Vähemmän vapaa vapaa lehdistö

Lehdistön vapaus: tarkoittaako se vapautta lehdistölle vai vapautta ulkomaisille intresseille ja tarkoittaako se uutisointia josta saa kuvan maailmasta vai uutisointia joka on rakennettu järkyttämään?

Lehdistönvapaus on yksi tärkeimpiä demokratian peruspilareita. Premissi on ainakin vetävä: demokraattisessa valtiossa ei ole syytä rajoittaa ilmaisua rajoittamalla lehdistöä. Lehdistö uutisoi vallanpitäjien ja pohattojen toilailut ja pitää heidät näin varpaillaan ja rehellisinä. Vapaa mediakenttä on näin demokratian merkki ja tae.

Monissa valtioissa lehdistö ja tiedotusvälineet ovat pitkään olleet valtion kontrolloimia. Tämä voi tarkoittaa Ylen kaltaista valtio-omisteista mutta riippumatonta (tai vain kevyesti riippuvaista) entiteettiä tai kokonaan suoraan valtion kontrollissa olevaa mediaa. Nykyjargon sanoo näiden olevan vain paha asia ja että median puolueettomuus taataan vain vapaalla mediakentällä.

Haluaisin kovasti haastaa tämän uskomuksen. Yksityistetty media vastaan valtion media ei ole nimittäin läheskään niin yksiselitteinen vertailu kun hetkessä voimme luulla.

Kääntöpuolena "vapaa" lehdistön voi tarkoittaa myös viestintäympäristöä jossa median omistajat valikoivat mitä kirjoitetaan ja mistä puhutaan. Uutisointi ei valikoidu sen mukaan mitä oikeasti tapahtuu, vaan sen mukaan mistä saadaan eniten katsojia tai keskustelua aikaan ja tietysti sen mukaan mitkä ovat omat intressit. Tietysti hauskana lisäbonuksena media on joko pohattojen omistamaa eikä näin pure itseään ruokkivaa kättä kovin hanakkaasti.




Intressiongelma

Suurin ongelma yksityisessä mediassa on sen intresseissä. Yksityinen media ei varsinaisesti välitä tiedon levityksestä, sivistyksestä, totuudesta tai maailman parantamisesta. Ne saattavat tehdä kaikkea tätäkin, mutta se ei ole niiden tehtävä. Yksityisen median pääasiallinen intressi on olla voitollinen. Suuret mediakonsernit ovat lähes yksinomaan osakeyhtiöitä ja tämä rakenne lakisäänteisesti pakottaa niiden pääintressiksi nimenomaan osakkeenomistajien arvon kasvattamisen.

Kaikki toiminta yksityisessä mediassa tähtää tähän maaliin: tekemään lisää arvoa osakkeenomistajille. Kaikki muu on toissijaista.

Voittoa tavoittelevan median ongelmat nähdään siinä mitä se uutisoi. Oikeasti hankalia kysymyksiä ei käsitellä tai ne käsitellään sivussa ja nopeasti. Media-aika annetaan trendikkäille kysymyksille joihin sujuvapuheiset "riippumattomat asiantuntijat" voivat antaa soundbite-tyyppisiä vastauksia. Uutisoinnin mediahakuisuus voittaa totuuden tavoittelun ja otsikoinnin vääristyminen ja suoranainen pelkojournalismi ovat yksityisen median kanssa jokapäiväistä sisältöä jos katsomme maita joissa julkista mediaa ei enää ole.

Ja moisen median irvikuvan ei missään tapauksessa kannata olla oikeasti objektiivinen. Henkiparantajat ja huuhaagurut kun tuovat enemmän katsojia kun tiedeuutisointi. Täysin keksitty sopivasti kansaa raivostuttavista aiheista on jatkuvaa. Tätä löytää esimerkiksi EU-uutisoinnissa, muistatteko vielä miten banaanien piti olla suoria? Uutinen oli täysin keksitty, mutta se uutisointiin laajasti silti.

Vapausongelma

Julkisen mediatalon sanotaan usein olevan valtion propagandaa jota tasapainottaa "vapaa" lehdistö. Tässä huomaamme miten termiä vapaus voidaan käyttää melkoisen vaihtelevissa yhteyksissä, sillä vapaa lehdistö ei ole lainkaan vapaata, ehkä jopa vähemmän vapaata kuin julkisen rahoituksen päällä oleva lehdistö.

