Android 2.3 ja HTC Desire

HTC on päivittänyt Android-puhelimiaan suhteellisen nopeasti, mutta vanhemmat puhelinmallit kuten oma rakas Desireni ovat jääneet vähemmille päivityksille iän kasvaessa. Virallista Android 2.3 päivitystä ei puhelimen sisäisellä päivitystoiminnolla ole vielä saatavilla, mutta virallinen HTC:n Android 2.3 päivitys on kyllä jo olemassa. Se vaan pitää ladata ja asentaa itse ja sen jälkeen pääsee nauttimaan Android 2.3 huvia jo ikää saaneen Desire-puhelimen kanssa.

Huomautus päivityksestä: Päivitys tyhjentää puhelimen täysin! Varmista ensin että tiedot on turvassa ja kykenet palauttamaan ne asennuksen jälkeen. Huomaa myös että asennuksen mukana ei asennu HTC:n omia taustakuvia (ne tosin löytyvät asennuksen aikana ladatuista tiedostoista) eikä erillistä Facebook-sovellusta (voit tosin ladata sen erikseen Marketin kautta). Facebook for HTC Sense on yhä mukana.

Miten asentaa virallinen Android 2.3 HTC Desire-puhelimeen

Asentamiseen tarvitset:
  • HTC Desire-puhelimen (tämä ohje ei koske HD, S tai muita malleja)
  • Tietokone jossa Windows Xp, Vista tai 7.
  • Usb-kaapeli puhelimen tietokoneeseen liittämistä varten
  • Nettiyhteys
On myös hyvä varmistaa, että tietokoneessa riittää virtaa ja ettet päivityksen aikana touhua muuta ettei mikään ohjelma kaada tietokonetta kesken päivityksen. Kun varsinainen päivitys alkaa (vaiheen 3 lopussa), päivityksen keskeytyminen voi tehdä huomattavaa haittaa puhelimelle.

1. Lataaminen ja asennukset
HTC:n virallisen Android 2.3 päivityksen voi ladata osoitteesta:

http://www.htcdev.com/devcenter/downloads

Valitaan HTC Desire Android 2.2 Upgrade-kohdalta Download.

Paketti on n. 160 megatavua, joten hitaammalla yhteydellä latautumista joutuu odottamaan hetken.

Odotellessa kannattaa tehdä hieman valmisteluja: ennen kuin voit asentaa päivitystä täytyy tietokoneelle asentaa myös HTC Sync. Lisäksi ennen asentamista kannattaa puhelin yhdistää Sync-tilassa tietokoneeseen ja varmistaa että HTC Sync-ohjelma myös näkee puhelimen.

HTC Sync löytyy puhelimen mukana tulleelta muistikortilta tai sen voi ladata osoitteesta: http://www.htc.com/www/help/. Huomaa että Syncin lataamista varten ei tarvitse ensin valita puhelinmallia, vaan puhelimallien alta löytyy suoraan Syncin lataus:

2. Purkaminen
Kun HTC Sync on asennettu, on aika purkaa ladattu Rar-paketti. Rar-pakettien purkaminen onnistuu useilla ohjelmilla, esimerkiksi IZArc tai klassinen WinRar. Paketin sisältä löytyvistä tiedostoista löytyy tiedosto nimeltä HTC Desire Android 2.3 Upgrade.zip joka myös täytyy purkaa ja vasta sen sisältä löytyy varsinainen päivitysohjelma, RUU_HTC Desire Android 2.3 Upgrade (Gingerbread).exe.

3. Päivitys
Suorita tämä exe-tiedosto tuplanapsauttamalla sitä ja ohjattu toiminto avautuu.


Ruksaa I understand... -ruutu ja valitse Next.


Naura hetki oudolle merkkisotkulle, ruksaa I completed the... -kohta ja valitse Next.


Lue päivityksen yksityiskohdat (jos se kiinnostaa) ja valitse Next. Seuraavana päivittäjä tarkistaa puhelinmallin ja yhteyden puhelimeen. Puhelin täytyy siis olla kytketty Sync-tilassa.


Jos tämä tarkistus epäonnistuu (saat ilmoitukset ettei puhelinta löydy)

  1. irroita puhelin
  2. Sulje HTC Sync
  3. Käynnistä Sync uusiksi
  4. Kytke puhelin Sync-tilassa
  5. Aloita asennus alusta suorittamalla RUU_HTC Desire Android 2.3 Upgrade (Gingerbread).exe uudestaan.
Jos ongelmia ei tule, tarkistus sulkeutuu viimeinen tilaisuus peruuttaa on käsillä.



Jos olet epävarma, Cancel painikkeella voit peruuttaa. Jos olet varma, napsauta Nextiä aloittaaksesi asennus. Asennusta ei tämän jälkeen voi enää peruuttaa ja keskeyttäminen tai Usb-johdon irroittaminen aiheuttaa puhelimen rikkoontumisen.


Asennus vie noin kymmenen minuuttia. Lopputuloksena puhelin käynnistyy uudelleen ja sisällä tikittää Android 2.3.


Valistuneen kuluttajan synninpäästö

Tampereella Tullintorin kauppakeskus järjesti Kulttuuripäivät ja siinä yhteydessä on taidenäyttely. Näyttelyssä Taiteilija maalaa seinään kauppakeskuksen luvalla kauppakeskuksen myymälöiden ympäristöarvoja kritisoivan teoksen. Kauppakeskus heittää taiteilijat pihalle ja maalaa päälle.

Helsingin sanomien artikkelin mukaan kauppakeskuspäällikkö kommentoi taidenäyttelyn tarkoituksena olleen markkinointi ja tarve saada ihmisille mukavia mielleyhtymiä ja positiivisia tunteita aiheesta.

Mutta pohditaan hetki tilannetta. Kauppakeskus tahtoo sanoa positiivisia asioita liikkeistään, mutta taitelija Teemu Takatalo maalasikin totuuden. Hän ei valehdellut teoksessaan, vaan oikeasti kertoi yksityiskohtia liikkeiden ympäristöpolitiikoista. Tässä valossa väite siitä ettei kyseessä olisi sananvapauden tukahduttaminen on kyseenalaista, sillä yritykset olisivat voineet myös vastata teokseen korjaamalla käytäntöjä ja sitten esimerkiksi lisäämällä teokseen oman "anteeksipyyntönsä" ja korjauksensa.

Ei, moinen lähestymistapa olisi liian kypsää ja vastuullista. Yritykset eivät muuttaneet käytäntöjään vaan valittivat asiasta ja lopputuloksena teoksen päälle maalattiin ja se käytännössä tuhottiin. Viesti piiloon ja ympäristön voi jättää jälleen oman onnensa nojaan. Esimerkiksi ensimmäisenä mainittu Citycon toteaa viime vuoden vuosikertomuksessaan ympäristönsuojelun olevan lähinnä este liiketoiminnalle. Hyvää väkeä selvästi.

No, kiitoksena annetaan tälle sitten kunnolla julkisuutta! Tässä ihmeteltäväksi alkuperäinen taideteos.

Napsauta nähdäksesi tarkempi versio
Kerro myös ystävillesi, varmistetaan ettei sensuuri kannata tässäkään tapauksessa. Suosittelen lukemaan aiheesta myös Voiman artikkelin, jossa taustoja ja vastuita puretaan enemmän.

Kaikkitietävyys ja rukoilu

Rukouksen voimaan ja vaikutukseen on luotettu monissa uskonnoissa. Tarkat menetelmät vaihtelevat, joihinkin saattaa sisältyä uhrilahjoja, tietty muoto jota noudattaa ja monia kaavoja mutta kantava sanoma on sama: pyydetään joltain jumalalta tai jumalilta jotain. Rukous esiintyy siis kaikissa uskoissa, mutta kaikkitietävän jumalan omaavissa uskonnoissa se on hieno esimerkki uskontojen evoluutiosta. Esimerkiksi kristinuskolle rukous on kuin valaiden jalat, ihmisen häntäluu tai umpisuoli: ripe aiemmasta muodosta joka ei oikeastaan enää toimi ja on muuttunut tarpeettomaksi, mutta on yhä läsnä. Selitän tarkemmin

Monissa aiemmissa uskoissa rukoilu kävi yhteen uskon antamien jumalten ja heidän voimiensa kanssa. Jos tarvitsin sadetta, rukoilin sateesta vastaavaa jumalaa antamaan sitä, jos tarvitsin voiton sotakampanjassani otin rukouksella yhteyttä sodan jumalaan ja anelin tältä jotain. Rukouksella oli kaksi tavoitetta: viedä viestini jumalille ja saada heidät puolelleni.

