Windows 8 Customer Preview

Kirjoitin viime vuonna Windows 8:n varhaisesta Developer-versiosta ja nyt kun Consumer Preview on ilmestynyt, on aika jatkaa aiheesta.

Asensin Windows 8:n jälleen VirtualBoxiin, sillä asennus Virtual PC:n avulla epäonnistui. Virtual Boxiin loin virtuaalikoneen jolla oli 1024 Mt keskusmuistia, 40 Gt kovalevy. Muutin virtuaalikoneen asetuksia aiempien kokemusten perusteella myös hieman:

  • Settings / System / Motherboard / ruksi kohtaan Enable IO APIC.
  • Settings / System / Processor / ruksi kohtaan Enable PAE/NX.

Asennusprosessi oli hieman muuttunut Windows 7:stä ja oli varsin suoraviivainen, eikä vaatinut käyttäjältä paljoakaan tekemistä. Lisäksi asennus oli suhteellisen nopea. Asennuksen valmistuttua, avautui uusi jännittävä latauskuva:


Latauksen jälkeen avautui käyttäjän asetuksien määrittely. Tähän kuului mm. Windowsin taustavärin määrittely ja kirjautuminen sisään Microsoft Live ID:llä.


Asennuksen jälkeen uusi Metro-ulkoasun mukainen aloitusnäkymä ilmestyi tervehtimään käyttäjää suorastaan iloisesti.

Aiempaan versioon verrattuna ulkoasu oli muuttunut hillitymmäksi. Väripaljous oli melkoista, mutta kuvakkeet olivat uuden Metro-tyylin mukaisesti yksinkertaisia ja selkeitä. Lisäksi ohjelmavalikoima oli merkittävästi muuttunut aiemmista ja nimet olivat muuttuneet kohti selkeämpiä.

Työpöytä
Windows-työpöytä oli myös muuttunut.


Uusi oletustaustakuva oli muikea. Muuten käyttöliittymä oli muuttunut yhdellä kriittisellä tavalla aiemmasta: Käynnistä-painike oli kokonaan poistettu. Muutenkin työpöytäohjelmia vaikutti olevan vähemmän ja niihin pääsy oli hieman hankalampaa. Paino oli selvästi laitettu Metro-sovelluksille ja työpyödän rooli oli Windows 8:ssa jäämässä toissijaiseksi. Työpöytäsovelluksiin pääsy onnistuu, mutta on yllättävän hankalaa.


Charm Bar
Uusi käyttöliittymäelementti oli oikeaan laitaan saatava Charm Bar jonka avulla pystyi eri sovelluksissa avaamaan asetuksia ja lisätoimintoja ja muutenkin hallita ohjelman toimintaa.

Charm Bar ilmestyy oikeaan laitaan siirtämällä hiiren kursori oikeaan alanurkkaan Metro-sovelluksissa ja sen kautta pääsee käsiksi erilaisiin asetuksiin ja toimintoihin. Myös sammutuskomennot löytyvät tätä kautta.

Charm Barin löytäminen on tehty toistaiseksi hieman hankalaksi ja sen toivoisi helpottuvan jatkossa. Lisäksi häiritsevästi käyttöliittymässä on erilaisia valikoita. Hiiren kakkospainikkeen napsautus avaa ylä- ja/tai alalaitoihin ilmestyvät toimintopalkit mutta niiden lisäksi Charm Bar avautuu oikeaan laitaan.


Charm Bar näyttäisi olevan myös ainoa tapa päästä käsiksi Metro-käyttöliittymän asetuksiin.


Työpöydältä löytyy erillinen perinteinen Control Panel omine asetuksineen.


Metro-sovellukset
Uusia Metro-sovelluksia tosin oli paljon ja niiden laatu oli aiemmasta Betasta parantunut huomattavasti. Mielenkiintoisena trendinä Microsoft näyttäisi tekevän jälleen itseasiassa seuraavan Applen jalanjäljissä: kuten Apple uusissa käyttöjärjestelmissään, myös Microsoft tuo mobiiliplatforminsa sovelluksia ja toimintoja työpöydälle.

