Aborttia vastaan, aborttioikeuden puolesta

Kukaan maailmassa tuskin tahtoo tehdä aborttia tai että jokin läheinen joutuisi tekemään abortin. Tätä käytetään monesti perusteluna sille miten mukamas kauhea toimenpide kyseessä on ja kuinka se traumatisoi melkein äidiksi tulleen ja kuinka siinä on mukamas massiivisia riskejä. Nämä väitteet ovat röyhkeitä valheita.

Raskauden keskeytys on turvallista - itseasiassa turvallisempaa kuin raskauden vienti loppuun asti. Komplikaatioiden määrä abortissa on huomattavasti pienempi kuin itse raskaudessa tai synnytyksessä ja nämä vähät abortista johtuvat komplikaatiot ovat merkittävästi pienempiä kuin itse raskaudesta aiheutuvat. Alle yksi prosentti abortin tekijöistä kärsii merkittävistä komplikaatioista. Tämä tietysti edellyttää, että raskauden keskeytys tehdään osaavan lääkärin valvonnassa ja riittävän varhaisessa vaiheessa. Puoskariabortit ja myöhäiset abortit ovat riskeiltään merkittävästi vaarallisempia.

Myös väittämät äidin mielenterveydelle aiheutuvista haitoista ovat roskapuhetta. Tosiasiallisesti merkittävämmän masennuksen riskin ottavat synnyttäneet äidit, joista n. 16% kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Abortin tehneelle suurimpia mielipahan lähteitä on itseasiassa abortin vastustajien luoma mentaliteetti, jossa raskauden keskeyttänyttä syyllisestetään asiasta ja abortti rinnastetaan murhaan. Aborttien (ja niiden välistä jättämisen) todellisia seurauksia käsittelen toisessa tekstissä laajemmin.

Aborttit eivät siis lisää terveysriskejä eivätkä riskeeraa äidin mielenterveyttä. Aborttien vastustajalle jää kuitenkin vielä yksi oljenkorsi: sikiön muuttaminen henkilöksi. Keskeytettyä sikiötä väitetään valmiiksi henkilöksi, jonka oikeutta elämään halutaan suojella. Tämä on väärin niin monella tasolla.

Onko tämä ihminen?
Ensinnäkin, miten määritämme mikä ihmisen kehitysvaiheista on lopulta ihminen ja mikä ei? Abortin vastustajat sanovat elämän alkavan hedelmöittymisen hetkellä, mutta tämä väite on naurettava: munasolu ja siittiö ovat molemmat täysin elossa kaikin tavoin ja niiden erityissuojelua ei kukaan peräänkuuluta. Miten ne ovat vähemmän elossa kuin juuri hedelmöitetty munasolu eli tsygootti, joka ei alkuvaiheessa ole oikeastaan muuta kuin siittiö munasolun sisällä? Tsygootista kehittyvä alkiorakkula ei myöskään ole vielä tunnistettavissa ihmiseksi.

Jos perustelemme suojelua sillä, että alkiorakkulasta kehittyy ihminen, olemme edelleen huteralla pohjalla. Ihminen kehittyy nimittäin myös munasolusta ja siittiöstäkin, ne ovat vain aikaisemmassa vaiheessa tätä kehitystä. Jos potentiaalista ihmistä aletaan pitää ihmisenä, on meillä käytännössä velvoite pitää jokainen nainen koko ajan raskaana olevassa tilassa, ettei yksikään potentiaalinen ihmiselämä menisi hukkaan. Tämä perustelu kaatuu omaan absurdiuteensa. Potentiaali elämästä ei ole sama kuin elämä ja se, että jokin siittiö on jo päässyt tervehtimään jotain munasolua ei vielä tee siitä ihmistä. Tässä vaiheessa lähinnä dna-informaatiota on vaihdettu ja pari kemiallista sitoutumisprosessia on tapahtunut.

Uskonnolliset argumentit nostavat monesti päätään näissä väittelyissä. Sikiön arvo perustuukin siihen, että sillä on sielu ja siksi se on jo ihminen. Käsitys että sielu siirtyisi ihmiseen heti on siitä mielenkiintoinen teologinen väite, ettei yhdenkään judeokristillisen uskonnon pyhät kirjoitukset tai perinteet tue tätä ajatusta. Itseasiassa kyseessä on varsin tuore väite. Kirkot eivät aiemmin uskoneet sielun ilmaantuvan kehoon hedelmöittymisen hetkellä, vaan huomattavasti myöhemmin. Katoliset uskoivat sielun siirtyvän lapseen joko 40 (pojilla) tai 90 (tytöillä) päivää sen jälkeen kun äiti huomaa raskauden. Islamissa vastaavasti sanotaan sieluuntumisen tapahtuvan 40-120 päivää hedelmöittymisen jälkeen.