Monijumalaisissa uskonnoissa jumalat olivat harvemmin kaikkitietäviä. He saattoivat olla erittäin nokkelia ja ovelia, älykkäitäkin, mutteivat kaikkitietäviä, mikä tarkoitti etteivät he tienneet mitä halusin tai tarvitsin. Rukous oli keino jolla kerroin sen heille. Tämä jumalten huomion saaminen oli tehtävä ensin, pelkkä ääneen puhuminenkaan ei riittänyt viestin kantautuakseen jumalten korviin.

Jumalten persoonat vaikuttivat myös siihen että pyytäminen oikeasti auttoi. Jumalat olivat pikkumaisia, mustasukkaisia ja heillä oli omat halunsa ja toiveensa ja prefrenssinsä. Kun rukoilin oikein ja täytin heidän halunsa - esimerkiksi ylistin hyvin turhamaisena pidettyä jumalaa - katsottiin että kyseinen jumala voitiin näin taivutella puolelleni. Annan jumaluudelle mitä tämä tahtoo tai muuten taivuttelen kyseisen jumalan puolelleni. Monijumalaisten uskojen jumalat olivat epätäydellisiä, niillä oli heikkouksia ja monia persoonan piirteitä ja jos hyödynsin tietoa näistä oikein, uskottiin että kykenin saavuttamaan kyseisen jumalan päätöksiin.

Kun tulemme kristittyjen, muslimien ja juutalaisten jumalaan - Abrahamin jumalaan, päädymme tilanteeseen jossa rukous ei mielestäni ole perusteltavissa. Ensinnäkin ruokoilu ei ole tarpeellinen kommunikaatiokanava viestittäessä kaikentietävän jumaluuden kanssa: sellaisen olennon pitäisi kuulla pyyntöni joka tapauksessa, esitin sen millä tahansa tavalla. Lisäksi pyyntöä ei oikeastaan edes tarvitse esittää, sillä todella kaiken tietävä jumaluus tietää myös ajatukseni ja tietää jo rukoilemattakin mitä haluan ja tarvitsen. Itseasiassa kaikkitietävä jumala tietää mitä haluan ja tarvitsen jo ennen kuin edes muodostan ajatusta siitä mitä satunkaan tarvitsemaan! Siinä vaiheessa kun rukous on muodostumassa rukoilijan huulille, kaikentietävä jumaluus on jo ollut tietoinen siitä rukouksesta koko ikuisuuden ajan. En rukouksessani kerro tällaiselle jumalalle mitään mitä hän ei jo tietäisi. Jokainen ajatuksenikin on ollut tämän tiedossa alusta asti.

Toisekseen Abrahamin jumalan sanotaan myös olevan suunnitelmallinen: koko maailmalle on suunnitelma jonka mukaan kaikki tapahtuu, eikä mikään voi poiketa tästä täydellisestä suunnitelmasta. Miten sitten rukous voisi vaikuttaa? Jos kaikki on todella ennaltamäärätty tässä suunnitelmassa, on hyvin hankala selittää miten sitten voisin pyytää siihen muutoksia. Rukouksella ei voi olla vaikutusta, sillä kaikki tapahtuisi joka tapauksessa suunnitelman mukaan. Voidaan toki argumentoida suunnitelman olevan se, että rukoilen ensin ja saan vasta sitten, mutta vapaan tahdon ja kaikkitietävyyden ongelma on toista artikkelia varten. Käytännössä tilanne on siis seuraava: Jos mitä toivot kuuluu suunnitelmaan, saat sen joka tapauksessa. Jos se ei kuulu, et saa sitä rukoilusta huolimatta.

Lisäksi täydellisen jumalan mieli ei muutu. Jos rukouksessa pyydetään mitä tahansa sillä käytännössä anellaan muutosta johonkin asiaan (tai jonkin asian pysymistä samana) ja näinollen rukous on käytännössä yritys vaikuttaa jumalan suunnitelmaan ja näinollen mieleen. Oletetaan että tilanteessa ennen rukousta jumala on päättänyt maanjäristyksen tuhoavan tietyn kaupungin. Raamatussa tehdään hyvin selväksi että Abrahamin jumala on aina oikeassa, eikä muuta mieltään. Minkä argumentin tai pyynnön voisin edes esittää, jolla voisin muuttaa kaikki mahdolliset argumentit ja pyynnöt jo etukäteen tietävän olennon mielen? En kykenisi esittämään sellaiselle olennolle mitään pyyntöä tai väitettä tai toivetta, enkä perustella niitä millään meriitillä tai edulla, jota kyseinen olento ei olisi jo ottanut huomioon. Kaiken tietäminen tarkoittaa oikeasti sitä että tietää kaiken.

Lyhyesti siis: rukoilu on tarpeetonta, sillä kaikkitietävä olento tietää jo mitä tahdot ja tarvitset. Eikä rukous voi muuttaa asioita sillä se tarkoittaisi että kykenet muuttamaan kaikkitietävän olennon mieltä. Mikään näistä ei ole loogisesti mahdollista.

Rukous kohosi paljon vanhempien uskojen riveistä. Näissä uskoissa jumalat tarvitsivat jatkuvaa lepyttämistä ja ylistystä, koska ne olivat pikkumaisia, ahneita, turhamaisia ja jopa pahoja. Turhamaisen jumalan pystyi lepyttämään maanittelulla, pahan jumalan veriuhrilla, irstaan jumalan irstailulla. Abrahamin jumala oli vanhimmissa tarinoissa samanlainen kuin muiden heimojen jumalat - yksi monien joukossa. Kun usko hitaasti muuttui pois monijumalaisuudesta (kyllä, muinaisjuutalaiset olivat monijumalaisia), muuttui myös jumala vähemmän henkilökohtaiseksi ja enemmän ylimaalliseksi ja transendetaaliksi olennoksi.

Siirtymä muinaisten juutalaisheimojen yhdestä jumasta muiden joukossa, ainoaksi oikeaksi jumalaksi on jättänyt jälkensä. Samalla tavalla kun monissa eläinlajeissa näkyy jälkiä niiden aiemmista olomuodoista, myös kristinuskon sisältä löytyy jälkiä aiemmista muodoista. Monet raamatulliset tarinat ja ihmeet ovat muilta uskonnoilta lainattuja vanhempia tarinoita. Myös monet kristinuskon harjoittamat riitit ja käytännöt tulevat todellisuudessa paljon vanhemmista uskonnoista. Rukous on yksi näistä piirteistä.

Tämä kaikki selittyy erittäin hyvin jos kristinuskoa ajattelee kulttuurievoluution kautta. Usko kehittyi aiemmista olomuodoista ja mukaan jäi tiettyjä pikkujuttuja jotka eivät enää varsinaisesti toimi kristillisessä teologiassa vaikka apologetiikka niitä yrittääkin puolustaa. Jotenkin se miten usko kehittyy evoluution periaatteiden mukaisesti on herkullisen ironista, varsinkin kun samainen uskonto kovasti yrittää kieltää evoluution olemassaolon, mutta on samalla samojen periaatteiden ohjauksen alla.

Lasten suojelu ja Muukalaispelko

On jokseenkin normaalia opettaa lapsia varomaan tuntemattomia. Ei mennä outojen ihmisten kyytiin, ei oteta karkkia heiltä ja niin edespäin. Lähes jokainen on kuullut nämä elämänohjeet vanhemmiltaan jossain määrin. Ei ole väärin opettaa lapsiaan olemaan jossain määrin varuillaan tuntemattomien ihmisten kanssa - ovathan he todella tuntemattomia - mutta liian moni vanhempi kasvattaa lapsensa tilaan jossa jokainen erilainen ja outo ihminen muuttuu uhaksi. Yhdysvalloissa vain noin kymmenes lapsista kävelee tai pyöräilee kouluun tämän muukalaisvaaran takia.

