Seikkaluja internetin harhamaassa: lihavuus on terveellistä

Tässä kirjoitussarjassa tutustumme Internetin harhaisiin ja ongelmallisiin ryhmiin. Edellisessä osassa tutuistuimme otuihin, eli otherkineihin. Jos missasit eläinsieluisten ihmisten ruotimisen, lukaise ensimmäinen osa ensin. Tänään jatkamme kohti suurempia ympyröitä ja tutustumme liikkeeseen jonka pitäisi olla positiivinen asia, mutta jonka Internet on vienyt ehkä liian pitkälle.

Laihuus on etuoikeutettua

Fat acceptance movement, eli lihavuuden hyväksymisliike on periaatteessa hyvänkuuloista aihetta ajava: he haluavat parantaa lihavan kehotyypin hyväksyntää. Liike pyrkii murtamaan ajatusta että vain hoikkuus on kaunista ja tervettä ja poistamaan tukevien ihmisten kokemaa syrjintää.

Tässä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta liikkeen sisällä näkyy hyvin mielenkiintoisia kannanottoja, jotka menevät pahasti epäterveellisen ja jopa vaarallisen puolelle. Niin ja absurdin.

Seikkaluja internetin harhamaassa: oletko sinäkin oikeasti eläin?

Tiesittekö että saatat oikeasti olla susi, karhu, etana tai muu eläinsielu jumissa ihmisen ruumiissa. Tai ehkäpä et ole eläinsielu, vaan kehossasi asuu robotin sielu - tai fiktiivisen henkilön sielu. Internetissä tämä on normaalia.

Erilaisten ihmisten hyväksyminen on tärkeää. Suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan on ehkä yksi sukupolveni suuria muutoksia: yhtäkkiä ei enää olekaan hyväksyttävää haukkua homoseksuaaleja tai eri kansallisuuksia. Tämä on hyvä kehityssuunta, sillä se on hitaasti parantanut monien vähemmistöryhmien asemia länsimaissa. Sivumainintana on muuten todettava ettei vastaavaa kehitystä ole paljon muualla havaittavissa ja jos haluatkin nähdä rasismia tai vähemmistöjen sortoa, länsimaiden ulkopuolella se on aivan eri luokassa.

Takaisin pääasiaan: Tällä suvaitsevaisuuden lisääntymisellä on takanaan tehokas kampanjointi joka on antanut inhimilliset kasvot näille "pelottaville" ihmisryhmille. Marginaaleissa olevat ryhmät ovat vuosikausia puhuneet ahdingostaan ja saaneet suuren yleisön huomion puoleensa. Suvaitsevaisuus on nousussa nimenomaan tiedottamisen ansiosta, nuoremmat sukupolvet eivät omaa vähemmistöryhmistä yhtä negatiivisia käsityksiä kuin edeltäjänsä. Ymmärrämme miten ihminen ei ole paha ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen takia ja ymmärrämme ettei normista poikkeaminen näissä asioissa tee henkilöstä huonompaa.

Nyt samaa suvaitsevaisuutta yrittävät saada joukko mielenkiintoisia marginaaliryhmiä. Strategiansa nämä ryhmät lainaavat LGBT-liikkeeltä, mutta eivät omaa sen legitimiteettiä. Ne tahtovat tulla hyväksytyksi ja saada tunnustuksen itselleen terveinä ja positiivisina ilmiönä. Tämä olisi hyväksyttävää jos ryhmät eivät olisi epäterveitä ja negatiivisia.

Tässä artikkelisarjassa esittelen kolme Internetin vähemmistöryhmää: yhden harhaisen, yhden epäterveellisen ja yhden harhaisen ja epäterveellisen. Tervetuloa osaan yksi.

Rikokset alas, tuomiot ylös

Jos rikoksien määrä laskee, vankien määrä laskee mukana. Tai näin tapahtuu jos samanaikaisesti ei tuomioiden rankkuutta kiristetä kovalla kädellä. Keissiesimerkki: Yhdysvallat, rikosten määrä laskee, vankien kasvaa.

Rikoksien määrän laskeminen korreloi suoraan yhteiskunnan hyvinvoinnin kanssa. Vähemmän rikoksia tekee yhteiskunnasta mukavamman paikan elää ja tietysti alentaa rikollisista yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Rikoksien aiheuttamia vaurioita ei tarvitse enää korjata tai maksaa rikollisten ylläpitoa vankeinhoitojärjestelmässä.

Yhdysvalloissa kehitys on ollut tässä suhteessa kummallinen. Rikoksien määrä on ollut pitkään laskussa, kuten Euroopassakin, mutta vankien määrän kanssa tämä ei ole korreloinut. Tilanne on suorastaan paradoksaalinen: 90-lukuun verrattuna Yhdysvalloissa tehdään lähes puolet vähemmän rikoksia, mutta samaan aikaan vankien määräon noussut yli kaksisataa prosenttia verrattuna 80-luvun lukuihin.

Perussuomalaiset valehtelevat nyt suoraan

Perussuomalaisten uusin veto: valehdella kansalaisille EU:sta. Vääristelyä on esiintynyt ennenkin, mutta suora valehtelu on yllätys.