On myös olemassa teologinen väittämä siitä miten abortin vastustajan jumala ei tahdo sikiöitä surmattavan. Tämä on myös modernia keksintöä, sillä raskauden keskeyttämistä ei vastusteta minkään suuren uskonnon pyhissä kirjoissa. Raamatullisesti voidaan helposti etsiä jopa säkeitä joiden perusteella sikiö ei ole vielä ihminen, kuten 1. Moos. 2:7 joka voidaan tulkita tarkoittavan ihmisyyttä vasta kun lapsi ensimmäistä kertaa hengittää itse. Ja kyllä niitä muitakin kohtia löytyy.

Aborttioikeuden puolustukseksi löytyy melkoisesti perusteita ja abortit ovatkin hyvin tärkeitä useastakin syystä. Ilmiselvin tietysti on tapaukset joissa äidin henki on selvässä vaarassa raskauden takia. Jokainen raskaus on jossain määrin vaarallinen ja niistä voi aiheutua useita vaarallisia komplikaatioita. Näistä komplikaatioista moni voi tappaa lapsen, äidin tai molemmat jos raskautta pikaisesti keskeytetä.

Abortin vastustajista moni väittää ettei vastusta tämänkaltaisia raskauden keskeytyksiä, mutta eivät huomaa tässä olevaa epäkohtaa: jos abortin tekemisestä tehdään lääkärille rangaistava teko, ilman että äiti on ensin hengenvaarassa, miten selkeässä hengenvaarassa äidin on oltava ennen kuin lääkäri voi suorittaa toimenpiteen? Pahimmassa tapauksessa abortin rajoittaminen siirtää raskauden keskeyttämistä eteenpäin liian pitkälle ja aiheuttaa äidin kuoleman - ja vain koska lääkäri pelkäsi joutuvansa vankilaan jos keskeytys tehtäisiin aiemmin.

Toinen ryhmä, joka kärsisi merkittävästi raskauden keskeyttämisten rajoittamisesta, ovat naiset jotka tulevat raskaaksi raiskauksen tai insestin takia. Ei kymmenvuotiasta isänsä raiskaamaksi joutunutta lasta voida pakottaa käymään läpi vaikeaa ja niin nuorelle huomattavan vaarallista raskautta, perustellen sitä teoreettisen lapsen oikeudella elämään.

Aborttioikeuden vastustajat puhuvat olevansa elämän puolella, mutta enpätä se yksi elämä joka todennäköisesti tuhoutuu raskauden takia? On tietysti omalla tavallaan jaloa kasvattaa raiskaajan lapsi - viatonhan se lapsi tietysti on - mutta ei tällaista voida oikeasti keneltäkään vaatia, ja niin abortin kieltäjät käytännössä vaativat. Kaikki kunnia sinulle joka siihen pystyy, mutta en usko että valtaosakaan meistä pystyisi todella kasvattamaan raiskaajansa tai puolisonsa raiskaajan lapsen omanaan. Millainen hirviö voi vaatia ketään uhraamaan elämäänsä ja mielenterveyttään näin jos asian voisi korjata helposti?

Emme voi myöskään unohtaa sosiaalisia perusteita. Monen teinitytön elämä voi mennä täysin raiteiltaan väärään aikaan osuneen raskauden takia. Koulut keskeytyvät, parisuhteet päättyvät ja elämä käytännössä menee katkolle. Ilman koulutusta jäänyt nainen on tämän jälkeen lapsen kanssa erittäin huonossa asemassa ja tämän asema työmarkkinoilla todennäköisesti pysyvästi heikentyy heikomman koulutuksen ja uran alussa ansioluetteloon ilmestyneen katkon takia. Hieman myöhemmin äidiksi tultaessa lapsiin ollaan valmistauduttu niin henkisesti kuin taloudellisestikin ja lapsi ei tuhoa äidin mielenterveyttä ja taloutta. Yksi tasapainoton ja onnettomassa kodissa elävä lapsi nyt - vai useita tasapainoisia ja onnellisia lapsia myöhemmin?