Todellisuus uhista on tullut selväksi aikuisille brutaaleissa uutiskertomuksissa, joissa muukalainen on napannut lapsen pahoja tekojaan varten. Itsekin kirjoitin yhdestä sellaisesta tapauksesta äskettäin. Jutut raakuuksista ovat ihmisistä kiinnostavia ja keräävät lukijoita ja tämä saa median käyttämään niitä. Tästä on seurannut väkivaltatekojen (ja varsinkin brutaalien sellaisten) raportoinnin räjähdysmäinen kasvu. Ja tässä tulemmekin nykyajan omituisimpaan harhaan: todellisuudessa me ja lapsemme elämme paljon turvallisemmassa maailmassa kuin vanhempamme elivät ja esimerkiksi eräs vuosien 1989-1999 väliä seurannut tutkimus totesi lasten katoamisten hieman vähenneen jopa silläkin välillä (pdf-linkki). Tilanne ei siis todellisuudessa ole erityisen vaarallinen, mutta jatkuva vähienkin tapausten uutisointi luo vaarallisen mielikuvan. Jokainen lapseen kohdistunut vakava väkivallan teko kohoaa uutisoinnissa prioriteetiksi ja jälleen kerran maailmamme näyttää synkemmältä paikalta.

Lisäksi tuntemattomien varominen on siitä paradoksaalista, että tuntemattomat äärimmäisen harvoin vahingoittavat lapsia. Yleensä vahingon tekijä on joku jonka lapsi tuntee, kaikkein useimmin jompikumpi vanhemmista. Kylmät numerot ovat tässä melkoisen hyytäviä: 85% lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tapahtuu niin, että tekijä on joku lapsen entuudestaan tuntema, kuten sukulainen tai ystävä. Tämä paljastaa hyytävän faktan muukalaispelon turhuudesta: Kun lapsen opettaa varomaan vieraita, riski lapselle joutua hyväksikäytön uhriksi laskee parhaimmillaankin vain vähän.

Liiallisesti varoittelusta ja pelottelusta on myös haittoja. Kun lapsia opetetaan pelkäämään kaikkia muukalaisia, riisutaan lapselta käytännössä merkittävä osa toimintakyvystä metropoliympäristössä. Kaupungissa asuvalla lapsella ei ole vaihtoehtoja siinä tapaako hän päivittäin tuntemattomia, kaupunki on täynnä niitä ja todennäköisyyden lainalaisuudet takaavat että valtaosa lapsen tapaamista on tuntemattomia. Kun jokaista muukalaista pelkää, miten valita mihin muukalaisiin luottaa? Ja se valinta on myös tehtävä, sillä toimiakseen yhteiskunnassa on jokaisen meistä välillä käytävä kaupassa tai vaikkapa kuljettava junalla. Näissä ja käytännössä kaikissa muissakin jokapäiväisissä tilanteissa törmäämme useaan tuntemattomaan joiden kanssa meidän on jossain määrin toimittava. Ostan lipun junaan konduktööriltä jota en ole tavannut. Maksan ostokseni kassaneidille joka on minulle täysin tuntematon.

Ja lapset joutuvat myös tekemään tämän päätöksen siitä keihin luottaa. Tuntemattoman pelolla varustettu päätyy luottamaan muihin vinoutunein kriteerein ja helposti epäluottamus on suurinta erilaisten yksilöiden kanssa: Risaiset vaatteet tarkoittaa epäluotettavaa henkilöä, Meksikolainen ulkoasu tarkoittaa varasta, Romanin kansallispuku tarkoittaa huijaria ja Aina kun jokin erilainen kävelee ohi, vaihdetaan toiselle puolelle tietä. Liiallinen muukalaispelko tuottaa pelkoa kaikkea kohtaan ja mitä vähemmän tuttua, sitä enemmän pelkoa. Varsinkin rasismille muukalaispelko on erittäin hyvä kasvamisalusta.

Tunteet videopelissä

Varoitus: artikkelin videot sisältävät spoilereita!

Lähes jokainen osaa kertoa jonkin hetken elokuvissa tai televisiossa jonka aikana itku oli lähellä tai ainakin mielen valtasi valtava surumielisyys. Elokuvat ja televisio ovat vuosikymmenien aikana oppineet aikaansaamaan yleisössä tunnereaktioita. Esimerkiksi Donnie Darkon (loistava elokuva) loppukohtaus oli jäätävän outo ja samaan aikaan käsittämättömän surumielinen. Jos et ole nähnyt elokuvaa, älä katso tätä linkkiä sillä et käsitä puoliakaan siitä.

Moni videopelejä harrastanut osaa mainita vähintään yhden kohtausen pelissä joka sai raavaankin miehen herkistymään. Tunnetuin lienee Aeriksen kuolema Final Fantasy VII:ssä. Vähemmän tunnettu esimerkki on kaunis kohtaus The Darkness pelissä jossa pelin päähahmo vain hengailee tyttöystävänsä kanssa sohvalla. Myöhemmin pelissä törmätään tilanteeseen jossa päähahmon sisällä asuva pimeys pakottaa sankarin seuraamaan sivusta avuttomana tyttöystävänsä kuolemaa. Tai Red Dead Redemption (peli jossa on useita emotionaalisia kohtauksia) loppui hyytävimpään loppukohtaukseen mitä muistan pelissä nähneeni.

Jos katsot minkä tahansa äskeisistä kohtauksista pelaamatta itse peliä, niiden emotionaalinen säväytys jää toki kokematta - hahmoihin ei ole kiintynyt tai tiedä nyanssien merkitystä.

Pelit koetaan eri tavalla kuin elokuvat. Elokuvan katsoja on passiivinen ja elokuvaa voi viedä vapaasti haluamaansa suuntaan. Pelaaja ei ole passiivinen samalla tavalla ja osallistuu koko pelielämyksen ajan pelin luomiseen omalla tavallaan. Pelin esittämien hetkien tunteellisuus voidaan aikaansaada välijuonnoilla ja videoilla, mutta tällaisessa menetetään pelien tarjoamat mahdollisuudet.

Peleissä koskettavat ja tunteelliset kohtaukset ovat kuitenkin harvinaisia elokuviin ja televisioon verrattuna. Televisiosta keksii sadoittain esimerkkejä, peleistä kymmeniä. Pääsyy tähän eroon on tietysti medioiden eroissa: pelit ovat pitkälti suorituskeskeisiä ja juoni on monesti enemmän taustalla, siinä missä elokuva on puhtaasti tunteiden aikaansaantiin pyrkivää. Peli ei siis välttämättä tarvitse tunteellisia kohtauksia saavuttaakseen tavoitettaan.

Toinen tärkeä syy on osaamisessa. Useissa peleissä käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja sensellaisesta vastaavat usein henkilöt jotka eivät ole niiden alojen ammattilaisia, vaan peliammattilaisia. Kun pelejä vielä tekivät pienet studiot, saattoi pelin ohjelmoija myös kirjoittaa suuren osan dialogista. Ja tämä näkyy amatöörimäisinä kohtauksina, jotka yrittävät olla tunteellisia, mutta epäonnistuvat epämääräisen dialogin ja suunnittelun takia. Halvimmat mahdolliset näyttelijät (parhaimmillaan ohjelmoijien sukulaisia) eivät myöskään auta. Esimerkkinä tämä taidonnäyte Mortal Kombat Mythologies: Sub-Zero-pelistä:


Aploodien paikka. Monesti myös yritetään tehdä massiivista viihdettä pikkurahalla. Jos animaatiota tahtoo ostaa samaan hintaan kuin keskiverto suomalainen ostaa kaupasta maitoa, saadaan jotain tämäntapaista:


Paljon ongelmia aiheutuu myös siitä, kun kulttuurit törmäävät ja tuottavat omituisuuksia. Esimerkiksi monet japanilaiset peliyhtiöt lokalisoivat pelinsä länsimaiseen makuun sopivammalle kielelle ja liian usein tämä tehdään halvalla. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa:


Ja ei, tuosta ei saa selvää erityisen hyvin vaikka pelit tuntisikin.

Hyvää tunteiden paloa toki löytyy monesta pelistä. Pelintekijöiden taidot ovat parantuneet ja draamaan luomiseen on monesti palkattu väkeä perinteisemmän elokuvataiteen puolelta. Pelien omia erikoisuuksia voi myös tehokkaasti käyttää hyväksi tehokkaan draaman moottorina. Erittäin hyvänä esimerkistä pelin omilla ehdoilla tehdystä tarinankerronnasta on Half-Life 2, jossa pelaaja näkee kaiken koko pelin ajan äänettömän päähahmon läpi. Jopa kaikki pelin dramaattiset kohtauksetkin katsellaan Gordon Freemanin silmien takaa.