Ensinnäkin on muistettava vapaan lehdistön riippuvuus tuloistaan, eli osin tilaajistaan, mutta enimmäkseen mainostajistaan. Lehtien kanssa mainosmyynti on kasvattanut osuuttaan paljon ja tilaajien maksama raha on vähemmistössä. Toiset median muodot kuten vaikkapa mainostelevisio ovat kokonaan riippuvaisia mainostajista.

Kun mietimme asiakkuussuhdetta, yrityksen asiakas on lopulta se joka maksaa viulut ja mediamme viulut maksavat mainostajat. Tästä jo pystymme päättelemään median pääasiallisen intressin olevan mainostajissa ja heidän houkuttelemisessaan, yleisö on olemassa vain houkutellakseen mainostajia. En tarkoita mediatalojen olevan automaattisesti vain mainosrahaa ajattelevia, vain että heidän liiketoimintansa taustalla oleva mekanismi on täysin sidottu mainostajiin. Tämä takaa tiettyjä intressejä.

Miten moinen mediatalo nykypäivänä uutisoisi esimerkiksi jättiyritys United Fruit Companyn toimet. Jos siirrämme tapahtumat nykyaikaan, voimme olettaa että tämä maailman suurin hedelmälafka on myös suuri mainostaja. Jos ja kun UFC esimerkiksi yrittäisi aiheuttaa vallankaappauksia ja palkkaisi militiaa ampumaan oikeuksiaan vaativia lakkolaisia, uutisoisiko UFC:n mainosrahasta nauttiva media tätä neutraalisti tai ylipäätään? Päätoimittajat saattaisivat joutua miettimään muutaman kerran ennen kun uskaltaisivat painaa tarinaa joka vie mukanaan monta suurta mainosspottia.

Mainostuloista riippuvainen lehdistö on siis vapaata vain siinä mielessä, ettei nimenomaisesti valtiojohto sanele niiden käytäntöjä. Vapautta jää jäljelle melkoisen vähän, sillä nyt oikeana mestarina ovat rahoittajat. Tämäkään ei olisi ongelma, ellei mediakenttä ja yrityskenttä koko ajan keskittyisi. Kun yritykset olivat pieniä, pystyi media kritisoimaan yksittäistä yritystä ilman merkittäviä vaikutuksia omaan talouteensa. Nyt kun yritysten koko kasvaa suurten konglomeraattien yhdistyessä entistä suuremmiksi voimanpesiksi, alkaa olla vaikea talloa millekään varpaille; jokainen niistä kun on kiinni melko isossa kehossa.

Agendaongelma

Toinen ongelma yksityisessä mediassa on sen kenelle media lopulta kuuluu ja kuka päättää kyseisen median linjan. Demokraattisessa valtiossa valtiollinen media on julkisen kontrollin alaista, mutta yksityinen ei ole. Yksityisen median omistavat sen rikkaat omistajat, miljonäärit ja monikansalliset konsernit.

Tästä löydämme yksityisen median suurimman kompastuskiven: se ei määritelmällisesti ole riippumatonta tai neutraalia. Yksityinen media on aina riippuvainen omistajistaan ja omistajien linjasta riippuen on vain niin neutraalia kun sen annetaan olla. Mediakonsernit ovat rikkaiden ja yritysten hallussa ja niiden kautta meille siivilöityvä kuva todellisuudesta on se mitä nämä tahot haluavat meille välittää.

On varmasti medioita joiden sisältö on vapaasti tuotettua ja joiden omistajat eivät sisältöön puutu, mutta nykyisessä mediakentässä tätä on hankala löytää ja tätä neutraaliutta on vielä hankalampi vahvistaa. Tietyt aiheet ja perspektiivit siivilöityvät tehokkaasti pois tällaisen median näköpiiristä.

Valtiollisen median sidonnaisuudet

Valtiollisen median sanotaan olevan riippuvainen päättäjistä ja monesti se onkin. Suomessa on tehty viime vuosina päätöksiä joilla Yleä sidotaan tiukemmin poliittiseen päätöksentekoon, esimerkiksi muuttamalla rahoitus pois lupamaksuista. Nämä siirrot saavat kauniita nimiä, mutta pitkällä tähtäimellä niiden tarkoitus on saada Yle muutettua nykyisestä roolistaan paljon enemmän eduskunnan tahdon mukaiseksi ja samalla tekemään tilaa yksityisille medioille.