En ole koskaan kuullut ensimmäistäkään oikeasti hyvää perustelua aborttien kieltämiselle. Käytännössä kaikki argumentit ovat joko uskonnollisia tai virheellisesti antavat ihmisoikeudet potentiaaliselle ihmiselle olemassa jo olevan ihmisen kustannuksella:  tsygootti tai alkiorakkula ei ole ihminen yhtään enempää kuin munasolu tai siittiö. Eikä välttämättä vielä sikiökään ole teknisesti  luokiteltavissa ihmiseksi.

Mielestäni olisi erittäin hienoa jos kukaan ei tarvitsisi aborttia. Voisi sanoa että vastustan abortteja, mutta kannatan aborttioikeutta. Mitä pienempi joukko joutuu keskeyttämään raskautensa, sen parempi, mutta aborttien kieltäminen tai hankaloittaminen  ovat ehdottomasti vääriä keinoja taistella aborttia vastaan. Aborttien kieltäminen on monella tavalla tuhoisaa, esimerkiksi Nicaraguassa voimaan tullut aborttikielto on lisännyt itsemurhia ja huomattavasti heikentänyt odottavien äitien terveyttä.

Jos siis vastustat aborttioikeutta, tee se tietäen mitä aikaansaat: lisäät lapsikuolleisuutta ja äitien kuolemariskiä merkittävästi, teet hankalammaksi monille pitää heidän rakoilevat elämänsä kasassa ja lisäät pahaa maailmaan. Eikä sinulla ei ole vastustuksesi takana mitään kestäviä perusteluja, ei edes uskonnollisia. Kiitos sinulle.


Muut kirjoitukseni abortista:
Virheellisiä käsityksiä abortin puolustamisesta
Miksi aborttia oikeasti vastustetaan

Kommentit

  1. Puhut niin asiaa! Todella viisaita ajatuksia. Ja jälleen toistan, että ihan oikeassa olet.

    Aborttien kieltäminen johtaisi moneen kamalaan asiaan.

    Jos uskovaiset tahtovat "rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään", niin hyväksykööt sitten vaarallisissa tilanteissa aborttien teon sekä tilanteissa, joissa lapsen tulevaisuus vaarantuisi. Luulisi, että etenkin uskovaiset olisivat sillä kannalla, että lapset ansaitsevat hyvän elämän. Jos sellaista ei ole tarjolla, abortti on hyvä vaihtoehto - sikiö ei ehdi kehittyä lapseksi, syntymää ei tapahdu eikä lapsi joudu huonoon elämäntilanteeseen. Uskomatonta, että NIMENOMAAN uskovaiset tahtoisivat näin käyvän. Ristiriitaista, vai mitä?

    Ihmettelen yhä, mikseivät loistavat blogitekstisi ole saaneet huomiota ja kommentteja. Saaneet aikaan keskustelua! Hoi ihmiset, täällä näin, tulkaa lukemaan! Unohtakaa ne pinnalliset kynsi-meikki-laihdutus-muotiblogit ja lukekaa jotakin, jossa on oikeasti sitä sisältyä, sekä elämän viisauksia.

    Joku päivä saan vielä lukuisat blogipäivityksesi luettua.. :) Mutta on kyllä tosi positiivista törmätä mieheen, joka käsittelee näitä asioita näin fiksusti. Kunpa kaikki, niin miehet kuin naisetkin, pystyisivät samaan!

    VastaaPoista
  2. Kumpa kaikki osaisivat ajatella ylipäätään. Kiitos kehuista!

    Oikeus elämään hassusti päättyy syntymään. Abortin vastustajat tapaavat tilastojen mukaan kannattaa erinäisiä sotia ja kuolemanrangaistustakin. Lisäksi argumentointi siitä miten abortti parantaa elämää ei ehkä ole uskonnollisille merkityksellinen: monille uskonnoille elämän kurjuudella ei ole merkitystä sillä se mielletään vain valmisteluksi seuraavaa elämää varten.

    Valitettavasti meillä on vain yksi elämä ja sen pilaaminen toisen pakkomielteen tuputtamisen takia on moraalittomuutta pahimmillaan.

