En usko oikeistolaiseen kilpailuun ja vapaaseen talouteen perustuvaan yhteiskuntaan parhaana tai edes toimivana mallina. Aloitin sarjan kirjoituksilla Ahneudesta perusarvona ja tehokkuuden myytistä. Jatkan nyt sarjaa epäreilulla kilpailulla.
Tämän sarjan tarkoituksena ei ole ehdottaa yhteiskuntajärjestyksen alasajoa, vaan koskettaa kapitalistisen yhteiskunnan ongelmakohtia ja hieman murtaa tiettyjä myyttejä sen toiminnasta.
Vapaat markkinat - markkinatalouden kyseenalaistaminen
1. Ahneus
2. Tehokkuuden myytti
3. Epäreilu kilpailu
4. Kulutus - kun mikään ei riitä
5. Loppusanat
Minkä tahansa kilpailun voittaminen voidaan tehdä monilla tavoilla. Rehti tapa on juosta kovempaa, tehdä paras tuote tai muuten olla yksinkertaisesti paras osanottajista. Parhaana oleminen on kuitenkin melkoisen kallista ja hankalaa ja siksi voittoon pääsee kiinni myös monilla muilla tavoilla. Markkinataloudessa kyse on aina lopulta siitä kuka kykenee tekemään eniten voittoa. Tämän voi saavuttaa muutenkin kuin hyvällä työllä.
Reilun kilpailun käsite jo yksinään on jotain mihin vapaat markkinat eivät pysty, sillä se olettaa kaikkien alkavan tasaväkisinä tai ainakin että kaikilla olisi samat mahdollisuudet. Tämä on täyttä fiktiota ja jokainen talousoppinut tietää sen. Ensinnäkin yksilö on aina altavastaajana yrityksen edessä. Jos yritys ja yksilö joutuvat konfliktiin, yritys voi kärsiä korkeintaan rahallisesti, mutta yksilö voi menettää käytännössä koko elämänsä. Resurssiero esimerkiksi oikeustaisteluissa on yleensä niin suuri, ettei niihin Suomessakaan usein viitsitä lähteä - ellei yksilöä tue jokin toinen vahvempi taho, kuten ammattilitto.
Reiluusero ei rajoitu vain yksilöiden ja yritysten välisiin konflikteihin, vaan myös yritysten välisessä kilvoittelussa tämä sama epäreiluus on silminnähtävissä. Pieni yritys joka kehittää jotain todella vallankumouksellista tai luovaa huomaa äkkiä edessään melkoisia esteitä: suuremmat yritykset. Uusi tekniikka halutaan äkkiä ostaa pois tai jopa estää sen tulo markkinapaikalle suurempien yritysten intressejä häiritsemään. Sähköautot ovat erinomainen esimerkki tästä.
Sähköautoon vaadittava tekniikka on jo vuosia ollut riittävän toimivaa korvatakseen bensiiniautot, mutta jostain syystä malleja ei tunnu tulevan markkinoille kuin joitain ja niistäkin autoja valmistavat yritykset tuntuvat olevan hiljaa ja jopa hieman häpeilevän niiden olemassaoloa. Markkinoilla on jo ollut toimivia ja kohtuuhintaisiakin sähköautoja, jotka sittemmin on vedetty pois. Markkinoilla on jopa tilaus sähköautolle ja ostajia olisi. Mitä ihmettä? Auton valmistaminen muuttuukin äkkiä vaikeaksi ja uusi yrittäjä huomaa edessään olevan monimutkainen viidakko tekniikkaan liittyviä patentteja ja laillisia esteitä joilla kilpailuun liittyminen onkin äkkiä mahdotonta. Käytännössä olemassaoleva hegemonia tekee paremman tekniikan valmistamisen mahdottomaksi.
Kaupan epäreiluus tulee esiin erityisesti kehitysmaissa käytävän kaupan yhteydessä. Monet rikkaammista maista tulevat yritykset suorastaan hyväksikäyttävät kehitysmaiden kurjuutta ja köyhyyttä. Kehitysmaihin perustetaan tehtaita ja tuotantolaitoksia niiden halvan hintatason ja työmarkkinalainsäädännön puutteiden ansiosta. Tehtaiden tuottavuus on korkea halvalla hinnalla kun epätoivoista työvoimaa saa palkattua pikkurahalla. Tuotanto siirretään sinne missä tuotanto on halpaa.