Valtiollinen media joka on riippuvainen lainsäätäjistä tai päättäjistä on luonnollisesti tavoitetila, mutta tämän riippuvaisuuden ei pidä olla jatkuvan pelon tilaa jossa kyseinen media uutisoi vain ja ainoastaan päättäjien tahdon mukaista sisältöä.

Siltikin, kansalaisten kustantama media on teoriassa lähimpänä neutraalia mediaa. Teoriassa, neutraalius suodattuu usein julkisen rahan vartioiden kautta ja muuttuukin äkkiä vähemmän neutraaliksi.

Kommentit

  1. Minkä osakeyhtiälehti haluaa kasvavan, osakkeen arvon vai osakkeenomistajien arvon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osakkeenomistajien arvo on yhtä kuin heidän omistamansa osakeportfolion arvo. :P

      Poista
  2. Onneksi meillä ei ole yhtä yksityistä mediataloa vaan useita keskenään kilpailevia. Kilpailijan mainostajista saatetaan kirjoittaa ihan mielellään negatiivisia uutisia. Lisäksi yksityinenkin media on osittain kansalaisten tilausmaksuilla kustantama. Toki joukossa oleva YLE laajentaa myös näkökulmaa ja voi kirjoittaa sellaisista tahoista, joita mikään mainosrahoitteinen ei halua loukata.

    Julkisrahoitteisen mediatalon pitäisi keskittyä vain uutisiin, tiedottamiseen ja ehkä jossain määrin yleissivistävään ohjelmaan. Viihteen rahoittaminen pakolla kerätyillä rahoilla on rikollista.

    Jos julkisrahoitteinen media keskittyisi vain oleelliseen, niin ei tulisi liian kalliiksi, vaikka useammalla julkishallinnon osalla olisi oma media. Se tekisi mediakentästä vielä riippumattomamman kokonaisuutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on vähän huonoja merkkejä ollut ilmassa. Suomessakin mediatalot ovat kasvamaan päin ja vaikka tv-kanavien määrä onkin kasvanut, mediastamme vastaa koko ajan pienempi määrä firmoja. Jenkeissä kehitys on vienyt lukeman alle kymmeneen jättiläiseen. Suomessa mediatalot ovat selvästi viime vuosina leikanneet ja virtaviivaistaneen itseään tavoilla jotka viittaavat myyntikuntoon laittamista. En usko että meillä on vuosikymmenen päästä kuin puolet siitä määrästä mediataloja jäljellä.

      Lisäksi mainostajien määrä on myös vähän keskittymässä. Pari vuosikymmentä sitten ei ollut mikään ongelma näyttää fingeriä yksittäiselle mainostajalle, mutta nyt kun nekin ovat menneet muuttumaan kolosseiksi, tilanne on hankalampi. Yritäppä esimerkiksi S-ketjusta tai K-ketjusta alkaa kirjoittamaan oikeasti kriittisesti, kun niiden alla on melkoisen iso viipale mainorahasta.

      Teoriassa siis kilpaileva media ja kilpailevat mainostajat kävisivät vastaukseksi, mutta eivät nykytilanteessamme jossa kilpailu vähenee ja sitä jatkuvasti kuristetaan entistä vähäisemmäksi kolossimaisten suuryritysten kahmiessa suurempia osia sateenvarjojensa alle..

      Sitten vielä toi viihdejuttu. En oikein ymmärrä miksi Ylen pitäisi vain keskittyä asiaohjelmaan. Miksi yhteisrahoitteisen median pitäisi tietentahtoen ampua itseään jalkaan ja tehdä itsestään tylsä ja kuiva? Tiedämme maailmalta tämän hävittävän katsojat, myös asiaohjelmilta. Viihde tasapainottaa tarjontaa ja jos se ryöstetään, ei se puolueettomampi asiaohjelmakaan saa enää katsojia. Tässä mielessä "oleelliseen keskittyminen" ei mielestäni ole hyvä kuvaus ehdottamastasi toiminnosta.

      Poista
    2. Median riippumattomuudelle on toki haasteita ja laajempikin kilpailu olisi hyvästä, mutta itse en vain ole noin pessimisti tämän asian suhteen.