    VastaaPoista
  3. Jokaisen ihmisen elämä alkaa hedelmöittyneestä munasolusta. Alkiossa ja sikiössä on jo elämä ja ihmisen alku, jolla on perimän ja DNA:n kautta tieto syntyvästä ihmisestä. Tämä tarkoittaa sitä että jo hedelmöittyneessä munasolussa, alkiossa ja sikiössä on tieto ihmisen omasta persoonallisuudesta jollaiseksi ihminen syntyy. Alkio ja sikiö on ihmispersoona, jolla on jo elämä kohdussa, jossa joka viikko kasvaa ja kehittyy uusia ominaisuuksia.

    Abortin puolestapuhujien joukosta esitetään hyvin usein seuraavanlainen kysymys; Siittiöitä ja munasoluja menee miljoonittain hukkaan, miksei siis alkioitakin voisi mennä?

    Vastaus on hyvin yksinkertainen. Siittiöt ja munasolut eivät ole ihmisyksilöitä, mutta hedelmöittyneen munasolun tumassa on DNA jossa on kaikki tieto uudesta ihmisestä ja siitä miten hänestä rakentuu ihminen. Hedelmöittynyt munasolu sisältää kaikki elämään tarvittavat tiedot ja hedelmöittynyt munasolu on ihmisen alku mistä hänen elämänsä alkaa.

    Tieteellinen asian tarkastelu todista myös sen, että jo hedelmöittynyt munasolu aloittaa ihmisen elämän. Tässäkin valossa abortti on pienen ihmiselämän surmaamista.

    tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/abortti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä perustelulinja on loogisesti kestämätön. Kaikki ihmisen geneettinen informaatio on läsnä hedelmöittyneessä munasolussa, totta. Mutta puolet tästä informaatiosta on munasolussa jo ennen hedelmöitystä ja toinen puoli on siittiössä. Se, että ne nyt sattuvat olemaan yhdessä, antaa niille jostain syystä ihmisoikeuksia? Sekö että geneettinen informaatio kaksinkertaistetaan, tekee jostain ihmisen? Ei, pelkkä kromosomimäärän tuplaantuminen ei ole vielä ihmisen määritelmä ja väitekin on sinällään naurettava.

      Tämä argumentti on vetoava vain jos kantansa on jo päättänyt. Tsygootti tai alkiorakkula on potentiaalinen ihminen samalla tavalla kuin jokainen munasolu ja jokainen siemennesteen siittiö on potentiaalinen ihminen, mutta olosuhteet eivät ole vielä vieneet tsygoottia, siittiötä tai munasolua ihmiseksi.

      Ainoa mikä erottaa tsygootin hedelmöittymättömästä munasolusta on lopulta kehityksen vaiheet. Toinen on matkansa alussa ja toinen ei vielä aloittanutkaan. Tsygootilla ei ole aivotoimintaa eikä se toistaiseksi ole kuin osa äitinsä kehoa. Se ei ole ihminen, mutta se on potentiaalinen ihminen.

      Ihminen on ihminen, vasta kun se on todella ihminen. Aivotoiminta lienee tärkein tunnistettava piirre ja ennen kuin jonkinlaista kognitiivista toimintaa voidaan havaita, ei välttämättä voida puhua ihmisestä jolla olisi jotain mikä antaisi tälle oikeuksia.

      Potentiaalisen ihmisen ihmisoikeudet ovat naurettavia, kuten itsekin toteat. Geeni-informaation tuplaaminen ei vielä ihmistä tee.

      Poista
  4. Jos et ole kuullut hyvää perustetta abortinn vastustamiselle, lue tämä: http://jjmarkka.net/docs/abortti.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että mikä kasa apologetiikkaa. Koko artikkeli voidaan tiivistää argumenttiin "hedelmöityksen jälkeen ihminen! kaikki on murhaa sen jälkeen!".

      Jos jaksan, kirjoitan vastineen tuolle. En tosin tiedä jaksanko, liian heiveröisiä argumentteja lähteä murtamaan.

      Poista
  5. Aborttia voi käyttää rodunjalostukseen. Tämä on vain argumentti, jonka keksin sitä vastaan. En itse varsinaisesti ole kumpaakaan mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkaria voi käyttää rodunjalostukseen. Tai saapasta.

      Poista
  6. Abortti, miksi se on väärin, riskejä täynnä ja vaarallista.