Mielenkiintoisesti yritykset rakastavat ajatusta tuotannon siirtämisestä hintojen mukana, mutta suorastaan kammoavat ajatusta kaupan siirtymisestä hintojen mukana. Eli yritys voi siirtää tuotantonsa Intiaan, mutta ei anna minun tilata tuotteita Intialaisilta tuottajilta Intian hinnoilla. Virallisia maahantuontikanavia ohittava kauppa on yllättävän hankalaa. Jälleen esimerkki miten reiluus on hieman yksisuuntaista.
Lisäksi yritykset pelaavat likaista peliä näillä markkinoilla muutenkin, tehden salaisia sopimuksia diktatuurien kanssa. Työntekijät tekevät töitä kiltisti ja valittamatta, tai kuolevat. Puhumattakaan sitten täysin moraalittomista toimista mihin joissain köyhissä maissa on ajauduttu: yksityinen vesilaitos onnistuu lobbaamaan läpi lain joka kieltää sadeveden keräämisen, maatalousyritys patentoi tuhansia vuosia alueella viljellyn kasvin ja yrittää pakottaa viljelijät lisenssimaksuihin. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka monia.
Lopuksi on hyvä muistaa, että avoimien markkinoiden sisään on rakennettu yksi hyvin ikävä mekanismi: ne muuttuvat koko ajan vähemmän reiluiksi. Kilpailussa on tyypillistä, että jokin voittaa ja kun jokin yritys kasvaa suuremmaksi se tapaa muuttua paremmaksi siinä mitä se tekee. Tämä ilmiö tekee yrityksestä paremman ja paremman hallitsemaan omaa markkina-aluettaan. Lopulta tästä seuraa monopolin kaltainen tilanne tai varsinainen monopoli. Läntiset demokratiat ovat pyrkineet rikkomaan monopoleja, mutta useita sellaisia on yhä olemassa kiitos yritysten vahvan aseman. Jos yritys on tarpeeksi voimakas vaikuttaakseen itseään koskevaan lainsäädäntöön... no, lopputulos on selvä.
Raha kasaantuu rahan luo.
Lyhyesti: Voiton maksimointiin on aina tehokkaampaa toimia kierosti ja epäreilusti kun yrittää kilpailla oikeasti parhaan tuotteen tai palvelun avulla. Tämä nakertaa pahasti väittämää markkinatalouden todellisesta kilpailun reiluudesta. Koko yhteiskuntaa ajatellen tämä ei ole edes tehokasta, vaan kuluttajien ja valtioiden rahaa ja resursseja tuhlautuu hirvittävästi. Vapaat markkinat suosivat epäreilua ja kieroa kilpailua palkinten niin toimivat tekijät suuremmilla voitoilla.
Tämän sarjan tarkoituksena ei ole ehdottaa yhteiskuntajärjestyksen alasajoa, vaan koskettaa kapitalistisen yhteiskunnan ongelmakohtia ja hieman murtaa tiettyjä myyttejä sen toiminnasta.
Vapaat markkinat - markkinatalouden kyseenalaistaminen
1. Ahneus
2. Tehokkuuden myytti
3. Epäreilu kilpailu
4. Kulutus - kun mikään ei riitä
5. Loppusanat
Minkä tahansa kilpailun voittaminen voidaan tehdä monilla tavoilla. Rehti tapa on juosta kovempaa, tehdä paras tuote tai muuten olla yksinkertaisesti paras osanottajista. Parhaana oleminen on kuitenkin melkoisen kallista ja hankalaa ja siksi voittoon pääsee kiinni myös monilla muilla tavoilla. Markkinataloudessa kyse on aina lopulta siitä kuka kykenee tekemään eniten voittoa. Tämän voi saavuttaa muutenkin kuin hyvällä työllä.
Reilun kilpailun käsite jo yksinään on jotain mihin vapaat markkinat eivät pysty, sillä se olettaa kaikkien alkavan tasaväkisinä tai ainakin että kaikilla olisi samat mahdollisuudet. Tämä on täyttä fiktiota ja jokainen talousoppinut tietää sen. Ensinnäkin yksilö on aina altavastaajana yrityksen edessä. Jos yritys ja yksilö joutuvat konfliktiin, yritys voi kärsiä korkeintaan rahallisesti, mutta yksilö voi menettää käytännössä koko elämänsä. Resurssiero esimerkiksi oikeustaisteluissa on yleensä niin suuri, ettei niihin Suomessakaan usein viitsitä lähteä - ellei yksilöä tue jokin toinen vahvempi taho, kuten ammattilitto.
Reiluusero ei rajoitu vain yksilöiden ja yritysten välisiin konflikteihin, vaan myös yritysten välisessä kilvoittelussa tämä sama epäreiluus on silminnähtävissä. Pieni yritys joka kehittää jotain todella vallankumouksellista tai luovaa huomaa äkkiä edessään melkoisia esteitä: suuremmat yritykset. Uusi tekniikka halutaan äkkiä ostaa pois tai jopa estää sen tulo markkinapaikalle suurempien yritysten intressejä häiritsemään. Sähköautot ovat erinomainen esimerkki tästä.