Toisaalta draama voi olla myös perinteisellä tavalla hyvin tehtyä. Omasta mielestäni parhaita esimerkkejä onnistuneesta pelidraamasta on ylimachon sarjan maineessa olevissa Gears of War-peleissä ja varsinkin sarjan toinen ja kolmas osa onnistuvat tässä.  Gears of War on pääasiallisesti hyvin macho ampumapelisarja jossa on isoja miehiä, isoja hirviöitä ja isoja aseita, ei siis ympäristö jossa olettaisi kohtaavansa suurta draamaa. Tässä peli kuitenkin yllättää.

Gears of War kahdessa on pieni sivujuoni jossa yksi päähahmoista, Dom, etsii vaimoaan Mariaa. Tämän sivujuonen ratkeaminen on ehkäpä kaunein ja tunteellisin kohtaus mitä olen missään pelissä koskaan nähnyt. Se alkaa hyvin arvattavalla tavalla, mutta yhtäkkiä kohtaukseen tulee käänne joka vie asiat synkempään suuntaan.


Kohtausta valmisteltiin koko pelin ajan, Domin etsiessä puolisoaan ja pelätessä pahinta. Kun se lopulta osui kohdalle, oli sen vaikuttavuus huumaava. Dom sai myös Gears of War 3:ssa kunnian olla pelin koskettavimpiin kuuluvan kohtauksen päähenkilö:


Kolmannen Gears of Warin kerronta onnistuu myös monessa kohtaa pelin sisäisillä draaman keinoilla. Esimerkiksi tuhon kokeneen kaupungin läpi kulkeminen tuhoutuneen arkkitehtuurin keskellä on näytävien maisemien ansiosta jo yksinään vaikuttavaa. Mutta kun vastaan tulee kaupungin edesmenneitä asukkaita joista on jäljellä vain kosketukseen hajoavia tuhkapatsaita...

Pelit kykenevät siis olemaan täynnä tunteellisia hetkiä ja draamaa kunhan vain siihen panostetaan tarpeeksi. Jokainen peli ei tietenkään tätä kaipaa (Tetriksen dramaattisimmat kohtaukset voisivat tuntua hieman päälleliimatuilta) mutta monessa juonella varustetussa pelissä hyvä ja dramaattinen tarinankerronta on tärkeää. Ja kun vuosien päästä muistelemme parhaita pelihetkiä, ne dramaattisimmat kohtaukset ovat varmasti korkealla siinä listalla mitkä palaavat mieleen ensimmäisinä.

Kauneus ja pedofilia

Huomautus ennen lukemista: Tämän artikkelin tarkoitus ei ole puolustella pedofiliaa tai pedofiilejä, eikä missään tapauksessa väittää lapsiin kohdistuvan seksuaalisen toiminnan olevan mitenkään hyväksyttävää. Lasten kaikenlainen seksuaalinen hyväksikäyttö on kategorisesti tuomittavaa käytöstä ja sitä täytyy kaikin keinoin ehkäistä. Pitäisin tätä itsestäänselvänä, mutta tämä on kuitenkin Internet. Sitten asiaan.

Pedofilia on aikamme ja yhteiskuntamme ehkäpä eniten halveksuttu piirre. Pedofiilejä pidetään niin heikossa arvossa, että jopa vankiloissa he ovat pohjasakkaa verrattuna ympärillään oleviin raiskaajiin, murhamiehiin ja muihin rikollisiin. Pedofiliaa vihataan niin paljon että monia pedofiileja on viime aikoinakin lynkattu vanhan ajan oman käden oikeudella. Mutta kauneusihanteemme ja pedofilia kulkevat kuitenkin oudosti käsi kädessä ja esimerkiksi pedofiilin seksuaalisesti himoamat lapset on yllättävän lähellä aikamme kauneusihannetta, varsinkin naiskauneudesta puhuttaessa. Esimerkkinä tein pienen Google kuvahaun hakusanalla kauneus:


Kauniita naisia lähes kenen tahansa määritelmän mukaan, mutta miten he liittyvät pedofiliaan? Jos tarkastelemme heidän piirteitään huomaamme kuinka monet niistä ovat hyvin lapsenomaisia: kiiltävät hiukset, sileä virheetön iho, karvattomuus, suuret silmät ja niin edespäin. Yksinkertaisesti sanottuna, monet kauneusihanteisiin yhdistettävät piirteet ovat lasten ulkonäköön liittyviä piirteitä. Käytännössä aikuinen, joka säilyttää mahdollisimman monta lasten ulkonäköön liittyvää piirrettä, mielletään kauniiksi. Tätä ilmiötä kutsutaan tieteellisesti neoteniaksi ja nämä neoteeniset piirteet mielletään erityisen kauniiksi varsinkin naisilla.

Naisia joilla on lapsenomaisia piirteitä pidetään siis kanssasisariaan viehättävimpinä. Taustalla on luonnollisesti evoluution aikaansaama ilmiö. Nainen joka kykenee näyttämään nuorelta pidempään, luonnollisesti vaikuttaa pidempään kyvykkäältä olemaan hedelmällinen, sillä naisten ikä ja hedelmällisyys valitettavasti korreloivat negatiivisesti. Miehet ovat vuosimiljoonien aikana kehittyneet kiinnostumaan puolisoista jotka todennäköisimmin kykenevät tuottamaan heille jälkikasvua, eli valikoivdaan puoliso jonka piirteet viittaavat hedelmällisyyteen. Jos nuoruus on yksi valintakriteeri, neoteeniset piirteet muuttuvat naiselle hyödyllisiksi. Toisin päin yhtälö ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä liian nuori kumppani ei naiselle ole välttämättä optimaalinen huonon asemansa takia.

Toinen mielenkiintoinen piirre on valtapeli. Yksi ehdotettu lisäsyy neotenian eduille on se, että miehet kokivat nuoremman naiset vähemmän todennäköisesti uhaksi ja myös helpommaksi hallita. Tämä soi neoteenisillä piirteillä varustetuille naisille toisen etulyöntiaseman, kun miehet eivät kokeneet heitä uhkaavina.

Neoteenisten piirteiden suosimiselle on siis suhteellisen helposti selitettävissä olevia biologisia syitä. Esi-isillemme nämä piirteet ovat olleet viehättäviä ja esi-äideillemme hyödyllisiä. Lopputuloksena ne ovat levinneet ja niistä seuraavat vaikutukset näkyvät yhä psyykkeessämme.

Nykypäivän kauneusihanteet ovat muuttuneet entistä lähemmäs neoteniaa. Lyhyenä esimerkkinä, tässä mitä löysin ensimmäisenä tuloksena Googlen kuvahaulla hakiessani 50-luvun kauneusihanteita:


Ja tässä kun siirryimme nykyaikaan:

Kuva Marilynistä on aikuinen nainen, hieman pyöreä tietyistä kohdista ja ihon sävyt täynnä pientä värivariaatiota. Nykyinen versio on hoikempi, silotellumpi ja häkellyttävän lapsimainen. Myönnettäköön esimerkin olevan kaukoidästä jossa naisten nuoruutta palvotaan länsimaita enemmän, mutta trendin olemassaolo pätee kyllä länsimaisissa kauneusihanteissa.

Kauneus siis on lasten ominaisuus ja kun lasten piirteitä siirretään aikuisiin, saadaan aikuisia jotka koetaan kauniiksi. Pedofilian synty ei näytä enää kovin pitkältä loikalta tästä eteenpäin, sillä kauneusihanteemme ovat todella pedomorfisia. Kenelläkään likainen olo nyt?

Tietotekniikka ja iäkkäiden oppiminen

Kohtaan lähes päivittäin tilanteita joissa joudun selittämään jotain tietotekniikka-aiheista keski-ikäisille tai iäkkäämmillekin ihmisille - väelle joka ei ole kasvanut tietokoneiden ympäröimänä. Itse olin teini-ikäinen kun Internet tuli kohinalla massatietoisuuteen ja teki tietokoneista joka kodin tärkeimpiä laitteita. Minä kasvoin siihen maailmaan ja ymmärrän sitä luontevasti, olenhan elänyt sen ajan siinä iässä jossa uusien asioiden omaksuminen on helpointa. Itseäni edeltävät sukupolvet eivät omaa näitä etuja ja heidän käsityksensä ja kykynsä oppia ja hahmottaa tietotekniikkaa ovat monen mielestä tämän takia heikompia.

Löysin tästä aiheesta mielenkiintoisen tutkielman Old dogs and new tricks: teaching computer skills to adults (George Geddes, Strathclyden yliopisto).