    1. Jo ensimmäinen abortti joka suoritetaan ihan miten tahansa, kaavinta, imurointi, myrkytys tai aikaisessa vaiheessa lääkkeillä voi kaksinkertaistaa, kohtutulehduksen, ei ainoastaan toimenpiteen jälkeen vaan missä elämänvaiheessa tahansa, hormoonaalisia häiriötä, lapsettomuutta, ja keskenmenoja ennen ja jälkeen 12 rv.
    - Kaavinta on raaka toimenpide. Kaavinta tehdään SOKEASTI, kirjaimellisesti, kukaan ei tiedä minne tökkii tarkelleen, kunhan vaan saadaan kaikki pois ja aina ei saada. Kohtuun muodostuu usein arpikudosta joka aiheuttaa sen että myöhemmässä elämänvaiheessa kun haluat lapsia saattaa esiintyä keskenmenoja aikaisessa vaiheessa tai myöhemmässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietosi abortista ovat varsin kummallisia. Suurin osa aborteista ovat varhaisessa vaiheessa tehtäviä ja ne ovat enimmäkseen sivuvaikutuksettomia. Myöhäiset abortit ovat toki riskaabeleja, mutta niitä tehdään erittäin harvoin ja yleensä vain poikkeustapauksissa, kuten vakavan kehitysvamman kanssa tai jos raskaus on epänormaali ja uhkaa äidin henkeä.

      Sivuvaikutuksia toki on, mutta meidän täytyy muistaa miten synnyttämisellä on niitä huomattavasti enemmän. Pelkästä turvallisuusperspektiivistä ajateltuna abortti on aina turvallisempi kuin synnytys, mikä vasta vaarallista onkin.

      Poista
  7. 2. Lapsi ei ole elävä silloin ku se on kohdussa? tai Se on vaan solumöykky?
    Korkeastikoulutetut lääkäritkin tietää että hedelmöyttynyt munasolu on elävä ja kehittyy koko ajan.
    KYLLÄ, alussa se on solumöykky eli 3rv saakka sen jälkeen, alkaa kehittymään jo kädet ja jalat ja sydän lyö. alkio liikkuu vilkkasti.
    Eli kuka oikeesti tietää 3 RV että on raskaana?!? HARVA.
    Joten siinä vaiheessa kun abortoidaan niin abortoidaan tunteva viaton vauva joka ultratessa ku aborttia tehdään, osaa stressata, syke nousee normaalista 140:stä 200:taan ja yrittää potkia intrumentteja pois, vielä siis ennen kuin se on revitty kappaleiksi. Eli nyt puhun rv 9 alkaen tapahtuvasta keskeytyksestä. Se joka ei usko voin pyytäessä linkittää linkkejä missä te niin puolestaanpuhujat voitte iloisin mielin sitä katsella, kun eihän se ole murha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varhaisessa raskauden vaiheessa lapsi ei ole sen tietoisempi kuin luomikaan. Luomen poistaminen ei ole murha, vaikka sekin on elävää ihmiskudosta samalla tavalla kuin vastahedelmöittynyt munasolukin. Toki sillä on hieman ihmisen muotoa, mutta se ei tiedosta eikä sillä ole merkittävää aivotoimintaa.