Store
Windowsin sisäänrakennettu kauppapaikka oli hyvin toimiva ja selkeä.
Kauppapaikka ei sinällään tarjonnut mitään mahtavaa ja uutta, mutta se oli selkeämpi selata kuin esimerkiksi Applen vastaava. Androidin uusi kauppapaikka on mielestäni miellyttävämpi, mutta Windows Store ei häviä paljolla.

Ohjelmia pystyi selata Storesta eri kategorioista ja myös ilmaisien ohjelmien löytäminen oli tehty helpoksi. Sovelluksia oli jo tässä vaiheessa melkoinen määrä joten kun Windows 8 julkaistaan, voidaan Storen olettaa olevan jo täysin kilpailukykyinen ohjelmien ostopaikka. Maksullisista peleistä oli myös saatavilla kokeiluversioita Xbox 360 konsolin pelien tapaan.

Asentaminen kaupasta oli suoraviivaista. Ohjelma valittiin ja komennettiin Install sen alta.


Ohjelma laitettiin latausjonoon ja käyttäjä sai jatkaa touhujaan asennuksen aikana. Asennuksessa olevat ohjelmat ja asennuksen valmistuminen vilahtaa ruudun oikeassa ylänurkassa. Asennus ei vaikuttanut virtuaalikoneen suorituskykyyn millään huomattavissa olevalla tavalla. Maksullisten ohjelmien ostaminen ja asentaminen vaatii maksuvaiheen välissä, mutta on muuten samanlainen.

Xbox Live Games
Microsoft on laajentanut vahvasti Xboxin peliplatformia Windows 8:n. Xbox Live Games ympäristö ei toiminut Suomesta käytettynä, joten en päässyt sitä kokeilemaan. Perusperiaate kuitenkin olisi käyttää samoja pelaajatietoja, ystävälistoja, pisteitä ja saavutuksia Windows 8:lle tehtyjen Xbox Live pelien kanssa.



Maps
Hyvin tyypillinen karttasovellus. Kartassa suomalaisten paikkojen haku hakusanoilla ei toiminut, eikä liikennetietoja vielä saanut. Karttojen selaaminen oli kuitenkin suhteellisen yksinkertaista. Lopullisessa tuotteessa kotimaan haut toivottavasti myös toimivat. Kartat sisälsivät myös reittihaun.


Videos
Ohjelma jolla laitteelle ostettuja videoita voitiin katsoa. Tämäkään ohjelma ei toiminut vielä Suomesta käsin.

Photos
Kuvien katseluun tarkoitettu ohjelma. Photos osaa näyttää paikalliset kuvat ja kuvia tietyistä verkkopalveluista (Facebook, SkyDrive, Flickr).


Kuvien katselu ohjelmalla oli vaivatonta ja kuvista pystyi tekemään lukitusruudun taustakuvia. Muokkausominaisuuksia kuvankatselijassa ei ollut.



Messaging
Pikaviestin sovellus, jolla pystyi viestimään eri protokollien välillä.
Facebook- ja Messenger-viestintä toimi ongelmitta ja keskustelut näkyivät Windows Phonen tapaan kaikki samalla alueella. Henkilökohtaisesti pidin enemmän erillisissä ikkunoissa keskustelusta "vanhassa" Live Messengerissä, mutta viestintäsovelluksena Messaging ei ollut todellakaan huono.

Mail
Windows 8:n sähköpostisovellus oli miellyttävän näköinen, nopea ja selkeä.


Sovellus tuki suoraan Google, Hotmail ja Exchange-tilejä. Oudosti perinteiset pop3- ja imap-tilit eivät olleet lisättävien listalla, mikä varmasti rampauttaa sovellusta monelle. On varsin mahdollista, että nämä tuet ilmestyvät lopulliseen versioon.

Viestejä oli kuitenkin helppo selailla ja tutkailla. Kun postilaatikon valitsi, näkymä selkeytyi vielä aiemmasta huomattavasti.



Weather
Ohjelma nimi kertoo lähes kaiken tarvittavan: tämä sovellus näyttää paikallisen sään.


Weather pystyi käyttämään tietokoneen sijaintitietoja (jos lupa annetaan) paikantamaan käyttäjän automaattisesti. Lopputuloksena oli näyttävä näkymä paikallissäähän ja pystyi ohjelmalla toki myös selailemaan muidenkin sijaintien säitä.

Calendar
Kalenterisovellus joka näyttää useiden kalenterien sisällön yhdessä.