      "En oikein ymmärrä miksi Ylen pitäisi vain keskittyä asiaohjelmaan." Ei vain ole oikein, että ihmisten rahoilla ostetaan heille jotain, mitä he eivät ole tilanneet ilman hyvää syytä. Viihteen ihmiset voivat ostaa ihan itse, jos sitä kaipaavat. Se ei ole myöskään oikein muita yrityksiä (ja niitä omistavia ihmisiä) kohtaan, että yksi osallistuu kilpailuun eri säännöillä.

      Tottakai kanavan katsojamäärä kokonaisuudessaan vähenee, jos monia kiinnostavia ohjelmia lopetetaan, mutta väheneekö esimerkiksi uutisten katsojamäärä sen takia, että samalla kanavalla lopetetaan HPO:n sarjan näyttäminen?

      Minua ei haittaa yhtään, jos minua kiinnostavan ohjelman lisäksi kanavalta ei tule mitään muuta katsottavaa. Osaan vaihtaa kanavaa vaikka joka ohjelman jälkeen ja varmaan muutkin ovat siinä ihan hyviä. On kanavan ohjelmatarjonnan kokonaisuudellakin varmasti jotain väliä, koska samalla kanavalla varmaan jumitetaan jossain määrin. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole riittävä syy rajoittaa ihmisten perusoikeuksia.

      Poista
    3. En ole pessimisti, kerroin vain mikä kehitys on jo tapahtunut. Tässä ei ole kyse fiktiosta tai kokonaan edes arvailusta.

      Ylestä ja viihteestä: olisi kivaa jos verorahoilla ei tehtäisi mitään mitä en halua niillä tehtävän. En myöskään oikein ymmärrä perustetetta miksi valtion toimintoja pitäisi ajaa alas kilpailun helpottamiseksi. Samalla logiikalla voisimme lopettaa postin, poliisin, sairaanhoidon ja ilmatieteenlaitoksen.

      Kanavan katsojamäärä ei viihteen lähdettyä vähene, se romahtaa. Näin on tehty muutamassakin liberalismin kourissa kärsivässä maassa ja seuraus on aina sama. Kun katsojamäärät laskevat, poliittisesti on helppoa alkaa leikata rahoitusta ja lopulta asiaohjelmienkin taso on tippunut lattian alle.

      Poista
    4. "olisi kivaa jos verorahoilla ei tehtäisi mitään mitä en halua niillä tehtävän"

      Niin minunkin mielestä ja siksi valtion rahoja ei pitäisikään käyttää mihinkään, minkä tarpeellisuus on puhdas mielipideasia. Taiteen ja kulttuurin (ja varsinkin tietyn taiteen tai kulttuurin lajin) tarpeellisuus on _täysin_ mielipidekysymys. Postin, poliisin, sairaanhoidon ja ilmatieteenlaitoksen tarpeellisuus ei ole puhdas mielipideasia.

      "Kun katsojamäärät laskevat, poliittisesti on helppoa alkaa leikata rahoitusta"

      Julkisen uutisoinnin ja tiedotuksen tarpeellisuus ei kuitenkaan ole mielipideasia ja sen taso voidaan säilyttää väkisin, jos vain halutaan. Mikä tahansa on eduskunnalle helppoa jos asialle on kannatusta ja sä haluaisit poliittisena taktiikkana pitää Ylen hyvänä kanavana viihteellä, jotta poliittinen vastustaja ei saisi leikattua sen uutisten rahoitusta?

      Tässäkin keskustelussa kannattaisi varmaan erottaa kaksi asiaa toisistaan: Miten asiat pitäisi hoitaa ja miten siihen tavoitteeseen on politiikan keinoin mahdollista päästä. Mä ehdotan, että keskustellaan ensin siitä miten asioiden pitäisi olla ennen kuin keskustellaan politiikasta.

      Poista
    5. Viihdeasiaa voidaan miettiä myös toisesta anglesta. Kaupalliset kanavat eivät nimittäin tuota kuin minimaalisesti suomalaista viihdettä. Yleltä viihteen leikkaaminen romahduttaisi melkoisen määrän suomalaisesta kulttuurista tässä mielessä.