Kyseinen tutkimus selvitti nimenomaisesti aikuisoppijoiden tietotekniikan oppimista ja tämän nopeasti muuttuvan alueen edellyttämää elinikäistä oppimista, sekä haasteita joihin oppijat törmäävät ikääntyessään. Tämä elinikäinen taitojen päivittämisen tarve ei ole täysin uusi ilmiö, mutta se on kiihtynyt melkoisesti tietoteknisten työkalujen kehittyessä nopeasti. Erityishaasteen se tuottaa myös sen vieraan luonteen takia: henkilö joka ei ole kasvanut tietokoneiden ympäröivässä maailmassa ei välttämättä käsitä monia peruskäsitteitä ja kokee tietotekniikan senkin takia vaikeammaksi kuin se onkaan.

Tietotekniikan oppimista kuvataankin myös kulttuurin niin kuin taidonkin omaksumisena: oppiminen edellyttää uusien konseptien (esim. ikonit, ikkunat, tehtäväpalkki) omaksumista eikä vain uuden taidon sisäistämistä. Kun tämä ”kulttuuritausta” puuttuu, oppiminen on huomattavasti vaikeampaa. Vertauksena esitetään esimerkki Tenavat-sarjakuvasta, jossa Ressu opettelee pelaamaan tennistä kirjekurssilla ja lopputuloksena päätyi lyömään tennispalloja postilaatikon päältä.

Toinen haaste on itse ikä. Iän kasvaessa tietyt toiminnot muuttuvat vaikeammiksi, alkaen henkisten kapasiteettien heikkenemisestä aina heikentyneisiin fyysisiin kapasiteetteihin. Iän kanssa reaktioaika heikkenee ja uusi oppi on entistä tiukemmin sidottava aiemmin opittuihin ympäristöihin. Lisäksi näkö heikkenee ja kyky hallita tietokonetta laskee kun hiiren liikutus ja näppäimistön käyttö muuttuvan hankalammiksi motoriikan heiketessä. Iän aiheuttamia vaikutuksia on kuitenkin hankala arvioida objektiivisesti, sillä kulttuurillinen käsitys iän kanssa tulevasta heikkoudesta voi osin olla nimenomaan kulttuurillista eikä niinkään fyysistä.’

Kolmas haaste ovat oppimismenetelmät. Vanhempi oppija on kehittänyt oppimismenetelmiä ja perusteita joiden avulla ja joiden päälle uutta tietoa lähdetään rakentamaan. Nämä oppivälineet eivät välttämättä palvele täydellisesti ympäristöissä joissa oppia on omaksuttava paljon. Vanhempien ihmisten tapana on myös opetella asioita perusteellisemmin ja syvällisemmin kuin nuorempien, jotka opettelevat asioita pinnallisemmin ja enemmän tehtäväkeskeisesti. Tämä voi osin olla vahvuus, mutta nopeasti muuttuvalla alalla se voi vaikeuttaa jatkuvaan opetteluun perustuvaa oppimista.

Vanhemmat oppijat tarvitsevat opiskeluun erilaisia oppimisympäristöjä. Pienryhmissä tapahtuva rauhallinen opettelu omaan tahtiin ja täydennettynä hyvällä vertaistuella ja mentoroinnilla korostui nuorempia oppijoita enemmän. Lisäksi ikääntyneempien oppijoiden todettiin pitävän opiskelusta itsensä ikäisessä seurassa.

Näitä ympäristön vaatimuksia pystytään tutkimuksen mukaan lähteä korjaamaan monellakin tavalla. Opettajan on ensinnäkin oltava tietoinen näistä iäkkäämpien tietotekniikan oppijoiden vaatimuksista ja tarpeista.  Tutkielmassa suositellaankin suuresti tietokonekulttuurin konseptien opettamista ennen varsinaista opiskelua. Tämä mahdollistaisi tietotekniikan opettelun helpommalta tasolta. Lisäksi opetusmateriaalin pitäisi olla oppijoille sopivaa, esimerkiksi tulosteiden ja verkkopohjaisten materiaalien täytyy olla luettavissa hieman heikommallakin näkökyvyllä. Myös monien ennakkoasenteiden voittamiseen käy sopivan rennon ilmapiirin luominen oppimiselle, jolloin jännitys tuntemattoman ympäristön oppimiselle laskee.

Tutkimuksessa myös esitetään tiettyjä vaatimuksia iäkkäämpiä kouluttavalle henkilölle, alkaen luonnollisesti koulutuspätevyydestä, mutta sisältäen myös ymmärrystä aikuisoppimisesta ja kykyä tarkkailla oppijoita pystyäkseen vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Opettajan on myös pyrittävä pois auktoriteetista enemmän oppilaita avustavaan asemaan.

Monilla iäkkäämmillä ihmisillä on siis tiettyjä erityisiä haasteita tietotekniikan kanssa, mutta mikään näistä haasteista ei ole ylittämättömiä. Opettajan on tiedettävä mitä tekee ja ymmärrettävä yleisöään ja se tietysti pätee mihin tahansa opetukseen.

Windows 8 ensitunnelmia - Asennus

Windows 8 ensitunnelmia
Asennus
Työpöytä
Sovellukset
Loppumielipide

Nyt kun Windows 8 Developer Preview on ulkona, päätin testata Windows 8:aa hieman ja kirjoittaa omat kokemukseni testistä. Aloitin lataamalla Windows 8:n ja päätin kokeilla 32-bittistä versiota. Ensialku oli pettymys, sillä Windows Virtual PC ei suostunut edes lataamaan asennusohjelmaa. En ollut innostunut Virtual PC:n ongelmien selvitettelystä joten onneksi saavutin suurempaa menestystä VirtualBoxin kanssa. Asennusohjelma oli ulkoasultaan Windows 7:stä tuttu.

Windows 8 asennusohjelma
Tietysti ulkoasu latausruuduissa oli hieman muuttunut. Latausanimaatio oli hieman aiempaa vängempi, mutta se lienee pikkuasia.

Uusi tummanpuhuva latausruutu. Muuttunee vielä ennen lopullista julkaisua.
Itse asennus sujui hyvin ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen avautuivat vihertävät asetusikkkunat:

Kuvassa ei näy jostain syystä oikealla sijainnut vierityspalkki.
Asennusprosessin aikana VirtualBox kaatui muutamia kertoja selittämättömästi tekstiä syötettäessä. Asennus meni läpi muutaman yrityksen jälkeen. Mielenkiintoisesti asennuksen aikana voi kirjautua jo sisään Windows Live-tunnuksilla, mikä viittaa entistä tiukempaan integraatioon Microsoftin muiden live-palveluiden kanssa:

Windows Live integraatio.
Jännitys tiivistyi, Windows 8 oli käynnistymässä ensimmäistä kertaa!

Windows 8 ensitunnelmia - Työpöytä

Windows 8 ensitunnelmia
Asennus
Työpöytä
Sovellukset
Loppumielipide

Kirjoitin lyhyesti Windows 8:n asentamisesta, mutta menen seuraavana siihen mikä varmasti kiinnostaa ihmisiä: uusittu työpöytä ja sen käyttö.

Tämä odottaa ensimmäisenä Windowsin käynnistyessä.
Kun Windows 8 on asennettu on ensikontakti työpöytää varmasti häkellyttävä. Oletustyöpöytä ei ole se perinteinen (vaikka sekin löytyy) vaan Windows Phone-laitteiden Metro-käyttöliittymän mukainen. Virtuaalikoneen sisällä ajettuna työpöydän latausaika ei hirvittävästi poikennut Windows 7:n latausajasta, mutta toisaalta parhaisiin tuloksiin päästäkseen tarvittaisiinkin SSD-levy ja muuta.

Metro-käyttöliittymää selataan sivulta toiselle vierittämällä. Tämä näkymä oli mielenkiintoinen mutta myös selvästi keskeneräinen developer-versiossa. Monet painikkeista palauttivat käyttäjän perinteiselle työpöydälle (josta lisää kohta) ja pakottivat käyttämään kuitenkin tavallista käyttöliittymää.

Joka tapauksessa, oletuskäyttöliittymä oli siis erilainen, mutta tuttuunkin pääsi käsiksi. Napsauttamalla Desktop-linkkiä, avautui tuttu Windows 7:n työpöytää muistuttava työpöytä. Oletustaustakuvaakaan ei oltu paljoa muutettu Developer-versioon.


Työpöytä kuitenkin oli muuttunut ratkaisevilla tavoilla. Ensimmäinen muutos oli häkellyttävä: Windows logolla varustetun Start-napin painaminen ei avannutkaan valikkoa vaan palautti Metro-käyttöliittymään. Jonkinasteisen toimintovalikon sai kaikissa tiloissa auki vetämällä hiiren kursorin vasempaan alanurkkaan.