      Poista
  8. 3. Mä en ole eläessäni nähnyt yhtäkään aborttiin menevää naista iloisena tai sen jälkeen. Abortti pelottaa kaikkia, miksi? jos se on niin vaaratatonta ja niin moraallisesti oikein ja lailistettukkin vielä! Jos kukaan nainen ei pode siitä henkistä tai fyysistä ongelmaa, niin miksi niin monet pelkäävät katsoa niitä videoita ja miksi niin monet pelkää mainita tehneensä sen? Pelkää tulla tuomituksi? No mutta jos se on oikein hänen mielestä niin miksi pelätä enää tulla tuomituksi ja jos se on niin oikein niin miksi niin monet voivat asiasta tuomita? Koska se on väärin. Sydämmessään jokainen tietää että se on väärin.Ja kun tikkuun tulee 2 viivaa alkaa ihminen huolestumaan, pelkäämään jne.ja kun on päätetty menevän aborttiin niin silloin ollaan stressantuineita ja itketään, monet ragoi niin ja jos ei, niin soittelee pitkin kyliä ystävälleen ja selittelee aborttipäätöstään "että näin on parempi" tai jotain muuta yhtä typerän kuullosta. ja jos ei reagoida mitenkään silloin niin reagoidaan kiikkutuolissa.. ennen kuolemaa aina pyydellään anteeksi kaikkea pahaa mitä on tehnyt ja jos ei silloinkaan niin sitten on päässä jotain pahasti pielessä ja miksi mä menen noin äärimmäisyyksiin koska jos me vertaamme Hitleriä ja sen tekosia niin siihen aikaa se mitä hän teki oli laillista ja monien mielestä siihen aikaa kaikki mitä hän teki oli oikein ja jos laintaan monen abortinpuhujan puolesta olevaa kommentti " Että jokaisella naisella on oikeus valita mitä tehdä omalle keholle, se on hänen päätös" Niin eikös sitten voida sanoa että " Hitlerillä oli oikeus omaan valintaansa, joten en itse tekisi tuota, mutta kun jokaisella on oikeus valita ja se on hänen valintansa..." Ajatelkaa nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hammaslääkäriin meno pelottaa kaikkia joten miksi se on moraalisesti oikein ja laillistettua? Argumentaatiossasi ei ole nyt oikein päätä tai häntää.

      Ja on nyt muistettava, että kannatan edelleen oikeutta valita, en varsinaisesti puolusta abortteja. Minusta olisi mukava jos abortteja tehtäisiin vähemmän, oikeasti. Ymmärrän kuitenkin ettei jokainen ole valmis vanhemmuuteen tai synnytykseen, oli kyse sitten rahallisesta tilanteesta tai sosiaalisista olosuhteista.

      Voi kuulostaa julmalta, mutta ei-halutulle lapselle voi olla parempi jos se ei synny ollenkaan. Asiasta on tehty tutkimuksia maissa joissa abortti on erittäin rajoitettu ja katsottu millaisen elämän ne lapset ovat saaneet, joiden äiti olisi halunnut raskauden keskeyttää ja ei saanut.

      Ja se on todella ikävää luettavaa. Näistä lapsista harva kasvoi onnelliseksi.

      Kyllä, joskus "näin on parempi". Lapsen takia et välttämättä pysty enää huolehtimaan aiemmista lapsistasi, varsinkin maissa joissa sosiaaliturva on retuperällä. Vaatisitko äitiä antamaan lapsiensa nääntyä siksi ettei heidän äitinsä voi raskauden lopussa ja synnytyksen jälkeen elättää heitä?

      Yksinkertaistat tilannetta pelkäksi "jotku ei vaan itsekkäästi haluu lapsia"-skenaarioksi, mutta et näe tilanteen kokonaisuutta.

      Ei-halutut lapset eivät synny onnelliseen maailmaan ja he tekevät maailmasta muillekin onnettomamman paikan. Tiesitkö esimerkiksi että abortin salliminen vähentää rikollisuutta? Jenkeissä kun abortti sallittiin, seurasi n. 20 vuoden jälkeen selkeää rikollisuuden laskua. Eri osavaltioissa abortti laillistettiin eri aikoihin ja kas, rikollisuuden lasku osui kaikissa kivasti abortin laillistamisesta siihen n. +20 vuotta-haarukkaan.

      Poista
  9. 4. Miehet, todella monet heistä kannattaa aborttia, koska eivät halua ottaa vastuuta, kyse on melkein aina siitä. Ollaan itsekkäitä, nuoria ja mukavuusrajan sisäpuolella. Moni nainen tekee abortin koska ei halua menettää miestä, eikä sitä elämäntilannettaan mikä heillä on meneillään. Jos tilanne olisi yleisesti toisin, että mies ottaisi vastuuta ja sanoisi naiselle, että ei, abortti on väärin, mä otan vastuun ja yritän parhaani mukaan auttaa sinua niin Monet naiset pitäisi lapsen, todella moni. Abortti on myös miehen syy.
    Joten te abortinpuolustajat annatte vaan vastuuttomuuden kasvaa miesten keskuudessa. Ei muuta kun että onnea maailmalle missä kukaan ei ota mistään vastuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut miehet kannattavat aborttia, jotkut vastustavat. Samaten naisilla. Äänekkäimmät abortin vastustajat tapaavat olla vanhoillisten uskonnollisten liikkeiden vanhoja ukkoja, joten tässäkään argumentissasi ei ole oikein vettä.