      Emmekä oikeasti voi sanoa ettei kotimainen ohjelmatuotanto olisi oleellista. Kulttuurillisia kysymyksiä käsitellään pitkälti viihteen ja draaman keinoin, ulkomaisissa käsissä oleva viihde ei näin tee, ainakaan meitä koskettavissa aiheissa.

      Missä siis on raja? Pitäisikö Yleltä leikata pois vain ulkomainen viihde vai myös kotimainen - varsinkin kun olemme tietoisia sen vaikutuksesta kulttuuriimme? Entä ulkomainen viihde joka tulee muualta kuin Yhdysvalloista, jota eivät kaupalliset kanavamme myöskään näytä? Tämä on seuraus jos Ylen viihdetuotanto leikataan: jäljelle jää vain kaupallisia kanavia joiden sisältö on turhaa huttua tai Amerikkalaista Sarjatuotantoa.

      En jaksa uskoa että uutisointi ei kärsisi muun ohjelmatarjonnan mukana. Uutiset eivät ole Ylen sisällä mikään erityinen linnake, vaan osa kokonaisuutta.

      En kannata Ylen leikkaamista nykymuodosta. Jos ei tullut selväksi. ;)

      Poista
    6. Ulkomaista tai kotimaista viihdettä, niin ei ole valtion asia tukea sitä. Samaa mieltä olen kaikesta taiteen rahoittamisesta. Ei vain ole oikein, että kerätään pakolla ihmisiltä rahaa ja jaetaan se jonkun täysin subjektiivisen taidemaun mukaisesti jollekin toiselle.

      Uutisointi ei kärsi, jos niin päätetään. Eduskunta voi säätää lain erityisestä linnakkeesta Ylen uutisille samalla, kun lakkauttaa Ylen viihteen rahoituksen.

      Poista
    7. Taiteiden tukemisesta olemme eri mieltä. En itsekään oikein ymmärrä läheskään kaikkea taidetta, mutta ymmärrän sen rahoittamisen merkityksen ja pidän sitä positiivisena ilmiönä.

      En pidä uskottavana että Ylen uutisointi yksin jaksaisi ylläpitää kanavalla katsojia tai edes pysyisi erityisen laadukkaana yksin. Teltta jossa on vain yksi pylväs ei tunnu kovin vakaalta.

      Poista
    8. Onko sinun mielestä mitään rajaa, mihin valtio saa verotuloja käyttää? Oikeuttaako enemmistön kannatus loukkaamaan ihmisten omaisuuden suojaa millä tavalla tahansa? Kenties julkinen mattopesula? Kaikillahan on matot ja ne pitää pestä, joten miksei sitä tuettaisi verovaroilla?

      Ei Ylen toiminta ole mitenkään kiinni katsojamääristä. Jos säädetään laki, että ylen pitää tehdä laadukkaat uutiset ja annetaan sille riittävä rahoitus, niin kyllähän se ne tekee, vaikka kukaan ei katsoisi. Ne tärkeät asiat, joista mainosrahoitteiset kenties vaikenevat ja joiden takia erityisesti pidit Ylen olemassaoloa tärkeänä, varmasti saisivat riittävästi julkisuutta, vaikka Ylen katsojamäärät muuten olisivat surkeat. Jutut leviävät netissä ja ihmiset voisivat linkata luotettavan Ylen tekemään juttuun esimerkiksi siitä pahasta osuuskaupasta ja siitä millä tavalla se tällä kertaa on kusettanut asiakkaita.

      Poista
    9. Valtio saa käyttää verotulojaan mihin valtion päättävät elimet päättävät sitä käyttää - tietysti mahdollisia lakeja huomioiden. Jos katsotaan sopivaksi käyttää ne julkiseen mattopesulaan niin sitten siihen.

      Ylen toiminta on kiinni katsojamääristä. Nyt kun rahoitus on siirtynyt pois lupamaksuista, entistä enemmän niin. Ilman katsojamääriä on Yleisradion leikkaaminen helppo päätös ja vain yleisön suosio pitää Ylen toimintakykyisenä. Katsojat lähtevät, lähtee rahoituskin.

      Poista
    10. Totesitko sä vain nykyisen lain tilan vai oletko itse sitä mieltä, että nykyinen edutukselliseen demokratiaan perustuva järjestelmämme oikeuttaa mihin vain? Eli mitä vain eduskuntamme laillisessa säätämisjärjestyksessä päättää on automaattisesti oikein?