Perussuomalaiset valehtelevat EU:sta. Valehtelu löytyy persujen sivuilta nimellä näppärässä muodossa: "Kansalaisen Direktiiviopas". Opas tuo mieleen toisen maailmansodan aikaisen natsipropagandan, ei tarvitse kun korvata EU kieroilla juutalaisilla ja tyyli on tuttua. Osa oppaan sisällöstä on sitä tuttua "EU vie meidän työpaikat ja vapauden"-pelottelua. Tätä ei vielä voi varsinaisesti sanoa valehteluksi tai vääristelyksi, vaikka sekin on eräänlaista ideologian mukaista juksaamista. Nämä eivät kuitenkaan ole se kohta jossa kulmani kurtistuivat.

Ongelmat tulivat suorista valheista, kohdista joissa direktiiviopas yksiselitteisesti on väärässä tai kansankielellä sanottuna valehtelee.

Miten iPhone pitää tekstiviestejäsi panttivankina

Oletko iPhone-käyttäjä? Parempi tykätä puhelimestasi, sillä muualle ei ole menemistä. Jos vaihdat pois iPhonesta, et enää (koskaan?) saa yhtään tekstiviestiä muilta iPhonen omistajilta.

iPhone ei ole aikoihin ollut enää se kuuma uutuus. Uuden mallin esittelyä on odotettu kuin kuuta nousevaa, mutta esittelyn aikana homma on vähän lässähtänyt. iPhone-mallistoon ei olla esitelty mitään erityisen vallankumouksellista tai uutta aikoihin. Uudet iPhone-mallit ovatkin olleet lähinnä samaa kamaa, mutta vähän parempana.

iPhonen tähti ei kiillä enää yhtä kirkkaasti ja Apple ei enää kerää uusia käyttäjiä palveluilleen aiemmalla tahdilla. Moni on vaihtanut pois ja tätä estääkseen Apple on päättänyt yrittää lukitä käyttäjiä platformiinsa vaikka väkisin.

Testissä Samsung Galaxy S5

Samsungilta tuli testattavakseni jotain uutta ja mielenkiintoista: Galaxy S5-älypuhelin. Laite on sangen kiintoisa ja tuo jotain uuttakin mukanaan, eikä ole siis "vain" päivitys Galaxy-sarjaan. Uutukainen tarjoaakin vedenpitävyyttä, sykemittaria, sormenjälkilukijaa ja muutamaan muuta uutta toimintoa.


Tätä tekstiä on päivitetty 14.5.

Googlen parempi kamera Androidille

Jos puhelimesi kamera-sovellus ei tyydytä, kokeile Googlen uutta kameraa. Google päivitti äskettäin omaa kamera-sovellustaan merkittävästi. Hienona vetona kyseinen sovellus laitettiin jakeluun Play-kaupan kautta, joten muutkin kun Nexus-laitteiden omistajat voivat ladata sen omille laitteilleen.

Poliisi provosoi normaaleja mielenosoittajia

Normaali mielenosoittaja ei kuulema poliisista provosoidu. En olisi niinkään varma.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero antoi näkemyksiään siitä mitä poliisin ja anarkistien välillä tapahtui vapun tohinassa. Kun käsittelyyn tuli provosoiko poliisin läsnäolo mielenosoittajia, päästi Paatero suustaan erittäin kuvaavan lauseen.
"Ei se provosoi ainakaan normaaleja ihmisiä, jotka normaalissa mielenosoitusmielessä on liikkeellä."
Eivätkö? Eivätkö raskaasti aseistetut ja suojatut poliisit ole provosoivia? Provosoivin näky mitä olen nähnyt olivat konepistooleilla aseistetut poliisit vartioimassa muina miehinä Brysselin lentokenttää. Aseistettu poliisi on ehkä vähemmän säikyttävä näky kun aseistettu anarkisti, mutta ei kauhean. Aseistettu ja suojattu "kuka tahansa" on aika provosoiva.

Entä kun poliisi tunkeutuu mellakkavarusteissa joukkoon joka ei ole tehnyt mitään, joukkoon jossa on mukana lapsia? Entä jos poliisi näiden lasten nähden voimalla taltuttaa ihmisiä jotka eivät ensin hyökkää poliisin kimppuun? Entä jos poliisi on paikalla vaarallisen ja aran eläimen kanssa ja tulee turhan lähelle? Onko jo aika normaalien ihmisten provosoitua?

Poliisin vappuyllätys

Poliisi päätti ennaltaehkäistä rikollisuutta estämällä ilmaisun- ja kokoontumisenvapautta. Eikä oikein onnistunut perustelemaan toimiaan.

Se mitä tapahtui vappukulkueelle Helsingissä lienee jo melkein yleistä tietoa. Poliisi pidätti vaarallisiksi katsomiaan henkilöitä, hajaannutti vappumarssikulkueen ja kaiken kunniaksi marssin jo päätyttyä rikkoi varastoon menossa olleita vasemmistoliiton ja vasemmistonuorten lippujen keppejä.

Poliisin perustelu aseistautuneista mielenosoittajista ontuu pahasti. Koko väittämä lipuiksi naamioiduista aseista ei pidä vettä.