      Poista
  10. Tämä kuuluu Osa 1. Ensinnäkin haluan saada tietää onko kirjoittaja mies vai nainen, en sen koommin edes vaivaudu lukemaan muita asioitasi tai saada enemmän sinusta tietoa, tämä teksti on tarpeeksi määrittelemään kuka olet. En halua loukata ja hyökätä kimppuusi haluan perustella niinkuin sinä perustelit miksi olet aborttien puolustaja ja mä olen vastustaja, totaallisesti ja kohta kerron miksi.
    Minulla on lapsi ja yksi abortti takana, joten todellakin tiedän mistä puhun!
    Minulla on myös yksityinen gynekologi ystävänä joka on käyny piiitkän koulun asian suhteen ja on tehnyt abortteja siitä huolimatta vaikka tietää 10 kertaa enemmän siitä prosessista kuin kukaan tässä joka ei ole abortteja tehnyt joillekkin toiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanot koko ajan minua aborttien puolustajaksi ja se on mielestäni harhaanjohtava nimike. Puolustan valinnanvapautta ja oikeutta aborttiin, en itsessään abortteja. Mielestäni olisi hienoa jos abortteja ei tarvittaisi, ja kannatankin esimerkiksi ehkäisyneuvonnan lisäämistä - mikä onkin tehokkaimpia tapoja vähentää aborttien määrää. Melkoinen osa abortin "vastustajista" vastustaa myös ehkäisyneuvontaa, mikä on mielestäni tehopyhyyden huippu. En tiedä kuulutko tähän joukkoon.

      On myös mielestäni mielenkiintoista miten abortteja tekevä ystäväsi tietää paljon asiasta ja tekee niitä kuitenkin. Ihan kun hän jonka myönnäy tietävän asiasta jotain ei näkisi moraalista ongelmaa asiassa ja sinä näet. Tiedät siis enemmän kun ystäväsi joka... tietää enemmän?

      Sanottakoon vielä lopuksi jotain oleellista: olen vanhempi. Jos vaimoni ilmoittaisi olevansa uudelleen raskaana, pitäisimme lapsen. Tämä siksi että olemme taloudellisesti ja henkisesti valmiita lapsen kasvatukseen. Tiedän että voimme tarjota lapsellemme (ja mahdollisille tuleville lapsille) hyvän kodin ja elämän. Jos kuitenkin raskaus uhkaisi vaimoni henkeä, todennäköisesti keskeyttäisimme sen todennäköisesti. Emme halua riistää jo elävän lapsen äitiä, etkä halua sinäkään.

      Voit tässä kohtaa tietysti sanoa ettet vastusta abortteja noissa tilanteissa, mutta mutta mutta... aborttien kieltäminen tappaa äitejä näissä tilanteissa jatkuvasti. Esimerkiksi Irlannissa ja Latinanaisessa Amerikassa on jatkuvasti tapauksia jossa nainen kuolee hengenvaaralliseen raskauteen. Riskiraskautta ei keskeytetä ajoissa tai ollenkaan, koska lääkäri pelkää joutuvansa oikeudelliseen vastuuseen "lapsen" "tappamisesta". Tilanteen annetaan kehittyä välittömästi hengenvaaralliseksi ja siinä kuolee ihmisiä.

      Anna tuon upota hetkinen: abortin laittomuus tappaa äitejä perheiltä jotka heitä tarvitsevat.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi ja mielipiteesi. Debaatti on tervetullutta ja otan mielelläni vastaan eriävät mielipiteet. Jos huomaat asiavirheitä tai huteja teksteissäni, otan mielelläni vastaan huomautuksia. Haluan tietää jos jokin sanomani on suoraan väärin, sillä mielestäni on parempi saada osoitus virheellisyydestään ja korjata asia kuin jäädä tyhmäksi.

Sensurointia en harrasta muuten kuin roskapostin ja mainosten kanssa. Täydet asiattomuudet saavat olla aika asiattomia ennen kuin ne joutuvat poistolistalle, mutta jankkaaminen ja puhdas haukkuminen saattaa herättää poistovasaran päiväuniltaan.

Niin ja hengitäthän syvään ennen kommentointia. Yritetään pitää keskustelu asiallisena, yritetään ymmärtää miten mielipide-eroja voi olla ja yritetään olla alentumatta nimittelyyn ja lapsellisuuteen.