      Jos laki määräisi niin rahoitus butjetista löytyy. Se ei ole mielipideasia. Sä ilmeisesti taas sekoitat sen, mitä tapahtuu politiikassa siihen mikä olisi oikein.

      Poista
    11. En nyt sanoisi järjestelmän oikeuttavan mihin vain, lähinnä että yksi itsenäisen valtion pääpiirteitä on kyky päättää itse miten yhteiset varat sijoitetaan. Ylen viihdetuotannolla on kansan tuki, joten Ylen viihdetuotanto on perusteltua. Se ei sorra kenenkään ihmisoikeuksia, joten en näe erityistarvetta tehdä poikkeusta tässä.

      Sitten toiseen kohtaan: Olen koko ajan puhunut siitä mitä politiikassa käytännössä tapahtuu, en mistään ideaalista. En näe merkitystä keskustella ideaaleista jotka eivät ole mahdollista tässä kehyksessä. Käytännössä Ylen ajaminen pelkäksi uutiskanavaksi tappaisi Ylen lopulta. Teoriassa ehkä ei mutta käytännössä kyllä.

      Poista
    12. En minäkään sanoisi, että "sortaa ihmisoikeuksia", mutta jokainen euro, joka verotetaan ja jonka käytöstä päättää valtio ihmisen puolesta kaventaa ihmisen omaisuuden suojaa ja itsemääräämisoikeutta. Siksi mielestäni kaikki valtion tehtävät pitää olla hyvin perusteltuja. Pelkkä enemmistön tahto ei saa riittää, sillä voitaisiin perustella mikä tahansa vähemmistön sortaminen.

      Mä ehdotin tuossa jo muutama kommentti aiemmin, että erotettaisiin ideaali keinoista tai käytännön tavoitteista. Et vastannut siihen mitään, mutta mä oletin, että olisit huomioinut sen jotenkin.

      Mun mielestä on tärkeää erottaa nämä asiat keskustelussa, koska täytyyhän se tietää mitä kohti pyritään ennen kuin keskustellaan keinoista tai käytännön tavoitteista. Toinen syy pitää nämä asiat erillään on se, että epärehellinen väittelijä saattaa pyrkiä piilottamaan todelliset tavoitteensa väittämällä niitä käytännön sanelemiksi pakoiksi. Tällaisesta esimerkki on liukkaan pinnan argumentti, jolta kuulostaa sinunkin argumentointisi viihteen välttämättömyydestä Ylellä.

      Poista
    13. Viittasin ihmisoikeuksiin vain koska mielestäni niiden rikkominen on jotain mihin valtio ei kansan tuosta huolimatta saa käyttää varojaan. Yksi perustuslain tärkein kohta, tasavertaisuus, ei tällöin toteutuisi.

      Valtion tehtävien täytyy olla perusteltuja, olemme tässä samaa mieltä. Jokainen meistä viettää merkittävän osan elämäänsä nauttien viihteestä, joten kokisin täysin perusteltuna viihdyttää kansaa myös kansan omalla verorahoituksella.

      Tässä mielestäni viihde-Yle voidaan perusteella niin ideaalisessa kuin reaalisessa maailmassa: viihdekin on jotain mitä en tahtoisi antaa vain ulkomaisten valuuttakeskittymien käsiin. Mediatalomme osakkeista hyvä määrä on jo ulkomailla ja lisäksi ne tekevät itsestään kilpaa myyntikelposia, En usko mediakentän pysyvän kauaa suomalaisessa omistuksessa ja onkin oleellista että osa säilytetään omissa käsissä.

      Slippery Slopesta muuten vielä: se on väittelyvirhe vain kun tehdään väite jossa jonkun tekeminen ei oikeasti johda johonkin toiseen (kuten homoliitot johtaisivat eläinavioon). Slippery Slope-argumentit ovat täysin valideja kun yksi asia oikeasti johtaa toiseen.

      Poista
    14. Aika korkealle arvostat viihteen ihmisen tarpeissa ja matalalle markkinoiden kyvyn tarjota sitä, kun voit perustella sen kustantamista pakolla, mutta mä olen tainnut tästä aiheesta jo perusteluni esittää.