Hetken tutkailun jälkeen selvisi, että alussa nähty Metro-paneelinäkymä onkin Start-valikon korvike! Kaikki asennetut ohjelmat ja niiden selailu sekä oikeastaan kaikki muukin mitä Start-valikon kautta ennen tehtiin, tehdään nyt Metro-käyttöliittymässä joka onkin kuin onkin käytännössä täyden ruudun Start-valikko. Tämä asennemuutos vaati hetken ihmettelyä.

Kun ohjelman siis halusi käynnistää, avattiin Start-valikko ja selattiin täyden ruudun tilassa haluttua sovellusta. Ohjelmia pystyi myös järjestellä raahaamalla niitä paikasta toiseen. Uudessa valikossa haku toimi yllättävän mielyttävästi: aina kun Start-valikko oli auki, käyttäjä pystyi alkaa kirjoittamaan suoraan ja kirjoitettu teksti muuttui hakutermeiksi ja tuotti ohjelmat ja asetukset jotka vastasivat kirjoitettuja termejä. Ohjelmia siis pystyi käynnistämään pelkällä haulla kuten Windows 7:ssä.

Hakutoiminto. Käytössä oleva hakutermi on "co"
Mielenkiintoisesti eri käyttöliittymien (ja ehkä virtuaalityöpöytien?) välillä pystyi vaihtamaan viemällä hiiren kursorin näytön oikeaan laitaan jolloin kuva seuraavasta näytöstä ilmestyi kursorin alle. Napsauttamalla tätä, vaihtui näkymä toiselle näytölle.

Huomaa pieni kuva oikealla
Toisella käynnistyksellä sisään pääsi vasta kirjautumisruudun jälkeen ja mielenkiintoisesti sisään kirjauduttiin Windows Live ID:llä, hieman kuin yritysympäristöön kirjauduttaessa. Lisäksi käyttäjälle lähtetään erillinen sähköpostiviesti jossa hänen kirjautumisensa varmennetaan - eli käyttäjä tietää jos hänen identiteettinsä kytketään tiettyyn tietokoneeseen.

Kirjautumisruutu
Kirjautumisruutua käytetään hieman eri tapaan kuin ennen: se raahataan ylös hiirellä kuten kosketusnäyttölaitteella konsanaan. Vanha "kunnon" Ctrl+Alt+Delete ei ole enää siis ainoa vaihtoehto.

Asetuksiin ja sensellaiseen pääsi edelleen ohjauspaneelin kautta. Ohjauspaneeli avautui uuteen näkymään jossa vasemmalta valittiin asetusryhmä ja oikealta itse asetukset. Näkymä ja sen toiminnot olivat hyvin puhelinkäyttöjärjestelmän tapaan jaettu ja esitetty.
Ohjauspaneeli muistuttaa mobiililaitteiden vastaavia ja on suhteellisen selkeä.

Kaikki asetukset eivät avautuneet kuitenkaan tämän uuden käyttöliittymän puolelle, vaan lisäasetukset valittaessa päädyttiin takaisin perinteiseen Ohjauspaneeliin joka ei ollut muuttunut mihinkään. Osa asetuksista avautuu myös muuten paremmin uuteen käyttöliittymään soveltuvalla tavalla. Esimerkiksi langattomiin verkkoihin liittyminen avautuu tilasta riippumatta varsin kookkaana ja selkeänä paneelina:


Microsoftin mainostamaa kosketuskäyttöä en pystynyt täysin virtuaaliympäristön takia kokeilemaan, mutta palaan siihen aiheeseen kunhan järjestelmä on kypsempi ja sen uskaltaa asentaa oikeasti.

Windows 8 ensitunnelmia - Sovellukset

Windows 8 ensitunnelmia
Asennus
Työpöytä
Sovellukset
Loppumielipide

Katsotaan hieman Windows 8:n mukana tulevia ohjelmia.

Tweet@rama
Windows 8 tahtoo kovasti olla sosiaalinen käyttöjärjestelmä ja koska sosiaalinen media on nyt kova sana, sisältää Windows 8 siihen ohjelmia. Yksi näistä on mukavan visuaalinen twitter-ohjelma Tweet@rama.


Perusnäppärä ohjelma tweettien lähettämiseen ja lukemiseen. Perinteisellä tietokoneella tämä ohjelma on jokseenkin tarpeeton koska selaimen kautta tweettaaminen on helppoa ellei helpompaa - mutta kosketusnäyttölaitteilla tämäkin ohjelma muuttuu äkkiä käyttökelpoiseksi.

Internet Explorer 10
Internet Explorer 10 oli uudistunut mielenkiintoisesti: toisaalta sitä pystyi käyttämään tuttuna työpöytäselaimena kuten Internet Explorer 9:ä. Ohjelmaa pystyi kuitenkin käyttämään myös täyden ruudun tilassa kokonaan kosketusnäyttöä varten suunnitellulla käyttöliittymällä:

Internet Explorerin uusi sivu

Täyden ruudun käyttö oli hankalaa kunnes keksin hiiren kakkosnäppäimen avaavan käyttöliittymän ja sen jälkeen käyttö oli varsin vaivatonta.

Kakkospainike avaa toiminnot näkyville
Internet Explorerin pystyi myös muuttamaan työpöydälle, mutta tämä vaikutti avaavan erillisen perinteisen Internet Explorer-selaimen, koska sivu ladattiin uudelleen ja jäi yhä auki Metron puolelle.

Internet Explorer työpöytätilassa 
Kaikenkaikkiaan Internet Explorerista jäi positiivinen mielikuva. Versio 9 oli vuosiin ensimmäinen versio jota pystyi sanomaan käytettävyydeltään kilpailijoita vastaavaksi ja nyt kymppiversio heittää myös jotain mitä kilpailijoilla ei ole - vielä.

Windows Explorer / Resurssienhallinta
Resurssienhallinta oli yksi ohjelma jota olin odottanut kiinnostuksella, vaikka se oltiinkin eräässä surkeassa mielipidejutussa haukuttu pystyyn kokeilematta.


Resurssienhallinta välilehtikäyttöliittymällä oli selkeä ja miellyttävä käyttää. Toiminnot löytyivät käytännössä heti kiitos välilehtien jolla ne esitettiin selkeästi. Ulkoaopettelua resurssienhallinta vaati minimaalisesti ja intuitiivisuus oli korkea. Lisäksi selkeämpi ulkoasu selattaessa tiedostoja ei ainakaan ole haitaksi. Uusi käyttöliittymä helpotti erityisesti dokumenttien valintaa ja löytyipä jakamista varten täysin dedikoitu välilehti sisältäen useita toimintoja kuten valittujen tiedostojen zippaus tai sähköpostitus.


Resurssienhallinta ei käsittämättömästä syystä vieläkään näytä oletuksena tiedostopäätteitä. Tämän ongelman korjaamattomuus alkaa pikkuhiljaa tuntua avoimelta kettuilulta.

Notespace
Muistilappujen tekoon löytyy Notespace. Tällä ohjelmalla voi piirrellä ja kirjoittaa muistiinpanoja. Ei muuta sanottavaa.



Paintplay
Yksinkertainen täyden ruudun piirto-ohjelma. Varsin näppärä jos tahtoo piirrellä eikä omista mitään ohjelmaa millä näin tehdä. Ei mitään radikaalin hienoa.



Picstream
Toinen sosiaalisen median ohjelma - tavallaan. Picstream näyttää flickr:istä poimittua kuvavirtaa. Rentouttavaa kai, käyttöä en löytänyt.


Ohjelmassa ei sinällään ollut mitään vik

NearMe
Paikkatietoa hyödyntävä palvelu joka osaa näyttää tapahtumia ja asioita käyttäjän naapurustossa.


NearMe näyttää halutun kategorian mukaan (Seikkailu, kulttuuri, jne) asioita käyttäjän lähellä. Sijainnit saa näppärästi myös kartalle.



Ohjelma itsessään vaikutti periaatteessa mielenkiintoiselta, mutta nykyisen sijainnin määrittäminen ei onnistunut (tai en moista löytänyt) joten se jätti NearMen tilaan NearlyUseless. Toistaiseksi ainakin.


moPod
Visuaalinen podcastien kuunteluun tarkoitettu ohjelma. Antaa selkeän näkymän erilaisiin tilattuihin Podcasteihin.




