutta väkivaltainen peli ei vielä välttämättä tee väkivaltaista yksilöä.

Jos otetaan pieni lapsi ja annetaan tämän pelata yksin väkivaltaisia pelejä ja lisäksi lapsi eristetään vielä kavereistaan (syy voi olla koulukiusaaminen tai ylitarkat vanhemmat, jotka pelkäävät pedofiileja) eivätkä vanhemmat myöskään ole oikeastaan koskaan paikalla (liian kiire elämän tai työn kanssa), voidaan kyllä kasvattaa lapsi joka saa videopeleistä oppeja väkivaltaisellekin käyttäytymiselle. Tämä yhdistelmä itsessään on kuitenkin se ongelma: lapselta riistetään mahdollisuus normaaliin vuorovaikutukseen ja vanhemmatkaan eivät jaksa huomioi lasta. Hän ei opi käyttäytymisen malleja mistään muualta kuin videopelistä, josta on äkkiä tullut hänen ainoa ystävänsä. Lapsi ei saa videopelissä kokemilleen asioille oikeanlaista kontekstia, kun ainoa mitä hän kokee on videopelejä.

Jos videopelin ottaa pois tästä yhdistelmästä, lapsen elämä tässä tilanteessa ei muutu paljoa paremmaksi. Kun tavallinen inhimillinen vuorovaikutus minimoidaan, kasvaa erilaisten käyttäytymisongelmien riski lapsella huomattavasti. Videopelien avulla on todella mahdollista opettaa lapselle negatiivisia käyttäytymismalleja ja jopa väkivaltaa, mutta ne edellyttävät että tältä ensin riistetään muun yhteiskunnan viitekehys jossa pelit tulkitaan. Yhdessä kaverien kanssa pelaaminen esimerkiksi on huomattavan erilainen eläin kun yksin pimeässä huoneessa pelaaminen.


Pelien maailma herättää nykyisin paljon vähemmän suuria tunteita kuin männävuosina. Videopelit eivät ole enää aikuiselle yleisölle tuntematon kummallisuus, vaan nuorten aikuisten sukupolvi on kasvanut pelien ympäröimänä. Tuntemattomuuden vähentyminen on leikannut myös epäluuloja ja harhakäsityksiä, eikä suuria "suojelkaa lapsia peleiltä!"-liikkeitä synny enää samalla tarmolla. Poikkeuksia kuitenkin on ja toki pelienkin väärinkäytöllä on vaikutuksensa.

En yritä sanoa, ettei lasten pelaamista tarvitsisi tarkkailla. Vanhemmalla on vastuu lapsistaan ja verihurmaisimmat pelit eivät todellakaan ole pienten lasten viihteeksi sopivia. Pelien kieltäminen koska vanhemmat eivät ymmärrä on pahimman laatuista tekopyhyyttä ja laiskuutta: jos et ole valmis tutustumaan siihen mitä lapsesi harrastaa, olet aika hirvittävän huono vanhempana olemisessa. Lapset saavat kiellettyjä asioita silloin tällöin käsiinsä, esimerkiksi kaveriensa luona, mutta tämä vaara on kaikessa, eikä mitenkään erityisesti kosketa vain pelejä. Lapset voivat altistua kavereiden luona myös tupakalle ja viinalle, pitäisikö niiden myynti aikuisille kieltää etteivät lapsukaiset vaan saa niitä käsiinsä?

Tutustu peleihin, pelaa niitä lapsesi kanssa ja varmista että ostat hänen kypsyysasteelleen sopivia pelejä. Tee päätöksiä, ole vastuullinen vanhempi, puhu lapsesi kanssa, varmista että hän ymmärtää pelien olevan pelejä ja keskustele lapsesi kanssa pelien tapahtumista.

Ja yhtäkkiä suhteesi lapseesi onkin niin paljon parempi.

2 kommenttia:

  1. Henkirikosten määrä LASKI kun videopelit yleistyivät. Plus, yksi suurimmista videopelien hyödyistä on stressin väheneminen. Yksi suurimmista haitoista missä tahansa harrastuksessa on se kun harrastus vie liikaa aikaa joltakin tärkeältä asialta. Niin yksinkertaista se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pakko mainita, että samalle ajalle sijoittuu muitakin merkittäviä tapahtumia, kuten muu elintason nousu ja Internetin synty ja yleistyminen ja miljoona erilaista terveyttä parantanutta keksintöä. En menisi rankaamaan videopelejä vielä syyksi väkivallan laskuun siis.

      Videopelien väkivaltaa vähentävistä vaikutuksista on yhtä epämääräisesti todisteita kuin lisäävistä.

      Poista

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.