      Mä meinasin itse ottaa edellisessä kommentissani esimerkiksi tuon "homoliitot johtavat eläinavioon" perustelun. (Moniavioisuuden salliminen voisi olla realistisempi muunnos tästä.) Vaikka se onkin toki paljon kauempaa haettu kuin "ylen viihteen lopettaminen johtaa uutisten loppumiseen", se on kuitenkin luonteeltaan samanlainen.

      Eivät homoliittojen vastustajatkaan luule, että homoliitoista suoraan seuraisi mitään muuta "irstailua" (ei kukaan luule, että lakitekstiä generoituisi itsestään), vaan politiikan ja yleisen mielipiteen kautta. Ihan niin kuin sinä perustelit, että yleinen mielipide muuttuisi (katsojaluvut) ja poliittiset vastustaja saisivat tästä pontta supistaa Yleä lisää. Ylenkin toiminnan kuitenkin säätelee laki.

      Niin kauan, kun Yle on iso, niin ei kukaan luule, että olisi poliittisesti mahdollista lakkauttaa sitä kokonaan. Niin kauan kun pitää väitellä homoliittojen sallimisesta, niin poliittinen mielenkiinto ei riitä muun synnin sallimiseen.

      Poista
    15. Ymmärrät väärin, en määritä tarvettamme viihteeseen korkeaksi, vain sen miten paljon viihdettä kulutamme. Käytämme paljon aikaa viihteen kanssa, joten se kuka kontrolloi viihdettä, monopolisoi paljon huomiotamme. Tämän jättäminen vain yksityisten intressien varaan on huolestuttavaa. Ajatus että viihteestämme vastaavat tahot jotka kaikki tahtovat myydä meille jotain ei kuulosta erityisen terveeltä.

      Slipperiin slouppiin vielä: homoliittojen vastustajien argumentteja kun lukee, ne näyttävät oikeasti luulevan vaikka mitä. Ero näissä on mielestäni aika yksinkertainen. Homoslopessa väitetään että koska moniavioisuutta voi perustella samahkoilla argumenteilla kuin homoliittoja, se seuraisi siitä. Yle-argumentissa kyse on enemmän syy-seuraus-suhteen osoittamisesta; katsojat lähtevät > kanavat muuttuvat irrelevanteiksi > rahoitus lähtee.

      Poista
    16. Moni paljon viihdettä tärkeämpi asia on yksityisen tarjonnan varassa, oikeastaan suurin osa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa. Esimerkiksi ruoka, suurin osa liikkumistarpeistamme ja asumiseen liittyvästä. Tottakai väärinkäytöksiä estämään pitää olla lainsäädäntöä niin kuin kaikessa, mutta ei ole mitään syytä, että tarvehirarkiassa alinpana olevaa asiaa, taidetta ja viihdettä tuottaa valtio, kun paljon tärkeämmät asiat tuotetaan ihan vapaaehtoisesti.

      Toi sun syy-seuraus -ketju tarvitsee ne poliitikot ja yleisen mielipiteen toimiakseen ja toimii ihan samoin homoliittoasiassa, niin kuin jo kuvasin.

      Toisin kuin se, että "moniavioisuutta voi perustella samahkoilla argumenteilla kuin homoliittoja". Se ei välttämättä liity mitenkään politiikkaan, vaan on relevantti myös silloin, jos puhutaa homoliittojen hyväksyttävyydestä periaatteellisella tasolla. Samoin kuin Ylen viihteen lakkauttamiselle löytyy periaatteellisella tasolla perusteluja, jotka perustelisivat myös Ylen uutisten lopettamisen.

      Poista
    17. Viihteessä on myös kyse maailmankuvan ja arvojen ja identiteetin muodostumisen asioista. Viihteen kautta hahmotamme maailmaa yllättävän paljon ja muodostamme käsityksiä ja rakennamme minäkuvaamme. Kaupallisissa käsissä en ole vakuuttunut mistään neutraaliudesta, mitä ylläolevassa tekstissä ehkä hieman sivusinkin. Puhuin uutisoinnista siellä, mutta argumentit toimivat lähes sellaisenaan myös viihteeseen.

      Tosin olet myös oikeassa että tärkeämpiä asioita on. On mielenkiintoista miten yksityinen sektori onkin niin tärkeässä asemassa monien selviytymisemme edellytyksien kanssa, mutta ehkemme nyt lähde keskustelemaan yksityisen ja julkisen sektorin paremmuuksista.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.