Alarms
Windowsin hälytysohjelma ei ole niin uhkaava kuin miltä vaikuttaa: tällä ohjelmalla voi laittaa Windowsin hälyttämään tiettyyn kellonaikaan kuin herätyskellon.


Windows Store
Windows 8:n mukana tulee ohjelmakauppa josta ohjelmia voi ostaa käyttöjärjestelmälle. Tässä vaiheessa siitä ei voi sanoa paljoa muuta kuin että katsotaan koska kauppa ei vielä ollut toiminnassa.


Vanhat ohjelmat
Työpöytäympäristön kautta Windows 8:an voi asentaa muitakin ohjelmia. Periaatteessa Windows 7:llä toimivat ohjelmat toimivat myös Windows 8:n kanssa. Ohjelmat tulevat näkyviin Start-valikossa, mutta eivät näytä yhtä suloisilta kuin natiivit Windows 8:n ohjelmat.

Windows 8 ensitunnelmat - Lopullinen mielipide


Windows 8 ensitunnelmia
Asennus
Työpöytä
Sovellukset
Loppumielipide

Windows 8:n vaikuttaa hyvin lupaavalta. Se on suht rohkea tuote ja eroaa merkittävillä tavoilla edeltäjistään ja tämä on samaan aikaan sen vahvuus ja heikkous. Windows 7:n esimerkiksi oli käytännössä samalla logiikalla käytettävä tuote kuin kaikki edeltäjänsä Windows 95:n asti (ja kauemmaskin). Samat konseptit toimivat jokaisessa niissä samalla tavalla. Windows 8 irrottautuu näistä ja paljon sitä mikä on monelle tuttua häviää siinä mukana.

Toisaalta nämä uudistukset tuottavat monella tapaa miellyttävämmän käyttökokemuksen kun ympäristöön on tottunut. Tämän ympäristön etuihin kuuluu ehdottomasti parempi käytettävyys muilla hallintalaitteilla. Täyden ruudun käyttö kosketusnäytöllä on selvästi ollut päätavoite ja käyttöliittymä omaakin hyvät edellytykset käyttöön ilman hiirtä ja näppäimistöä. Tosin Developer-versio jätti vielä toivomisen varaa ja monia työkaluja ei selvästi vielä ollut uuden käyttöliittymän puolella. Tämä todennäköisesti muuttuu julkaisuun mennessä - toivottavasti ainakin.


Developer-versio oli myös äärettömän epävapaa. VirtualBox saattoi aiheuttaa osan kaatuilusta, mutta määrä oli anteeksiantamattoman suuri - tai olisi jos kyseessä olisi jotain muuta kuin keskeneräinen tuote, mitä järjestelmä tässä vaiheessa oli. Tuote oli joka tapauksessa erittäin epävakaa ja jäätyi jatkuvasti täysin eikä enää reagoinut mihinkään käskyihin. Virtuaalisen käyttöjärjestelmän uudelleenkäynnistys on onneksi helppoa.

Mielenkiintoinen uutinen jota en pystynyt vielä testaamaan on Xbox Liven integraatio. Windows 8:n pitäisi saada Windowsin historian ehkäpä paras peliplatformi jos tämä uutinen toteutuu. Mielenkiintoista.

Windows 8 tuntuu ohjelmiensa puolesta monella tapaa enemmän tablet-käyttöjärjestelmältä kuin edeltäjänsä. Tämä näkyy hyvässä yksinkertaisessa käytettävyydessä monessa ohjelmassa, sillä tiettyjä työkaluja on erittäin helppo ja miellyttävä käyttää - ja ne näyttävät hyviltä. Tämä näkyy myös pahassa, sillä monet Windows 8 ohjelmista ovat todella rajoittuneita ominaisuuksiltaan. Moni ohjelmista jätti jälkeensä "eikö tämä tee muuta"-tunnelman.

Lyhyesti: Lupausta siis on, mutta todelllisuus tulee näyttämään millainen koira Windows 8 on. Järjestelmä on tällä hetkellä pahasti keskeneräinen ja puutteellinen sekä epävakaa, mutta mielenkiintoinen ja erilainen. Hyvässä ja pahassa.

Kaikille kivat tietokoneet

Jussi Pullinen kirjoitti Helsingin Sanomissa artikkelin Duuniläppärin uudet vaatteet jossa hän kauniisti argumentoi paremman tietotekniikan puolesta. Artikkelissa esitellään ongelma siitä, miten monilla työpaikoilla käytetään vanhentuneita tietokoneita ja ohjelmia ja kuinka ne ovat jo niin ikääntyneitä että ilmaisillakin ohjelmilla pystyisi parempaan.

Harmittavan usean työpaikan tietotekniikan surullista tilaa todistaneena henkilönä voin sanoa, että Pullinen on tässä osassa artikkeliaan täysin oikeassa. Hänen esittelemänsä ongelma on täysin todellinen ja merkittävä ja törmään itsekin työssäni tähän usein. Monilla työpaikoilla tietotekniikka mielletään vain kulueräksi joka pyritään tietysti minimoimaan. Jos kerran vanha ohjelma ja tietokone toimivat, miksi niitä vaihtamaan? Tämä on harmittavan yleinen mentaliteetti. Vanhentuneet tietokoneet, ikivanhoilla ohjelmilla toimivat huonosti ja kömpelösti. Niiden käyttäjät joutuvat tekemään asiat hankalinta reittiä ja toimintavarmuus on heikkoa - niin kaatuilun kuin myös yhteensopivuuden kanssa.

Valitettavasti nykymaailmassa tietotekniikka ei ole enää vain menoero. Tietotekniikka on osa yrityksen operatiivista toimintaa ja varsin kriittinen osa. Mikään toimisto ei pyöri kunnolla ilman toimivaa tekniikkaa, yksinkertaisena esimerkkinä vaikkapa jos sähköposti ei kulje, ei tapahdu liiketoimintaakaan. Tekniikan on myös toimittava kunnolla. Jos työkalut ovat vanhanaikaisia ja hankalia, on niitä myös hidas ja hankala käyttää. Ostojen hinnassa säästetty raha karkaa heikentyneessä tuottavuudessa paljon nopeammin. Hidas tietokone voi pahimmillaan tarkoittaa kymmenien minuuttien työn menetetystä per työntekijä päivittäin. Vuositasolla puhutaan jo varsin merkittävistä menetyksistä. Ja eivät ne vanhat ohjelmatkaan välttämättä ole niin erityisen toimivia. Jos ikivanhalla Word 97:llä tehdyt tarjouspohjat näyttävät kivikautisilta, vaikuttaa yritys myös varsin kivikautiselta. Ja kivikautisuus on harvalla alalla etu.

Tähän asti olen ollut Pullisen kanssa samaa mieltä, mutta ratkaisujen ja syyllisten kohdissa Pullinen ajaa pahasti metsään. Ongelman lähteeksi Pullinen maalaa yritysten it-osastot, jotka ostavat aina samat laitteet eivätkä anna käyttäjien itse valita mitä käyttäisivät. Pullinen esittelee ratkaisuksi, että it-osastot antaisivat työntekijöiden itse valikoida haluamansa laitteet ja ohjelmat annetun budjetin varjolla. It-osastot tuskin ovat syyllisiä tilanteeseen. Harvan it-osaston päällikkö tahallaan pistää työntekijöille vanhentuneita ohjelmia ja järjestelmiä käyttöön. Heillä on budjetti jota on noudatettava ja se todennäköisemmin muodostuu syyksi vanhalle tekniikalle.

Ratkaisuksi Pullinen ehdottaa erikoista ratkaisua: että työntekijät saisivat itse valita haluamansa tekniikan. Itse it-asiantuntijana olisin täysin sinut sen kanssa ja osaisin ylläpitää koneeni itse. Mutta kokonaisen yrityksen tasolla tämä ehdotus olisi katastrofi.

Jos jokaisella käyttäjällä on erilaisia ohjelmia ja laitteita, on käyttäjien tukeminen käytännössä mahdotonta. Vain todella jättimäisellä yrityksellä on varaa ylläpitää it-osastoa joka voi tukea miljoonaa erilaista laitteistoa ja niihin vaadittavia ohjelmia. Jotkut käyttäjät saattavat olla kyvykkäitä tukemaan ja ylläpitämään itseään, mutta se ei valitettavasti ole kuin pieni osa käyttäjistä.