Kalenteri ei suostunut näyttämään kuin syntymäpäiviä, vaikka sen periaatteessa pitäisi näyttää kaikista kytketyistä kalentereista kaikki sisältö. Ehkäpä lopullisessa versiossa. Näkymä oli kuitenkin selkeä ja toimiva. Tapahtumia pystyi lisäämään haluamiinsa kalentereihin helposti. Ohjelmasta voi siis odottaa varsin käyttökelpoista lopullisessa versiossa.


People
Tämä sovellus oli pitkälti Windows Phone-laitteista tuotu yhteystietohallinta, joka osaa näyttää kontaktien tiedot useista lähteistä ja samaten näyttää sosiaalisten verkkojen päivitykset.


Tuettuja verkkoja ovat Facebook, Twitter, Exchange (ja 365), Google ja Hotmail. Kontaktia napsauttamalla  saatiin näkyville erilaisia viestintätapoja henkilön kanssa (Lähetä sähköpostia, Lähetä Facebook-viesti jne). Lisäksi kontaktin alla oli kontaktin viimeisimmät Facebook- ja Twitter-päivitykset.

Music
Yksinkertainen musiikin soitto-ohjelma. Selkeästi esitetty kuten muutkin Metro-sovellukset.

SkyDrive
Microsoft on integroinut verkkotallennuspalvelunsa suoraan Windows 8:n dedikoidulla ohjelmalla.


Applikaatio mahdollisti SkyDriveen tallennettujen tiedostojen selailun ja tutkailun. Office-tiedostot avautuivat Internet Explorerin kautta ja niitä pystyi selaimessa suoraan muokkaamaankin.

Yhteenveto järjestelmästä
Windows 8 oli edelleen hieman ristiriitainen kokemus. Uudet ohjelmat olivat toki erilaisia ja hyvän näköisiä, toimivuuskin oli kasvanut aiemmasta esiversiosta. Niin kauan kun tein asioita joita varten Windows 8:ssa oli oma applikaatio, pystyin suhteellisen helposti tekemään nämä asiat, mutta heti kun yritin tehdä monia aiemmista Windows-järjestelmistä tuttuja toimintoja, jouduin näkemään yllättävän paljon vaivaa päästäkseni etsimiini ominaisuuksiin käsiksi.

Tämä oli erityinen ongelma työpöytäympäristön kanssa. Työpöytäympäristön hallinnasta oli osa uhrattu Metro-ympäristölle ja työpöydällä toimiminen sen mukaisesti hankalampaa. Toisaalta jos Metro-ympäristö lyö itsensä kunnolla läpi, voi työpöydän merkitys vähentyä huomattavastikin.

Tottutelun kanssa tilanne voi olla toinen. Monet periaatteet olivat muuttuneet ja esimerkiksi Windows-näppäin näppäimistöllä on aiempaa huomattavasti keskeisemmässä roolissa.

Aiempi kritiikkini pätee edelleen: kosketusnäytöllä käyttö on hyvin luontevaa monelle Windows 8:n toiminnolle, mutta perinteinen hiiri ja näppäimistö ovatkin äkkiä kömpelöitä ohjauslaitteita. Ympäristöä itseasiassa on monesti helpompi ohjata näppäimistöllä kuin hiirellä, josta itseasiassa pidin ajatuksena. En ehtinyt vielä lyhyen kokeilemisen aikana siihen tosin tottua, mutta olen suhteellisen varma siirtyväni Windows 8:ssa pitkälti pois hiiren käytöstä käyttöliittymän hallinnassa: näppäimistö on yksinkertaisesti huomattavasti näppärämpi ja nopeampi Windows 8:n kanssa!

Windows 8 oli varsin vakaa. Sain testieni aikana järjestelmän jumiutumaan kerran (yrittäessäni liittää kerralla useita usb-laitteita), mikä on näin varhaisessa kehitysvaiheessa olevalle järjestelmälle suhteellisen hyvä tulos. Usb-laitteita en saanut toimintaan, mutta oletan sen olevan ongelman VirtualBoxin ja Windows 8:n kanssa, sillä aiemmat testini Windows 8:lla ilman virtuaalikonetta eivät paljastaneet moisia ongelmia.

Kommentit