Sähköautoon vaadittava tekniikka on jo vuosia ollut riittävän toimivaa korvatakseen bensiiniautot, mutta jostain syystä malleja ei tunnu tulevan markkinoille kuin joitain ja niistäkin autoja valmistavat yritykset tuntuvat olevan hiljaa ja jopa hieman häpeilevän niiden olemassaoloa. Markkinoilla on jo ollut toimivia ja kohtuuhintaisiakin sähköautoja, jotka sittemmin on vedetty pois. Markkinoilla on jopa tilaus sähköautolle ja ostajia olisi. Mitä ihmettä? Auton valmistaminen muuttuukin äkkiä vaikeaksi ja uusi yrittäjä huomaa edessään olevan monimutkainen viidakko tekniikkaan liittyviä patentteja ja laillisia esteitä joilla kilpailuun liittyminen onkin äkkiä mahdotonta. Käytännössä olemassaoleva hegemonia tekee paremman tekniikan valmistamisen mahdottomaksi.
Kaupan epäreiluus tulee esiin erityisesti kehitysmaissa käytävän kaupan yhteydessä. Monet rikkaammista maista tulevat yritykset suorastaan hyväksikäyttävät kehitysmaiden kurjuutta ja köyhyyttä. Kehitysmaihin perustetaan tehtaita ja tuotantolaitoksia niiden halvan hintatason ja työmarkkinalainsäädännön puutteiden ansiosta. Tehtaiden tuottavuus on korkea halvalla hinnalla kun epätoivoista työvoimaa saa palkattua pikkurahalla. Tuotanto siirretään sinne missä tuotanto on halpaa.
Mielenkiintoisesti yritykset rakastavat ajatusta tuotannon siirtämisestä hintojen mukana, mutta suorastaan kammoavat ajatusta kaupan siirtymisestä hintojen mukana. Eli yritys voi siirtää tuotantonsa Intiaan, mutta ei anna minun tilata tuotteita Intialaisilta tuottajilta Intian hinnoilla. Virallisia maahantuontikanavia ohittava kauppa on yllättävän hankalaa. Jälleen esimerkki miten reiluus on hieman yksisuuntaista.
Lisäksi yritykset pelaavat likaista peliä näillä markkinoilla muutenkin, tehden salaisia sopimuksia diktatuurien kanssa. Työntekijät tekevät töitä kiltisti ja valittamatta, tai kuolevat. Puhumattakaan sitten täysin moraalittomista toimista mihin joissain köyhissä maissa on ajauduttu: yksityinen vesilaitos onnistuu lobbaamaan läpi lain joka kieltää sadeveden keräämisen, maatalousyritys patentoi tuhansia vuosia alueella viljellyn kasvin ja yrittää pakottaa viljelijät lisenssimaksuihin. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka monia.
Lopuksi on hyvä muistaa, että avoimien markkinoiden sisään on rakennettu yksi hyvin ikävä mekanismi: ne muuttuvat koko ajan vähemmän reiluiksi. Kilpailussa on tyypillistä, että jokin voittaa ja kun jokin yritys kasvaa suuremmaksi se tapaa muuttua paremmaksi siinä mitä se tekee. Tämä ilmiö tekee yrityksestä paremman ja paremman hallitsemaan omaa markkina-aluettaan. Lopulta tästä seuraa monopolin kaltainen tilanne tai varsinainen monopoli. Läntiset demokratiat ovat pyrkineet rikkomaan monopoleja, mutta useita sellaisia on yhä olemassa kiitos yritysten vahvan aseman. Jos yritys on tarpeeksi voimakas vaikuttaakseen itseään koskevaan lainsäädäntöön... no, lopputulos on selvä.
Raha kasaantuu rahan luo.
Lyhyesti: Voiton maksimointiin on aina tehokkaampaa toimia kierosti ja epäreilusti kun yrittää kilpailla oikeasti parhaan tuotteen tai palvelun avulla. Tämä nakertaa pahasti väittämää markkinatalouden todellisesta kilpailun reiluudesta. Koko yhteiskuntaa ajatellen tämä ei ole edes tehokasta, vaan kuluttajien ja valtioiden rahaa ja resursseja tuhlautuu hirvittävästi. Vapaat markkinat suosivat epäreilua ja kieroa kilpailua palkinten niin toimivat tekijät suuremmilla voitoilla.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.
Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.
Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.