Lisäongelmia tuottaa eri ohjelmien yhteispeli, joka onkin todella vaihtelevaa. Kun yksi tuottaa dokumentteja Google Docsilla, toinen iWorkilla, kolmas Office 2010:llä, neljäs OpenOfficella, törmätään varmasti ongelmiin. Tiedostot eivät missään formaatissa siirry kivuttomasti ympäristöstä toiseen ja ongelmia ilmenee hyvin yksikertaistenkin asioiden kanssa. Kun siirrytään bisnes-ohjelmiin, on tilanne vielä pahempi: miten esimerkiksi yrityksen SAP-järjestelmästä saadaan dataa ulos kun sitä pitäisi pystyä lukemaan Excelillä, Numberssilla ja Calcilla? Ja pari tahtoo käyttää vielä iPadia.

Eikä edes mennä tällaisen sekalaitteiston tietoturvan ongelmiin. Niistä voisi kirjoittaa kokonaan oman artikkelinsa.

Sekalaista laitteistoa ratkotaan monilla tavoilla, yksinkertaisin ratkaisu on monesti kiertää koko ongelma ja hankkia sama laitteisto ja ohjelmisto kaikille. Tämä ratkaisu ei välttämättä ole kiva kaikkien mielestä, mutta tuottaa yleensä vähiten ongelmia kokonaisuutta tarkasteltaessa. Tukitoimet onnistuvat koska tiedetään mitä järjestelmiin on asennettu. Tietoturvaa voidaan hallita järkevästi. Ohjelmiksi voidaan valita sellaisia joiden yhteispelin tiedetään toimivan.

Pullisen ehdottamaa Villiä-IT:tä en siis itse suosittelisi, vaan lähtisin itse hieman eri suuntaan. Yrityksen on tehtävä kaksi asiaa: ensinnäkin it-resursseihin on annettava riittävä budjetti. Rahaa ei tarvitse kaataa sisään kottikärryillä ja luonnollisesti rajat on oltava olemassa. Mutta lisäksi yrityksen it-osaston vastuihin täytyy myös sisällyttää kehitysohjelma.

It-osastojen tehtävänä täytyy myös olla jonkinlainen ohjelma jolla selvitetään millaisia työkaluja yritys tarvitsee ja millaisia asioita niistä työkaluista tarvitaan. Ja sitten myös päivittää näitä työkaluja uusiin tarpeen mukaan. Kun it-päälliköt alaisineen pitävät huolen siitä, että yrityksen laitekanta ja ohjelmat ovat riittävän tuoreita ja pelaavat yhteen (JA että kantaa ja ohjelmia myös päivitetään kun tarve niin sanelee tai parempia tulee markkinoille) päästään eroon vanhentuneiden ja toimimattomien tietokoneiden ongelmista. Toki jos päivittäminen laiminlyödään, vanhenevat nämä standardiohjelmatkin ja myös päivityksiä tulisi tehdä säännöllisesti.

Tietysti näin törmätään tilanteeseen jossa joku joutuu käyttämään ohjelmaa josta ei pidä, mutta onko tämä todella ongelma? Yrityksen kannalta on ongelmallisempaa paapoa työntekijää josta ei ole kivaa käyttää Exceliä, kuin on taistella yrityksen satojen yhteensopimattomien järjestelmien dataa toimimaan yhteen. Valitettavasti töissä joutuu käyttämään työkaluja ja työkalujen täytyy olla sellaisia, että ne toimivat myös muiden työntekijöiden tekemien töiden kanssa.

Murha sotakentällä

Vuonna 2010 Wikileaks julkaisi jotain hyvin mielenkiintoista ja samalla karmaisevaa: videon jossa Amerikkalainen hyökkäyshelikopteri ampui joukon Irakilaisia joita pidettiin vihollistaistelijoina. Syyt tähän pitämiseen olivat hyvin kyseenalaiset. Osa miehistä oli itseasiassa journalisteja ja kameratkin heillä oli mukana. Sitten hauskuutta jatkettiin ampumalla myös paikalle tulleet ihmiset jotka yrittivät viedä ruumiit pois kentältä. Ja naurun pitäisi kaikilta loppua viimeistään siinä vaiheessa kun osoittautuu, että auttajien mukana kuoli pieniä lapsia.

Kommentti tähän oli "ei pitäisi tuoda lapsia mukanaan taisteluun". Kukahan sen taistelun toi ja kenen luokse.

Annetaan paikalla olleen Ethan McCordin kertoa tarina. WikiLeaks' Collateral Murder: U.S. Soldier Ethan McCord:


Mikään perinteinen media tuskin olisi juttuun tarttunut samalla tavalla, mikä vain osoittaa kuinka tärkeä Wikileaksin kaltainen organisaatio on. Ja kuinka mikä tahansa sota, kenen tahansa toimesta on aina sota ja sodassa tapetaan ihmisiä.

Ateistin jumala

Aloitetaan muutamalla kuulemallani sanonnalla:
"Ateisti korvaa jumalan ihmisellä. Ateistin jumala on tiede. Ateisti pitää itseään jumalana."

Olen kuullut noita väitteitä ja variaatioita niistä ennenkin. Ateismin jumalaksi asetetaan kaikenlaista röyhkeydestä ylpeyteen ja itse paholaiseen. Virheelliset käsitykset ateismista eivät tietenkään ole mikään uusi asia ja olen käsitellyt niitä ennenkin, mutta tämä kyseinen ongelma ansaitsee oman käsittelynsä.

Uskovan ihmisen on monesti hyvin vaikea ymmärtää ateismia ateismin ehdoilla, joten sen sijaan ymmärrystä etsitään tuttua uskonnollista silmää käyttäen. Oman uskon rakenteet ja ilmiöt lyödään ateismin päälle ja oletetaan tämän kuvaavan ateismia. Lopputulokset ovat kyseenalaisia: Uskovan mielestä Richard Dawkins on ateismin paavi ja Origin of the Species sen raamattu. Uskova näkee tiedemiehet ateismin pappeina ja tieteellisen oppimisen sen sankramentteina. Kun ymmärrämme tämän uskonnollisen perspektiivin, ymmärrämme myös miten luonnollinen tämä väite monelle uskovalle on.

Tämä koko näkökulma on kuitenkin itsessään se missä virhe tapahtuu ja ateismin tulkitseminen uskonnollista rakennetta ja terminologiaa käyttäen tuottaakin täysin virheellisiä päätelmiä. Ateistille ei ole paavia, jumalaa tai raamattua, saati pappeja ja sankramentteja. Nämä ovat vain virheellisiä mielleyhtymiä kun yhden mallin oppinut uskova yrittää hahmottaa ateismin mallista vapaata maailmaa: hän kirjaimellisesti näkee sen oman maailmansa jatkona. Tämä näkökanta tarkoittaa myös sitä, että uskova epäonnistuu hahmotuksessaan ateismista ja pikemminkin keksii oman ateisminsa joka istuu tuttuihin konsepteihin.

Ongelma näissä väitteissä on siis siinä kuinka ne perustuvat vääriin oletuksiin. Ensinnäkin on olettamus että ateistilla olisi jotain jumalan tilalla Tässä ajattelussa käytännössä väitetään, että jos ateismin oleelliset termit korvaa vaikkapa kristillisillä, olisi lopputulos sama. Ja että ihminen tarvitsisi jotain jumalakäsitettä elääkseen ja toimiakseen, tai että jumalan kaltainen ylempi isähahmo-käsite olisi ihmisen psyykelle luonnollinen olotila.

Käsitys ateismista uskontona ilman jumalaa on täysin virheellinen usealla tavalla. Ateismi ei ole uskonto eikä oikeastaan edes oikeastaan filosofia. Ateismi on edelleen vain sitä ettei usko yhteenkään jumalaan, eikä sisällä mitään uskonnon piirteitä, dogmasta tapoihin. Lisäksi väite ihmisen jumalan tarpeesta on fiktiivinen. Ihmisellä ei ole mitään erityistä jumalan istuinta mielessään joka pitäisi täyttää jollakin. Psyyke ei kaipaa mitään erityistä ylempää isähahmoa pysyäkseen tottelevaisena ja hyvänä. Ateisti yleisesti ymmärtää tämän ja kokee väitteen ateismin jumalasta vähintään huvittavina.

Kuten monessa muussa kohdassa, tämä koko ilmiö on tulosta siitä miten yksilö heijastaa oman maailmansa toisen maailman päälle. Väite ateismista uskontona kertoo siis enemmän väitteen esittäjän kuin ateistin maailmankuvasta.